Ensimmäistä lastaan odottavat yli 35v

Kukkuu! Tunnin yöunien jälkeen palattu töistä ja siinä välillä kuukahdettu jo sohvalle. Mutta nyt kuulumisiin: viikkoja tänään siis 9+5, ja edelleen meillä sykkii pieni sydän vastasi jopa viikkoja 10+2 joka on kuulemma hyvä merkki ettei ole ainakaan pienempi. Jännitti taas NIIN paljon ettei unta tullut viime yönä. Viimeksi keskenmeno oli tapahtunut 9+4, joten ollaan nyt ainakin pisimmällä mitä ikinä. Lupaan hieman relata sen np-ultran (31.10) jälkeen, ei tämä jännääminen ole mitään täysjärkisen hommaa..

Olin jo viikonloppuna sitä mieltä että oireet ovat laantuneet/helpottuneet ja sekös sitten alkoi huolettaa (kuulostaako Scarleth tutulta ) mutta valvotun yön jälkeen taas yököttää joten se siitä sitten! Mahakin pömpötti tänä päivänä oikein kunnolla.

Tsemppiä ja jaksamista tämän viikon muille ultraa odotteleville! Peukut on pystyssä! Aivan mahtavaa olla osa tällaista porukkaa. Sanon sen jo nyt vaikka tässä vielä menis jokin pieleen. Onneksi olette olemassa

Onko muuten Susirouvaa näkynyt vai olisiko jo jakautumassa..?

 

Hienoa Eliette, että ultrassa oli kaikki hienosti! Hyvä juttu!

Nyt muiden jutut jäivät edelliselle sivulle, eli en muista, mitä piti kommentoida kellekin.

Kylläpä teillä on hurjaa pahoinvointia, huh! Itse olen siltä säästynyt, vaikka alkuun oli kuvottavaa oloa, jolloin söin ahkeraan, mutta nyt ei enää sitäkään. Mutta huoli/huolehtiminen ei tunnu jättävän missään vaiheessa kokonaan: en ole tunnistanut/tuntenut mitään liikkeitä, vaikka osa kirjoittelee tuntevansa jo joskus viikolta 12/13 kuplintaa mahassa. Minä en tunne mitään. Juuri eilen sanoin miehelle, että mistä sitä tietää, onko tuolla (mahassa) enää mitään hengissä... Eli aina löytyy uusia huolenaiheita. Tuntuu, että elää ultrasta ultraan tai sydämen sykkeen kuuntelusta seuraavaan kuuntelukertaan. No, meillä on tällä viikolla rakenneultra, joten eiköhän tilanne selviä siellä (taas hetkeksi). Neuvolan terv.hoitaja kyllä lohdutteli, että viikon 20 molemminpuolin alkaa vasta liikkeitä tuntea, mutta kun "kaikki muut" ovat niitä jo pitkään tunteneet ja jopa vatsan päältä kättä vasten...

Lisäksi olen viime viikot lukenut Vauva- ja Kaks plus-lehtiä (kirjaston poistomyynnistä sai parilla eurolla vuosikerran). Lehtiä lukemalla voi kyllä lisätä huolenaiheita kummasti: on ennenaikaisia synnytyksiä ja pikkukeskosia, rakenneultran löydöksiä (mm. nestettä sydämessä, jonka jälkeen vasta selvisi, että down-lapsi oli tulossa) jne. Alkaa vahvistua, että tässä tapauksessa tietoa todellakin lisää tuskaa! Ja toisaalta toisaalla kehoitetaan hankkimaan tietoa ja tekemään omaan synnytykseensä toivelista, mitä toivoo jne. Huh, toisaalta pitäisi hankkia tietoa ja perehtyä tuleviin asioihin, toisaalta kaikki uusi tieto voi lisätä huolenaiheita ja pelkoja - mistä löytyy taas se kultainen keskitie?!

Anteeksi purkaus, mutta jotenkin tämä on niin ristiriitaista. Samoin kuin se, että lapsettomuustaustan jälkeen 1. neuvolakäynnillä kysyttiin, osallistummeko sikiöseulontaan. Ensin ei meinaa millään tulla raskaaksi, ja sitten kun se viimein onnistuu, kysytään heti ensimmäisenä, että aiotteko seuloa. Kovin on ristiriitaista tämä raskausaika näköjään.

Voimia itse kullekin tämänhetkiseen tilanteeseen!

 

pepponen:
Huolesi kuulostavat täysin samoilta kuin itselläni.
Minuakin huolestuttaa miten pikkuinen voi, kun en ole vielä tuntenut minkäänlaisia liikkeitä massussa.
Ehdin jo tehdä oman kyselynkin tänne odottajien palstalle:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2197551-esikoista-odotan-vauvan-liikkeista-kysyisin/

Minullahan kävi ihan alkuraskaudessa mielessäni että hankkisin itselleni kotidopplerin, jolla olisin voinut varmistaa sikiön elävän. Päätin kuitenkin olla hankkimatta kyseistä laitetta.
Nyt noita neuvola-, lääkärineuvola- ja ultrakäyntejä odottaa sekä innolla kun näkee taas pikkuisen, että hieman peloissaankin toivoen että kaikki on hyvin.

Noista seuloista: itsehän osallistuin sekä niskaturvotus- että veriseulaan.
Ja kun sain normaalin tuloksen, päätin olla menemättä lapsivesipunktioon.
Seuraava jännityksen paikka onkin sitten ensi maanantaina 22.10 oleva rakenneultra.
Olemme päättäneet ottaa selville sukupuolen, mikäli pikkuinen vaan meille näyttää kumpi on.
Seuraava neuvola onkin sitten jo 1.11 eli vain 10 päivää rakenneultran jälkeen.
Lääkärineuvolakin on jo tiedossa 21.11.

Löysin netistä tällaisen sivun, josta näkee tuolta hieman alempaa, milloin neuvolakäynnit ajoittuvat:
Äitiysneuvola – TherapiaFennica
Tuon taulukon mukaan äidit käyvät neuvolassa alkuun noin 4 viikon välein, 28 raskausviikon jälkeen noin 2 viikon ja 34 viikosta lähtien noin viikon välein.

