Epävarmuus uudessa suhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kielikäännös
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Ap.:
Tykkään siitä tyhmästä idiootista.
Et tykkää, sä tykkäät sitä MIELIKUVASTA ja HAAVEISTA mitä sulla oli miehestä. Miellyttävistä mielikuvista luopuminen on hankalaa ja sattuu hetken, mutta muista, että oikeasti et hänen tapauksessaan häviä mitään. Kun luovut moisesta pelkurista (kun ei uskalla sanoa sinulle suoraan ettei kiinnosta tarpeeksi), SAAT mahdollisuuden tavata joku päivä sen oikein kumppanin :). Ja ehkä ensi kerralla osaat lukea nuo merkit aiemmin, ja jättää moiset keskenkasvuiset omaan arvoonsa ajoissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pvjku:
Teit mielestäni viisaasti, kun päätit jättää miehen omaan arvoonsa. Uutta matoa vaan koukkuun, niin sitä pitää.

Olen itsekin joskus aikani kärvistellyt suhteessa, jossa olen miettinyt ja yrittänyt keksiä järkeviä syitä, miksi mies ei soita. Varmasti työkiireitä, tekee jotain muuta todella tärkeää ja soittaa sen jälkeen jne. jne. Totuus on kuitenkin, että jos olet miehelle tärkeä, hänellä on aina sen verran aikaa, että ottaa yhteyttä.

Olen seurustellut nyt puoli vuotta (kerrankin) kunnon miehen kanssa, jolle olen oikeasti tärkeä. Näen sen hänen käytöksestään ja myös sanoistaan ja teoistaan. Meillä on jonkin verran välimatkaa, mutta hän ottaa joka päivä yhteyttä ainakin kerran. Juuri jokin aika sitten sanoi, että yrittää tarkoituksella töiden jälkeen viivytellä edes jonkin aikaa ennen kuin soittaa, ettei vaikuttaisi liian innokkaalta. Koko ajan tekisi kuulemma mieli soittaa.

Sinäkin huomaat eron sitten, kun löydät jonkun, jolle olet se kaikkein tärkein. Tsemppiä!

Multa pääsi itku kun luin tämän. Tunnen itseni niin hylätyksi ja yksinäiseksi. Kukaan ei koskaan ole halunnut pitää mua tärkeänä ja kun mä olen pitänyt, siitä ei piitata. Sitten koittaa kovettaa itsensä, mutta ei näitä kestä, näihin murtuu. Jotenkin sen kaiken huonon kestää hammasta purren, mut sitten ei enää mitään hyvää kestä nähdä.
 
Mä kärvistelin niin samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Tosin tätä on-off tapailua jayhdessä oloa jatkui yli vuoden. Hän puhui yhteisistä lomareissuista, hän piti joka päivä yhteyttä tekstiviestein ja soitoin. Välillä häntä ahdisti tilanne, mutta aina sanoi että kyllä tää tästä. Oltiin välillä muutama kuukausi erossa ja taas hän otti yhteyttä ja minun heikko luonteeni sortui häneen suloisiin puheisiin.
Nyt joitakin viikkoja sitten mittani tuli täyteen ja sanoin niin tylysti hänelle, etten itse enää niiden sanojen jälkeen kehtaa ottaa yhteyttä vaikka välillä sydäntä särkevästi haluasin. Kaipaan häntä vieläkin mahdottomasti,mutta tiedän että ei meistä kai koskaan mitäään oikeaa voi tulla.

Sitä vaan itsekkin ihmettelen aina, miten ja miksi jää koukkuun riippuun roikkumaan moisiin vaikeisiin tapauksiin..Olen myös käynyt treffeillä muiden kanssa mutta silti se yks ja ainoa vaan on sydämessä. No ehkä joskus hän sieltä häipyy!!!
 
Tosi fiksua tykitystä täällä, tämän ap:n kannattaa lukea oikkeen ajatuksen kanssa nämä hänelle ajatuksen kanssa kirjoitetut viestit. Mm. Käännöksen aiemmalla sivulla ollut osioihin pistämänsä viesti - totuutta olan takaa!

