Voisko joku täällä auttaa?
Meil on kaksivuotias tyttö. Heti syntymän rytäkässä ja jälkeen jouduin pariin inhottavaan ja pelottavaan leikkaukseen ja iskä hoiti lasta paljon.
Tyttö on ollut iskän tyttö. Olen ajatellut että saan osani lapsen hyväksynnästä kun vaan extratsemppaan äitinä ja kompensoin hoivallani mm. sen etten pystynyt imettämään leikkausteni takia. Mutta ei, lapsi oli, on ollut ja on pysynyt iskän tyttönä. Seuraavaksi mietin pysyykö aina?
Olen lukenut että lapsilla on isä- ja äiti vaiheita. Meillä on aina ollut isävaihe. Kelpaan tosin silloin kun iskä on töissä eli viikolla. Pienempänä kun lapsi heräsi yöllä, vain iskän antamana pullomaito kelpasi (tunsin oloni silloin karmeaksi). Kun lapsella on pipi, vain iskän syli kelpaa (ja tunnen oloni karmeaksi). Kun jos nyt istahdan illalla iskän viereen, kuuluu: "äiti pois"! (kamala olo.)
Asioita joita olen ajatellut:
- Isä on pitkät päivät töissä. Iskä tekee usein työmatkoja ja on putkeen poissa jopa viisi päivää. Tytöllä on varmasti kamala ikävä.
- Minusta tuntuu usein että olen aina se kamala äiti joka "pakottaa" vaipanvaihtoon, ruoka-aikaan, lääkkeenottoon jne. Olen myös luonteeltani sellainen joka joskus raivostuu nollasta sataan sekunnissa, ja on aika ajoin tosi tyhmä äiti. isä on lempeä ja antaa tehdä. Toisaalta yleensä myös hellin ja hoivaan ja rakastan lasta ylenmäärin (tai yritän jos hän sen sallisi). Oikeastaan en tiedä olenko liian ilkeä, vai ylihoivaava ahdistava äiti. Olen hukassa.
Mulle tätä oloa usein kuvaa äidinrakkaudessa torjutuksi tuleminen ja epäonnistuminen äitinä.
Meil on kaksivuotias tyttö. Heti syntymän rytäkässä ja jälkeen jouduin pariin inhottavaan ja pelottavaan leikkaukseen ja iskä hoiti lasta paljon.
Tyttö on ollut iskän tyttö. Olen ajatellut että saan osani lapsen hyväksynnästä kun vaan extratsemppaan äitinä ja kompensoin hoivallani mm. sen etten pystynyt imettämään leikkausteni takia. Mutta ei, lapsi oli, on ollut ja on pysynyt iskän tyttönä. Seuraavaksi mietin pysyykö aina?
Olen lukenut että lapsilla on isä- ja äiti vaiheita. Meillä on aina ollut isävaihe. Kelpaan tosin silloin kun iskä on töissä eli viikolla. Pienempänä kun lapsi heräsi yöllä, vain iskän antamana pullomaito kelpasi (tunsin oloni silloin karmeaksi). Kun lapsella on pipi, vain iskän syli kelpaa (ja tunnen oloni karmeaksi). Kun jos nyt istahdan illalla iskän viereen, kuuluu: "äiti pois"! (kamala olo.)
Asioita joita olen ajatellut:
- Isä on pitkät päivät töissä. Iskä tekee usein työmatkoja ja on putkeen poissa jopa viisi päivää. Tytöllä on varmasti kamala ikävä.
- Minusta tuntuu usein että olen aina se kamala äiti joka "pakottaa" vaipanvaihtoon, ruoka-aikaan, lääkkeenottoon jne. Olen myös luonteeltani sellainen joka joskus raivostuu nollasta sataan sekunnissa, ja on aika ajoin tosi tyhmä äiti. isä on lempeä ja antaa tehdä. Toisaalta yleensä myös hellin ja hoivaan ja rakastan lasta ylenmäärin (tai yritän jos hän sen sallisi). Oikeastaan en tiedä olenko liian ilkeä, vai ylihoivaava ahdistava äiti. Olen hukassa.
Mulle tätä oloa usein kuvaa äidinrakkaudessa torjutuksi tuleminen ja epäonnistuminen äitinä.