Epäsosiaalinen perhe

[vieras]

Olen koko elämäni kärsinyt yksinäisyydestä. Kouluaikoina hengasin luokkatovereitten vanavedessä ja tuppauduin mukaan, soittelin aktiivisesti ja menin mukaan. Mua harvemmin pyydettiin mihinkään eikä mulla koskaan ollut bestistä. Ulkopuolisuuden tunne jatkui opiskelupaikassa, muut tuntui heti löytävän samanhenkiset kaverit ja mulle jäi tarkkailijan rooli. Esitin reipasta ja sosiaalista koulussa mutta illat vietin yksin soluasunnossa kun taas muilla tuntui olevan illat täynnä ohjelmaa. Enkä nyt aikuisena ole saanut ystäviä, työkaverreitten kanssa tulen hyvin toimeen mutta paremmat ystävät puuttuu.

Nyt toinenkin lapseni lähtee kouluun. Valmiiksi on stressi saako hän kavereita. Esikko menee jo viidennelle ja vaikka koulussa on kavereita, iltaisin ei kukaan kysele perään eikä tyttö tahdo ketään soittaa koska muilla on kuulema vakibestikset. Pelkään toisen tyttöni puolesta että alkusyksyn ryhmähengen jälkeen hän jää yksin kun kaikki alkaa pariutua. Tunnen voimakasta ahdistusta tyttöjeni puolesta ja elän uudelleen niitä tunteita joita itse olen kokenut lapsuudessa, nuoruudessa ja nyt aikuisena. Ulkopuolisuus, yksinäisyys, varakaverina olo. Eikä ole auttanut harrastuksiin kuskaaminen, kerhoilu pienempänä, päiväkodissa oleminen, siellä vielä oli kavereita molemmilla. Paremmat ystävät puuttuu. Miksi me ollaan niin helvetin epäsosiaalista porukkaa? Naapurin lapsilla tuntuu kavereita tunkevan ovista ja ikkunoista, aina siinä näkyy olevan vierasta lasta kylässä.

 

[Mystery]

Miksi me ollaan niin helvetin epäsosiaalista porukkaa?

:hug: Kunpa tietäisin vastauksen. Mulla itsellä ja koko meidän perheellä aika samanlainen tilanne. Lasten puolesta tosiaan surettaa. Samanlaista oli myös omassa lapsuuden kodissa. Itsellä oli kyllä lapsena kavereita, muttta vieraita meillä kävi tosi harvoin.

 

[Huspati Huta]

Minun on pitänyt vähän pakottamalla pakottaa itseäni siihen, että osaan olla lasten vieraitten aikana semmoinen kiva äidillinen äiti, en osaa selittää. Mutta kun yleisesti ottaen olen omissa oloissani viihtyvä ja hiljainen, tuntuvat lasten kaverit pitävän äideistä, jotka kyselevät ja tarjoavat mehua ja keksejä jne. SIis kun lapset olivat pienempiä. Nyt kun ovat teinejä, on vissiin suotavaakin olla jossain sivussa

Ymmärrän mistä ap puhuu.

 

[vieras]

Ei varmaankaan olla ainoita. Olin jo tottunut yksin olemiseen mutta lasten myötä ahdistus on noussut uudestaan ja olen koittanut etsiä tytöille kavereita vaikka kivenkolosta, vaikka eihän niitä äiti voi hankkia. Oon kuskannu neitejä pienestä asti baletista sirkuskouluun ja kaikkea siltä väliltä, menee aivan yli tämä mun huoli. Hali teille.
ap

 

[Huspati Huta]

Luulen, että kyse on ainakin jossain määrin siitä ilmapiiristä, mikä kotona on. Siis että tunkeeko niitä kavereita ikkunoista ja ovista vai onko hiljaisempaa. Meillä on tosi paljon vaihdellut se, miten tulee kavereita käymään. Poikalapsia vain talossa, heillä ei niin ole sitä bestis-meininkiä, vaan kavereita on enemmän, muttei ehkä sitä parasparasparasta. Me tehdään vuorotyötä ja välillä ei ole ollut kaveriaika, jos vanhempien on pitänyt nukkua, se on varmaan vaikuttanut. En muutenkaan ole mitenkään avoimet ovet-tyyppiä, mutta lasten takia olen koittanut vähän petrata

 

[ette ole ainoita]

Löytyisikö tytöille joku harrastus, jonka parista löytyisi saman henkisiä kavereita? Mulla on ollu koulussa ja opiskeluaikana aika sama tilanne kuin ap:lla, mutta olen ratsastanut ja ollut talleilla koko pienen ikäni ja sieltä ne parhaat kaverit ja ystävät on löytyny=)

 

[vieras]

Noita harrastuksia on kokeiltu monenlaisia mutta tyttö ei oikeen ole innostunut mistään. Sitä paitsi hän on sitä mieltä että muut tulee sinne bestiksen kanssa eikä hälle riitä paria. Kiitos silti vinkistä.

 

[vieras]

Nostan tän kun tilanne ei ole koko lukuvuoden aikana parantunut. Seuraa tytöt saavat hyvin satunnaisesti eikä kummalakaan ole omaa bestistä vaan ovat varakaverin roolissa.
ap