Ja hyvä että ap itse sanoo menevänsä jo eteenpäin, uutta treffiä ja näin. Jatkossa ap, enemmän itseluottamusta ja omanarvontuntoa kehiin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tykitykset on komiat:
Tosi fiksua tykitystä täällä, tämän ap:n kannattaa lukea oikkeen ajatuksen kanssa nämä hänelle ajatuksen kanssa kirjoitetut viestit. Mm. Käännöksen aiemmalla sivulla ollut osioihin pistämänsä viesti - totuutta olan takaa!

Ja hyvä että ap itse sanoo menevänsä jo eteenpäin, uutta treffiä ja näin. Jatkossa ap, enemmän itseluottamusta ja omanarvontuntoa kehiin!

Niin enemmän itseluottamusta jo omanarvontuntoa. Siitä ei ole apua kun mies valehtelee korvat silmät täyteen. Ei kai aina halua mennä suhteeseen niin että joutuu epäilemään koko ajan toista, uskoen että koskaan ei ole tarpeeksi?

Mikä siinä pillussa on niin sairaan kivaa että sen takia pitää kusettaa ja tuhota ihmisiä? En ymmärrä. Pitää kai itsekin kokeilla sitä pillua välillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap.:
Niin enemmän itseluottamusta jo omanarvontuntoa. Siitä ei ole apua kun mies valehtelee korvat silmät täyteen. Ei kai aina halua mennä suhteeseen niin että joutuu epäilemään koko ajan toista, uskoen että koskaan ei ole tarpeeksi?

Mikä siinä pillussa on niin sairaan kivaa että sen takia pitää kusettaa ja tuhota ihmisiä? En ymmärrä. Pitää kai itsekin kokeilla sitä pillua välillä.

Ei kun tossa on väärä asenne, tossa "mennä suhteeseen ja uskoa ettei ole tarpeeksi." Aivan väärä asenne!

Mitä jos alkaisit miettiä sen näin "menen suhteeseen ja MINÄ olen minuna tarpeeksi, minä olen mainio tyyppi ja jos tämä mies on runkku, minä huomaan sen ja minä potkaisen runkun poies!"

Syyllistät jotenkin koko ajan itteesi, juuri tämä "minä en ole tarpeeksi" . Sinä et vain ole kohdannut vielä ansaitsemaasi miestä, onhan se turhauttavaa, tiedän...

Mutta oikeasti paremmin menee, kun alat syyttää vähemmän itseäsi ja enemmän muita, kuten siskoni sanoo vitsikkäästi. Ei aivan noin, mutta ei sun tarvitse syyllistää itseäsi muusta kuin omanarvontunnon kanssa painimisesta.

Sinä olet tarpeeksi. Sinä olet jees. Sinä ansaitset hyvää kun itsekin tarjoat hyvää.

Miksi elämä ei ole heittänyt eteesi sitä oikeaa miestä, sitä ei tiedä Timo T.A.Mikkonenkaan. Mutta tiedät sitten kun se osuu eteesi ja on kuten rakastunut mies, haluaa olla yhteydessä ja silmät kiiluu kuin hullulla. ;-D

 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap.:
Niin enemmän itseluottamusta jo omanarvontuntoa. Siitä ei ole apua kun mies valehtelee korvat silmät täyteen. Ei kai aina halua mennä suhteeseen niin että joutuu epäilemään koko ajan toista, uskoen että koskaan ei ole tarpeeksi?
Niin, kuten jo sanottiin, ei kyse ole siitä "ettei ole koskaan tarpeeksi". Kysymys kuuluu, kuinka huomata toivottomat urokset ajoissa. Ei ole sinun syysi, ettei mies halua kanssasi suhdetta. Ei ole olemassakaan naista, jonka kanssa jokainen heteromies haluaisi suhteen. Miksi ihmeessä siis pitäisi itseäsi jotenkin huonona, jos joku tietty mies ei kanssasi suhdetta halua? Vaikka olisit maailman kaunein, ihanin, mukavin ja fiksuin ihminen, silti kaikki miehet eivät haluaisi suhdetta.

