olen siis aiemmin ollut miestenkanssa jotka ovat aina valmiiina. pienet häiriötekijätkään ei ole saanut erektioo laskemaan, eikä itteensä ole tarvinnu runkata valmiiksi..
no enivei, nyt olen suhteessa miehenkanssa jolla kuitenkaan ei mielestäni toimi normaalisti. siis seksi kyllä sujuu, mutta vaikeuksia on välillä saada kunnon erektio.
lisäksi pienikin häiriö saa sen laskemaan, esimerkiksi jos minä sanon jotain mikä ei sen mielestä tilanteeseen sovi, lopettaa suuseksin antamisen ja tyydyttää itseensä ja välillä saa oikeesti venata niin kauan että menee jo fiilis ohi.
oonko mää vaan saanut aiemmin sellaisia miehiä joilla vaan on samanlainen libido kun mulla ja nyt sitten tuommoinen vähän herkempi tapaus?
vai onko niin että sillä vois olla jotain häiriöö johon kaipas lääkärikäyntiä ettei pahene?
kysymys voi olla typerä, mutta mua häiritsee. ollaan puhuttu asiasta myös senkanssa mutta sen mielestä on normaalia. mun mielestäni ei.
kertokaa te muut miten on?
anteeks jo etuköteen tällänen kysymys.