ensi kesäksi kuntoon -aloitetaan nyt!

Ensi kesään on matkaan, mutta nyt on jo hyvä aloittaa, niin on myös aikaa kompastuksille, koska niitähän tulee! Mutta jos toisia kannustamalla ja kertomalla omista saavutuksista, saisimme kilot karistettua, niin se olisi tosi mukavaa!

Itselläni on neljän kuukauden ikäinen tyttö ja raskaudesta jäi 10 kiloa ylimääräistä! Laihdutuksen aloittaminen on tosi hankalaa! Lasta syöttäessä on vain kiva istahtaa sohvalle ja katsoa televisiota ja tietenkin sitten jämähdän siihen kun syöttö on valmis :ashamed: . En imetä, koska maidon tulo tyrehtyi lapsen ollessa kolmen kuukauden ikäinen, joten imetys ei ole enää esteenä.

Olisko muita mukaan?!?
 
No minäpä voisin ilmoittautua tähän, kun juuri eilen tein päätöksen laihiksen aloittamisesta (taas kerran...)! Ehätin jo ilmoittautua toiseenkin ketjuun, mutta tuskinpa se ketään haittaa?
Laitan tähän otteita jo eilen kirjoitetusta tarinasta:
Painoa kertynyt ihan huomaamatta taas useita kiloja kevään ja kesän aikana, nyt tavoite painonpudotukselle olisi n. 5-7 kg. Luulin, että uusi kuivausrumpu oli kitistänyt vaatteita, kunnes kävin puntarilla, sen jälkeen olin kyllä anteeksipyynnön velkaa kuivarille...
Ruokavaliossa olisi paljon parantamisen varaa, kertakaikkiaan suklaa ja kompiaiset sekä pizzat ja hamppariateriat ovat olleet liian maittavia. Hedelmä- ja vihannespolitiikka taas on aika minimaalista. Työstressi viimeisen vuoden aikana lisännyt himoa kaikkeen epäterveelliseen. Liikunnan puute on myös syntini, hankala saada sellaista aikaa itselle pitkien työpäivien ja miehen reissutyön lomassa, että ilman lapsia pääsis kunnon hikilenkille. No joo, seliseli, kyllähän sitä aina pääsis, kun nuoremman löis rattaisiin ja vanhemman pyörän selkään, mutta motivaatio on ollut ihan hakoteillä! Nyt on synnit ilmoitettu yleisesti näkyviin, enää en voi perua tekosyiden varjolla... Juu ja mitat tällä hetkellä 165cm/75,3 kg.
Esikoisen jälkeen oli iso painonpudotusurakka, sain kaikkiaan 17 kg pudotettua, joten toivoa on olemassa...
 
Ja vielä lisäystä; mun tavoiteaikataulu on kyllä vähän nopeampi kuin sinulla tioksiidi, mielellään ennen joulua olis saatava tuloksia aikaiseksi, tosin sen jälkeenhän se vasta rankin vaihe tulee..
nimim. jojo-laihduttelijahan se täältä huutelee.. :ashamed:
 
Terve Emulihemuli! Ihana saada kaveri mukaan!

Itsellänikin oli aluksi tavoite, että jouluksi täytyy saada itseni kuntoon, mutta kyllä nyt olen saanut taottua itselleni päähän sen, että näillä tavoilla se ei vaan onnistu! Ensin on päästävä huonoista tavoista eroon ja otettava vanhat hyvät tavat taas käyttöön, jotka unohtuivat täysin raskauden aikana. Esim. veden juontikin on nyt vain unohtuneen täysin!

Ennen raskautta harrastin liikuntaa sopivasti. Kävin aamulenkillä ennen töihin lähtöä, töitten jälkeen salilla ja ruokailu oli terveellistä. Osasin pitää myös vapaapäiviä urheilusta ja ottaa rennosti. Kun tulin raskaaksi, minulla oli kolme kuukautta kokopäiväistä pahoinvointia, niin sen aikana kaikki terveellinen unohtui, yritin vain syödä niitä ruokia, mitkä pysyivät sisällä. Loppuraskaudesta karkit ja kaikki muut hyvät maistui.