Itseään on siis ihan turha muuttaa, pitää vain hyväksyä se tosiasia, että a) osa miehistä ei halua ollenkaan suhdetta, kenenkään kanssa ja b) osa miehistä ei ole kanssasi tarpeeksi yhteensopiva, että haluaisi suhteen sinun kanssasi. Kummassakaan tapauksessa syy ei ole sinussa, eikä itsesi muuttaminen auta asiaa.

Itseluottamuksesta ja oman arvon tunnosta on apua siinä, että et syytä itseäsi, et yritä muuttaa itseäsi, etkä ala selittelemään miehen puolesta (koska hyväksyt täysin sen, että hän nyt ei vaan ole tarpeeksi kiinnostunut). Säästät aikaa, kun huomaat (ja hyväksyt!) nuo merkit ajoissa.

Hyvällä itsetunnolla varustettuna voisit vaan kohauttaa olkapäitäsi, todeta "no hupsista, eihän me sovitakaan yhteen. Hieno homma että huomattiin ajoissa, enkä tuhlannut enempää aikaani." Toki voi harmittaa, jos tulee ensin tehtyä virhearvio, mutta hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei syytä siitäkään itseään, vaan ottaa opikseen. Ja mahdollisella seuraavalla kerralla tunnistaa tuollaisen miehen jo taas paljon aiemmin.
 
Se vielä unohtui sanoa, että sinun ei olisi tarvinnut epäillä, eikä miehen valehdella, jos olisit suostunut uskomaan selvät merkit jo alussa (miehen ahdistuksen jne). Ilmeisesti ajattelet, että arvosi ihmisenä on kiinni siitä, saatko JUURI TÄMÄN MIEHEN kiinnostumaan itsestäsi. Jos hän ei tykkää, niin "et vain ole tarpeeksi". Siksi tunnet/tunsit tarvetta selitellä miehen käytöstä parhain päin.

Jos itsetuntosi ei ole kiinni yksittäisen miehen hyväksynnästä, ei ole tarvetta selitellä. Jos et tivaa mieheltä selitystä hänen käytökseensä (tottakai hän valehtelee, muuten loppuu pilden saanti), hänen ei tarvitse valehdella. Kun ymmärrät ja uskot todelliset syyt jo aiemmin, ei sinunkaan tarvitse epäillä.

Kyllä miehestä, joka on oikeasti rakastunut JA haluaa suhteen, sen huomaa. On turha pelko, että liian kriittisenä potkaisisi pois oikean sulhoehdokkaan.
 
Kylläpä on kerrankin asiallinen ketju :) On avannut minunkin silmiä oikein urakalla.

Itselläni oli vähän aikaa sitten melkein vastaavanlainen tapaus meneillään. Mies osoittautui lopulta jonkin asteiseksi alkoholistiksi, joka yritti minulta peittää tämän puolensa. Paljastuihan se lopulta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Käännös:
Kyllä miehestä, joka on oikeasti rakastunut JA haluaa suhteen, sen huomaa. On turha pelko, että liian kriittisenä potkaisisi pois oikean sulhoehdokkaan.

Neuvokaa nyt vielä yhdessä asiassa :) Missä vaiheessa teillä sois hälytyskellot, jos mies puolestaan vaikuttaa yli-innokkaalta? Kaksi olen nyt hylännyt sen takia, että tuntuivat liian innokkailta. Viimeisin tapaus harmittaa itseänikin, kun en antanut mahdollisuutta. Onko kyse sittenkin omasta sitoutumiskyvyttömyydestä? Ehkä sitä on lukenut liikaa näitä narisitijuttuja ja yhden kerran sellaisen käsiin hetkeksi joutunutkin, niin on vaikea tietää, missä menee se terveen kiinnostuksen raja?

