E
Ensivauva
Vieras
Lupailin sitä synnytyskertomusta ja nyt 6 päivää sen jälkeen tuntuu, että vois kirjoittaa tänne. Pitkä stoori luvassa!
:attn: Sopii myös heikkohermoisille ja pelkääjille!
Elikäs mulla oli jo puhuttuna mahdollinen käynnistys kalvojen puhkaisulla rv 41+6 kun kohdunsuukin oli auki 2 cm ja limatulppa irronnut pari päivää aikaisemmin. Päätettiin kuitenkin vielä odottaa kunnes rv 42+1, jolloin raskaus virallisesti yliaikainen. Tultiin kontrollista kotiin ja otin kunnon nokoset ja puuhailin ihan tavallisia kotihommia, soittelin kavereille että ei se sitten tullutkaan tänään ja ei tässä enää mitään omilla voimilla tapahdu vaan torstaina sitten päästään viimein asiaan. Mies tuli töistä kotiin ja mentiin läheisen ravintolan terassille syömään ja otinpa lasillisen viiniäkin siinä pitkästä aikaa. Eli ihan tavallinen rauhallinen ilta oli, ei mitään tuntemuksia lähestyvästä h-hetkestä.
Yöllä puoli kahden aikaan heräsin voimakkaisiin supistuksiin, joiden aikana tuli aina pakottava tarve päästä vessaan. Kun istuin jo kolmatta kertaa kakalla aloin tajuta, että tässähän on synnytys käynnistymässä. Voi sitä onnen määrää kun sittenkin vältyin siltä käynnistykseltä ja viimeinkin vauva oli tulossa maailmaan, päivä siis 42+0. Ensimmäisen tunnin vietin siellä vessassa ja koko ajan tuli tavaraa, huh huh. Sitten herätin miehen ja laitettiin kaurapussia mikroon ja sillä hierottiin alaselkää supistusten aikana. Lämmön vaikutus oli ihanan rentouttava, hengittelin siinä vaan syvään ja annoin supistuksen viedä minut mukanaan täydellä voimalla. Kävin odotusaikana mammajoogassa ja olen tästä ikikiitollinen, ilman niitä neuvoja hengitystekniikasta ja rentoutumisesta en olisi pystynyt samaan rauhoittumiseen ja itseluottamukseen kuin nyt, suosittelen tulikuumasti kaikille!!!
Kätilöopistolle soitin kahden tunnin supistusten jälkeen, ne olivat heti alusta asti 5 min välein. Lapsivesi ei ollut mennyt ja sieltä sanottiin että tilaa on, odottele vielä kotona ainakin pari tuntia tai niin kauan kuin pystyt. Jatkettiin selkähierontaa ja yritin siinä syödä jugurttia ja juoda mehuja, koska pelkäsin että jos verensokerini laskee liian alas minulle tulee huono olo. Oli kyllä vaikeaa saada ruokaa alas, mutta parempi se vähäkin kun ei mitään. Kipu ei ollut mitenkään rajua tai ylivoimaista ja sitä kesti vain supistuksen ajan, välissä keskityin rentoutumiseen ja sain sillä hommaa eteenpäin. Kurjinta oli juuri ennen supistusta kun adrenaliini sai koko kehon lihakset ja välillä hampaatkin tärisemään kuin horkassa. En tiennyt sellaisesta ennalta mitään ja pelkäsin sitä. Myöhemmin sairaalassa kätilö kertoi tuon syyn tärinään ja en pelännyt sitä enää.
Kätilöopistolle lähdettiin kuudelta aamulla 4 tunnin supistusten jälkeen. Olin saanut ystävältä neuvon, että lähtekää ennen kuin olet niin kipeä ettei automatkasta tule enää mitään. Myös oli pakko ajatella aamuruuhkaa!! Seiso siinä sitten liikennevaloissa!!! Nyt tiet olivat vielä tyhjät ja pääsimme perille kuuma kaurapussi lappuhaalareiden sisällä - pelastukseni!!! Suosittelen!!! Tuli nimittäin 7 kovaa supistusta 15 min matkalla...
