Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

Hurjan paljon onnea mariella76! Upeaa!

Mikä on Sintu sinun tilanteesi, mihin aikaan menet ultraan? Millä mielillä meni viikonloppu? Hieno juttu, että sait Pregnylit kasaan! Itselläni odottaa myös 6 pkt Pregnyliä jääkaapissa. Monentenako päivänä siirrosta sinulla alkaa pistely?

Mikä on Kata:n tilanne? Jatkuuko tiputtelu vai onko se lakannut? Entä oletko saanut jo oviksen bongattua? Minkäikäisiä teidän alkiot ovat?

Täällä vain odotellaan. Maha on kuplinut viikonloppuna, mutta huomenna sen sitten sitten kuulee, onko jotain muutosta perjantaista tapahtunut. Perjantaina näkyi 2 ja 6 follia - onneksi nuo 2 olivat sillä vaikeasti kerättävällä puolella (minultahan jäi viime punktiossa toinen puoli kokonaan keräämättä, kun neula meni tukkoon ja aloin vuotamaan sekä tunsin kovia kipuja. Eli silloin jäi ainakin 6 munasolua keräämättä. Ja kyllä harmitti, kun muutenkin ovat munasolut kortilla!). Mutta huomenna siis uusi ultra ja ounktio todennäköisesti torstaina tai perjantaina. Vielä pistellään ja sumutellaan.
 
Mikä on Sintu sinun tilanteesi, mihin aikaan menet ultraan? Millä mielillä meni viikonloppu? Hieno juttu, että sait Pregnylit kasaan! Itselläni odottaa myös 6 pkt Pregnyliä jääkaapissa. Monentenako päivänä siirrosta sinulla alkaa pistely?
Hei pepponen!
Mulla oli ultra klo 13.30. Menopur-pistelyt jatku vielä tämän ja huomisen päivän annoksella 300IU:ta, pistospäiviä kertyy yhteensä 14pv ja 4200IU:ta.

Irrotuspiikin pistän keskiviikkona, perjantaina punktio ja maanantaina siirto.

Nyt lääkäri sanoi, että tyhjennettäviä munarakkuloita saattaa olla 4-5.
Tuo viides oli sellainen pitkulainen josta lääkärikään ei ollut varma oliko munarakkula vai kysta, mutta sekin aiotaan punktiossa kuitenkin tyhjentää. Kohdun limakalvo oli 9.6mm.

Siirtopäivänä tehdään alkionkuorenavaus. Jos alkioita saadaan useampia, siirretään 2. Tiedän että siirtopäivänä pistän ensimmäisen tukihoitopistoksen 2500IU:ta Pregnyliä, mutta jatkosta en vielä tiedä.

Kyllä tämä vaan on niin piinaavan jännittävää tämäkin aika, kun odottaa montako munasolua lopulta saadaan ja montako hedelmöittyy... :rolleyes:

Viikonloppuna mulla alkoi olla hieman juilimista alavatsalla ja on jatkunut tähän päivään saakka. Lääkäri kehoitti juomaan nestettä vähintään 2 litraa päivässä. Myöskin turhia ponnisteluja pyysi loppuviikon välttelemään, jottei munarakkulat puhkeaisi ennen aikojaan.

Tsemppiä sinullekin punktioon ja siirtoon. Ihan samoissa aikatauluissa taidetaan mennä. :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Mariella76, onnittelut myös minunkin puolesta mahtavasta testituloksesta! :heart:

Pepponen, follitilanne vaikuttaa lupaavalta :) Toivottavasti kuplinta on ollut hyvä merkki ja huomisessa ultrassa näkyy lisää folleja! Joka tapauksessa eiköhän perjantainen follimäärä takaa onnistuneen siirron!