 
Toiselle on yli-innokasta se, että soittaa kerran päivässä, toiselle vasta se, kun huomaa tyypin vaanivan työpaikan viereisessä pusikossa. Suhde on hyvä silloin, kun molemmilla on siinä hyvä olla. Ei silloin tarvitse miettiä mitään rajoja. Jos itsellä on epämukava olo, miksi pitäisi yrittää etsiä jokin "hyvä" syy lopettaa suhde, tai kysellä "onko tämä riittävän hyvä syy"? Se, että tuntee olonsa epämukavaksi (/huonoksi / ei-arvostetuksi /jne) on täysin riittävä syy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuuli:
Neuvokaa nyt vielä yhdessä asiassa :) Missä vaiheessa teillä sois hälytyskellot, jos mies puolestaan vaikuttaa yli-innokkaalta? Kaksi olen nyt hylännyt sen takia, että tuntuivat liian innokkailta. Viimeisin tapaus harmittaa itseänikin, kun en antanut mahdollisuutta. Onko kyse sittenkin omasta sitoutumiskyvyttömyydestä? Ehkä sitä on lukenut liikaa näitä narisitijuttuja ja yhden kerran sellaisen käsiin hetkeksi joutunutkin, niin on vaikea tietää, missä menee se terveen kiinnostuksen raja?

Silloin hälytykset alkaisi soida, jos yli-innokas mies ei kunnioittaisi normaaleja yksityisyyden rajoja eikä huomioisi mitä sinulla itselläsi on asiaan sanottavansa. Esim. Stalkkaaminen. Jos mies alkaisi seurailla/stalkata, ilmaantuisi milloin vain ovellesi jne.

Ja juuri se, että mies ei huomioisi mitä mieltä Sinä olet hänen "innokkuudestaan" vaan esim. vastoin pyyntöäsi/kieltoasi tulee työpaikallesi, soittelee yöllä kun olet sanonut tarvitsevasi unet jne. Jos on joskus soittanut yöllä ei vielä tarkoita hälyyttävää, mutta kontekstissa muuhun käytökseen, ja jos sinulle tulee pelottava olo ettei kaikki ole ihan kohdillaan/kotona.

Ja se ettei mies näe omassa käytöksessä vikaa. Voi tietysti olla niin luihu, että selittelee ja pyytelee anteeksi mutta jatkaa kuitenkin samaa käytöstä. Sairaalloisia piirteitä, viittaa myös narsismiin. Narsistit eivät näe omassa käytöksessä mitään vikaa, eivät kadu eivätkä pyytele anteeksi.

ja semmoinen yli-innokkuus kävisi myös hälytyksestä, että mies latelisi valmiit kaavat sille mitä tuleman pitää. Selittäisi ottamatta huomioon sinun kantojasi että menette naimisiin kesällä, sitten saatte 2 lasta ja sitten pitää muuttaa jne.

Ylimielisyys on myös varoittava piirre, ihan ylipäätään.

Ja luota omaan oloosi. Jos sinulle ei tule hyvää tunnetta jostakusta, se jo kertoo...:)

 
lopulta mikä siinä mättää.

On ihan järjettömän sitoutumiskammoinen yksilö ja kaveriporukan kesken ovat vannottaneet että akkaa ei oteta. Siksi pakko pysytellä kaukana vaikka tykkääkin. Pelkää että ei saa enää mennä poikien kanssa miten tahtoo yms.

Kolmikymppiset miehet on uskomattomia. Ei ne naiset nyt niin paha asia elämän kannalta ole. Pistin kollin kuitenkin säästöpankkiin kasvamaan korkoa. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa jos vain porsas niin haluaa.
 
Ihailtavaa Alkuperäinen! Tosi hienoa, että sait selville mistä kyse ja voit nyt sitten itse päättää mitä tehdä. Minusta tuo kuulostaa tosi hyvältä suhtautumistavalta, meet eteenpäin. Ja jos se sut haluaa, sehän tietää mistä löytää.

Mulla itsellä samanlainen tilanne. Ollaan jo seurusteltu vähän aikaa, nyt mies ottanut täyden takapakin ja sanoo paniikin iskeneen. Jutellaan muutaman päivän päästä kun hän tulee työmatkaltaan. Aion kertoa omat tunteeni rehellisesti ja suoraan, ja kertoa että odottamaan en ala. Olen sen nyt, jos niin haluaa.
Ellei halua, silloin universumilla on toiset suunnitelmat meidän molempien varalle. Pakko uskoa niin eikös?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alkuperäinen:
lopulta mikä siinä mättää.

