Ensimmäinen uhmaikä?

[Ihmeissään]

Hei,

Tämä nyt ei enää liity vauvan hoitoon, vaan kyse on piakkoin kaksivuotiaastamme.

Milloin teidän lapsillenne on tullut ensimmäinen uhmaikä? Meidän poikamme täyttää helmikuussa kaksi vuotta ja tuntuu että viime aikoina melkein kaikki on alkanut olla hankalaa (ei kuitenkaan syöminen, eikä leikkiminen tms). Poika haluaa tehdä kaiken itse (laittaa vaipan, pukea ulkovaatteet ym), eikä hän todellakaan vielä osaa kaikkea itse. Jos yrittää houkutella niin että "anna äiti auttaa", poika vain lähtee karkuun. Päiväunille meno on mahdotonta yhtä-äkkiä, ei vielä viikko sitten... Ulkovaatteiden pukeminen tuskaa... Ulkoa sisälle palaaminen saa aikaan raivarin jne. Juuri näissä hankalissa tilanteissa hän saattaa saada kiukku/raivokohtauksen joka kestää lähes tunnin. Nuo kohtaukset ovatkin itsellekin aika kova paikka kun ei tiedä miten toimia... Voi olla että hän huutaa päästäkseen syliin mutta ei annakaan koskea. Voiko lapsen antaa kiukuta rauhassa loppuun vai miten ihmeessä hänet saisi rauhoittumaan? Tuntuu että kaikki konstit hellästä rauhoittelusta hassutteluun on käytetty. Pahin kiukku on viime aikoina tullut päiväunille mennessä. Monena päivänä häntä on saanut rauhoitella tosissaan ja lopulta pitänyt ottaa pois sängystä ja nukuttaa syliin. Tänään annoin hänen sitten kiukutella sängyssään, kävin vaan välillä näyttäytymässä. En jaksaisi alkaa noin isoa poikaa kantelemaan kuin vauvaa.

Poika on hyvin herttainen ja nauravainen, kun tekeminen on hänen mielestään kivaa. Hellyyttä ja huomiota hän saa mielestäni paljonkin. Jonkinlainen äiti-kausi hänellä on myös selvästi menossa, kun isä ei kelpaa lohdutukseen tms. kuten ennen. Raskaalta kyllä tuntuu... Onko muilla samanikäisillä jo tällaisia uhmaoireita?

 

[sellaista on uhmaikä]

Ihan NORMAALILTA ja TERVEELTÄ uhmaikäisen käyttäytymiseltä kuullostaa. Kyllä lapsen voi antaa kiukuta kiukkunsa ihan loppuun asti, se on jopa suotavaa, kunhan huolehtii siitä, ettei lapsi satuta itseään tai muita. Heti kiukkukohtauksen jälkeen voi sitten rauhallisesti jutella, sylitellä ja pitää hyvänä - osoittaa, että äiti kyllä kestää myös kiukuttelusi, eikä hylkää.

 

[1veellä]

Meillä samaa, tosin ihan joka asiassa ja YKSIVUOTIAALLA! Joko tämä alkaa?

 

[myöstäällä]

Oikein tutulta kuulostaa, tyttö haluaisi pukea itse ja jos vähän yrittää auttaa menee hermo oitis. ja hermo meneen joka tapauksessa kun huomaa ettei osaakkaan vetää haalareita päälle.....monet illat on menty nukkumaan kauhean huudon päätteeksi. mutta normaalia tosiaan lienee ja erittäin tärkeäkin vaihe. meillä on tapa että känkkäränkän jälkeen aina halataan. Äidilläkin on pari känkkäränkää ollut kun on hermo itsellä mennyt jostain. senkin päälle halataan ja selitetään että aikuisetkin voi joskus suuttua niinkun lapsikin.

 

[*maca*]

1v7kk tyttö alkoi myös uhmitella, saattaa esim jankata ja jankata 'pattilli', 'pattilli' (xylitol-pastilli) vaikka kuinka kauan ja yleisin sana on tiukka 'EI'. Kuuluu asiaan tämä kehitysvaihe mutta on aika haastavaa kyllä...

 

[Iitu..]

Uhmalta kuulostaa kyllä,ajan kanssa helpottaa.Mäkin ihmettelen kun kaikkialla puhutaan kolme vuotis-uhmasta,kyllä se jo aiemmin alkaa.Meillä pojalla oli kova uhma 1.5-2 v.,sitten laantui selvästi.Nyt ikää pian 2,5 ja ootellaan seuraavaa uhmakautta...