Jännityksen määrä on näköjään näissä hommissa vakio: tiputteluvuoto loppui onneksi lyhyeen (enkä enää stressaa siitä), mutta ovulaatio antaa odotuttaa itseään. Mikäli sitä ei huomenna ilmaannu, niin ei hyvältä näytä. Lisäksi stressaan nyt stressaamisesta eli ehkä koko ovulaatiostressi saa estettyä koko ovuloinnin. Ja mikäli ovulaatio tuleekin vasta myöhemmin tällä viikolla, niin en ole varma, onko se julkisella puolella siirron este (viikonloppuna tuskin on mitään siirtoja). Ja mitä tulee alkioihin, niin täytyy tunnustaa, etten edes tiedä, minkälaiset alkiot pakasteessa oikein odottavat, sillä siirron aikana olin sairaalahoidossa ja koko energia meni siihen jännitykseen, olenko tarpeeksi hyvässä kunnossa siirtoa ajatellen. Kun tieto siirrosta tuli, olin niin huojentunut, etten edes tajunnut kysyä, minkälaiset alkiot pakkaseen menivät. (Jälkeenpäin ei ole toisaalta ollut tarvetta kysyä: edes mahdollinen hyvänlaatuisuus ei saa hälvennettyä sulatukseen liittyvää stressiä...)

Sintu, sinnikkyys kyllä palkittiin, kun sait metsästettyä Pregnylit! Täytyy sanoa, että nämä hoitokuviot jatkuvine lääkekatkoineen voisi tarjota aikamoiset mustat lääkemarkkinat niitä halajaville :D Tsemppiä jännittävään viikkoon ja kaikkea hyvää tulevaan punktioon! Piinailun piinailu on tosiaan hermoja raastavaa aikaa...Toivottavasti saat kuitenkin suhteellisen hyvillä mielillä levättyä ennen h-hetkeä!
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Huh, mikä helpotus: aamulla piirtyi kuin piirtyikin cb:n hymynaama, joten en näköjään onnistunut stressaamaan ovulaatiotani tainnoksiin ;) Tänään soitto klinikalle, jolloin siirtopäivän pitäisi selvitä. Sintu ja Pepponen, voi olla, että jos hyvin käy, niin perjantaista alkaen ilmoittaudun piinailupiiriin :)
 
Sintu74 nuo ultran tuloksethan kuulostaa hyvälle!!! Pidän täällä sormet ja varpaat ristissä, että saisitte hyvän saaliin!

Itsellä on onnenhuuma plussatesteistä jo vaihtunut "pelonsekaiseen kauhuun". Kävin eilen veritestissä, tulokset pitäisi tulla tänään iltapäivällä. Perjantaina otetaan sitten uusi veritesti. Mietin kyllä, että pitäisikö vaihtaa se testipäivä torstaille, että olisi tulos jo perjantaina tiedossa, viikonloppuna kun ei niitä tuloksia saa... Mielessä pyörii ajatukset kemiallisista raskauksista, tuulimunista ja keskenmenoista yleensäkin. Mietin viime yönä valvoskellessani, että milloinkahan sitä uskaltaisi edes ajatella, että olisi mahdollista kutsua itseään äidiksi, suunnitella lastenhuoneen kalusteita (salaa kyllä jo ikean kuvastoa varovaisesti katselin) tai saatikka sitten miettiä nimivaihtoehtoja? Sellaiset ihmiset, joille raskautuminen on ollut itsestään selvää ei voi tällaisia mietteitä edes ymmärtää, vaan kaikki on ollut enemmän kuin itsestään selvää. Kiitos kun jaksatte kuunnella!
 
Heippa vaan kaikille!

Olen täältä taustalta lukenut teidän juttuja nyt jonkin aikaa.. itsellä eka IVF menossa ja huomenna pitäisi punktioon mennä- jänskättää!!

Oon ihan hermorauniona jo nyt ja en tiedä miten kestä seuraavat 24h kun tässähän on ainakin sata liikkuvaa osaa:

1. mieheni on työmatkalla ja olen ihan varma, että myöhästyy jatko lennolta Franfurtista (viimeinen lento) ja siten huomisaamun punktiosta.
2.Kaikki munasolut on varmaan jo kypsyneet ja puhjenneet ennen aikojaan (mulla ei mahaan satu tänään niin paljon kuin eilen)
3. Jos siellä joku folli nyt kuitenkin on niin niissä ei varmaankaan ole munasoluja sisällä.
4. Jos siellä nyt kuitenkin jokunen solu olisi, niin ne ei varmistakaan hedelmöity tai miehelle tulee stressi kun pitää tiettyn aikaan saada nesteet ulos ja ei pystykään koko toimitukseen (tämä siis jos se mies sïihen lentokoneeseen kerkiää)
5. Ja sittenhän jos tähän vaiseeseen päästään niin eihän se alkio tietenkään tartu..