On ihan järjettömän sitoutumiskammoinen yksilö ja kaveriporukan kesken ovat vannottaneet että akkaa ei oteta. Siksi pakko pysytellä kaukana vaikka tykkääkin. Pelkää että ei saa enää mennä poikien kanssa miten tahtoo yms.

Kolmikymppiset miehet on uskomattomia. Ei ne naiset nyt niin paha asia elämän kannalta ole. Pistin kollin kuitenkin säästöpankkiin kasvamaan korkoa. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa jos vain porsas niin haluaa.
Onpas "aikuinen" kolmekymppinen mies! Sinuna harkitsisin hyvin tarkkaan, haluatko miehen vaikka hän vielä luoksesi tulisikin. Jos vielä tuossa iässä on noin lapsellinen ja kavereiden mielipiteen mukaan kulkeva, niin ei se siitä myöhemminkään aikuistu. Ja ikävä kyllä, jos hän olisi sinuun tulenpalavasti rakastunut tai edes ihastunut, unohtuisivat ne kaverien kanssa tehdyt vannomiset sen siliän tien.

Hienoa kuitenkin sinulle, ettet jäänyt tuollaiseen penskaan roikkumaan! Voin vannoa sinulle, että kolmekymppisissä ja nuoremmissakin miehissä on paljon heitä, jotka oikeasti haluavat sitoutua, ja uskaltavat ottaa naisen elämäänsä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tämävaan:
Alkuperäinen kirjoittaja Käännös:
Kyllä miehestä, joka on oikeasti rakastunut JA haluaa suhteen, sen huomaa. On turha pelko, että liian kriittisenä potkaisisi pois oikean sulhoehdokkaan.

Kyllä näin on!

Ai mistä sen huomaa, jos ei ole ollenkaan kokemusta sellaisista miehistä?
 
Mikään draamakuningatar ei kannata olla, koska sellaisesta räiskähtelevästä, arvaamattomasta raivoamisesta on lopulta sekaisin itse, mies ja koko parisuhde.

Kannatan sitä, että miettii uuden miehen kohdalla, että mitä haluaa. Jos mies on liian innokas, niin pitää osata asettaa rajat, että mikä on sopivaa käytöstä. Itse en esimerkiksi tykkää, että työpäivän aikana soitellaan/tekstaillaan, koska minulla on paljon töitä enkä halua jäädä huvikseni ylitöihin. Sitä ärtyy aika nopeasti, jos toinen pommittaa tekstareilla, kun omassa huoneessa pärisee lankapuhelin, sähköpostissa on useita lukemattomia viestejä, palaveria pukkaa päälle jne. Ylipäätään kaikesta pitäisi voida keskustella. Jos keskustelusta huolimatta mies ei tottele, vaan tekee juuri niin kuin itse haluaa, niin sellainen itsekkyys ja kyvyttömyys ottaa huomioon minun tunteitani, niin silloin on iso riski, että suhde menee poikki.

Jos taas mies ei halua tapailla, niin minä ainakin haluaisin tietää, mihin se harva tapailu perustuu. Jos se perustuu miehen reissutyöhön, niin saattaisin hyväksyä sellaisen suhteen (toisaalta sitä tietysti jäisi miettimään, että haluaako suhdetta, jossa mies on enemmän poissa kuin kotona), mutta jos harvoin tapahtuva yhteydenotto perustuu siihen, että miehellä on niin paljon muuta säpinää (esim. aikaa viepä harrastus, tiivis kaveripiiri, baarissa juokseminen), niin sekin saattaisi olla syy lopettaa suhde, koska haluan olla miehelle tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen enkä mikään yhdeksäs tai kymmenes. Paha homma on myös se, jos mies haluaa kovasti yksinäisyyttä ja yksinoloa, eikä yksinkertaisesti halua viettää aikaa kanssani juuri muulloin kuin seksin merkeissä.