Perillä kohdunsuu oli auki 4 cm ja koska saimme synnytyshuoneen, jossa oli amme päätin kokeilla sitä. Vesi oli ihanan lämmintä ja mies hieroi suihkulla alaselkää. Vaikka supistukset olivat intensiivisiä en edelleenkään puhuisi kovasta kivusta. Ja jos kehtaisin niin hehkuttaisin taas sitä joogaa... hengitä ja hellitä! Anna kehon ja mielen mennä vapaana supistuksen mukana! TOIMII! Sydänkäyrääkin mitattiin siellä ammeessa eli säästyin siltä pahalta, että olis pitänyt nousta ja siirtyä tutkimuspöydälle.
Homma edistyi hyvin ja kätilö tuli kertomaan, että kohta pitää päättää otanko epiduraalin vai en. Mulla oli siellä ammeessa niin hyvät oltavat, että harkitsin asiaa puolisen tuntia. Kipu alkoi yltyä ja mies sitten sanoi, että vaikka nyt menee hyvin et ehkä ole kolmen tunnin kuluttua samaa mieltä. Totesin hänen olevan oikeassa ja epiduraali tilattiin. 10 minuuttia piti mennä anestesialääkärin tuloon ja piti nousta ammeesta ja matkata vessan kautta tutkimuspöydälle. Ai että oli inhottavaa liikkua paikasta toiseen mutta pakkohan se oli. Kätilö pesi selän ja sanoi ettei lämpöpussia voi sitten enää laittaa. Seuraavat supistukset olivat henkisesti tiukkaa aikaa, koska pöydällä oli ammeeseen verrattuna kylmä ja hierontaa ei saanut tehdä. Onnistuin lopulta kuitenkin rentoutumaan jopa siinäkin mikä oli onni, koska tällä aikaa koko Kätilöopisto oli tullut täyteen ja anestesialääkäri tuli vasta 40 min kuluttua! Ne olivat pitkät minuutit, joiden aikana oma mies tukena oli korvaamaton. Kello oli tässä vaiheessa 10 aamulla.
Epiduraalin laitto oli nopea, helppo ja täysin kivuton. Se alkoi vaikuttaa noin 10 minuutissa ja olin todella helpottunut kun sain lepotauon sekä kropalle että hermoille. Sain syötyä (ikinä en muuten enää syö Ingmanin päärynävaniljajugurttia...) ja levättyä, heitettiin jopa hieman huulta miehen kanssa ja liikuskelin ympäriinsä huonetta. Nyt kipua ei tuntunut ollenkaan, supistus oli vain valtava painelataus joka tuli ja meni. Mutta kuten usein käy, mullakin omat supistukset alkoivat laimentua ja harventua. Parin tunnin kuluttua kätilö päätti aloittaa oksitosiinin annostelun tippaan, jotta homma lähtisi taas etenemään. Kohdunsuu oli tässä vaiheessa auki 7 cm.
Näin saatiin lisäpotkua supistuksiin ja aika pian päästiin siihen vaiheeseen, että tunsin kuinka lihakseni halusivat ponnistaa supistuksen aikana. Aluksi tilanne oli ihan hallinnassa mutta kohtapuoliin aloin jo hermostua, että koskakohan pääsisin ponnistusvaiheeseen kun tuntui etten pysty kohta estämään ponnistusta. Kun kohdunsuu oli 9,5 cm:ssä sanoin vierailevalle kätilölle etten kestä enää koska en pysty estämään ponnistuksen tuloa. Hän pyysi odottamaan oman kätilön tuloon asti, ihan ok mutta kätilöpä oli jumissa naapurisalissa ja taas odoteltiin... Tässä kohtaa oli taas tuskainen hetki kun en tiennyt koska päästään eteenpäin ja toisaalta en voinut estää sitä.