Sintu74 & masukki 19+5

 

Eliette, olipas rankka töiden aloitus! Onneksi sait kuitenkin mukavia ultrakuulumisia ja toivottavasti voit olla nyt pitkään levollisin mielin! Hyviä ja pitkiä yöunia tulevaksi yöksi!

Pepponen ja Sintu, uskoisin, että hyvin monella lapsettomuushoitotaustan omaavan odottavan äidin on vaikea luottaa siihen, että kaikkien vastoinkäymisten jälkeen juuri tällä kertaa voisi onnistua. Jokin perusluottamuksessa on järkkynyt ja vaikka kuinka järkitasolla tietäisikin, että esim. liikkeiden tunteminen on hyvin yksilöllistä (liittyen esim. istukan sijaintiin), niin tunnetasolla voi olla hyvin vaikea saada tunteitaan menemään järjen suuntaisesti. Ehkä luottamus vahvistuu ajan kanssa, pienin etapein. Mukavaa, että rakenneultra on molemmilla suhteellisen pian, niin ehkä siitä saa taas joksikin aikaa varmuutta. Joka tapauksessa en olisi huolissani siitä, että liikkeet eivät vielä tunnu: on monen tekijän summa, milloin niitä alkaa tuntea ja lisäksi voi olla niin, että vasta myöhemmin/jälkikäteen osaa tulkita tietynlaiset tuntemukset liikkeiksi. (Osa voi myös (yli)tulkita hyvin varhaiset liiketuntemukset väärin: kyse voi olla myös joskus pelkästään suolistoon ja sen muutoksiin liittyvistä tuntemuksista.)

Mitä tulee neuvolaan, niin siellä ei välttämättä ole minkäänlaista herkkyyttä niitä odottavia äitejä kohtaan, joilla on lapsettomuushoito- tai keskenmenotaustoja. Itse mietiskelen parhaillaan, pitäisikö pyytää terveydenhoitajan vaihtoa. Varattuani viime viikolla ajan terveydenhoitaja ei millään tavalla osoittanut olevansa pahoillaan menetykseni johdosta eikä myöskään olevansa iloinen, että kaiken surun jälkeen myös iloa on tullut uuden raskauden myötä elämään. Hän ei myöskään erityisemmin kommentoinut raskauteeni liittyviä huolia. Koko ajan oli sellainen olo, että hän halusi päästä puhelusta mahdollisimman pian eroon. (Ei ole ehkä yllätys, että samainen terveydenhoitaja ei myöskään osannut huomioida ensimmäisen raskauden kohdalla lapsettomuushoitotaustaa millään tavalla...) En odota, että juuri minulle pitäisi olla jotain erityispalvelua, mutta ehkä ei ole liikaa vaatia edes vähän inhimillisyyttä, tavallista ihmisten välistä perusystävällisyyttä ja huomiointia? Pelkästään osanotto ja asian lyhytkin huomiointi olisi riittänyt. Kurjaa, jos neuvolakäynnit eivät mahdollista mitään muuta kuin "potilaan" fyysisen puolen hoidon, verikokeet ja muut testit. Hmmm...tulipa täälläkin hieman purkauduttua

Ja mitä tulee seuloihin, niin itse aion osallistua niskaturvotus- ja veriseulontoihin (mikäli sinne asti vain päästään), mutta hyvin todennäköisesti en pysty ottamaan lapsivesipunktion riskiä - oli tulos mikä tahansa. Toisaalta en tiedä, mikä järki kohdallani on mennä seuloihin, sillä tod.näk. tulen kuitenkin joka tapauksessa jatkamaan raskautta. Eipä sillä, ettenkö olisi huolissani sairauksien/vammaisuuden mahdollisuudesta ja etteikö tämä mahdollisuus tuntuisi todella vaikealta.

 

Sen verran kommentoin nyt vain, että Kata, minä vaihdoin terveydenhoitajaa ensimmäisen käynnin jälkeen. Se ensimmäinen oli jotenkin kylmä ja käänsi sanomiani asioita muiksi mitä ne oli. Vieläkin kun näen hänet siellä käytävillä, on jotenkin kylmän oloinen eikä tervehdi. Sain ihanan lämpimän terveydenhoitajan, enkä ole katunut minuuttiakaan th:n vaihtoa. Päin vastoin. Sen terveydenhoitajan kanssa kun tulee oltua tekemisissä vielä pitkään vauvan syntymän jälkeenkin.

Susirouva ja sudenpentu 40+6!:headwall:

 

Eliette, hienoja ultrakuulumisia! Toivottavasti uni on tullut niiden jälkeen silmään vähän paremmin.

Mitä tulee neuvolaan, niin siellä ei välttämättä ole minkäänlaista herkkyyttä niitä odottavia äitejä kohtaan, joilla on lapsettomuushoito- tai keskenmenotaustoja. Itse mietiskelen parhaillaan, pitäisikö pyytää terveydenhoitajan vaihtoa.

Sinuna en varmaankaan asiaa sen pidempään miettisi, vaan pyytäisin eri terveydenhoitajaa. Oma terkkarini oli ihan kiva, mutta kyllä itsekin petyin siihen, miten vähän hän lapsettomuustaustaa ymmärsi. Yritin kahteenkin kertaan ottaa puheeksi pelkoja ym., mutta hän ei tarttunut asiaan mitenkään. En tiedä miten paksua rautalankaa pitäisi vääntää, että hän ymmärtäisi vaikkapa kysyä, haluaisinko keskustella peloistani jossain enemmän (tällaista kun vähän olin odottanut...). Mutta jos sinulla ja neuvolantädillä ei laisinkaan kemiat kohtaa, niin hyvinhän voit pyytää toista terkkaria - onhan tämä kuitenkin sen verran ainutlaatuinen juttu, että mielestäni on oikeus odottaa jonkinlaista tukea ammatti-ihmisiltä.

Huuh, itse olen täällä taas lähes paniikissa, tänään neuvolalääkäri, huomenna ultra. Kääks. Sisäinen pessimistini on taas ollut jo monta päivää valloillaan, mutta jossain tietysti elää pieni toivonkipinä, että mitäpä jos kaikki vaikka olisikin ihan hyvin. Alamahaan on ilmestynyt ihan muutamassa päivässä pieni pömppö, sekin vähän herättää toiveita, että jospa siellä sittenkin jotain tapahtuu....?

