Epäilen onko musta kasvattamaan tuota lasta sittenkään?

6 vuotias, vilkas ja menevä eskarilainen. Puhuu kuin papupata, mennä koheltaa kuin tuuliviiri. Ei ole pahantahtoinen, aggressiivinen ja harvemmin kiukuttelee. Energiaa riittää, välillä kaikki on yhtä pelleilyä. Eskarista tullut palautetta, ettei jaksa keskittyä tehtäviin, ruokailuun, pukemisiin. Osaa tehtävät hyvin ja on ikätasonsa mukaisesti kaikessa tommoisessa kehittynyt, mutta ei vaan jaksa olla paikallaan.

Kotona on aina ollut selkeät rajat. Lapsi on sellainen, että haluaisi selvästi osata paremmin käyttäytyä muttei kykene. Kotona puhutaan paljon näistä asioista, mutta en jaksaisi enää edes jankuttaa samoja juttuja, kun jokainen sovittu asia unohtuu tuon lapsen päästä alle viidessä minuutissa.

Ensi vuonna tuo pitäisi lähettää kouluun, en usko että siitä tulee mitään. Olen nyt yrittänyt järjestää kaiken niin, että puitteet koulunaloitukselle olisi mahdollisimman hyvät. Silti epäilyttää, mitä siitä tulee.

ADHD on poissuljettu, kotiolot on ihan normaalit eikä lapsella ole mitään traumoja. On joutunut tosin näkemään pienempänä rajuakin perheväkivaltaa, mutta ei käsittääkseni muista niistä ajoista mitään. Ainakaan asiasta ei ole sanonut, kun joskus kautta rantain olen yrittänyt niistä ajoista jotain puhua. Pelkää kyllä jonkin verran miehiä, ja esimerkiksi eskarin miespuolinen opettaja oli aluksi kotona iso puheenaihe kun lapsi ei oikein tiennyt miten päin sen kanssa olla ja ei esim. pitänyt siitä jos ko. opettaja koski häneen (siis käsi olkapäälle tjsp.) Lapsi tottui siihen kuitenkin aika nopeasti eikä ongelmia ole ollut. Tuttujen miesten kanssa ei ongelmaa ole myöskään, mutta joitain kavahtaa selkeästi. Mitään hyväksikäyttöjä tms. ei ole koskaan tapahtunut lapselle.

Lapsi ei haluaisi nyt enää eskariin mennä ollenkaan, koska kuulemma joka päivä hänelle vain huudetaan kun ei osaa käyttäytyä. Tietää kyllä oikean ja väärän mutta ei vaan kykene parempaan. Toisia lapsia kohtaan ei ole ilkeä tai muutakaan, mutta häslää ja vouhottaa ja pitää kovaa ääntä itsestään. Nyt olen huomannut, että lapsen itsetunto alkaa murentua pikkuhiljaa, huomaa kai selvemmin olevansa erilainen kuin muut ja lisäksi siitä muistutetaan kokoajan. Ei enää usko kykyihinsä yhtä paljon, kokee olevansa huono monessa asiassa, ei halua edes yrittää, kerjää paljon positiivista huomiota mitä kotona olen pyrkinyt antamaankin. Monesti, ikävä kyllä, se huomio on vaan sitä negatiivista väistämättäkin kun lasta pitää ojentaa, muistuttaa, jankuttaa samoista asioista kerta toisensa jälkeen...

Nyt ei vaan enää jaksa. En tiedä mitä keksisin tuon lapsen kanssa, minua hän kyllä tottelee ja rauhoittuu suht hyvin silloin kun "menee yli" eikä meillä keskenämme ollessamme juuri mitään isompaa ongelmaa ole, mutta eskarissa ei tunnu juuri mikään sujuvan. Muiden ihmisten läsnäollessa alkaa muutenkin helvetinmoinen esiintyminen ja temppuilu, vaikka luojan kiitos se kaikki on enemmän sellaista iloista ja positiivista temppuilua, eikä mitään raivokasta huutamista. Lapsi on kokoajan kuin muurahaispesän päällä istuisi. Ei jaksa usein kuunnella mitään loppuun asti, vaan alkaa touhottamaan ennenkuin puoliakaan ohjeista on ehditty sanomaan. Tulee vessastakin suunnilleen housut kintuissa ulos ja kompastuu kynnykseen, vielä tänäkin päivänä saan jokaikinen kerta muistuttaa käsienpesusta ja valon sammuttamisesta.