 

[1veellä kans]

täällä sama juttu, poika 1,1v ja viime aikoina ollut juuri tuollaista kuin ap kirjoitti..HUOH..

 

[joo-o]

ja voin kertoa että ne uhmaiät jatkuu tuonne noin 18-vuotiaaksi asti aina on jokin kausi päällä... voimia kaikille äideille ja isukeille =)

 

[alkuper.]

Moi taasen,

"Kiva" kuulla että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Kyllähän sitä tavallaan tietää että tämä käytös on normaalia ja tervettä, mutta välillä se tuppaa unohtumaan... Ihmettelen vaan miten selviämme huomenna hoitoon/töihin joululoman jäljiltä, jos herran pitää saada tehdä kaikki aamutoimet itse... Tänään poika on sitten jättämässä päiväunet kokonaan väliin. Ei suostunut millään omaan sänkyyn, ei meidän viereen, ei sohvalle syliin.... tuossa vieressä pirteänä heiluu. Pakottaakaan en viitsi, jos sillä estettäisiin päivän toinen raivari. Pitää toivoa että huomenna hoidossa nukkuis jälleen päikkärit. Tähän saakka päiväunienkin tarve on ollut pari tuntia. Hohhoijaa, itseä väsyttää...

 

[oh]

MOi,
meidänkin nyt 2.5 vuotiaalla lapsella oli vajaan kahden vuoden iässä samantapaisia hankaluuksia. kesti pari kuukautta ja kahden vuoden iässä alkoi sitten olla helpompaa. Kun olen kuullut että uhmaikä ajoittuu 2-3 vuoden ikään, niin olen miettinyt että oliko se sitten oikeaa uhmaikää, vai onko meillä vielä edessäpäin joku toinen uhmakausi? Tällä hetkellä tyttö on aivan suloinen. Välillä hän on kyllä omapäinen ja haluaa esim. juuri itse pukea vaatteet päälle, eikä kukaan saa auttaa. Mutta toisaalta hänen kanssaan voi myös jo keskustella monista asioista ja hän saattaa antaa myös periksi. Ja yleensä jos hän on luvannut jotain (esim. mennä välipalan jälkeen päiväunille, tai että tällä kertaa äiti lukee vain yhden kirjan, eikä hän pyydä enempää), niin lupaus pitää...

 

[nosmir]

Lapsellahan on tietysti omaa tahtoa jo ennen uhmaikääkin. Osa on enemmän ja osa vähemmän "raivoavaa", jos ei saa tahtoaan läpi. Erona siihen varsinaiseen 3-v iän uhmaan on se, että lapsi vaihtaa mielipidettään silloin eli jos lapselle sanoo, ettei saa heittää maitomukia maahan, niin lapsi heittää mukin tahalleen uudestaan ja uudestaan. Jos lapselle sanoo, että jos kerran heität mukin maahan, niin se täytyy ottaa pois, jolloin lapsi alkaa huutamaan kurkku suorana sitä mukia takaisin. Jos mukin antaa huudon jälkeen takaisin, se lentää kuitenkin lattialle jne. Uhmaiän oikuttelu liittyy rajojen hakemiseen (kun lapsi oppii rajat mitä saa tehdä ja mitä ei, tilanne rauhoittuu. Jos taas lapsi saa huudollaan tahtonsa läpi tuolloin 3-v iässä, lapsen uhmaikäkin kestää pidempään, kun hän ei tajua, että milloin saa tehdä mitäkin).

 

[i9jiuhuhuhj]

ja voin kertoa että ne uhmaiät jatkuu tuonne noin 18-vuotiaaksi asti aina on jokin kausi päällä... voimia kaikille äideille ja isukeille =)

Sepäs oli helpottavaa kuulla. Enää reilu 16-vuotta jäljellä : )

 

[Äiti täälläkin]

Kyllä ensimmäinen uhmaikä voi tulla jo vaikka 1-vuotiaana! kokemusta löytyy kahdesta...

 

[Kynsilakka]

Meilläkin 2,5 vuotias, jolla uhmakaudet vaihdelleet, eli just kun jokin asia unohtuu, tulee uusia vastustamisia lisää! Se pitää vanhempienkin mielen virkeänä

Minäkään en usko että tämä lakkaa tähän 3-ikävuoteen mennessä, vaan olen varautunut tuohon 18 vuoden uhmaan. Sitten sitä lapsen kotoa pois muuttaessa haikeana muistelee, miten ne lapset oli niin ihania. Tuskin näitä enää silloin muistaa...