Onneksi kätilö tuli viimein noin vartissa paikalle ja antoi luvan olla estämättä ponnistusta mutta en saanut vielä tehdä itse "lisää". Supistukset olivat yhä aika heikkoja ja lyhyitä, joten oksitosiinia lisättiin. Tässä vaiheessa kalvot puhkaistiin ja lämmin lapsivesi tulvahti ulos. Siitäkös supistukset rajuuntuivat! 20 min "passiviisen ponnistuksen" jälkeen sain luvan aloittaa aktiivisen työn ja ponnistaa kaikella voimalla aina supistuksen tullessa. Ah mikä ihana tunne kun sai taas osallistua!! Ja kivun tunne pysyi edelleen aika lailla taka-alalla, en väitä etteikö kipua olisi ollut mutta se ei tuntunut tärkeältä. Ponnistusvaihe kärsi supistusteni lyhyydestä ja oksitosiinia lisättiin tasaiseen tahtiin. Yritin aluksi olla jonkinlaisessa kylkiasennossa mutta kätilö suositteli puoli-istuvaa asentoa jotta ponnistuksen voima kohdistuisi paremmin oikeaan paikkaan. Tein kovasti työtä mutta supistus oli aina liian lyhyt jotta olisin saanut kolme kunnon työntöä aikaan. Lisäksi ponnistin hieman väärin, kunnes muistin täältä palstalta lukeneeni että ajattelet vaan olevasi kakkaa vääntämässä. Tämä tepsi ja pää alkoi liikkua hyvin esiin. Lopulta kätilö sanoi, että pistäpä hieman aggressiota peliin ja #&%£$!* kehiin ja nyt tämä vauva pusketaan täältä ulos. Oksitosiini oli jo kymmenkertaisessa annostuksessa mutta tulosta alkoi syntyä. Yhä edelleen kipu oli aivan siedettävissä määrissä. Viimein lapsen pää pulpahti puoliksi ulos ja käsihän sillä oli poskea vasten... Tässä kohtaa kipu oli suuri koska käsi teki hieman tuhojaan. Sitä kesti kuitenkin vain sen sekunnin ja pian koko pää oli ulkona. Sitten kätilöt vinksauttivat vauvan käden oikeaan paikkaan, hartiat lysyyn ja loppu vekara tuli ulos yhdellä työnnöllä. JESS! Onnen ja helpotuksen kyyneleet ja valtava tunnelataus tuli siinä samassa sekunnissa. Sain soperrettua "kumpi tuli?" ja mies vastasi, että meillä on poika.
Pian raikasi iso parku ja pikku sinipossu alkoi punertaa. 1 min pisteet olivat 6 mutta pian oltiin jo 9 pisteessä. Jälkeiset tulivat täysin kivuttomasti 10 min sisällä. Poika nostettiin vatsan päälle ja onni ja ylpeys oli rajaton.
Synnytyksen kesto oli 12 h, josta avautuminen 11 h 10 min, ponnistusvaihe 40 min ja istukka 10 min. En ottanut peräruisketta, koska kaikki oli jo tullut mitä oli tullakseen. En kokeillut ilokaasua. Kipuun käytin lämpöpussia, suihkua, ammetta ja lopulta otin epiduraalin. Se oli ehdottomasti oikea päätös ja aion ottaa sen mahdollisella seuraavallakin kerralla jos pystyn. Kipu oli avautumisvaiheessa noin 7-8 luokkaa kouluarvosanalla ja ennen epiduraalia 9. Ponnistusvaiheessa en ajatellut kipua enää samalla lailla, mutta ehkä se oli jotain 7-8 luokkaa paitsi käden tehdessä toisen asteen repeämän se käväisi kyllä hetkellisesti kympissä. Syntymän jälkeen kivut olivat ohi. Niiden muutamien tikkien laittaminen paikallispuudutuksessa ei sattunut oikeastaan ollenkaan.
Synnytykseni oli upea kokemus. Olen kiitollinen miehelleni, joka oli tukenani koko ajan joka vaiheessa. Kätilöopiston henkilökunta hoiti hommansa hienosti. Ja taas kerran, menkää hyvät siskot sinne äitiysjoogaan! Ja syökää hyvin, jotta jaksaa.
