Lopetan kirjeenvaihdon tähän viestiin. Totean vielä. Olin ainoa, joka kertoi sinulle faktat miten asian voit "hoitaa". Tarkista ne ylempää. Lisäksi kerroit, ettei järkisyyt sinua auta, joten silloin sinua tuskin auttaa viestit "se ei satu, se kestää vain hetken.." koska nämä asiat tiedät oletettavasti.
Luuytimen luovutus kysymys oli hypoteettinen (jonka ehkä ymmärsit??) että kestätkö neulan? Et vaivautunut vastaamaan, oletan että kestäisit tässä tilanteessa. Jos näin on, kestät sen myös epiduraalissa.
Voit lukea aiemmat viestini ja ehkä toteat kuuluvasi siihen porukkaan, että jännität/pelkäät, mutta tiedät suoriutuvasi asiasta.
Ja kysymykseesi, onko minulla jotain sitä vastaan, että toivot synnyttäväsi ilman piikityksiä voin vastata, ei ole, enkö minä ensimmäisessä viestissäni jo kehoittanut sinua tekemään niin.
Kysyit myös, olenko itse synnyttänyt. Kyllä, kolme lasta, yhden sektiolla perätilan vuoksi ja kaksi luomusti, toiseen en valitettavasti saanut epiduraalia. Voit ehkä päätellä tuosta kantani epiduraalin.
Vertaistuen merkityksestä olet oikeassa. Vertaistukiryhmiä olen vetänyt itsemurhan tehneille, vammaisten lasten vanhemmille ja sisaruksille, syöpäsairastuneiden omaisille, vaikeasti vammautuneille ym. Lienee sanomattakin selvää, että keskustelua rakennetaan pikkuisen eri palikoilla, elämän tosiasiat ollen vaakalaudalla, tuskan ja murheen tai pilkottavaan toivoon ripustautuen, surua, syyllisyyttä ja uskoa toisille jakaen.
Itse en olisi hirveän motivoitunut vetämään vertaistukea neulakammoisille, koska painotan edelleen, että ELÄMÄSSÄ ON OIKEITAKIN SURUJA.
Ja usko pois, minä tiedän jotain näistä asioista.
Toivon kuitenkin, että selviät hengissä rankasta kokemuksestasi ja toivon myös, ettemme koskaan tapaa näissä vertaisryhmissä, joita edellä mainitsin. Voisi nimittäin sinullekin tulla mieleen, kuinka monta epiduraalia ottaisit, ettet olisi siinä tilanteessa. Uskon että ymmärrät mitä tarkoitan.