Olivat nyt eskarissa askarrelleet (ilmeisesti) pääsiäispuput. Lapsen pupulla oli viikset otsassa. Kädentaidot on ihan sujuvat, mutta veikkaan ettei lapsi itsekään ole askarrellessaan edes ehtinyt kuunnella mitä on tarkoitus tehdä vaan on vaan alkanut sutimaan jotain kasaan. Tai sitten on mielenkiinto loppunut ja viikset liimattu siihen ensimmäisen kohtaan, mihin sattui osumaan.

Mitä tässä nyt voisi oikein tehdä? Neuvolassa ei sanottu juuta eikä jaata mihinkään, tarjosivat joskus jotain tukiperhettä mitä en todellakaan kokenut tarvitsevani. Saan lapsen kyllä halutessani hoitoon, mutta siitä ei tähän asiaan ole mitään apua. Ei auta edes omaan jaksamiseen, koska sen hoitoyön jälkeen lapsi on kahta pahempana. Siksi en lasta juuri ikinä hoitoon viekään päiväkodin lisäksi.

Sokeri on minimoitu ruokavaliosta, herkkupäivä on aina lauantaisin. Ei mitään vaikutusta. Omegaa kokeiltu, taisi jopa pahentaa tilannetta tai ainakin vähensi lapsen unia. Säännöllinen rytmi meillä on, ainakin suunnilleen. Liikuntaa lapsi harrastaa 1,5 tuntia viikossa + ulkoilua päivittäin. Tarvitsee ihan tajuttoman määrän liikkumista energiansa purkamiseen.

Levoton sielu, ei kai sille mitään voi. Rakastan tuota hassua ihmislasta, enkä halua hänen luonteensa muuttuvankaan mutta jotain pitäisi tapahtua, että lapsi jaksaisi keskittyä ja pysyä paikallaan. En vaan tiedä enää mitä? Olisiko kellään toimivaa vinkkiä kokeiltavaksi kun omat keinot alkaa loppua? Tarrapalkinnot, viikkorahapalkinnot yms. on ollut käytössä, mutta niihin loppuu kiinnostus aika nopeasti.

 

mites sermi? "meidän ekaluokalla" aikoinaan työskenteli yksi poika sermin takana, en tosin syytä tiedä, että miksi, ilmeisesti pystyi keskittymään paremmin? ja jokin tyyny persuksen allla

 

fysioliikkeistä (ehkä instrustakin) saa sellaisia keskittymistä auttavia istumatyynyjä. olen harkinnut sitä omalle viskarillenikin. on hiukan energinen tapaus =)

 

Viime vuonna lapsi pukeutui vähän erillään muista, mikä sai pukemistilanteen sujumaan suht ok., mutta nyt eskarivuonna siihen ei enää ole lähdetty. Pitäisi varmaan ehdottaa, ottaisivatko uudestaan käyttöön. Lapsi itse on kertonut, että ruokailee erillään muista. Ilmeisesti yksi pöytä on kokonaan eri huoneessa ja siellä on muutama lapsi syömässä.
Sermi ei varmaan tuolle lapselle oikein toimisi, ei tykkää olla esim. suljetun oven takana ja kuitenkin kun sieltä sermin takaa kuuluisi toisten ääniä, niin luulen että se vaan pomppisi sieltä kurkkimaan mitä sermin toisella puolella tapahtuu...
Noista tyynyistä olen kuullutkin, joskus ne oli päiväkodissa tarkoitus ottaakin testiin mutta ei niitä ilmeisesti otettu. Dyn-air tyyny taisi olla nimeltään. Sellaisen voisin kyllä hankkia tosiaan, tuskin se haittaa tekee vaikkei toimisikaan, kiitos

 

Lapsesi vilkkauden lisäksi vielä se, että valitettavasti kaikilla lastenhoitajilla tai muilla eskareissa ja päiväkodeissa työskentelevillä ei riitä kärsivällisyys vilkkaan lapsen kanssa. Onko kaikki palaute lapsesta negatiivista, tuleeko se palaute aina samalta/samoilta ihmisiltä? Onko ketään henkilökuntaan kuuluvaa, joka antaisi positiivista palautetta?