Tälle viikolle olen laittanut nyt tavoitteeksi, että joisin joka päivä sen 1,5-2 litraa vettä ja että söisin hyviä rasvoja (0,5dl mehua 2 -3 tl pellavansiemenöljyn kanssa ja sitten oliiviöljyä vihannesten kanssa). Vihannesten syöminenkin on vain jäänyt aika vähiin, joten sitäkin on tarkoitus lisätä tällä viikolla, jotta saan syötyä noita hyviä rasvoja.
 
Sulla onkin sitten jo valmiiksi takaraivossa olemassa terveellisen elämän ohjenuorat, hyvä pohja, mistä pääset liikkeelle! Mitkäs sinun lähtölukemat ovat, jos saan udella?
Ite olen ollut aina tosi huono liikkuja, vaikka olis kyllä pitäny...Periaatteessa tykkään lenkkeilystä, mutta tahdonvoima ei oikein tunnu riittävän väsyneenä enää ulos lähtöön. Onneksi taas on sellainen vaihe menossa, että tiedostan liikkumisen tarpeellisuuden, jotta saan läskit liikkeelle, pelkkä ruokaremontti ei riitä. Toisaalta en halua ihan tykkänään elää ilman herkutteluakaan, joten liikkumisen opettelu senkin vuoksi on tarpeellista tulevaisuutta ajatellen. Tykkäisin jumpastakin, mutta en halua nyt haukata liian isoa palasta kerralla, koska kyllä tuo aika on vaan sen verran rajallista meidän koko perhetilanne huomioon ottaen, etten kerkeis kuitenkaan säännöllisesti jumpalle.
Niin ja tuo aikataulu on sen takia nyt kireä, että tulossa on yksi reissu joulukuussa, missä haluaisin olla kauniissa vaatteissani ilman, että tarvii koko ajan miettiä, näkyykö vararengas housunliitingin yläpuolella...
Tsemppiä meille molemmille! =)
 
Moi. Mä voisin yrittää hypätä tähän mukaan. Pelkään etten kauan jaksa olla, mutta kokeillaan.

Siis kesään mennessä tai jos sanotaan toukokuun alusta kesäkuun puoleenväliin mennessä pudottaa sellaiset 16kiloa.

En tiedä, tää on ollut tällaista yrittämistä ja sit taas hälläväliä ja näinpäin. Mutta ruokavalio on kyl tässä suht hyvin sisäistetty. Eli vedet, kasvikset, hedelmät, vähemmän leipää (se kun on mun herkku) ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä (pieniä).

Ongelmana ollut se liikkumattomuus. Ja kun päivät olin kotona, niin arkiliikunta minimissä. Ja mielialat jokseenkin matalat, että kyllä ehtis liikkua, mutta sitä vain ei tule tehtyä.

Mutta eilen alkoi koulu ja luulempa, että se osaltaan auttaa minua tässä painonpudottamisessa.

Mutta yritän tässä ketjussa roikkua mukana. Ja tsemppaan mielelläni muita.
 
Minäkin ajattelin hypätä myös tähän ketjuun vaikka olenkin toisessa ketjussa =)

Mun tavoitteena olis saada vuoden loppuun mennessä ainakin 5 kiloa pois ja sit vielä 5 kiloa eli yhteensä 10 kg.

Aloitin tän urakan jo kolme viikkoa sitten, mutta yksi repsahdus viikonloppu tuli joten periaatteessa aloitin ihan tyhjän päältä :/

Teen kotijumpan eli vasta- ja selkälihasliikkeitä+kalorinpoltto. Nyt olen tosin vaan noihin vatsa- ja selkälihasliikkeisiin keskittynyt kun ei ole niin rasittava. On ollut yskä ja en uskalla ruveta rankempaa jumppaa tekemään.

Ensimmäinen tavoite olis 65 kg
Lopullinen 60 kg

Näin ensi alkuun =)

Pituus 157
Paino noin ma 69,8

Eli tästä näin se lähtee =)
 
Heippa vaan! :wave: Mäpäs taidan löyttäytyä teijjän seuraan, jos käy.
Olisi kiva saada raskauskiloista loputkin pois. Tyttö on pian 6kk, ja reilu 5kg ylimääräistä roikkuu vielä vatsalla. :ashamed:

Oon aina ollut aika pienikokoinen, mutta raskauden jälkeen etenkin vatsan seutu on kokenut rajun muodonmuutoksen. Tarttee siis tehdä töitä että pääsee biitsikuntoon ensi kesäksi.

