erilaiset ajatukset hauskanpidosta

[Baarikärpäsen ajatuksia]

Meillä tilanne menee toisinpäin, minä olen se sosiaalinen baarikärpänen ja mies viihtyy paremmin kotona, eikä pidä siitä, että minä juon. Viihdyn baareissa ja kännissäkin on kivaa, mutta mieheni on minulle tärkeämpi. Olemme puhuneet asiasta ja olen vähentänyt riekkumistani. Ennen saatoin istua kavereiden kanssa baarissa pilkkuun asti ja kömpiä miehen viereen humalassa aamuyöstä. Hän vihasi sitä. Siispä lopetin. Voin edelleenkin käydä baarissa, mutta koska rakastan miestäni, enkä halua pilata suhdettamme, teen kompromissin: Käyn baarissa, juttelen ystävien kanssa, mutta otan vain pari ja menen kotiin kymmeneksi. Ja jos haluan bilettää pidempään, ajoitan ne illat sellaisiin ajankohtiin, jolloin miehellänikin on muuta menoa, eikä se ole silloin pois yhteisestä ajastamme. Juhannuksen vietimme yhdessä ja ilman häntä olisin varmasti kännäillyt kavereiden kanssa aamuun asti, mutta tämä juhannus meni toisin; Join saunakaljan, lasin viiniä ruoan kanssa ja menin mieheni kanssa ajoissa nukkumaan. Enkä koe menettäväni mitään tai uhrautuvani. Olen saanut elämässäni rellestää jo ihan tarpeeksi ja mieheni on minulle niin rakas, että jos baarissa istumiseni häntä ahdistaa, en joudu sekuntiakaan miettimään, kumpi on minulle tärkeämpää; Mieheni ja hänen sekä suhteemme hyvinvointi vai baarissa istuminen. Siinä kilpailussa baari häviää kirkkaasti ja mielestäni se kertoo suhtautumisesta mieheeni ja suhteeseemme; Ne ovat minulle tärkeitä ja haluan panostaa niihin. Usein myös olen niin huomaavainen, että jos tulee tilanne, että haluaisinkin mennä baariin, kysyn mieheltäni, että pahastuuko hän, jos menen. Kun pidän baari-illat minimissä, enkä ole humalassa ja muutenkin kohtelen miestäni hyvin, hän voi hyvällä mielellä silloin tällöin "päästää" minut baariin.

En ole täydellinen tyttöystävä, mutta silti uskon, että miehelläsi voisi olla jotain opittavaa minulta. Tuskin hänen tarvitsisi täysin raitistua ja kavereitaan hylätä, mutta ehkä jonkinlainen kompromissi olisi paikallaan, jos sinä hänelle mitään merkitset. Jos kolme kertaa viikossa vaihtuisi yhteen kertaan viikossa ja jos perskänni vaihtuisi pikkuhiprakkaan, se tekisi jo paljon. Ja jos hän panostaisi suhteeseenne muuten; kävisitte yhdessä ulkona muutenkin, kuin baarissa, mies toisi välillä kukkia, pelaisi kanssasi kotona vaikka shakkia, aloittaisitte paritannsikurssit ja keskustelisitte ja katsoisitte elokuvia yhdessä ja siihen pääle vielä lämpöä ja läheisyyttä, niin tuskin sinuakaan silloin niin kovasti harmittaisi, jos hän kerran viikossa lähtisi ystävien kanssa baariin, kun kaikki "välipäivät" olisivat olleeet teille hyviä "parisuhdepäiviä".

Sellaisen vinkin antaisin kuitenkin, että yritä sinäkin tulla vastaan. Lähde joskus hänen mukaansa, sillä hänellä on kuitenkin oikeus nauttia sosiaalisesta ilonpidosta baareissa . Menkää vaikka yhdessä tanssimaan, laulamaan karaokea tai pelaamaan biljardia. Siinä olisi jonkinlaista kompromissia sinun puoleltasi.

Sitä miettisin sinuna kuitenkin, että kuinka paljon mies panee sinulle arvoa, jos ei ole valmis sinun hyvinvointisi vuoksi edes pikkuisen hillitsemään juomistaan. Hänen ei pitäisi joutua valitsemaan sinun ja baarien väliltä, mutta sen tulisi olla itsestään selvää, että sinä olet tärkein.

 

[smile .]