Kiitos lukijoille ja anteeksi kirjoitusvirheet
näkyy huonosti kun on liikutuksen kyyneleet vielä silmissä.
t. Ensivauva
:attn: Sopii myös heikkohermoisille ja pelkääjille!
Elikäs mulla oli jo puhuttuna mahdollinen käynnistys kalvojen puhkaisulla rv 41+6 kun kohdunsuukin oli auki 2 cm ja limatulppa irronnut pari päivää aikaisemmin. Päätettiin kuitenkin vielä odottaa kunnes rv 42+1, jolloin raskaus virallisesti yliaikainen. Tultiin kontrollista kotiin ja otin kunnon nokoset ja puuhailin ihan tavallisia kotihommia, soittelin kavereille että ei se sitten tullutkaan tänään ja ei tässä enää mitään omilla voimilla tapahdu vaan torstaina sitten päästään viimein asiaan. Mies tuli töistä kotiin ja mentiin läheisen ravintolan terassille syömään ja otinpa lasillisen viiniäkin siinä pitkästä aikaa. Eli ihan tavallinen rauhallinen ilta oli, ei mitään tuntemuksia lähestyvästä h-hetkestä.
Yöllä puoli kahden aikaan heräsin voimakkaisiin supistuksiin, joiden aikana tuli aina pakottava tarve päästä vessaan. Kun istuin jo kolmatta kertaa kakalla aloin tajuta, että tässähän on synnytys käynnistymässä. Voi sitä onnen määrää kun sittenkin vältyin siltä käynnistykseltä ja viimeinkin vauva oli tulossa maailmaan, päivä siis 42+0. Ensimmäisen tunnin vietin siellä vessassa ja koko ajan tuli tavaraa, huh huh. Sitten herätin miehen ja laitettiin kaurapussia mikroon ja sillä hierottiin alaselkää supistusten aikana. Lämmön vaikutus oli ihanan rentouttava, hengittelin siinä vaan syvään ja annoin supistuksen viedä minut mukanaan täydellä voimalla. Kävin odotusaikana mammajoogassa ja olen tästä ikikiitollinen, ilman niitä neuvoja hengitystekniikasta ja rentoutumisesta en olisi pystynyt samaan rauhoittumiseen ja itseluottamukseen kuin nyt, suosittelen tulikuumasti kaikille!!!
Kätilöopistolle soitin kahden tunnin supistusten jälkeen, ne olivat heti alusta asti 5 min välein. Lapsivesi ei ollut mennyt ja sieltä sanottiin että tilaa on, odottele vielä kotona ainakin pari tuntia tai niin kauan kuin pystyt. Jatkettiin selkähierontaa ja yritin siinä syödä jugurttia ja juoda mehuja, koska pelkäsin että jos verensokerini laskee liian alas minulle tulee huono olo. Oli kyllä vaikeaa saada ruokaa alas, mutta parempi se vähäkin kun ei mitään. Kipu ei ollut mitenkään rajua tai ylivoimaista ja sitä kesti vain supistuksen ajan, välissä keskityin rentoutumiseen ja sain sillä hommaa eteenpäin. Kurjinta oli juuri ennen supistusta kun adrenaliini sai koko kehon lihakset ja välillä hampaatkin tärisemään kuin horkassa. En tiennyt sellaisesta ennalta mitään ja pelkäsin sitä. Myöhemmin sairaalassa kätilö kertoi tuon syyn tärinään ja en pelännyt sitä enää.
Kätilöopistolle lähdettiin kuudelta aamulla 4 tunnin supistusten jälkeen. Olin saanut ystävältä neuvon, että lähtekää ennen kuin olet niin kipeä ettei automatkasta tule enää mitään. Myös oli pakko ajatella aamuruuhkaa!! Seiso siinä sitten liikennevaloissa!!! Nyt tiet olivat vielä tyhjät ja pääsimme perille kuuma kaurapussi lappuhaalareiden sisällä - pelastukseni!!! Suosittelen!!! Tuli nimittäin 7 kovaa supistusta 15 min matkalla...