Huoh ja puuh.. olen yleensä aikamoinen viilipytty. Jotenkin vaan löytynyt uusia puolia itsestään näiden hoitejen myötä :)

Toivon teille kaikille muille (ja itselleenkin) lehmän hermoja ja paljon plussia!!
 
Hienoa Kata, että ovis on bongattu! Hyvä, taas yksi etappi lähempänä päämäärää! Toivottavasti pääsemme kaikki piinailemaan juhannuksen ajaksi... ;)

Tervetuloa Rena ketjuun mukaan. Samat huolenaiheet ne pyörivät mielessä, vaikka olisi useampikin hoito jo takana. On niin paljon asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, syö ja juo sitten mitä hyvänsä ja on suunnitellut asiat miten hyvin tahansa.

Sintulle voimia viimeiseen Menopur-piikittelyyn. Itselläni tuli nyt 7 päivää Menopuria (yht. 2100 iu), aika samaa on ollut aiemmissakin hoidoissa. Toivottavasti saamme kumpikin hyviä soluja ja kypsiä! Ja ne tajuavat hedelmöittyä sekä jatkaa jakaantumistaan oikein... Huokaus, ei tässä kyllä osaa pitää mitään asiaa itsestään selvänä, kun on niin monta JOS-kohtaa vielä matkassa. Mutta mehän jaksamme taas ja uskomme hoitojen onnistumiseen kohdallamme! :D

Itse kävin tänään ultrassa ja se on sitten menoa. Punktio on torstaiaamuna ja JOS jotain siirrettävää on, niin siirto on maanantaina. Tällä pitemmällä (4 päivän) vilejelyllä on omat hyvät ja huonot puolensa, kuten hyvin tiedätte. Ja JOS siirrettävänä on riittävästi, niin siirretään maanantaina 2 alkiota. Ja tukena on tosiaan Pregnyl (4 pistosta, kai 3 päivän välein - se selvinnee tarkemmin ensi viikolla). Limakalvo oli tänään 14 mm (pe oli 8 mm).

Klinikalla kerrottiin, että keltarauhastukeen (Lugesterone, Lutinus) on uudet ohjeet: tuoresiirrossa tuki lopetetaan positiiviseen raskaustestiin, perustuu tutkimuksiin (ei ole näyttöä, että pitempi tuki vaikuttaisi oleellisesti - jos asian nyt oikein ymmärsin). Lääkkellisessä passiirrossa tukea kuitenkin jatketaan rv:lle 11, kun silloin ei ole omaa keltarauhastuotantoa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko muilla ollut vatsan juilimista jo ennen punktiota?
Mulla tuo kipuilu alkoi sunnuntaina ja on siitä asti jatkunut.
Jomotus ei ole jatkuvaa, vaan tulee sellaisina vihlaisuina...
Olen nyt juonut 2 litraa nestettä päivässä, kuten lääkäri kehoitti. Tämä ei kuitenkaan ole poistanut vihlaisuja.
Pelottaa että munarakkulat puhkeavat ennenaikaisesti... :(
 
Sintu74- mulla on vähän sama pelko kuin sulla mutta johtuu juurikin päinvastaisesta syystä: mulla loopu kaikki kivut ja kiristykset eilen Pregnyli- piikin jälkeen. Mulla on tähän asti ollut ihan selkeet kasvukivut ja oon ihan varma, että munaset karkas tässä jossain välissä.. Kysyin vielä tosin eilen lääkäriltä kun mulla oli viimeinen ultra, että onko mahdollista, että poksahtelevat liian aikaisin, niin hän vaan totesi, ettei ole :S Jospa, Sintu, sinun munaset ottavat viimeisiä kasvuspurtteja...