Jos pitäisi mennä sukulaisten mökille, jossa on tusina kännääviä sukulaisia, mitenkä selviäisin siitä? No selvinpäin olisin joka tapauksessa, koska viinan juonti ei minua kiinosta alkuunkaan. Kuten sanottu, elämäni on hauskaa ilman viinaakin. Usein joudun selittelemään, miksi en ota muuta kuin teetä tai kahvia, mutta harvoinpa olen kuullut selitystä vaadittavan, jos joku ryyppää tolkuttomasti. Jos teen juontini jotakin häiritsee, voin kyllä paiskata oven kiinni ja häipyä....good beye

Paiskasithan sä ne ovet kuitenkin! Ai sä lähdet perheen autolla sieltä pois kaupunkiin takaisin ja jätät muut sinne? siehän vastuullinen olet?

 

[34v mies]

En suosittele parisuhteessa yksin elämistä, siitä seuraa kuitenkin teidän henkinen erkaantuminen ja/tai sinun katkeroitumisesi.


Omassakin parisuhteessa tuli eräässä vaiheessa sorruttua näihin "perisynteihin": runsas alkoholin käyttö, haluttomuus yhteisen ajan viettoon, haluttomuus kotitöihin, ainainen akkujen latauksen tarve.

Alkoholin käyttö ja baareissa oleminen taisi kuitenkin olla ns lääkintää sille että elämässä ei tuntunut kaikki olevan kohdallaan. Siinä vaiheessa oli kuitenkin hankala kohdistaa katsetta itseen ja parisuhteeseen ja paikallistaa epätyydyttäviä asioita. Kun on jo tottunut vauhdikkaaseen elämänrytmiin/sykliin linjalla työ+harrastukset+alkoholi, ei rauhoittuminen ja oman elämäntyylin tutkiskelu niinvain onnistukaan. Ja sama oravanpyörä vain pyörii ja pyörii. On bilettä, on krapulaa, on puolison mököttämistä, on muutamia selviä päiviä, sitten unohdetaan ja sitten tulevat taas seuraavat bileet.

Omalla kohdallani vihdoin tajusin puolisoni tuskan ja päätimme puolisoni aloitteesta pitää taukoa alkoholin käytöstä. Arvelin sen tuovan tylsyyttä ja sosiaalista eristäytyneisyyttä elämään(ei baareja, ei saunailtoja) mutta ajattelin kokeilua haasteena itselleni: onko alkoholi minulle todellakin niin tärkeää että en voi elää edes hetkeä ilman sitä.

(Ymmärrän kun sanotaan että "toista ei voi muuttaa" mutta minusta toinen voi haluta muuttua jos hän kokee muutoksen tekoon riittävän suuren motivaation ja juuri sen muutoksen syyn antamisessa on toisella "the" vaikuttamisen mahdollisuus.)

Täytyy sanoa että alkoholin käytön lopettaminen hetkeksi(n reipas vuosi) kyllä kannatti, elämä muuttui _pakosta_ seesteisemmäksi ja samalla ryhdyin rauhoittumisen myötä huomaamaan elämässäni asioita joiden olemassaoloa olin pyrkinyt lääkitsemään alkoholilla.

Huomasin että työni oli stressaavampaa kuin ajattelinkaan ja olin kotiin päästyäni henkisesti haluton tekemään mitään(alkoholia käyttämällä haluttomuus "unohtui"). Tressaavuudelle täytyi tehdä jotain.

Huomasin että kotona ei ollut minulle mitään mukavaa tekemistä/ajanviettä(joten baari ympäristönä tarjosi enemmän virikkeitä). Kotia täytyi tehdä miellyttävämmäksi ympäristöksi, ihan ylipäätäänkin KODIKSI.

Huomasin että siivous ei kiinnosta edelleenkään. No, kun ryhdyin viettämään aikaa enemmän kotona niin kylläpä halu paikkojen kunnossa pysymiseen kummasti vain kasvoi, kukapa sitä haluaisi "pyöriä paskoissaan".

Huomasin myös että alkoholin käyttö ja rauhaton elämäntyyli olivat verottaneet jaksamistani/haluani parisuhteen hoitamiseen. Eipä siis ihme jos yhteisen ajan viettäminen puolison kanssa ei hirveästi kiinnostanutkaan. Samalla kun yhteistä aikaa tuli enemmän niin siinä samalla taas lähennyttiin, oli vähemmän riitoja ja enemmän yhteisiä kokemuksia.

Lisäksi tajusin että aikaisempi alkoholin käyttöni oli ollut aivan älytöntä. Vaikka en absolutistiksi heittäytynytkään niin nykyään tunnen alkoholinkäytön suhteen vastuuta itseni ja lähimmäistenikin suhteen. Ja vastuu on se joka miehen tiellä pitää.