 

Miten ADHD on poissuljettu? Koska ADHD:lta tuo kuullostaa. Työskentelen ylivilkkaiten ja tarkkaavaisuushäiriöisten lasten parissa, ja tiedän että ADHD:ta ei yleensä "poissuljeta" ilman lääkekokeiluja.

 

Adhd on sitten tutkittu ja varmaan myös asberger? Kuulostaa aivan erään asberger lapsen käytökseltä.

 

miksi AD/HD on poissuljettu. Aina kotioloja ei voi verrata muuhun tilanteeseen. Monella lapsella kotona saa selkeitä ohjeita, eikä ole niin paljon häiriötekijöitä kuin koulussa, varsinkin jos ei ole samaa ikäluokkaa olevia sisaruksia.

 

No meillä ihan samanlainen, mutta 4v. Välillä käy adhd mielessä. On yliherkkä monille asioille. Ei voi sietää yhtään vettä silmille. Ei edes omia kyyneleitä jos itkee makuuasennossa. Käskee hädissään ottamaan jotain pois silmistä ja miten inhottaa kun kyyneö valuu kasvoja pitkin korvaa kohti tms. Ääniyliherkkä ja tuntoyliherkkä. Ei siedä mitään ihmeellistä päälleen esim kuvioituja sukkia joissa lankaa kuvioiden kohdalla.

Muuten suht. iloinen lapsi, ei ollenkaan aggressiivinen, mutta niin rauhaton ja vilkas. Ei saa nykyään ihmeemmin kunnon itkupotkuraivareita mutta aina naama väärinpäin ja ärsyyntyy ihan kaikesta. Välillä on kestämistä kyllä. Pelottaa tuo esikoulu kun en jotenkin usko että voisi pysyä paikallaan tekemässä jotain mistä en pidä. Miten teillä on adhd poissuljettu?

Katsoin supernannyä, jossa adhd poika ja meidän lapsen ilme oli ihan samanlainen kun lapselle yrittää puhua. Tosin se poika oli ihan hirveä aggressiivinen tottelematon tapaus. Meidän kyllä tottelee lopulta mutta joka päivä monta kertaa pitää sanoa. Nukkuminen on myös vaikeaa, ei kuulemma ole väsynyt koskaan.

 

Siis tunnetila meillä vaihtuu iloisesta ärsyyntyneeksi. Eli ei ole koskaan tasaisen rauhallinen. Joko nauraa ja innostuu kaikesta tai valittaa kaikesta ja mikään ole hyvin.

 

Ja olisin oikeasti kiinnostunut tietämään miten teillä on adhd poissuljettu koska tuota omaa lasta mietin onko vai eikö ole. Voiko noin vilkas tapaus vaan olla vilkas ja innostuva.

 

Vilkas ja elämänintoinen lapsi tarvitsee selvästi harrastuksen, esimerkiksi sirkuskoulu tai joku näyttelijäkerho voisi sopia. Saisi purkaa energiaansa. Ei kaikki vilkkaat lapset ole adhd-lapsia.

 

Vilkas ja elämänintoinen lapsi tarvitsee selvästi harrastuksen, esimerkiksi sirkuskoulu tai joku näyttelijäkerho voisi sopia. Saisi purkaa energiaansa. Ei kaikki vilkkaat lapset ole adhd-lapsia.

Eikä kaikkien lapsien vilkkaus johdu siitä, että olisi liikaa energiaa. Oikeasti. Esim. Adhd-lapsilla (ja aikuisilla) motorinen levottomuus johtuu siitä, että aivot käyvät alikierroksilla. Pitää stimuloida.

 

Olisiko nollaluokka sitten vaihtoehto? Olisiko koulua, jossa pienet luokat?

