I
Irmeli-63
Vieras
Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa 10 kk. Olemme olleet melko tiiviisti yhdessä hänen yöpyessään minun luonani. Syynä se, että minulla 2 teini-ikäistä, joten itse en pysty olemaan öitä poissa kovinkaan usein. Ikää meillä on 46 ja 51 v.
Tapasimme deittisivustolla ja juttu lähti luistamaan heti ja ihastuimme molemmat, viihdyimme hyvin ja oli hyvä olla. Kuitenkin hän vastoin aiempaa tietoani olikin vasta muutama kk aiemmin muuttanut pois perheensä luota eivätkä olleet vielä edes eron 1-vaihetta hakeneet. Olin hämmästynyt ja pettynyt, koska olin jo todella ihastunut häneen ja odotin suhteelta paljonkin, niin olivat kemiamme kolahtaneet ja arvostin häntä monessa asiassa. Sanoinkin, että voiko tällainen olla totta. Koskaan ennen en rehellisesti sanottuna ole tuntenut ketään miestä kohtaan näin.
Tuon "huijauksen" sulatin vähitellen ja molemmat halusimme jatkaa suhdettamme eteenpäin. No, kuten arvata saattaa, hän ei ole valmis vieläkään lupaamaan mitään yhteisestä tulevaisuudesta. Sanoo tykkäävänsä minusta paljon ja on jopa todennut, että toivoo tämän meidän "juttumme" onnistuvan. Itse olen sanonut rakastavani häntä, mutta nykyään tuntuu, että yritän peitellä tunteitani ja jätän sanomatta noin suuria ilmauksia.
Hän on erittäin kivannäköinen, kilpaurheilua harrastava, aktiivinen urheilupiireissä, koulutettu, sosiaalinen, kaikenkaikkiaan naisten mieleen. Sen hän tietää itsekin hakien huomiota naisilta missä sitten ikinä liikummekin. Olen sanonut asian häiritsevän minua ja muutamat sanalliset yhteenotot ovatkin liittyneet näihin tilanteisiin. En voi sille mitään, että tunnen epävarmuutta. Hän on kiertäen todennut ihailevansa hoikkuutta ja mm. harrastuksensa piirissä tottunutkin näkemään timmejä naisia... Olen norm.kokoinen, mutta huomaan silloin tällöin häpeäväni vartaloani, jota hän kyllä ei ole niin "ylistänytkään". Ehkä se nakertaa itsetuntoani. Sen lisäksi tietenkin, etten vielä 10 kk jälkeenkään kuule häneltä sen suuntaista, että haluaisi ehdottomasti minut ja vain minut.
Niinpä, olemme aivan päinvastaisissa elämäntilanteissa. Itse olen elänyt erossa vuosikausia, seurustelusuhteita ollut sen jälkeen ja kaikki päättyneet. Olen enemmän kuin valmis tosi suhteeseen, jossa voisi olla luottavainen ja yhdessä me-hengessä rakentaa tulevaisuutta eikä pelätä joka päivä tämän päättyvän...
Hänen työhönsä tulee kuulumaan paljon ulkomaanmatkoja ja myös vapaa-ajallaan kilpaillessaan hän käy milloin ulko- ja milloin kotimaassa reissuilla. Mietin ja pähkäilen, mitä tekee silloin. En siis pysty luottamaan, koska hän ei ole samalla tavalla sitoutunut kuin minä tähän suhteeseen. Välillä olemme "yrittäneet erota", toisinsanoen hän on ottanut etäisyyttä. Hänellä on omat paineensa, mm. ositus vielä kesken, työssä paineita jne. Ymmärrän ne, mutta joudun himmailemaan tunteitani eikä aina tunnu todellakaan hyvältä. Kai toivon liikoja. Ehkä olisi parasta todeta hänelle, että selvitä asiasi rauhassa, ollaan omissa oloissamme ja katsotaan, mitä sitten tapahtuu. En tiedä, mielessä myllertää ja tykkään hänestä kuitenkin niin paljon, etten haluaisi luovuttaa...