Perillä kohdunsuu oli auki 4 cm ja koska saimme synnytyshuoneen, jossa oli amme päätin kokeilla sitä. Vesi oli ihanan lämmintä ja mies hieroi suihkulla alaselkää. Vaikka supistukset olivat intensiivisiä en edelleenkään puhuisi kovasta kivusta. Ja jos kehtaisin niin hehkuttaisin taas sitä joogaa... hengitä ja hellitä! Anna kehon ja mielen mennä vapaana supistuksen mukana! TOIMII! Sydänkäyrääkin mitattiin siellä ammeessa eli säästyin siltä pahalta, että olis pitänyt nousta ja siirtyä tutkimuspöydälle.
Homma edistyi hyvin ja kätilö tuli kertomaan, että kohta pitää päättää otanko epiduraalin vai en. Mulla oli siellä ammeessa niin hyvät oltavat, että harkitsin asiaa puolisen tuntia. Kipu alkoi yltyä ja mies sitten sanoi, että vaikka nyt menee hyvin et ehkä ole kolmen tunnin kuluttua samaa mieltä. Totesin hänen olevan oikeassa ja epiduraali tilattiin. 10 minuuttia piti mennä anestesialääkärin tuloon ja piti nousta ammeesta ja matkata vessan kautta tutkimuspöydälle. Ai että oli inhottavaa liikkua paikasta toiseen mutta pakkohan se oli. Kätilö pesi selän ja sanoi ettei lämpöpussia voi sitten enää laittaa. Seuraavat supistukset olivat henkisesti tiukkaa aikaa, koska pöydällä oli ammeeseen verrattuna kylmä ja hierontaa ei saanut tehdä. Onnistuin lopulta kuitenkin rentoutumaan jopa siinäkin mikä oli onni, koska tällä aikaa koko Kätilöopisto oli tullut täyteen ja anestesialääkäri tuli vasta 40 min kuluttua! Ne olivat pitkät minuutit, joiden aikana oma mies tukena oli korvaamaton. Kello oli tässä vaiheessa 10 aamulla.
Epiduraalin laitto oli nopea, helppo ja täysin kivuton. Se alkoi vaikuttaa noin 10 minuutissa ja olin todella helpottunut kun sain lepotauon sekä kropalle että hermoille. Sain syötyä (ikinä en muuten enää syö Ingmanin päärynävaniljajugurttia...) ja levättyä, heitettiin jopa hieman huulta miehen kanssa ja liikuskelin ympäriinsä huonetta. Nyt kipua ei tuntunut ollenkaan, supistus oli vain valtava painelataus joka tuli ja meni. Mutta kuten usein käy, mullakin omat supistukset alkoivat laimentua ja harventua. Parin tunnin kuluttua kätilö päätti aloittaa oksitosiinin annostelun tippaan, jotta homma lähtisi taas etenemään. Kohdunsuu oli tässä vaiheessa auki 7 cm.
Näin saatiin lisäpotkua supistuksiin ja aika pian päästiin siihen vaiheeseen, että tunsin kuinka lihakseni halusivat ponnistaa supistuksen aikana. Aluksi tilanne oli ihan hallinnassa mutta kohtapuoliin aloin jo hermostua, että koskakohan pääsisin ponnistusvaiheeseen kun tuntui etten pysty kohta estämään ponnistusta. Kun kohdunsuu oli 9,5 cm:ssä sanoin vierailevalle kätilölle etten kestä enää koska en pysty estämään ponnistuksen tuloa. Hän pyysi odottamaan oman kätilön tuloon asti, ihan ok mutta kätilöpä oli jumissa naapurisalissa ja taas odoteltiin... Tässä kohtaa oli taas tuskainen hetki kun en tiennyt koska päästään eteenpäin ja toisaalta en voinut estää sitä.