Noh, huomennahan se sitten selviää ainakin omien munasten kohtalo....
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Hei, taas kaikille. Minä olen ollut hieman ulkona tästä ketjusta, mutta täällähän tapahtuu... Onnea kovasti Mariella ja Katalle myös oviksesta sekä tsemppiä kaikille muuten! On tämä kyllä sellainen maailma tässä hoitoviidakossa... Mutta itse ainakin taas vähän positiivisemmalla mielellä eteenpäin. Piinailut täällä nimittäin kuitenkin menossa, Pas oli viimeviikolla ja testipäiväksi tuli 21.6. Minulla on vaan ollut niin reipasta menoa hoitojen ulkopuolella, että en ole ehtinyt mitään ilmoitella. Ja tosiaan yksi alkoi siirrettiin 6.6. ja pakkanen on nyt tyhjä.
Noista rakkuloista ja punktioista sen verran kokemusta, että kaikki kerrat oireet olleet ihan erilaisia. Yhtään ei voi sanoa mitä on meneillään ja aina se mieli(kuvitus) alkaa laukata villisti. Olen itse ollut myös sitä mieltä ja täysin varma viimekerrallakin, että kaikki rakkulat "karkasi" ennen punktiota ja sit tulikin paras saalis ikinä. Joten kärsivällisyyttä ja onnea sisaret!
 
  • Tykkää
Reactions: Rena
Sintu74- mulla on vähän sama pelko kuin sulla mutta johtuu juurikin päinvastaisesta syystä: mulla loopu kaikki kivut ja kiristykset eilen Pregnyli- piikin jälkeen. Mulla on tähän asti ollut ihan selkeet kasvukivut ja oon ihan varma, että munaset karkas tässä jossain välissä.. Kysyin vielä tosin eilen lääkäriltä kun mulla oli viimeinen ultra, että onko mahdollista, että poksahtelevat liian aikaisin, niin hän vaan totesi, ettei ole :S Jospa, Sintu, sinun munaset ottavat viimeisiä kasvuspurtteja...

Noh, huomennahan se sitten selviää ainakin omien munasten kohtalo....
Tervetuloa Rena joukkoomme. :)
Lisätäkseni sinut listaan tarvitsisin ikäsi. :)
 
Olen jo 40 (huoh)...

ja piti vielä tulla kommentoimaan, että mies soitti alku illasta ja heidän lentonsa Frankfurtiin oli peruttu. Multa tietysti meinas happi loppua siinä vaiheessa, koska todellakin simppasia tarvitaan klo 9.00 huomenna. No, henki alko taas kulkee kun se sano, että ne on laitettu jonkun toisen kaupungin kautta lentämään ja saapuvat kotiin illalla/yöllä.. Aika plajon molemmat matkustetaan töiden takia ja aika harvoin sattuu, että lento olisi kokonaan peruttu- Murphy's Law..

Ehkäpä me nyt kuitenkin sinne klinikalle huomenna päästäänkin :)

Öitä kaikille!!
 
Nyt iski hiivatulehdus!
Voidaankohan punktio ja siirto tehdä hiivatulehduksesta huolimatta suunnitellusti?
Mullahan ois perjantaina punktio. Huomenna aloitan antibiootit Kefexin ja Flagyl, joista ainakin tuo jälkimmäinen on emätintulehduksen estoon/hoitoon. Onkohan siitä apua jo olemassa olevaan tulehdukseen?
Onko kellekkään muulle sattunut vastaavaa? : /
 
Olen jo 40 (huoh)...

ja piti vielä tulla kommentoimaan, että mies soitti alku illasta ja heidän lentonsa Frankfurtiin oli peruttu. Multa tietysti meinas happi loppua siinä vaiheessa, koska todellakin simppasia tarvitaan klo 9.00 huomenna. No, henki alko taas kulkee kun se sano, että ne on laitettu jonkun toisen kaupungin kautta lentämään ja saapuvat kotiin illalla/yöllä.. Aika plajon molemmat matkustetaan töiden takia ja aika harvoin sattuu, että lento olisi kokonaan peruttu- Murphy's Law..

