epäonnistunut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äitiepäonnistunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äitiepäonnistunut

Vieras
Laitoin saman aloituksen viikolla, mutta en saanut vastauksia.

Kun periaatteet lastenkasvatuksessa ei tunnu onnistuvan. Olen ajatellut, että vapaus on tärkeää, lapset saavat tehdä mistä ovat kiinnostuneita. ja sitä kautta oppivat.

Mutta mutta. Meillä noita ei kiinnosta mikään. Eivät jaksa tai viitsi yhtään mitään. Jos ei pakota lukuläksyä, ei lueta. Eli mietin, olenko ollut väärässä. Onko kuri (äiti kertoo mitä tehdään) tärkeämpää kuin yksilöllisyys ja vapaus? Kun nuo jos saavat valita, syövät aamusta iltaan herkkuja ja katsovat televisiota.
 
No minusta pienillä lapsilla pääpaino on siinä, että vanhemmat sanovat, mitä tehdään. Kun lapsi kasvaa ja oppii ottamaan vastuuta, kasvaa valinnanvapauskin. Silloinkin vanhemman tehtävä on valvoa, etteivät valinnat mene ihan metsään ja jos menevät, valinnanvapautta rajoitetaan.

Eroa on tietysti myös siinä, että mitä valitaan. Lapsi saa valita esimerkiksi harrastuksensa, mutta ei sitä, millainen auto perheeseen hankitaan (no, oli vähän kärjistetty esimerkki...).

Näin meillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kreecher:

Äh. Ei kun meillä on niin, että harrastukset on saatu aina valita. Mutta kun niiden eteen ei tehdä töitä. Onko tuo esikoinen masentunut? Kun ei kiinnosta mikään?
 
Similar threads

Yhteistyössä