Tapasimme deittisivustolla ja juttu lähti luistamaan heti ja ihastuimme molemmat, viihdyimme hyvin ja oli hyvä olla. Kuitenkin hän vastoin aiempaa tietoani olikin vasta muutama kk aiemmin muuttanut pois perheensä luota eivätkä olleet vielä edes eron 1-vaihetta hakeneet. Olin hämmästynyt ja pettynyt, koska olin jo todella ihastunut häneen ja odotin suhteelta paljonkin, niin olivat kemiamme kolahtaneet ja arvostin häntä monessa asiassa. Sanoinkin, että voiko tällainen olla totta. Koskaan ennen en rehellisesti sanottuna ole tuntenut ketään miestä kohtaan näin.
Tuon "huijauksen" sulatin vähitellen ja molemmat halusimme jatkaa suhdettamme eteenpäin. No, kuten arvata saattaa, hän ei ole valmis vieläkään lupaamaan mitään yhteisestä tulevaisuudesta. Sanoo tykkäävänsä minusta paljon ja on jopa todennut, että toivoo tämän meidän "juttumme" onnistuvan. Itse olen sanonut rakastavani häntä, mutta nykyään tuntuu, että yritän peitellä tunteitani ja jätän sanomatta noin suuria ilmauksia.
Hän on erittäin kivannäköinen, kilpaurheilua harrastava, aktiivinen urheilupiireissä, koulutettu, sosiaalinen, kaikenkaikkiaan naisten mieleen. Sen hän tietää itsekin hakien huomiota naisilta missä sitten ikinä liikummekin. Olen sanonut asian häiritsevän minua ja muutamat sanalliset yhteenotot ovatkin liittyneet näihin tilanteisiin. En voi sille mitään, että tunnen epävarmuutta. Hän on kiertäen todennut ihailevansa hoikkuutta ja mm. harrastuksensa piirissä tottunutkin näkemään timmejä naisia... Olen norm.kokoinen, mutta huomaan silloin tällöin häpeäväni vartaloani, jota hän kyllä ei ole niin "ylistänytkään". Ehkä se nakertaa itsetuntoani. Sen lisäksi tietenkin, etten vielä 10 kk jälkeenkään kuule häneltä sen suuntaista, että haluaisi ehdottomasti minut ja vain minut.
Niinpä, olemme aivan päinvastaisissa elämäntilanteissa. Itse olen elänyt erossa vuosikausia, seurustelusuhteita ollut sen jälkeen ja kaikki päättyneet. Olen enemmän kuin valmis tosi suhteeseen, jossa voisi olla luottavainen ja yhdessä me-hengessä rakentaa tulevaisuutta eikä pelätä joka päivä tämän päättyvän...
Hänen työhönsä tulee kuulumaan paljon ulkomaanmatkoja ja myös vapaa-ajallaan kilpaillessaan hän käy milloin ulko- ja milloin kotimaassa reissuilla. Mietin ja pähkäilen, mitä tekee silloin. En siis pysty luottamaan, koska hän ei ole samalla tavalla sitoutunut kuin minä tähän suhteeseen. Välillä olemme "yrittäneet erota", toisinsanoen hän on ottanut etäisyyttä. Hänellä on omat paineensa, mm. ositus vielä kesken, työssä paineita jne. Ymmärrän ne, mutta joudun himmailemaan tunteitani eikä aina tunnu todellakaan hyvältä. Kai toivon liikoja. Ehkä olisi parasta todeta hänelle, että selvitä asiasi rauhassa, ollaan omissa oloissamme ja katsotaan, mitä sitten tapahtuu. En tiedä, mielessä myllertää ja tykkään hänestä kuitenkin niin paljon, etten haluaisi luovuttaa...