MUOKS: nyt on ihan pakko tulla tänne hihkumaan: vauvan sydänäänet kuului neuvolalääkärissä jo vatsan päältä!! :heart: Voi että, kyllä siinä oli taas itku lähellä. Lääkäri ei ensin edes meinannut yrittääkään sydänäänien kuuntelua, kun kuulemma niin harvalla vielä tässä vaiheessa kuuluu. Mutta sitten syke löytyikin tosi nopsaan. Osittain varmaan kuulemma asiaa edesauttaa, että mulla on aika tiukasti eteenpäinkallistunut kohtu. Mutta nyt on niin ihana olo Huomenna olisi ultra, hetken jo harkitsin että peruisinko sen ja odottaisin reilut 2 viikkoa nt-ultraan....jos syke nyt kuului, niin antaako tuo huominen ultra mulle hirveästi lisätietoa, mitä luulette?

Lääkäri oli muutenkin todella mukava ja empaattinen ja verrattuna neuvolan terkkariin osasi tosi hyvin kysellä lapsettomuustaustasta ja mm. olenko osannut kuitenkin iloita raskaudesta jne. Jäi kokonaisuutena todella hyvä fiilis

 

Voih, ihanaa Scarleth! Onnen rutistus!

Neuvolatädeistä: aika pitkälle samaa mieltä teidän edellisten kanssa, tämä työ on näille tädeille niin rutiinia ja joka päivä näkevät keskenmenoja ja muuta sälää. Sääli että siihenkin työhön kyynistyy. Keskenmenot ja lapsettomuushoidot ovat meille asiakkaille koko elämä, mutta heille arkipäivää. Luulen että heidän aikansa ja huomionsa menee narkkariäideille ja muille elämän kolhimille tyypeille. Ja riippuu tietysti ihmisestä miten mikäkin asia koskettaa. Mun neuvolatätini on asiallinen mutta ei hänkään varmaan ihan hirveästi jaksa kaikkien pelkoja kuunnella. Sanoisin myöskin, että vaihda, Kata, ihmeessä tyyppiä jos ei synkkaa. Samaa mietin minäkin, mutta olkoon nyt vielä.

 

Scarleth, onnittelut erinomaisesti menneestä lääkärikäynnistä! Mitä tulee huomiseen ultraan, niin sinänsähän se ei ole välttämätön, kun sydänäänetkin niin komeasti kuuluivat ja kun nt-ultrakin on jo suhteellisen lähellä. Mutta jos sillä saa itselleen parempaa mieltä ja varmuutta nt-ultran odotusajalle, niin go for it!

Kiitos kaikille neuvolatätikommentoinnista ja sparrauksesta! Ajattelin mennä ensi viikolla varatulle ajalle vielä vanhan terveydenhoitajan luokse, jotta kaikki hommat saisi alkamaan ja pyörimään ajoissa. (Voi olla, että tädin vaihto tässä vaiheessa voisi tarkoittaa myös ensimmäisen ajan siirtymistä myöhäisempään ajankohtaan.) Mikäli käynnin jälkeen on edelleen sellainen olo, että vaihto olisi hyväksi, aion sen tehdä. (Toivottavasti ei mennä kuitenkaan ojasta allikkoon...) Susirouvalle kiitokset sen seikan esiintuomisesta, että ko. suhdehan on tosiaan aika pitkä: oman päätöksenteon kannalta sillä on iso merkitys. Mikäli vauva syntyy onnistuneesti tähän maailmaan, voi vauvan ensimmäisinä viikkoina/kuukausina vielä olla suuria menetyksen pelkoja, joten olisi mukavaa, jos terveydenhoitaja pystyisi olemaan asian suhteen ymmärtäväinen.

Ja mitä tulee omaan "viralliseen" ultraan, niin kaikki oli oikein hyvin: pikkuinen oli kasvanut viikon sisällä niinkuin pitääkin, sydän sykki ja yllätyksekseni pikkuinen jo liikkuikin :heart: Olo oli todella liikuttunut ja helpottunut. Ehkä tässä pystytään menemään paremmin mielin ainakin jonkin aikaa eteenpäin Tosin itselleni jonkinlaisena haamurajana pidän raskausviikkoa 21 sekä rakenneultraa, jonne on vielä piiiiiiitkä matka. Toivotaan, että kaikki menisi nyt tällä kertaa hyvin loppuun saakka. Eli toivottavasti me kaikki kirjoittelemme täällä vielä todella pitkään! Tosin Susirouvalle toivon tukalan olon takia jo mahdollisimman pikaista jakaantumista, joten toivottavasti H-hetki on jo nurkan takana!

 

Scarleth , onnea ihanista neuvolakuulumisista :heart:.

Kata, mulle tuli sellainen pidätetty sisäinen naurukohtaus kun luin kirjoituksesi tuosta "haamurajasta". Ihan siis sen puolesta, että kyllä se sen jälkeen oikeasti helpottaakin, mutta se, että vauva on saanut aikansa hoidoilla, ja ehkä vähän vanhemmallakin iällä, aikaansaa kyllä sen, että tuo pienoinen paniikki vauvan tilasta jatkuu oikeastaan loppuun asti. Mitään suurta helpotuksen huokausta en siis ole vieläkään saanut tehtyä :saint:. Ja kuten kirjoitit tuosta vauvan ensimmäisistä viikoista, niin uskon että tämä huoli lapsesta on nyt sitten ikuisiksi ajoiksi sisäänkirjoitettua . Eli yritetään vain tottua siihen kun on kuitenkin tullut jäädäkseen .

Ei siis todellakaan mitään pahantahtoista naurua, vaan vähän sellaista hysteerisen puoleista ennemminkin, että "juu, tiedän mistä puhut...don´t worry, it´s never gonna end ", ja että tuossa vaiheessa voisi taas mennä parin päivän päästä uudestaan ultraan tarkistamaan, että onhan siellä nyt varmasti kaikki edelleen hyvin (kuten Pepponenkin tuolla kirjoitteli), vaikka todellisuudessa, ihan varmasti on. Onnea sulle siis hyvistä ultrakuulumisista, ja ihanaa että näit pikkuisesi siellä jo liikehtivän :heart:. Hyvin kaikki tulee teilläkin menemään. Mutta on tämä vaan yhdenkin laista...