 

[tokkopa noinkaan]

Minusta 1-vuotiaalla ei vielä ole uhmaa. Sen sijaan lapsi voi olla herkästi tulistuvaa sorttia, joka saa raivarit, kun haluaa itse tehdä, muttei vielä osaa. Sellaista jatkuvaa itkemisen ja nauramisen vuoristorataa on omilla lapsillanikin ollut, kun sattuvat olemaan energisiä ja temperamenttisia.

Varsinainen uhma on tyypillisesti sitä, että jos sanoo, että otatko omenaa, niin lapsi sanoo vuorotellen en halua/haluan/en halua ja itkee ja raivoaa välillä, kun ei itsekään tiedä, mitä haluaa.

Oman kokemukseni mukaan uhma menee sitä nopeammin ohi, kun ei mene lapsen raivoamiseen mukaan, vaan pysyttelee sen ulkopuolella aikuismaisesti tyynenä. Jos aikuinenkin alkaa huutamaan ja hermostuu joka kerta, niin se ei tee lapsen oloa helpommaksi. Rutiinien merkitystä ei voi liikaa korostaa. Jos aina tehdään asiat tietyssä järjestyksessä, niin se luo lapselle turvaa. Uhmaikähän on pakollinen kasvuvaihe, joka ahdistaa lasta, kun hän kokeilee rajojaan. Kun lapsi tietää, mitkä ne tutut rajat on, niin ei tarvitse mahdottomasti kiukutellakaan. Jos taas ei ole nukkumaanmenoaikoja, saa syödä mitä itse haluaa, saa pukea päälle mitä itse haluaa, saa päättää mennäänkö ulos vai ei jne jne, niin lapsi on ihan sekaisin liiasta vallasta.

 

[Ei uhmaikäisten äiti]

Minulla on 4 lasta ja kellään ei ole ollut mitään sen kummallisempaa uhmaikää. Tarkat rajat lapsille mitä saa tehdä ja mitä ei niin uhma kyllä häipyy. Ihan kamalaa luettavaa nää stoorit, miten 2-3-vuotiaat lapset raivoaa, kun eivät saa tahtoaan läpi. Miten meinaatte pärjätä murrosikäisen kanssa, jos ette saa niitä pieniä lapsia kuriin. Huh, huh....

 

[huh.....]

ihan vaan edelliselle tiedoksi, että lapsia ja ihmisiä on monenlaisia, joten ei kannata yleistää. Uhma on ihan tuohon kehitysvaiheeseen kuuluva asia. Eikä lapsen uhma merkitse sitä, että vanhemmat eivät "saisi pieniä lapsia kuriin"...

 

[ei ole olemassakaan]

Olen täysin samaa mieltä " ei uhmaisten äiti " nimimerkin kanssa. Jos jo pari vuotiaan kanssa on noin ongelmia, sitten kun lapsi 10 vuotias se heittää vanhemmat jo pihalle. Auktoriteetti pitää olla vanhemmilla.

 

[jaa jaa.]

Lapsen täytyy kokea uhmaa, tai muuten tulee myöhemmin vaikeuksia. Uhmakohtauksessa lapsi kokeilee miltä viha, kiukku ja negatiiviset tunteet maistuvat. Parempi on jalkaa polkea pienenä kuin sitten aikuisena.

Meidän muuten niin rauhallinen ja sopuisa 2-vuotias poikamme on nyt saanut muutamia ensimmäisiä uhmakohtauksia. Lähinnä ihmeissään sitä on seurannut.

 

[edelleen]

siis auktoriteetti on vanhemmilla, mutta lapsi kyllä voi käydä läpi uhmaa siitäkin huolimatta, miten se nyt on niin vaikea uskoa että uhma on ihan olemassa...siis minimerkille "ei ole olemassa". nyt ei ole kyse siitä, ettei lasta saataisi tottelemaan, vaan siitä että lapsi kokeilee rajojaan ja erilaisia tunteita. Kyllä meillä ainakin vanhemmat päättävät asioista ja lapsi tottelee, mutta kyllä uhma on ihan sallittua ja kuuluu siis lapsuuteen. Eihän se, että lapsi jotain vaatii tarkoita sitä, että hän saa päättää asioista.

 

[kauka]

Pakko kommentoida, että lapsuuden uhmailu ei välttämättä kerro mitään tulevasta. Itseni kohdalla kävi niin, että n. 4- 6 -vuotiaana vanhemmillani oli kovat paikat tahtojen taistelussa, mutta kun siitä selvittiin, elo on ollut erittäin seesteistä. Ei mitää sanottavaa murrosikäisen kapinointia tai mitään muutakaan. Tosin ehkä vanhempani osasivat jotenkin sitten hoitaa uhmittelut oikein.