Se kuitenkin kannattaa pitää mielessä että mikään ei muutu hyväksi kerralla. Jos muuttuukin niin tuskin ainakaan pysyvästi. Pysyvät asiat vaativat jatkuvaa työtä. Sama pätee varmaan niin laihduttamiseen kuin parisuhteen kunnostamiseen ja elämiseen yleensä.
Minusta muutos huonosta parempaan kulkee tällaista reittiä:
- ihminen kykenee tuntemaan että jotain on pielessä
- ihminen kykenee paikallistamaan sen mikä on pielessä
- ihminen kykenee tuntemaan halua muuttamaan sen mikä on pielessä
- ihminen kykenee tekemään suunnitelman pielessä olevan asian muutamiseksi
- ihminen kykenee keräämään energian muutosTYÖN suorittamiseksi
- ihminen kykenee aloittamaan ja viemään muutostyön loppuun.
- ...ja sitten ylläpidetään ja parannellaan työn tuloksia...


No, toivon että höpinästäni oli jotain apua aloittajalle ja muillekin samassa tilanteessa eläville. Jos jokin asia on pielessä niin yrittäkää korjata se. Kenenkään ei kannata tuhlata toisen elämää tai antaa omaa elämäänsa toisen tuhlattavaksi.

 

[Elämäneliksiiri]

Sinulle "smile": Sitä voi lähteä pois kekkereistä, jos humalaiset alkavat liikaa ärsyttämään ja ihan omalla autolla, selvinpäin. Oven voi sulkea hiljaa tai paiskaamalla kiinni, vähän riippuu tilanteesta.....saahan minullakin joku "pahe" olla!

 

[33 ja risat]

Vau mitä tekstiä!! Suoraa asiaa ja monelta kantilta pohdittuna. Huomaa että kirjoittaja on henkisesti kypsä ja päässyt "lapsen kengistään" ulos. Liian monet jäävät niihin koko elämänsä ajaksi koska eivät pysty kohtaamaan asioita tällä tavalla.

Itse täytän pian 34 v. ja mietin näitä samoja asioita. Poikaystäväni on viettänyt aika railakasta elämää vuosia ja olen nyt koittanut puhua hänelle näistä asioista. Hänen elämäntapansa on vienyt minuakin mukanaan rauhattomampaan suuntaan kun ainut ajanviettokeino on ollut baarissa istuminen. Onneksi tilanne on nyt mennyt parempaan ja olemme kehittäneet tekemistä baarin ulkopuolella. Alkoholi on vielä mukana kuvioissa mutta toivon että senkin käyttö vähenee tästä pikku hiljaa.

Toivon tännekin päin samanlaista pohdintaa ja oivaltamista. Jo se on askel eteenpäin että tosiaan tiedostaa mitä ympärillä tapahtuu ja mihin itse voi vaikuttaa. Olen ollut huomaavinani miehessäni tämänkaltaista heräämistä ja toivon ettei kyseessä ole vain "tilapäinen mielenhäiriö".

Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille!

 

[34v mies]

"33 ja risat": Kiitos, jospa analyysisi minusta pitää paikkansa. Tosin harmillisesti henkinen kasvuni on enimmäkseen perustunut nöyrään kantapään kautta oppimiseen eikä niinkään "älykkyyteen". No, hyvä niinkin.


Vielä hieman jatkoa pohdiskeluun tyyliin "millaisia vaaroja vastaan parisuhteen onnellisuutta joutuu puolustamaan(esim toisen bilettämisen takia)".

Jos nyt tarkastelen omaa lyhkäistä elämään taaksepäin niin huomaan sen koostuvan tietyn mittaisista jaksoista, siis sellaisista jotka vaikuttavat myös siihen millainen ihminen olen parisuhteessa. Jaksot ovat olleet pituudeltaan n 3-5 vuotta ja liittyneet yleensä elämäntilanteen muutoksiin ja ihmisiin joiden kanssa olen viettänyt silloin aikaa.
Esimerkkeinä vaikka:
- opiskeluaika ja siihen liittyvät ajanvietteet(paljon opiskelua, kavereita ja pirskeitä)
- työelämän aloittaminen(uudet työkaverit, oman aseman hakeminen ja pätevyyden osoittaminen työyhteisössä.. ja tietenkin isommat pirskeet)
- vastuun kasvaminen töissä, varallisuuden muuttuminen opiskelijabudjetti-elämästä paremmaksi ---> mahdollisuus tilanteeseen "rankka työ, rankat huvit, akut tyhjänä"
- oma sisäinen halu siihen että lapsia vai ei, ja jos kyllä niin montako? Tämä on ainakin itsellä vielä kesken eikä parempi puolisokaan taida olla sen pidemmällä mietiskelyssä..