Kiitos vielä ihanista tsempeistä. Ensi viikolla tätä "pikkuista" lähdetään käynnistelemään. Olen jo päässyt vähän yli siitä shokista että luultavasti joudun puskemaan yli neljäkiloista vauvaa. On kyllä jännä miten nämä la:n jälkeiset kaksi viikkoa on ne kaikkein pisimmät ja ehkä ahdistavimmat (ensimmäisten 12 viikkojen jälkeen). Aikamoista tunteiden vuoristorataa on kyllä ollut koko raskaus, mutta enpä olisi jäänyt kyydistä pois mistään hinnasta.

Mukavia odotusaikoja teille kaikille ihanille äideille!

Susirouva ja sudenpentu 41+1

 

Susirouva, niin se tosiaan taitaa olla, että huolehtiminen ja murehtiminen on tullut jäädäkseen. Jutellessani mieheni kanssa epävarmuudesta ja huolista, niin hän totesi, että hän ottaa iisimmin vasta siinä vaiheessa, kun kaveri on muuttanut pois kotoa Ehkä tämä raskausaika tosiaan valmistaa tulevaan vanhemmuuteen Kunhan nyt suht järjissään pysyisi synnytykseen saakka - ja ehkä vähän sen jälkeenkin

Aikamoinen jytky sieltä on tulossa, mutta onneksi takaraja on nyt asetettu, niin vauvan mukava majailu ei jatku aivan loputtomiin. Toisaalta arvio on aina arvio, joten jytky voikin paljastua käytännössä paljon pienemmäksi tapaukseksi. Toivottavasti sinulla on jotain mukavaa tekemistä h-hetken odotusajalle, niin aika kuluisi ehkä hieman nopeammin eteenpäin! Kovasti tsemppiä!

 

Kiitokset kaikille tsempityksestä! Tänään on vaihteeksi parempi päivä eikä pönttöä ole tarvinnut halailla kertaakaan, juhuu!

Onnittelut hienoista ultra- ja neuvolakäynneistä Eliette, Kata ja Scarleth! Nyt voi hetkeksi hengähtää, vaikka kuten mainitsittekin niin sitä heti siirtää ajatuksensa seuraavaan ultraan tai kontrolliin. Samat huolenaiheet tuntuvat yhdistävän meitä kaikkia ja on hienoa, että niitä voi tällaisen porukan kesken jakaa. Oma ensimmäinen neuvolakäyntini meni aika pitkälle, vasta kahden viikon päähän, eli sitä odotellessa ja mukavaa neuvolantätiä toivoessa!

Susirouvalla on kyllä jännät ajat! Jaksamisia ja tsemppiä sinne!

 

Eliette Hienoa, että kaikki oli uä:ssä kunnossa.

pepponen Olen pohtinut myös tuota seulonta-asiaa. Minulle on jäänyt hieman epäselväksi, kuinka nuo lapsettomuushoidot vaikuttavat seulontojen luotettavuuteen. Joissain paikoissa ei ymmärtääkseni tehdä veriseulontaa ollenkaan lapsettomuushoidoissa olleille väärien positiivisten tulosten vuoksi. Neuvolassa ei valitettavasti taas ole asiasta tietoa ollenkaan.

Scarleth ja Kata Hienoja uutisia ! Onneksi olkoon !

Susirouva Sinulla alkaa tosiaan olla jännät paikat. Tsemppiä jo nyt h-hetkeen !

Muse Toivottavasti pahoinvointi alkaa nyt helpottaa ja saat alkaa nauttia odotusajasta paremmin.

ON Pahoinvointi yltyi niin hankalaksi, että jouduin taipumaan ja jäämään sairaslomalle. 3 viikkoa merisairautta on vienyt muutenkin voimat ja tämä päivä on mennyt lepäillessä. Ylihuomenna kontrolli-UÄ alkuajan vuotelun vuoksi. Ironisinta tämän pahoinvoinnin keskellä on, että olen taas aivan varma, että uä:ssä on huonoja uutisia. Täällä sängyn pohjalla on liikaa aikaa ajatella kaikkea

 

Voi kimalle, tuo pahoinvointi kuulostaa kyllä jo aika rankalta! Onneksi jäit nyt sairaslomalle, ei siitä kyllä ole hyötyä kenellekään, jos tuossa kunnossa yrittää roikkua töissä. Mulla ei ole kovin voimakasta pahoinvointia, mutta sitäkin karmeampi taukoamaton päänsärky ja väsymys. Harkitsen kyllä jo vakavasti itsekin, että ellei kohta ala helpottaa, on pakko pitää pari päivää sairaslomaa.

Muse, toivotaan että sinulla olisi pahoinvointi helpottamaan päin!!

Kata, ihania ultrakuulumisia myös siellä!! :heart: On niin ihanaa kuulla, että kaikilla täällä on alku mennyt niinkuin pitääkin, paitsi Willben kohdalla on vielä vähän jännitystä mutta jotenkin musta tuntuu, että seuraavassa ultrassa kaikki on ok.

Susirouvalle paljon tsemppiä ja pitkää pinnaa; mahtaa olla jo aika tukalia nämä viimeiset päivät.

Käväisin otse tänään sitten siellä ekstra-ultrassa yksityisellä. Näköjään hinnat vaihtelee paljonkin; Eliette mainitsi joutuneensa pulittamaan 150 euroa, minä selvisin 90 eurolla vaikka kyseessä on erittäin kokenut ja nimekäs alan erikoislääkäri, jonka olisi voinut kuvitella veloittavan melkoisia summia. No mutta anyway; siellä se meidän sintti uiskenteli ja liikkui, kaikki näytti olevan hyvin, koko vastasi 9+3 (ja tänään siis 9+4) mutta tuosta päivän heitosta en nyt ajatellut panikoida Sitä paitsi ekassa ultrassa alkio oli koon puolesta 3 päivää jäljessä, eli nythän hän oli sitten ottanut pientä spurttia ja kirinyt. Kädet ja jalat näkyi ja muutenkin kai kaikinpuolin kaikki oli kuten pitää.