Lähtö mitat 159cm ja 58kg.
Tavoitteena 50kg (-52kg)

Jumppaan joskus kun aikaa jää, n.1-2 kertaa viikossa. Vaunuja työntelen päivittäin. Kun saisi itseään niskasta niin aloittaisin iltalenkit.

Tuntuu että liikun paljon, mutta paino ei vaan laske eikä mittanauhan mukaan vyötärökään kapene! Toisaalta 'pikkupaheet' kuten suklaa silloin tällöin (ja liian usein!) jarruttaa prosessia... :ashamed:

Mutta jos tää lähtisi nyt vauhtiin, kun on muitakin hoikistelijoita! =)
 
Tervehdys uudemmillekin tulokkaille! Mukavaa, kun on muitakin kohtalotovereita (vaikka eihän nuo liikakilot tietty mukava asia ole... ).

Miilla; sori tuo tavutusasia, kirjoittelin niin innoissani, että unohdin miettiä tuollaista luettavuusasiaa. Tästä lähtien lupaan parantaa tapani!

Hieman kateellisena katselen noita teidän tämän hetken lukemianne, kun ite liikun kyllä yläkastissa teihin verrattuna. Toisaalta, jokainen tietää tietysti itse, milloin on hyvä olla omassa kropassaan.

Kerroin tuossa jo aiemmin, että laihdutin aiemmin 17 kg, painoin urakan jälkeen 64kg. Silloin sain sukulaisilta ja kavereilta kommenttia, että olin liian luiseva, joten en voi liian matalia lukemia tavoitella. Olen ruumiinrakenteeltani sellainen "romuluinen". Nyt siis 68-70 kg tavoitteena ja se paino on helpompi pitääkin.

Ihan hyvin olen päässyt nyt alkuun liikunnan suhteen, tällä viikolla jo kolme pitkää lenkkiä takana. Hyvä mieli siitä! Myös kasvikset ja hedelmät otin kertarysäyksellä käyttöön.

Tästä on hyvä jatkaa!


:)
 
Mukava kun tänne on löytynyt kavereita! Ehkä saamme näin pidettyä motivaatiota yllä.

Pituuteni on 162 ja painoa on 72 kg. Tavoitteena siis päästä tuonne 62 kiloon ja samoin kuin verenpisara, niin ensin 5 kg jouluun mennessä ja loput joulun jälkeen.

Kateellisena luin Naapero sinun viestiä, että olet päässyt päivittäin vaunulenkille. Itse en saa aikaiseksi :ashamed:. Raskauden aikana ajattelin, että sitten raskauden jälkeen, ei muuta kuin vaunulenkkeilyä ahkerasti, mutta se tuntuu vaan niin vaikeelta!

Meillä tuo aikataulu päivisin on, että kun neiti nukkuu päikkäreita (jotka eivät ole pitkiä), niin silloin teen pikaisesti kotitöitä tai sitten syön välipalaa, maksan laskut, luen netistä päivän lehdet tai katson televisiota ja neiti nukkuu sylissäni.

Minun pitäisi saada tuo päivän aikataulutus erilaiseksi. Olen ajatellut, että aamuisin minun pitäisi päästä ylös sen verran aikasemmin, että ehdin laittamaan itseni ja syömään ja kun neiti herää, niin ruokkisin hänet ja lähtisin vaunuttelemaan. Laitan tämän ensi viikon tavoitteeksi!
=) =)
 
Nyt sitten kävin vaakalla ja pudotus oli -700g eli painoin 69,1.

Ihan olen tohon tyytyväinen vaikka luulen, että näin alku metreillä ois voin pikkusen enempikin lähteä. En ole jumpannut moneen viikkoon ja nyt iski viikonloppuna vielä nuhakin joten edelleenkin jää haaveeksi koko jumppa. Olisi vain ollut hyvä apu tässä painon pudotuksessa.

Viikonloppuna pikkuse sorruin syöpöttelemään, mutta en missään vaiheessa kuitenkaan niin paljoa, että se näkyisi plussana mun painossa (ainakin toivon mukaan näin).