Yleensä omaan itseen keskittyvät kehitysvaiheet kuten intohimoiset urapyrkimykset tai hillitön baarissa viihtyminen ovat laittaneet parisuhteen koville. Mikä sinällään ei näin jälkeenpäin ajateltuna ole mikään ihme sillä ihmisen päivittäisiin askareihin satsattava panos on yksilöllisesti rajallinen. Vaiheet ovat yleensä päättyneet itsekseen(esim opiskelu) tai puolison väliintuloon(juhlinta) tai omaan hoksaamiseen/kyllästymiseen/väsymiseen(mm työnarkomania).

Veikkaan että jokainen ihminen kehittyy useamman eri vaiheen kautta sellaiseksi millainen hänen on "tarkoitus" loppujen lopuksi tulla. Tai sitten vaiheita riittää viimeiseen elinpäivään saakka. Kokeneemmat valistakoot tästä.


No, jotta en eksyisi täysin aloittajan aiheesta: mikäli suhteen perusasiat ovat kunnossa ja todellista halua yhdessäoloon riittää niin uskon että kunnon parisuhde voi kestää kummankin moninaisista "vaiheista" huolimatta. Tämä kuitenkin edellyttänee kummankin perimmäistä halua kehittää yhteistä onnea vuosien saatossa.
Meidän suhteemme on kestänyt 10+ vuotta, matkalla on ollut monenlaista kriisiä mutta myös paljon onnellisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

 

[33 ja risat]

Kyllä näin on, että omat elämäntilanteet muokkaavat sinusta sen minkälainen ihminen olet juuri tässä hetkessä ja parisuhteessa. Monesti rankat biletysvuodet saavat aikaan sen ettei sellainen elämäntapa vain enää yksinkertaisesti kiinnosta. Halutaan jotain konkreettista ja tärkeää tilalle. Toisille taas jää ne biletysvuodet päälle eikä osaa vaihtaa toiselle vaihteelle ollenkaan. Sekin on niin yksilöllistä.

Kun ikää tulee lisää, monet alkavat miettiä elämän peruskysymyksiä ja sitä mikä tässä elämässä on todella tärkeää. Onko se baarissa roikkuminen tärkeintä vai läheinen parisuhde sinulle rakkaan ihmisen rinnalla. Harvemmin niitä voi onnistuneesti yhdistää joten jommasta kummasta on jossain vaiheessa luovuttava.

Olen samaa mieltä kanssasi, 34v. mies, että mikäli suhteen perusasiat ovat kunnossa ja aitoa halua yhdessäoloon on tarpeeksi, se kyllä kestää kumppanin pienet kasvun ja kehittymisen paikat ja pienet kriisitkin. Mutta se tosiaan tarkoittaa molemminpuolista samaan hiileen puhaltamista. Kukaan ei yksinään onnistu pitämään parisuhdetta kasassa. Ja hauskanpidonkin pitäisi olla sitä molempien mielestä ettei toinen vai seuraa sivusta toisen "teinielämää". Jos ns. kehitysvaiheet ovat aivan eri luokkaa, suhde tuskin tulee kantamaan kovin pitkälle kun kumpikin haluaa pitää kiinni omista tavoistaan suhteen kustannuksella. Silloin on selvää että molemmat/toinen osapuoli ei ole suhteeseen valmis koska ei halua sitoutua siihen sen vaatimalla tavalla. Halutaan ne kaksi kärpästä yhdellä iskulla: baarissa renkkuminen kavereiden kanssa ja lämmin syli kotona odottamasta kun reissumiestä ei enää laulata.

Tässä siis ap:llekin ajattelemisen aihetta, haluatko jatkossakin olla lämmin syli odottamassa reissumiestä vai laitatko kovan kovaa vastaan ja odotat jotain myös takaisinpäin. Kannattaa kertoa oma mielipide asioista jos ei itse niistä pidä eikä suostua katsomaan touhua sivusta. Mies kyllä käyttää tilannetta hyväkseen niin kauan kuin annat niin tapahtua. Ellei mikään auta eikä mies ole valmis tulemaan vastaan, lopeta suhde. Mies ei silloin ole vielä valmis vakiintumaan eikä sitoutumaan siten kuin toivoisit vaan on vielä keskenkasvuinen. Silloin kannattaa hakea kypsempi mies jonka ainut ilo ei ole kaljan kittaaminen paikallisessa.