Epävarmuuden tunne ja äitiys...

[epävarma esikoisen mami]

Hei äidit,

tiedättekö koko ajan, mitä olette tekemässä? Tai siis, tunnetteko koko ajan olonne äitinä varmaksi-- että tekemänne päätökset ovat lapsenne parhaaksi, samalla palvelevat myös itseänne--
onko teillä olo, että toimimalla kuten toimitte, niin "kyllä tästä hyvä tulee?"

Minulla on 1v2kk ihana tytär, toinen matkalla jo viimeisellä kolmanneksella. Mitään sen ravistelevampaa ei tässä ole päällä-- tyttö on tyytyväinen, kehittyy, saa hyvää hoitoa ja huolenpitoa, rakkautta ja rajoja. Hänellä on ns. kaikkea-- enkä puhu nyt materiasta.
Miksi ihmeessä mulla on koko aika pelko, että vaikka kaikki on hyvin, niin joku saattaa mennä pieleen (suurin pelkoni on että tytöstäni ja toki tulevasta vauvastani tulisi elämässään onnettomia.). Että vaikka mitä tekisin, saattaa joku mennä pieleen... "Väärä" seura koulussa, sairaus, JOTAIN, tai jos mä vaan satun jossain asiassa opettamaan jotenkin väärin.

Mä tiedän, että en niinsanotusti tee "mitään väärin"- mut silti pelkään kovasti epäonnistuvani, ikään kuin tää olisi joku suoritus. (En sitä kuitenkaan ajattele tytön kanssa touhuillessa, aidosti nautin hänen seurastaan ja läsnäolostaan, on kunnia saada olla niin ihanan pienen äiti <3 ) ...
Apua...

 

[vieras]

Tommoset pohdinnat kuuluu äitiyteen. Musta se on merkki siitä että haluu toimia oikein ja olla hyvä vanhempi. Epävarmuus ja syyllisyys, niihin kannattaa vaan totutella.

 

[Kowalski]

tiedättekö koko ajan, mitä olette tekemässä?

Esikoisen ollessa pieni: en todellakaan

Kuopuksen synnyttyä ja vuosien kuluessa oon oppinut olemaan sen kummemmin miettimättä ja analysoimatta - tunteen mukaan mennään, omaa järkeä käyttäen.

Joskus on vaikeaa, kun pitää tehdä jokin päätös, muttei voi olla varma päättääkö oikein. Mutta sitä se kai on, vanhemmuus.

 

[tsemppiä]

Sä olet luterilaisen kasvatuksen saanut ja siksi sun ajatusmaailmasi on tollanen.

 

[ahma]

Kai ne olis hyvä silti saada johonkin tasapainoon. Ihminen alkaa helposti velloa tommoisissa tunteissa, kun niin kauan kuin asiaa miettii ankarasti, niin on tunne että on tekemässä jotain.

Eli niitä sinänsä luontaisia tunteita on hyvä totutella kokemaan, mutta ei pidä antaa niille liikaa ruokaa. Kun asiassa on se kääntöpuolikin: sun tarttee oppia luottamaan lastesi kykyyn pärjätä maailmassa, koska ne ovat ihan riittävän fiksuja muksuja. Laps tarttee sen luottamuksentunteen välittymisen kasvaakseen onnelliseksi ja itsevarmaksi.