Ehkäpä me nyt kuitenkin sinne klinikalle huomenna päästäänkin :)

Öitä kaikille!!
Toivottavasti munasolut ja siittiöt kohtaavat toisensa.
Tulehan heti kertomaan miten kävi. :heart:
 
Rena Tulehan tosiaan kertomaan kuulumisia sitten :) !
Sintu Voi mälsä! Sorry, en osaa sanoa tuosta punktiosta mitään, mutta luulisi, että punktion voisi tehdä! Olisihan se aika kohtuutonta, jos on mennyt kaikki piikittelyt läpi ja sitten jokin hiiva estäisi punktion! Toivottavasti kaikki selviää!
Juuli tsemppiä piinistelyyn :)
ON kp 1 oli sunnuntaina epäonnistuneen passin jälkeen. Endometrioosikivut ovat aika pahat tällä kertaa tai sitten johtuvat pas lääkityksestä. Olen vain tänään ihmetellyt, kun vuoto on tyrehtynyt että kun limis oli valtava niin miten se olisi voinut vuotaa kahdessa päivässä pois... En tiedä pitäisikö soittaa klinikalle ja kysäistä niukasta vuodosta.
 
Olin juuri hoitavan lääkärini kanssa puhelinyhteydessä.
Hän sanoi, että antibiootit jotka huomenna aloitan, tepsivät myös hiivatulehdukseen ja että hoidot pystytään toteuttamaan ihan aikataulussaan, myös siirto. =)
 
  • Tykkää
Reactions: Lumi72
Sintu- onmpas inhottava ajanohta hiivalle! Onnkeksi se ei kuitenkaan tunnu sekoittavan aikataulua!!
Moto- onpas sula oudosti käyttäytyvä limis... eihän siitä soittamsiseta varmaan haittaakaan oke.

ON- Punktio nyt sitten takana päin (juu, mies kerkes paikalle :) )ja olo on vähän turpea. Mulla oli 10 folloia, joista saatiin 6 munaa (eli ei nekään mihinkään olleet karanneet :) ) Muuten meni ihan mallikkaasti ja olin kivassa pöllyssä, mutta lääkäri tökkäsi vahingossa verisuoneen ja verenvuodon tyrehdyttämisessä meni ainakin yhtä kauan kuin munisten keruussa ja tuntu epämiellyttävältä. No, sainpahan ainakin lisää morfiinia :) Oon nyt nukkunut muutaman tunnin ja olo alkaa olemaan ihan ok.

Ja nyt sitten jännäilemään munien kohtaloa, siirto olisi perjantaina JOS siellä on mitään siirrettävää.

Hauskaa päivän jatkoa vaan kaikille!!
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Onnea Rena hyvästä munasolusaaliistaa! Hienoa, että mieshesi ehti myös ajoissa paikalla! Toivotaan hyviä uutisia teille perjantaina! Hieno juttu Sintu, että hiiva hoituu sinulle jo määrätyillä antibiooteilla. Minkälainen antibioottikuuri sinulla on tiedossa eli kuinka pitkä ja millainen annostus? Tavoitteena tukea kiinnittymistä?

juulille hyää piinailua. Kuulostaa hyvälle, että on niin paljon muuta puuhaa, ettei ehdi kaikkia vatsan nippailuja tai rintojen poingotuksia huomioimaan. Joko sait mariella veritestin tulokset? Toivottavasti sait hyviä uutisia. motolle pahoittelut passin epäonnistumisesta.

Täällä ei kummempia, eilen pistetty Pregnyl ja tänään vain odotellaan.
 
Hieno juttu Sintu, että hiiva hoituu sinulle jo määrätyillä antibiooteilla. Minkälainen antibioottikuuri sinulla on tiedossa eli kuinka pitkä ja millainen annostus? Tavoitteena tukea kiinnittymistä?
Nuo antibiootit on määrätty punktion vuoksi. Mulla on endometriooma munasarjojen päällä ja joutuvat menemään punktioneulalla myös sen läpi tyhjentääkseen munarakkulat. Antibiootit ehkäisevät tulehduksen syntymistä munasarjaan.
Määrätty Kefexin 500mg ja Flagyl 400mg. Molempia menee 1 tbl aamuin-illoin, 5 päivän ajan. Ja tuon kuurin aloitan siis huomenaamulla. :)
 
Sain veritestin tulokset, jotka vei kyllä aika alamaihin. Hcg oli 45, klinikalla kyllä rauhoittelivat, että ei ole vielä mitään syytä huoleen, alkion siirrosta oli kuitenkin kulunut vasta 12 pvää. Tein tänään uuden raskaustestin, ainakin se (vielä) näytti plussaa. Aikaistettiin sitä seuraavaa verikoetta, se on sitten huomenna, että saan tulokset ennen viikonloppua (toivottavasti!!!). Olen nyt ollut jo aivan varma, että tämä oli nyt sitten tässä! Eilinen ilta meni itkiessä ja yö valvoessa. Alamahaa välillä vihloo ja rinnat on kipeät, mutta nekin voi olla ihan vaan sen lugesteronin sivuvaikutusta. Toivottavasti se tieto ja lopullinen tuomio tulisi nopeasti, ettei tarvitsisi elätellä turhia toiveita.
 