Eräs miesystäväni tuli luokseni juuri seksin vuoksi. Kun hän sai itsensä tyydytettyä muutaman kerran, hänellä tuli kova halu lähteä omaan kotiinsa. Joskus sain hänet jäämään tekemällä hyvää ruokaa (tyytyi kotonaan eineksiin), mutta aika pian tajusin, että miestä ei kiinnostanut minussa minä itse, vaan se, mitä hänelle pystyin tarjoamaan. Moinen hyväksikäyttäjä sai lähteä kuvioista pois pian.
 
Aikuisviihdetähti Lothammerin kevään elokuva jättää varmasti kylmäksi uik siinä bueno sankarimme on psykonaisen panttivankina suojatalossa ohjelmassa käsirautoja sadomasoa ja tunteen kylmyyttä kaikki tämä 3D tekniikalla jo pelkkä leffan alkuscene kertoo kaiken

"so far hun tiedän sinusta kaiken armas entinen juutalainen pitohuorani

katkelma käsiksestä:

Linda:

Miksi petin? Koska kotona ei rakastettu enkä tullut rakastetuksi. Halusin rakkautta ja läheisyyttä, hellyttelyä ja sanoja. Ei onnistunut. Työni riepoi ukkoa. Epäily uskollisuudesta aina pinnassa. Menin toiseen sänkyyn. Asiakkaiden kanssa. Ukko kosti rehvastelemalla missin kanssa Seiskan kannessa uudella romanssillaan. Se viilsi sieluuni syvän haavan. Se sinetöi eromme. Mutta aina löytyy joku uusi ihana pyöritettävä. Joka minut vakavasti ottaisi. Ehkä niin Ehkä näin. Mutta unessa on mahdollisuus. Unessain niin haha uik.

Tein sopimuksen paholaisen kanssa haarat levällään hämärän rajamailla.

Lehvan kotisivu aukeaa vappuna siinä storyline näette ketä rooleissa ja huom uik leffalla ei todellakaan kompata erään kahden israelilaisen vähäjärkisen Länsi-Savoon perustamaa ohjelmatoimistoksi naamioitua pitopalvelua joka järjestää laatupitopalveluita asiakkaan kaikki tarpeet huomioiden ja tyydyttäen

ps. heijasteita uik Jussi Parviainen, Yksinteoin 2 kohtaus.mp4 - YouTube
erityisesti 0:01.:23 kerroksissa sekä aivan alussa


ja muistakaa lukea paljon kirjoja erityisesti Veijo Meren romaani Jääkiekkoilijan kesä menettelee
 
Olin samanlaisessa suhteessa noin puoli vuotta koska rakastin todella miestä, joka ei tiennyt mitä haluaa. Alussa mies oli minusta kovin kiinnostunut ja innostunut ja tunnusti rakkautensa jne. Tapailimme n. 2 krt viikossa ja säännöllisin väliajoin miestä alkoi ahdistamaan ja tarvitsi omaa tilaa, jonka hänelle annoin. Keskustelimme avoimesti suhteestamme ja meillä oli aina tosi mukavaa kun tapasimme mutta olisin halunnut mieheltä enemmän. Hän lopetti suhteemme ja särki sydämeni. Mutta kaikesta toipuu. Nyt kun olemme olleet erossa muutaman kuukauden, mies lähettelee minulle säännöllisesti tekstiviestejä vihjaillen miten ikävä hänellä on mutta ei kuitenkaan suoranaisesti halua minua takaisin, ollaan muutaman kerran tavattu tämän jälkeen ohimennen. En osaa katkaista napanuoraa vaikka tiedän että roikun hänessä niin kauan kun meillä on yhteydenpitoa, tosin en enää edes ajattele että suhteemme jatkuisi ja tapailen muita miehiä.

Jos mies todella välittää naisesta, niin kyllä sen vaan tietää. Silloin miehellä on aina aikaa viestitellä ja tapailla ja tekee kaikkensa, että nainen olisi tyytyväinen. Sen tietää viimeistään silloin, kun miehet tunteet tai kiinnostus alkaa hiipua.
 

Yhteistyössä