 

Lapsella on yksi liikuntaharrastus, sen 1,5 tuntia viikossa. Enempää ei ehditä enkä muutenkaan koe tarpeelliseksi montaa harrastusta hankkia, lapsi tosiaan ulkoilee eskarin jälkeen vielä usean tunnin ja ulkoilussa tulee liikuttua, juostua, kiipeiltyä ihan riittävästi. Liika liikkuminen ja riehuminen pahentaa levottomuutta sekin.

Toimintaterapeutti on tehnyt lapselle tutkimukset, joissa ADHD poissuljettiin. Lapsella todettiin sensorisen integraation häiriö. Synnytys oli vaikea, lapsi meinasi siihen kuolla. Silloin sanoivat, että hapenpuute voi aiheuttaa jotain hermostoon liittyviä ongelmia, ja myös toimintaterapeutti sanoi että voi johtua siitä tai sitten ei.
Toimintaterapian arvioon päästiin pari vuotta sitten, kun olin vuoden verran yrittänyt neuvolassa asiasta puhua ja lopulta en suostunut poistumaan neuvolalääkäriltä ennenkuin lapsi sai lähetteen edes johonkin tutkimuksiin.

Nuo aistiongelmat on olleet joskus äärimmäisen hankalia, kotiin sain liudan ohjeita ja vuoden verran leikin jotain toimintaterapeuttia kotona, koska jonot oikeaan terapiaan oli pitkät. Hurjasti tehtiin töitä ja hurjasti lapsi on mennyt eteenpäin. Viime syksynä olisi aika tullut, lapsi arvioitiin uudestaan. Eskarinope ja minä täytimme omat lomakkeemme, jotka oli täytetty täysin ristiin; eskarinopen mielestä lapsessa ei ollut mitään poikkeavaa, minä taas tunnistin vielä joitain ongelmia. Päädyttiin kuitenkin, ettei terapiaa aloiteta. Lapsen ongelmat oli jo niin hyvin poistuneet, tai lapsi oppinut niiden kanssa toimimaan, ettei mikään ollut poikkeavaa. Lapsi osaa tarvittaessa keskittyä ja on vaan vilkas ja kova menemään. Itsekin olen muuten koko häiriön olemassaolon lähes unohtanut...

Läheisyyttä ja huomiota lapsi tarvitsee ja saa paljon, kotona lapsen kanssa meillä on hyvä ilmapiiri, lapsi on iloinen ja innostunut. Harvoin mököttää tai kiukuttelee. Kavereiden kanssa touhut sujuu.

Hälinä ympärillä on lapsella aina laukaissut sellaisen levottomuuden ja häsläyksen päälle, mutta en minä voi niihin syihin puuttua mitenkään. Maailma tulee aina olemaan täynnä hälinää ja ääntä. Samoin jos lasta jännittää, se käyttäytyy noin. Eskaritehtävät lapsen mielestä vaan on yksinkertaisesti tylsiä ja kokee ne usein liian helpoiksi itselleen, tylsistyneenä ei sitten osaa keskittyäkään. Keskittyy kyllä kaikkeen ympärillä tapahtuvaan, huomaa jokaisen liikkeen ja äänen ja on jatkuvasti jotenkin ylivirittynyt, valmiina huomiomaan kaiken.
Eskarilla ei taida oikein olla keinoja tuon lapsen rauhoittamiseen, minä saan lapsen kyllä kotona useimmiten rauhoittumaan koska olen tätä touhua nyt vuosia katsellut ja tiedän yleensä mistä mikäkin johtuu ja milloin ollaan siinä pisteessä, että homma täytyy katkaista ennenkuin se lähtee käsistä.
Eilen yksi opettajista hyökkäsi päälleni kuin yleinen syyttäjä, kun lapsi ei ollut rauhoittunut pukiessa ja hänet oli siirretty nukkariin. Olin jotenkin ällistynyt, meinasin kysyä että pitääkö minun nyt helvetti tulla tänne eskariin mukaan jos te ette häntä saa rauhoittumaan?? Minä sekä toimintaterapeutti olemme päiväkodissa puhuneet tavoista mitkä tietyissä tilanteissa voisi auttaa.