Ultran jälkeisissä euforisissa fiiliksissä sitten lähti mopo käsistä, ja käväisin ostamassa kahdet äitiyshousut ja yhden paidan! Mulla on alamaha muuttunut ihan muutamassa päivässä pömppikseksi, joka ei enää oikein sovi normaaleihin housuihin, jotka mulla on kaikki aika tiukan mallisia. Hameet ja mekot vielä onneksi menee. Mutta onpahan nyt sitten housujakin. Netistä olen vielä kärkkynyt yhtä mukavan näköistä fleecepaitaa joka toimisi sitten myös imetyspaitana. Mähän sanoin, että vaatefriikillä ei pysy tämä homma lapasessa

 

Hienoa Scarleth, että ultakuulumiset helpottivat ja uskalsit käydä ostoksilla. Itse kävin eilen Reiman tehtaanmyymälässä ja varoituksen sana: siellä voi lähteä mopo käsistä, kun löytää esim. Tutan potkuhousuja 4-10 eurolla.

Kimalle mielestäni seulonta-asiaa kannattaa miettiä. Moni menee automaatisesti veritestiin ja ultriin katsomaan vauvaa, mutta entä jos jotain löytyykin? Olen vierestä seurannut nt-ultran antamaa hälytystä ja sitä piinaa&jännitystä, mikä lapsivesipunktion tulosten odottamisessa oli. Lisäksi eräs ystäväni sai rakenneultrassa niin huonoja uutisia, että he päätyivät raskauden keskeytykseen sen jälkeen. Eli mielestäni kannattaa miettiä hetki, mitä mahdollisesti tekee, jos jotain ikävää saa kuulla. Itse olen käynyt nyt veriseulan sekä niskaturvostu- ja rakenneultran, mutta eiväthän ne mitään takaa. Ja lapsivesipunktioon en olisi ollut valmis.

Voimia Kimalle pahoinvoinnin keskellä elämiseen!

Kata ehkä se huoli ja huolehtiminen ei helpotu edes siinä, kun lapsi muuttaa kotoaan, onhan nykyään nuoruus pidentynyt ja moni nuori aikuinen on lähes 30-vuotiaaksi hyvin riippuvainen vanhempiensa avusta, on se sitten konkreettista tai taloudellista. Eli tätä huolehtimista se sitten on ja sitähän me olemme halunneet/kaivanneet?!

Susirouvalle pitkää pinnaa. Piinapäivät näyttävät olevan sekä alussa että lopussa. Voimia! Toivottavasti saat vielä nukuttua ja levättyä.

Kävin tänään rakenneultrassa. Ultraava kätilö kysyi ensin, olenko tuntenut liikkeitä ja kerroin, että en todellakaan. Kun hän pääsi ultraamaan, tokaisi hän heti, että syy liikkeiden tuntemattomuuteen löytyi: istukka on kiinnittynyt kohdun etuseinämään. Kuulema istukan kiinnittyminen kohdun etuseinämään on hyvin yleistä ja se on aivan yhtä hyvä paikka kuin takaseinämä. Ainoastaan, jos olisi kiinnittynyt synnytyskanavan päälle, olisi aihetta huoleen/olisi huono juttu.

Muuten ultrakuulumiset olivat huojentavat: vauvan rakenteet ovat kunnossa ja lapsivettä on normaalimäärä (välillä olen miettinyt, onko lapsivettä tosi paljon, kun maha on jo niin iso). Tämän tutkimuksen mukaan ei ole syytä jatkotutkimuksiin/seurantaan.

Ensi viikolla alkaa 10 kerran äitiysjooga, jossa on joogan lisäksi aina lopuksi tieto-osuus raskauteen ja synnytykseen liittyen (materiaaliakin saa kuulema mukaan). Eikä hinta ole paha, 10 krt = 60 e. Ajattelin myös mennä kuuntelemaan doulatoiminnasta, vaikka mies on tulossa mukaan synnytykseen, sitten joskus.

pepponen 20+0

 

Oi, kun ihania ultrauutisia täällä taas! Scarleth, pikkuisella siis kaikki hienosti, varmaan jännä nähdä jo kädet ja jalat jne. Pepponen, mahtavaa että kaikki oli rakenneultrassa niin kuin pitääkin!

Kimalle, ultrauutisia odotellessa. Ainakin mulle kovasti kaikki ovat toitottaneet, että pikkuisella on kaikki hyvin, kun äiti voi pahoin. Toivotaan, että sinullakin näin olisi. Tsemppiä kovasti!

ON: Oksentelu on alkanut jäämään taka-alalle, pahoinvointi ei. Nyt saan onneksi syötyä ja juotua jotain ja jotenkin olo on ollut parempi kun olen koko ajan napostellut jotain pientä. Tosin heti syömisen jälkeen on oksentelun estämiseksi päästävä vaaka-asentoon, eli petin pohjalla kulutan aikaani edelleen. Suihkuunmenokin vaatii edelleen ponnisteluja. Sain sairasloman jatkon määränneeltä lääkäriltä reseptin pahoinvointilääkkeeseen, jota aion tänään koittaa. Saa nähdä miten vaikuttaa, mutta pakko on koittaa, sillä olen tosi väsynyt tähän jo 3 vkoa kestäneeseen totaalisen lamauttavaan pahoinvointiin!

 

Scarleth Onnea hienoista ultrakuulumisista ! Pahoin pelkään, että tuo shoppailu tulee olemaan myös minun heikkous tulevina kuukausina Sain myös kaverilta hyviä nettiosoitteita, mutta vielä olen malttanut pysyä sivuilta pois.
pepponen Päätin, että menemme seulontoihin. Katsotaan sitten siitä eteenpäin, mihin on valmis ja mihin ei. Ikävä tosin miettiä tällaisia asioita, kun on kaiken vaivan jälkeen saatu raskaus alulle.
Muse Kohtalotoveri pahoinvoinnin suhteen Täällä myös ollaan aika paljon vaakatasossa, mutta jo tämä muutaman päivän lepäily on auttanut keräämään voimia. Lisäksi pikkumäärien napostelu on onnistunut nyt hyvin toisin kuin töissä, jossa siihen ei olisi mahdollisuutta. Aion kyllä yrittää töihin paluuta maanantaina, katsotaan nyt sitten mitä siitä tulee.
ON UÄ oli tänään ja pikkuinen sydän hakkasi rytmikkäästi ja pituutta oli tullut huimasti lisää. Kaikki vaikutti olevan hyvin. Hieno alku viikonlopulle opcorn:

 

Täälläpä on ollut hiljaista koko viikonlopun - hyvä, sehän kertoo varmastikin siitä, että kaikilla on ollut jotain mukavaa tekemistä

kimalteelle tsemppiä töihinpaluun yritykseen! Muista nyt kuitenkin, ettei tässä vaiheessa kannata työn sankaria ryhtyä leikkimään. Jos olo on vielä liian huono, niin ole suosiolla vielä pari päivää kotona.