Nyt olen 30-kymppinen 1.5-vuotiaan tytön äiti, ja orastavaa kiukku-uhmailua on näkyvissä tyttärellä. No, parempi nyt kuin kesällä, jolloin syntyy perheeseen toinen lapsi...

 

[Lapsi on erillinen yksilö]

Olen täysin samaa mieltä " ei uhmaisten äiti " nimimerkin kanssa. Jos jo pari vuotiaan kanssa on noin ongelmia, sitten kun lapsi 10 vuotias se heittää vanhemmat jo pihalle. Auktoriteetti pitää olla vanhemmilla.

. Luepas uhmaikään liittyviä psykologin ohjeita. Jos lapsella ei ole minkäänlaista uhmaikää, on toisinaan kuri liian tiukka. Tästä aiheutuu jatkossa mm.itsetunto ongelmia. Lapselle ei ole annettu lupaa kokea negatiivisia tunteita ja hakea terveellä tavalla rajoja. Liian tiukka kuri viestii lapselle, ettei hänen mielipiteellään ole merkitystä. Itse liian tiukan kasvatuksen saaneena, voin kertoa murrosiän kapinan olleen kahta kauheampi. Siinä vaiheessa kun itsenäistyminen oli riittävän pitkällä, ymmärsin, että kasvatuksessani on ollut kovasti puutteita ja epäoikeudenmukaisuutta. Vuoden terapian ja viidentoista vuoden kotoa poissa asumisen jälkeen koen olevani tasapainossa. Antakaa lapsenne olla oma persoonansa ja hakea rajoja rakastavassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Negatiivisetkin tunteet ja niiden osoittaminen ovat iso osa ihmisyyttä.

 

[Alan ammattilainen]

Hei kaikille.

On pakko sanoa aluksi huomautus niille, jotka luulevat hoitaneensa leiviskänsä niin hyvin ettei uhmaa tullut ollenkaan.

Teidän lapsenne ei vain kokenut uhmaikää, se ei todellakaan ollut teidän hyvyyttänne tai ylivertaisista geeneistänne kiinni.

Lapsen uhmaikä on täysin normaali ja hyvä asia.Lapsi hakee rajojaan, koska myös ymmärtää että voi "pelata" rajoilla.Vanhempien tulee vain pitää sovituista asioista kiinni.

Nämä lapset ovat usein myös ikäisiään fiksumpia. He tajuavat mistä naruista vetää ja milloin, mutta eivät osaa vielä lopettaa tätä "pelaamistaan" oikein, jolloin raivokohtaus on väistämätön. Pitää myös muistaa, että jokainen ikäkauteen liittyvä vaihe pitää kohdata, ei hypätä yli, koska jokainen meistä kokee uhmailunsa aikaisemmin tai myöhemmin.

 

[lintsu]

meidän poika täyttää 2 maaliskuussa ja uhmaikä on nyt myös päällä. aikaisemmin ollut aina todella kiltti poika eikä ikinä ole itkenyt. Nyt koittaa rajojamme menemällä jääkapille omin päin ja koittamalla saada enemmän välipaloja tiputtelee ruokaa pöydältä lattialle, saa pitkiä itku ja raivokohtauksia kun kielletään jotain asiaa. Vaatteita pukiessa juoksee karkuun mutta leikiltä se vaikuttaa kun nauraa niin makeasti,irrottelee tietokoneesta näppäimiä irti ja pian varmaan hajottaa sen kokonaan. nukkumaanmeno on yhtä huutoa monta tuntia ja ei nukahda kun vasta 11:sta jälkeen.. välillä ei huvita leikkiä ollenkaa ja toisinaan kyllä.. nyt annoin muovailuvahoja että saa uutta puuhaa ja nyt kovin mielissään ja innostunut ainakin vähän aikaa.

 

[tuttuahan tuo]

Juuh, ihan samanlainen kausi oli meillä vajaa 2v pojalla, kesti n 5kk ja sitten oli taas helppoa yli vuosi. Seuraava ns "oikea" uhma alkoi sitten kun poika oli n 4v ja tämä on kyllä vielä paljon rasittavampaa, grrr!!! Nyt alkaa ehkä hieman helpottaa kun herra täyttää ihan justiinsa 5v. Tytön uhmia odotellessa...