Viime vuoden ryhmässä hoitajat oli tosi ihanasti mukana helpottamassa lapsen elämää päiväkodissa, mutta tämän vuoden opettajilla asenne on sellainen, että ryhmä on tasan tämmöinen ja siihen on sopeuduttava jokaisen. Eivät puhu minulle päivien tapahtumista yleensä mitään, vasta nyt kun hermo paloi opettajalta ihan kunnolla, niin tuli räyhäämään. Lapsi sanoo, että joku valittaa ja huutaa hänelle kokoajan ja kokee ettei hänestä pidetä eskarissa.

Vaikka minä voisin kotona lapsen käytöstä hillitä, niin mitäs ensi vuonna koulussa? Lapsen pitäisi itse osata itsensä hillitä ja löytää keinot siihen. En tiedä miten voin siinä auttaa. Nyt tuntuu pahalta, kun lapsi yrittää olla hyvä ja tehdä kuten pitää, mutta ei vaan kykene siihen. Miten ihmeessä voisin tuota auttaa? En keksi keinoja enää noihin tilanteisiin, jolloin en itse ole paikalla. Joskus mietin, että voiko olla niin että lapsi on saanut kotona liikaa huomiota (asumme kahdestaan) eikä sitten osaa olla päiväkodissa isossa ryhmässä ilman sitä huomiota? On ollut 2 vuotiaasta asti päiväkodissa, tällä hetkellä eskariryhmä on ainakin tosi vilkas ja rauhaton ja siellä joutuu huomiosta varmasti taistelemaan muutenkin.

Lapsen sisälle pitäisi saada opetettua joku keino, jolla itse voisi itsensä rauhoittaa. En vaan keksi mikä tuo keino olisi.

 

Suurin osa keskittymishäiriöisten lasten hoidossa käyteyistä tekniikoista ja terapiamuodoista auttaa kyllä kaikkia ylivilkkaita lapsia, oli diagnoosia tai ei. Tuo terapiantarve kannattaisi arvioida uudelleen, ja jos koulussa tulee ongelmia, näin varmaan tapahtuukin.

 

Uusi arviointi ADHD:stä yksityisellä olis paikallaan.

 

Voisitko käydä itse päivän eskarissa seuraamassa mitä siellä tapahtuu? Osaisit ehkä itse tunnistaa tilanteita mitkä lapselle hankalia. Tietty lapsi ei käyttäydy samoin kun itse olet paikalla, mutta ehkä voisi olla apua?

 

Lapsesi vilkkauden lisäksi vielä se, että valitettavasti kaikilla lastenhoitajilla tai muilla eskareissa ja päiväkodeissa työskentelevillä ei riitä kärsivällisyys vilkkaan lapsen kanssa. Onko kaikki palaute lapsesta negatiivista, tuleeko se palaute aina samalta/samoilta ihmisiltä? Onko ketään henkilökuntaan kuuluvaa, joka antaisi positiivista palautetta?

Valitettavasti valtavan kokoisissa ryhmissä lapsen vain on selvittävä tuon ikäisenä jo ilman jatkuvaa iholla oloa ja ilman jatkuvaa kannustustakin. Kaikkia ei voida saada pärjäämään, vaikka kuinka yritettäisiin. He tarvitsevat erityistä tukea, mikä tietysti maksaa ja erityistä tukea tarvitsevia on jo uskomattoman paljon.

 