Täällä aloitellaan uutta työviikkoa ihan liian väsyneenä :/ Yöunet on yhä mitä on. Lievä pahoinvointikin seuraa tasaisena pitkin päivää, mutta ei se ole mitään verrattuna teihin joilla se on pakottanut saikkarillekin. Kunhan muistan syödä ja pysyttelen niissä ruoka-aineissa jotka ei aiheuta välitöntä "yäk" - ajatusta, niin kaikki menee aika hyvin. Mutta tämä nukkumattomuus ja jatkuva väsy, se kyllä vie voimat!

Nyt vaan odotellaan ensi viikkoista nt-ultraa. Olen huomenna menossa poikkeamaan äitini luona, ja nyt arvon kahden vaiheilla uskaltaisiko tästä jo kertoa hänelle. Miten te muut, oletteko kertoneet raskaudesta vielä vanhemmillenne tai missä vaiheessa te pidemmällä olijat kerroitte? Onko mielestänne mun vielä tässä vaiheessa liian aikaista kertoa? Olen nyt kuitenkin ollut kahdessa ultrassa ja kerran neuvolassa kuuntelemassa sydänääniä joten yritän ajatella, että todennäköisyys on kuitenkin jo meidän puolella, mutta silti kertominen vähän pelottaa. Haluaisin vaan niin hirveästi jakaa tämän asian jo edes jonkun kanssa, kun ystäville en ole vielä voinut puhua asiasta.

 

Kimalle, hienoja ultrakuulumisia sinullakin. Auttoiko lepo olotilaan?

Scarleth, valitettavasti jouduin kertomaan vanhemmilleni jo todella varhaisessa vaiheessa (rv 5+jotain). Olen melko paljon tekemisissä heidän kanssaan enkä kerta kaikkiaan pystynyt piilottamaan pahoinvointiani. Läheisimmät ystäväni tietävät myös. Tiesivät hoidoistakin ja myötäelivät niissä, joten tuntui luontevalta kertoa heille raskaudesta heti ultran jälkeen. Ja pahoinvoinnista johtuen parhaillaan tilastani tietää muukin lähisuku, mitä en olisi vielä halunnut. Tietysti olen miettinyt, että mitä jos kaikki ei menekään hyvin ja niin moni jo tietää. Tässä tapauksessa koitan ajatella asian niin, että saamme ainakin tukea ja ymmärrystä meille rakkailta ja luotettavilta ihmisiltä. Edellisen raskauden päättyessä keskenmenoon, sain tukea ystäviltäni ja vanhemmiltani ja asian purkaminen keskustelemalla helpotti paljon. Joten mun mielipiteeni kysymykseesi, onko liian aikaista kertoa, varmaan arvaatkin. Mutta kukin tyylillään ja tee juuri niin kuin sinusta tuntuu hyvältä!

ON: Valitettavasti pahoinvointi jatkuu ja niin myös sairasloma. Tänään olen itkeskellyt sängynpohjalla itseäni ja oloani ja tuntenut huonoa omaa tuntoa siitä, etten jaksa mennä töihin. Tiedän toki, etten pystyisi töissä tässä kunnossa olemaan, mutta silti en saa mielestä sitä, että muut joutuvat venymään ja kokemaan kiirettä vuokseni. Tällaisia sitä mielessä pyörii. Voi tätä alkuraskauden autuutta! :/

 

Scarleth:
Minun tapauksessani vanhempani ovat eläneet jokaisessa hoitokerrassa mukana ja käyneet kanssamme läpi kaikki pettymykset ja nyt varsinkin ilon hetket.
Olen vanhempieni kanssa tiiviisti tekemisissä ja vierailen heidän luonaan 1-3 kertaa kuukaudessa. He kun asuvat vajaan 60km:n päässä ja minun mieleni halajaa maalle heti kun on töistä vapaa viikonloppu. He ovat siis eläneet mukana hoitojen kaikki vaiheet pistoksineen jne. Minulla on ollut hyvä tukiverkosto heistä ja varsinkin äidistäni. :heart:

Tänäänkin soitin kotiini heti rakenneultran jälkeen ja mikäs siinä oli soitellessa kun oli hyviä uutisia kerrottavana. =)

Rakenneultra:
Pikkuinen liikkui niin kovasti että ultraajan oli vaikea saada tarvittavat tutkimukset tehtyä. Ultraus kesti kaiken kaikkiaan 40 minuuttia.
Pikkuisella näytti olevan kaikki niinkuin pitääkin eli jatkotutkimuksia ei tarvita.

Ihmettelin kyllä, että vauvan painoarvio oli 427g ja vastasi kooltaan 21+4. Minullahan on nyt siis menossa 20+5. Ultraajaa asia ei huolestuttanut.

Sukupuolta ei meille kerrottu... kuulemma tullut niin paljon vääriä tulkintoja, että ovat luopuneet ilmoittamasta.
Sanoi vain että jos oikein kovasti haluaisimme selvittää sukupuolen, sen voisi selvittää ultrassa yksityisellä...
Kun nyt vihdoin ja viimein 9 vuoden yrittämisen jälkeen odotamme esikoistamme, on aivan sama kumpi sieltä tulee. Kylläpä se synnytyksen hetkellä selviää.

Hankintojen suhteen on aivan sama syntyykö tyttö vai poika.
Veljeni perheeltä saamme vaatteita pienokaiselle. Heillä on edelleenkin kaikki vaatteet tallessa tytöiltä, joista nuorempi tällä hetkellä 4v. Poikavauva heillä on vasta 2,5 kk ikäinen, joten hänen jäljiltään saataisiin sitten poikavauvan vaatteita.