Onneksi kätilö tuli viimein noin vartissa paikalle ja antoi luvan olla estämättä ponnistusta mutta en saanut vielä tehdä itse "lisää". Supistukset olivat yhä aika heikkoja ja lyhyitä, joten oksitosiinia lisättiin. Tässä vaiheessa kalvot puhkaistiin ja lämmin lapsivesi tulvahti ulos. Siitäkös supistukset rajuuntuivat! 20 min "passiviisen ponnistuksen" jälkeen sain luvan aloittaa aktiivisen työn ja ponnistaa kaikella voimalla aina supistuksen tullessa. Ah mikä ihana tunne kun sai taas osallistua!! Ja kivun tunne pysyi edelleen aika lailla taka-alalla, en väitä etteikö kipua olisi ollut mutta se ei tuntunut tärkeältä. Ponnistusvaihe kärsi supistusteni lyhyydestä ja oksitosiinia lisättiin tasaiseen tahtiin. Yritin aluksi olla jonkinlaisessa kylkiasennossa mutta kätilö suositteli puoli-istuvaa asentoa jotta ponnistuksen voima kohdistuisi paremmin oikeaan paikkaan. Tein kovasti työtä mutta supistus oli aina liian lyhyt jotta olisin saanut kolme kunnon työntöä aikaan. Lisäksi ponnistin hieman väärin, kunnes muistin täältä palstalta lukeneeni että ajattelet vaan olevasi kakkaa vääntämässä. Tämä tepsi ja pää alkoi liikkua hyvin esiin. Lopulta kätilö sanoi, että pistäpä hieman aggressiota peliin ja #&%£$!* kehiin ja nyt tämä vauva pusketaan täältä ulos. Oksitosiini oli jo kymmenkertaisessa annostuksessa mutta tulosta alkoi syntyä. Yhä edelleen kipu oli aivan siedettävissä määrissä. Viimein lapsen pää pulpahti puoliksi ulos ja käsihän sillä oli poskea vasten... Tässä kohtaa kipu oli suuri koska käsi teki hieman tuhojaan. Sitä kesti kuitenkin vain sen sekunnin ja pian koko pää oli ulkona. Sitten kätilöt vinksauttivat vauvan käden oikeaan paikkaan, hartiat lysyyn ja loppu vekara tuli ulos yhdellä työnnöllä. JESS! Onnen ja helpotuksen kyyneleet ja valtava tunnelataus tuli siinä samassa sekunnissa. Sain soperrettua "kumpi tuli?" ja mies vastasi, että meillä on poika.
Pian raikasi iso parku ja pikku sinipossu alkoi punertaa. 1 min pisteet olivat 6 mutta pian oltiin jo 9 pisteessä. Jälkeiset tulivat täysin kivuttomasti 10 min sisällä. Poika nostettiin vatsan päälle ja onni ja ylpeys oli rajaton.
Synnytyksen kesto oli 12 h, josta avautuminen 11 h 10 min, ponnistusvaihe 40 min ja istukka 10 min. En ottanut peräruisketta, koska kaikki oli jo tullut mitä oli tullakseen. En kokeillut ilokaasua. Kipuun käytin lämpöpussia, suihkua, ammetta ja lopulta otin epiduraalin. Se oli ehdottomasti oikea päätös ja aion ottaa sen mahdollisella seuraavallakin kerralla jos pystyn. Kipu oli avautumisvaiheessa noin 7-8 luokkaa kouluarvosanalla ja ennen epiduraalia 9. Ponnistusvaiheessa en ajatellut kipua enää samalla lailla, mutta ehkä se oli jotain 7-8 luokkaa paitsi käden tehdessä toisen asteen repeämän se käväisi kyllä hetkellisesti kympissä. Syntymän jälkeen kivut olivat ohi. Niiden muutamien tikkien laittaminen paikallispuudutuksessa ei sattunut oikeastaan ollenkaan.
Synnytykseni oli upea kokemus. Olen kiitollinen miehelleni, joka oli tukenani koko ajan joka vaiheessa. Kätilöopiston henkilökunta hoiti hommansa hienosti. Ja taas kerran, menkää hyvät siskot sinne äitiysjoogaan! Ja syökää hyvin, jotta jaksaa.
Kiitos lukijoille ja anteeksi kirjoitusvirheet
näkyy huonosti kun on liikutuksen kyyneleet vielä silmissä.t. Ensivauva