ADHD:n kriteereitä lapsessa tietysti täyttyy, mutta yksi iso asia oli se, että lapsen käyttäytyminen on sidonnaista paikkaan ja tilanteeseen. ADHD:ssa näin ei ilmeisesti ole? Lisäksi lapsi keskittyy leikkeihin ja kaikkeen mielenkiintoiseen hyvin, ja on tehnyt kaikki vaadittavat tehtävät toimintaterapiallakin mallikkaasti paikallaan istuen. Kuitenkaan käytännön elämässä tuota mallikkaasti paikallaan istumista ei tapahdu...
ADHD oli se, mikä itselläni oli alunperin epäilyksenä, samoin nuo aistiongelmat. Päiväkoti sanoi, että ei ole kumpaakaan, vain vilkas lapsi. Toimintaterapeutti teki testinsä ja sanoi, että ADHD ei tule kysymykseen. Sens. integraation häiriö oli selkeä eikä siitä ollut mitään epäilystä. Lapsi oli silloin 4 vuotias.
Mitä muuta reittiä pitkin lapsen voisi ADHD-tutkimuksiin viedä? Eikö se ole neurologin hommia...? Neuvolaan tietysti voisi ottaa yhteyttä, mutta se taistelu mitä viimeksi sain käydä yhteen tutkimukseen pääsystä, kesti vuoden. Nythän lapsella jo kohta loppuu koko neuvolan asiakkuus ja tilalle tulee kouluterveydenhuolto. Ennen koulua olisi kyllä hyvä saada asiat raiteilleen, jotta se koulunaloitus sujuisi hyvin ja lapsi jaksaisi olla. Voiko yksityiselle vaan soittaa ja pyytää tämmöistä tutkimusta/lähetettä siihen vai täytyykö tämä aloittaa sieltä neuvolasta? Nyt kun taustalla on tuo diagnoosi, niin eivät varmaan kovin helposti edes lähde toista sairautta epäilemään ja tutkimaan?

Tuo eskarivuosi lähenee jo niin loppuaan, että sen suhteen olen toivoni jo tavallaan menettänyt. Pari kuukautta kun jaksavat vielä lastani katsella ja hengissä pitää. Ei niillä tosiaan ole aikaa eikä resursseja lapsen suhteen tehdä mitään ylimääräistä, tuossa ryhmässä on jo erityisapua tarvitsevia muitakin vaikka kyseessä on ihan tavallinen ryhmä.
Mutta se koulu jännittää, miten lapsi siellä tulee pärjäämään.

 

Tällä hetkellä olevan diagnoosin ei pitäisi olla mikään este sille, että tutkitaan myös ADHD:n mahdollisuus. Nuo kaksi voivat aivan hyvin olla myös yhtä aikaa. Aina diagnoosilla ei edes ole väliä (paitsi kun haetaan tukitoimia ja rahoja), kunhan löytyy oikeat keinot auttaa lasta tai oikea lääkitys joka helpottaa oireita.
Neuvolalääkäri tai koululääkäri voi tehdä lähetteen. Voit myös ottaa yhteyttä perheneuvolaan. Sieltä tehdään myös paljon lähetteitä. Perheneuvoloissa on melkein joka kunnassa pitkät jonot, mutta kannattaa yrittää soittaa, ja puhua todella tosissaan ja vakavasti.
Sinulla on nyt vain toimintaterapeutin näkemys asiasta, ja hän on tavannut lasta korkeintaan muutaman kerran. Sinä äitinä varmaan osaat myös arvioida lapsen arjessa toimimista hyvin, ja nähdä pulmakohdat paremmin.

Aika kummallista, että eskarinope ei omassa arviossaan ole nähnyt mitään poikkeavaa lapsessa, mutta silti lapsen arki eskarissa ei kuitenkaan näytä sujuvan myöskään heidän näkökulmastaan, jos kerran pitää räyhätä??
Lisäksi mietin, millä tavalla lapsen käytös muuttuu ympäristöstä riippuen? (Puhuit, että diagnoosi vaatisi sen, että oireet eivät ole paikkakohtaisia). Kyllä ADHD-lapsenkin käytös ja toimivuus voi jossain määrin vaihdella paikan mukaan. ADHD-lapsi voi toimia paremmin ympäristössä, jossa ennakointi ja strukturointi toimii, samoin ympäristössä, jossa on vähemmän häiriötekijöitä. ADHD-lapsen hoitoon kuuluu mahdollisen lääkityksen lisäksi myös ympäristön ja ohjannan muokkaaminen sellaiseksi, että lapsi siinä paremmin menestyy.