Ihaninta ultrassa oli nähdä se, kuinka eläväinen masukki sisälläni majailee.
Kova jumppa ja venyttely näytti olevan menossa. Kerran pikkuinen jopa haukotteli niin makeasti, aivan kuin kertoakseen, että ompas tylsää.
Kyllä siinä kyyneleet valui silmistä... :heart:

Seuraava neuvolahan minulla on 1.marraskuuta, joten siihenkään ei ole enää pitkästi. Tuolloin neuvolassa otetaan ensimmäisen kerran SF-mitta.

Sintu74 & masukki 20+5

 

Onnittelut Sintu hyvistä ultrakuulumisista! Onpa teillä vauva jo iso! Meillä oli tasan 100 g pienempi viime viikon torstaina.

Scarlethille voimia väsymyksen ja unettomuuden kierteeseen! Itse olen ollut vain väsynyt, mutta pääsääntöisesti olen nukkunut tosi hyvin - olen yleensäkin tyyppiä, joka on jo unessa, kun takaraivo tyynyä koskettaa. Jos minä valvon, niin silloin on tilanne jo tosi huono (on tässä muutama yö tullut valvottua tämän raskauden aikana).

Meillä oli sama kuvio kuin Sintulla eli hoidoista tiesi pieni ydinporukka, joka oli kartalla aina siitä, missä vaiheessa hoito oli menossa. Joten tämä porukka sai kuulla heti, kun tein positiivisen raskaustestin sekä vahvistuksen alkuraskauden ultrassa. Vieraammille ihmisille olen kertonut tipottain - töissä oli muutama viikko sitten kerrottava, kun maha pompahti esiin. Mutta yhä on tuttava- ja ystäväpiirissä ihmisiä, joille en ole raskaudesta puhunut - emme ole tavanneet aikoihin, joten en ole varta vasten ottanut yhteyttä ja selvittänyt tilannetta. Asia selvinnee, jos/kun nähdään.

Koita Muse jaksaa pahoinvoinnin keskellä! Yritä levätä ja olla kärsimättä mitään syyllisyyttä siitä, että olet pois töistä. Eivät ne työt yleensä mihinkään karkaa.

 

pepponen: Miltä sun masu näyttää tällä hetkellä?
Tässä mun masukuvaa tänään otettuna. =)

 

Onpa täällä paljon hyviä ultrakuulumisia! Pepposelle ja Sintulle onnittelut erinomaisesti menneistä rakenneultrista :heart: Nyt voitte varmaankin odotella rauhallisemmilla mielin ensimmäisten liikkeiden tuntemista. Kimalteelle myös onnittelut ultran johdosta! Mukavaa, että pystyit viettämään viikonloppua mukavissa tunnelmissa!

Scarleth, täällä on myös armotonta väsymystä. Yöt ovat olleet jo todella pitkään rikkonaiset. Toistaiseksi olen sinnitellyt, mutta mikäli tilanne jatkuu pitkään tällaisena tai pahenee, harkitsen saikkua tai ainakin vähintään saldopäivien pitämistä. Mitä tulee raskausuutisten kertomiseen, niin siinä kannattaa toimia oman fiiliksen mukaan. Mikäli koet, että uutisten kertominen esim. äidille voisi tuoda sinulle tukea tähän tilanteeseen, niin anna palaa! Ja kuten tällä palstalla on jo aikaisemmin todettu, niin huolehtiminen ei varmaankaan lopu koskaan, joten onko tilanne henkisesti sen varmempi esim. jonkin ajan kuluttua kuin nyt? Itse en ole vielä kertonut kenellekään: taustalla vaikuttaa alkuvuoden keskenmeno. Mikäli keskenmeno olisi tapahtunut varhaisemmilla viikoilla, ehkä olisin jo kertonut asiasta läheisille. Nyt ajattelin edetä niin, että vanhemmille kerrottaisiin esim. nt-ultran jälkeen ja läheisimmille ystäville mahdollisesti jo ennen ko. ultraa. Se miksi haluan kertoa vanhemmille mahdollisimman myöhään, johtuu suojelemisen halusta: lapsenlapsen menetys oli myös heille rankka kokemus ja haluan siksi kertoa mahdollisimman "varmoja" uutisia. Tosin rakenneultraan asti ei sentään odotella

Muse, kurjaa, että raju pahoinvointi jatkuu edelleen! Kaikki mahdolliset tsempit sinne! Toivottavasti pääset kuitenkin turhasta syyllisyydestä eroon: ei ole sinun vikasi, ettet ole nyt työkuntoinen. Kaikki töissä aivan varmasti ymmärtävät tilanteen. Osalla saattaa olla jopa omakohtaisia kokemuksia.

 

Sintu, teillä on ollut hyvä tilanne, kun olette pystyneet kertomaan hoidoista lähipiirille ja olette saaneet tukea matkan varrella. Me ei olla kerrottu hoidoista kenellekään, ja niinpä tämä raskausuutinen tulee nyt äidilleni ihan puskista, ja siksi myös hieman jännitää osaako hän suhtautua siihen tarpeeksi "maltillisesti", kun ei tiedä hoitotaustaa (enkä ajatellut sitä nytkään kertoa). Mutta kuten kata tuolla arvelikin, jotenkin koen että äidille kertomisella voisi olla mulle itselleni jokin terapeuttinen merkitys ja mikä ettei hän osaisi jollain lailla tukeakin, niin ajattelin nyt kerätä rohkeuteni, ja läväyttää tänään ultrakuvan pöytään En tiedä onko silloin ammoisella 70-luvulla mua odotettaessa mitään ultria tehtykään, joten saapa nähdä miten kauan kestää ennen kuin alkaa raksuttaa

Täältäkin muselle annos energiaa pahoinvoinnin keskelle! Niinkuin moni on jo todennutkin, tämä on melko rajallinen aika elämässä, ja työ on kuitenkin vaan työtä. Huonoa omatuntoa on turha potea (juu helpommin sanottu kuin tehty), vauvahan tässä nyt on tärkein.