Mariella, kylläpä sinua nyt koetellaan! Toisesta pinosta olen lueskellut onnellisia päätöksiä raskauden alkupuolen mataliin hcg-arvoihin liittyen, joten toivotaan, että kaikki olisi myös sinun kohdallasi hyvin! Ja onhan se hyvä merkki, ettei klinikalla olla mitenkään huolissaan asian suhteen. Toivottavasti saat nukuttua tänä yönä hieman paremmin ja toivottavasti saat pikaisesti mieltä rauhoittavia hyviä uutisia!

Rena, tervetuloa minunkin puolestani! Aikamoista ekstrajännitystä olet saanut kestää muutoinkin stressaavassa tilanteessa! Onneksi stressaaminen ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan, vaan tuloksena on hyvä munasolusaalis :) Pidän peukkuja pystyssä siirron suhteen!

Juuli, mukavaa, että piinailu sujuu suhteellisen mukavissa ja sopivan puuhakkaissa merkeissä :) Plussatuulia juhannukseen!

Moto, soittele ihmeessä klinikalle ja kysy, mistä niukkuus voisi johtua, niin voit keventää hieman mieltäsi viikonlopuksi. Kurjaa, että endo kipuilee rajusti. Toivottavasti sinulla on kunnon tropit käytettävissä!

Sintu, harmi, että hiiva tuli häiriköimään kesken hoitojen - ikäänkuin kaikessa muussa ei olisi jo tarpeeksi stressaamista. Onneksi hoitoprosessi pystyy kuitenkin jatkumaan ja antibiootit voivat hoitaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)

Mitä tulee omaan pas:iin, niin siirto olisi maanantaina, mikäli siis sulatus onnistuu. Onneksi viikonlopuksi on kaikenlaista puuhaa, niin en ehdi ehkä niin paljon jännittämään maanantaiaamun puhelinsoittoa. Saas nähdä, miten sunnuntaiyönä saa nukuttua...Toivottavasti meidän sitkeä(t) sissi(t) selviytyy sulatuksesta!
 
Heippa vaan kaikille tasapuolisesti!

Mulla olisi tosiaan testipäivä perjantaina mutta taidan tehdä vasta lauantaina. Ei huvita lähtee töihin itkeen tulosta. Melko varma olen negatiivisesta.

huimasta 20 muniksen saaliista jäi pakkaseen 2 kaveria. 1.luokan blastokysti joka oli hidas ja 5BB luokan blasto. En vieläkään oikein ymmärrä näitä eroja ja luokitteluja? No ainakin sain jotain kokeiltavaa pakkaseen jos sieltä selviävät. : )

Luin jonkun kirjoittaneen Lugesteronen käytön muutoksista. Ja sain itse erillaisen ohjeen. Eli negasta lopetetaan mutta plussasta jatketaan vähentäen 1 kapseli aina neljän päivän sykleissa. Ei siis kerrasta. ja koski siis tuore siirtoa.

Kaikille pelkkää plussaa punktioihin ja piinailuihin!
 
Tänään kävin uudelleen verikokeessa, tein myös uuden digitestin. Todennäköisesti se hcg on nyt noussut, koska näyttöön tuli "raskaana 2-3". Laskujen mukaan hedelmöittymisestä on nyt 2+2, eli sen mukaan sen hcg:n pitäisi olla ihan ok. Hoitaja klinikalla oli sitä mieltä, että kaikki on toistaiseksi hyvin. Kun vaan vielä oma pääkin ymmärtäisi sen. Ja tietenkään ei tarvitsisi aina pettyä!

Kata_76 + Burma Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin ja tulee hyviä uutisia!
 

Yhteistyössä