 

Tuo toimintaterapeutin kysely täytettiin alkusyksystä, varmaan noin kuukausi eskarin alkamisen jälkeen. Opettaja ei tuntenut lasta vielä juurikaan siinä vaiheessa. Nyt olimme juuri vasu-keskustelussa, opettaja oli sitä mieltä että hyvillä mielin lähettää lapsen kouluun, mutta kuitenkin huolissaan miten lapsi jaksaa istua paikallaan oppituntien ajan, kun nyt siitä joutuu muistuttelemaan ilmeisen paljon. Luokitteli lapsen vilkkaaksi, mutta sanoi että koulussa tulee olemaan kyllä muitakin vilkkaita.

Tämä räyhääjä oli toinen opettaja, hän on huomauttanut lapsen käytöksestä muutaman kerran, kukaan muu ei juurikaan ole sanonut mitään. Lapsi itse siis kertoo, että siellä hänelle huudetaan jatkuvasti, tuskin huutavat tyhjästä eli ongelmia on. Ja näen sen kyllä itsekin, esimerkiksi kun vien lapsen aamulla eskariin hän saattaa matkan ajan olla ihan rauhallinen mutta heti kun astumme ovesta sisään, alkaa jumalaton show. Lapsen käyttäytyminen kotonakin on äänekästä ja vilkasta, mutta kun olemme jossain missä ihmisiä ja hälinää on enemmän, lähtee lapsen käytös monesti ihan lapasesta. Ei kykene kuuntelemaan, keskittymään, olemaan paikallaan yhtään eikä kykene itsekään hallitsemaan itseään. Tämä on tyypillistä aistiongelmaiselle, mutta toimintaterapeutin mukaan ADHD;lla erilaiset aistiärsytykset eivät vaikuttaisi noin paljon. Näin minä sen ymmärsin.

 

Meillä aivan samanlainen poika, yks yhteen kävi kaikki jutut, paitsi meillä 4v. Perheneuvolaan ollaan asiasta menossa, kerhossa täyttivät lomakkeen kun ovat huolissaan.
Kirjoitit, että sinä saat lapsen rauhoittumaan ennen kuin tilanteet lähtee ihan lapasista. Millä keinoin teillä poika rauhoittuu? Meillä ei meinaa rauhoittua mitenkään...mietin millä lapsi oppii rauhoittamaan itse itsensä kun edes me vanhemmat ei mainata onnistua siinä. Hyväntahtosesti luulee pitävänsä hauskaa ja vetää ihan yli joka paikassa missä ollaan ymmärtämättä että käytös on vaan todella ärsyttävää ja haittaavaa.

 

Ehkäpä lapsella edelleen se sensorisen integraation häiriö siellä esikoulussa oireilee? Jos päiväkodissa olivat osanneet ottaa huomioon lapsen erityistarpeet, niin ei ollut sieltä tullut valituksia, mutta nyt eskarissa eivät osaa ja valittavat siksi. Turha lapselle hakea ADHD -tutkimuksia, jos lapsen ylivilkkaus oireet johtuvat sensorisesta integraatiosta.

Itse vastaavassa tilanteessa ottaisin yhteyttä kiertävään erikoislastentarhanopettajaan, että tulisi katsomaan mikä meininki siellä eskarissa on. Osaisi varmaan neuvoa eskarin henkilökuntaa toimimaan paremmin juuri tämän lapsen kanssa.

Lisäksi ottaisin yhteyttä lapsen aiemmin diagnosoimaan toimintaterapeuttiin ja pyytäisin uutta arvioita lapsen tilanteesta. Sitten yhdessä eskarin, kelton ja toimintaterapeutin kanssa palaveeraisin siitä mikä lapsen tuleva tuen tarve koulussa on ja selvittäisin mitä mahdollisuuksia lapselle on saada tukea koulunkäyntiin, esim. pienempi ryhmä nyt ainakin ja muu tarvittava tuki mitä erityistarpeinen lapsi vaatii.

Nykyään näitä palveluita ja erityistukia joutuu vaatimalla vaatimaan ja vetoamaan lain kohtiin ja tarvittaessa tekemään valituksia yms. Voimia!

 

Voimia kaikille vilkkaille lapsille,joita aikuiset eivät ymmärräTerapiaa ja kuntoutusta aikuisille