Täällä mennään aika puolivaloilla nukkumattomuuden takia, ja tänä aamuna palasi pahoinvointikin, oltuaan lähes pari viikkoa jo aika maltillista. Vähän nuutuneempi päivä siis, mutta näyttää nämä päivät vaihtelevan sen verran, että huomenna voi olla jo paremmin.

Mutta nyt on kuulkaa varmaan niin, että kun susirouvaa ei ole pariin päivään näkynyt, niin ettei vaan olisi synnärillä ja lapsi jo maailmassa!! Voi, kunpa sitä itsekin joskus pääsisi tuohon vaiheeseen saakka :heart: Jokainen päivä sitä vaan laskee viikkojen kulumista ja toivoo, että menisi edes pari-kolme viikkoa äkkiä. Ensi viikolla jo onneksi nt-ultra, ja ylihuomenna pääsen neuvolaan kuuntelemaan ihan vaan sydänäänet. Niin juu, ja tunnustettakoon, että shoppasin eräältä palstalaiselta käytettynä kotidopplerin, ihan Angelsoundsin perusmalli. Mies tyrmäsi vähän turhakkeena, mutta yhtä kaikki, kohta sen postimies kiikuttaa tänne ja minä pääsen testailemaan!

MUOKS: Paleletteko te muut? Mulla on koko alkuraskauden ollut ihan järjetöntä palelua. Luulin että se olisi ihan alkuvaiheen juttu ja menisi pian ohi, mutta lähestulkoon tuntuu pahenevan. Duunissa oli tänään 24 astetta lämmintä ja minä istuin silti fleecepeitto hartioilla

 

Heippa taas,

Raskaudesta kertomisesta: me ollaan kerrottu paljon valikoituneemmalle porukalle kuin silloin ensimmäisellä kerralla, jolloin innoissamme kuulutettiin koko maailmalle. Vanhemmille tuskin oltaisi kerrottu, mutta äitini joutui jo aika alkuvaiheessa sairaalaan, ja ajattelin että kerron jos vaikka sattuisi hänelle jotain sattumaan. Muutama työkaveri myös tietää, koska olen jutunut tosiaan olemaan saikulla ja tekemään kaikenlaisia juttuja erilailla töissä. Nyt toisella kerralla haluaa varjell salaisuutta pitempään. Tosin se on jo aika hankalaa, kun maha on paisunut aikamoisiin mittoihin: kaikenlaisia kaapuja on pitänyt kaivaa kaappien kätköistä että saisi kummun peitettyä. No, jospa tämä salailu saisi onnellisen päätöksen viikon päästä keskiviikkona, kun np-ultra olisi onnellisesti ohi! Sitten tulen kyllä ulos kaapista ja pistän mahan myötäisen paidan päälle

Mutta, jokainen varmaan kertoo sitten kun näkee asian tarpeelliseksi. Luulen että meillä joilla on asiat menneet edellisellä kerralla pieleen, on hieman varovaisempi suhtautuminen kuin sellaisella joka ei ole kokenut mitään vastoinkäymisiä.
Omaa napaa: nukkuminen on edelleen erittäin katkonaista ja vaihtelevaa, viime yönä sain nukuttua ennätykselliset 5 tuntia putkeen, mutta sen jälkeen valvoinkin aamuneljästä saakka.. Sitä edellisenä yönä neljä vessa- ja ruokailukeikkaa ja kahden tunnin valvominen välissä. Aion taas kallistua sairasloman puolelle, katsotaan nyt vielä muutama yö. Pahoinvointi ei ole loppunut edelleenkään (joka on kai hyvä merkki?). Milloin sen kuuluisi helpottaa? Sanokaapa te konkarit.

Missä vaiheessa te muut olette ajatelleet ruveta ostelemaan varusteita vauvalle? Mites konkarit? Missä vaiheessa aloititte?

-Eliette 10+6

 

Hei pitkästä aikaa. Kiitos kaikille kannustuksesta ja tuesta! Olen lukenut muiden kuulumisia ja olen hengessä mukana kaikkien taipaleella. Olen kuitenkin vähän pysytellyt täällä taustalla kun oma tilanne on niin epävarma.

Viimeksi kun kirjoittelin tilanne oli se, että ultrassa (7+0) näkyi pelkkä ruskuaispussi ja päätettiin ultrata uudestaan kahden viikon päästä. No, sunnuntaina pari viikkoa jatkunut tuhru muuttui runsaaksi ja veriseksi (joka sitten onneksi loppui iltaan mennessä), mutta klinikalla olivat maanantaina sitä mieltä, että olisi hyvä ultrata jo vähän aikaisemmin. Kävin sitten alkuviikosta ultrassa, ja siellä näkyi pienen pieni alkio ja muuten hyvin edennyt raskaus, muttei edelleenkään sykettä. Alkion koko oli myös viikkoihin nähden liian pieni: 6+3 kun sen olisi pitänyt olla 8+3. Lääkäri ei osannut sanoa miksi alkio oli niin pieni, mutta se oli kuitenkin selvästi kasvanut kahdessa viikossa ja raskaus edennyt. Lääkäri myös sanoi, että jos kyseessä olisi ns normaali raskautuminen, hän ei olisi lainkaan huolissaan koska hedelmöittyminen ja kiinnittyminen voivat heitellä, mutta IVF-alkuisessa raskaudessahan päivämäärät ovat tarkasti tiedossa ja siksi tilanne on selvästi poikkeuksellinen. Saimme vaihtoehdoiksi raskauden keskeytyksen tai odottelua ensi viikkoon. Päätimme jatkaa odottelua, kun ei tässä mihinkään ole kiire, emmekä halua tuomita tuota pientä alkionrääpälettä vielä tässä vaiheessa. Jos ensi viikolla ultrassa ei näy sydänääniä niin minut passitetaan tyhjennykseen.

Onhan tämä tilanne turhauttava ja raskas, mutta toisaalta tuntuu että tähän odotteluun ja epävarmuuteen on pikkuhiljaa jo totuttu. Jos alkio ei olekaan elinkelpoinen, niin tilanne ei ainakaan tule yllätyksenä (JOS sellaiseen nyt voi mitenkään valmistautua). Jos raskaus jatkuukin, niin se olisi suuri ilo ja onni. Sitä otetaan mitä annetaan, muutakaan ei voi.