Mutta hiljaa hyvää tulee. Paremmin pysyy poissa nuo kilot kun ei lähde kerralla yli kiloa joka kerta =)
 
Korjaus eli -900g on lähtenyt koska vaaka näyttikin 68,9. Pitää näköjään odottaa pidempään aamusta. Vessareissu teki tehtävänsä. Melkein heti ton edellisen vioestin jälkeen huomasin muutoksen, mutta en ehtinyt tulla korjaamaan sitä ennen kuin nyt.
 
Jaahas, viikko jo mennyt aloituksesta ja painokin tipahti 1,5 kg sen aikana. Nyt strategiset kilot 73,8. Hyvä minä! =)

Liikunta on tosiaan viikon aikana ollut runsasta, kävin yhteensä viisi kertaa hikilenkillä ja yhtenä päivänä jumppasin viikon aikana. Ihan helppoahan se liikkuminen ja varsinkin sinne lenkille lähtö on ollut kun oltiin viime viikko koko perhe lomalla, mutta nyt taas arkikuviot. Eli tarkoittaa meillä, että mies reissussa ja ite töissä. Mehut on taas työpäivien jälkeen olleet aika vähissä, ja lenkille lähtö ei oikein innostaisi...

Kumma, miten tuo työ vie niin kamalasti voimia! Kun päivät tekee asioita toisten parhaaksi, tahtoo tämä oma hyvinvointi jäädä taka-alalle. Onneksi olen pystynyt olemaan tiukkana herkkujen suhteen ja ruoka-annoksetkin ovat aiempaa pienempiä ja enemmän kasvisvoittoisia. Naposteluhimot olen toteuttanut hedelmillä.

Lauantai oli koko perheen karkkipäivä, ja sen olen aikonut jatkossakin pitää, sillä en millään jaksa olla jatkuvasti tiukalla ruokavaliolla! Sallittakoon se minulle??!

Ja Verenpisaralle; hyvä aloitus sinulla!

Mites muut?
 
Onneksi olkoon Emulihemuli hyvästä aloituksesta!! =)

Itselläni meinaa masennus tulla, kun käy puntarilla. Tekis mieli aloittaa kunnolla rehkiminen, mutta täytyy yrittää vielä vähän toppuutella itteään, että saisin perusasiat kuntoon.

Tuntuu niin uskottoman vaikeelta saada juotua päivän aikana pari litraa vettä! :( Töissä ollessa minulla oli aina vesipullo työpöydällä mutta nyt äitiyslomalla se vain tuntuu niin vaikeelta :ashamed: . Hävettää ihan myöntää tuota.

Ja herkut maistuu ihan liian hyvällä. Ei minkään sorttista itsehillintää tunnu olevan, tekee mieli vain herkutella. Mietinkin jo tässä, että pitäisikö liittyä painonvartioihin, kun siellä kumminkin lasketaan jokainen suupala, niin jos se auttaisi tässä tapauksessa?!?

Mitä mieltä te muut olette painonvartioista?
 
Ostin eilen pringlestuubin ja söin sen ihan kokonaan yksin. Aluksi oli tarkoitus pojan kanssa syödä se puokkiin, mutta se sit halunnutkaan joten minä söin sen kokonaan. Tuli sen verran äklö olo ettei tarvii ihan heti olla ostamassa. Kiva sellanen 1000 kalorin paukku tuli siitä, mutta en silti tainnut kamalasti ylittää eilen sitä 1500 kaloria. Söin vähän vaikka miten muutenkin eilen :ashamed:

No tänään sit vihreetä teetä nesteen poistoon ja kunnon kalorijumppa kun tässä on ollu nyt pari päivää jo parempi olo tän taudin suhteen joten uskalla kokeilla. Eipähän jää niin paha morkkis ton syönnin kanssa.

Parempi se oli kuitenkin ostaa kun syöpötellä illalla sit leivällä ja kaikella mahdollisella ja ylittää toi kalorimäärä. Ei kyllä tehny pahemmin mieli mitään enää noitten sipsien jälkeen.

Niin ja syönnistä sen verran. Korvasin sit juuston raejuustolla ja se on muuten hyvää leivän päällä :p ja kevyempää. Ei oo niin ykstoikkosta toi leivän syönti nyt =) Minä kun saan ne rasvat sit ihan muusta kuin juustosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tioksiidi:
Onneksi olkoon Emulihemuli hyvästä aloituksesta!! =)

Itselläni meinaa masennus tulla, kun käy puntarilla. Tekis mieli aloittaa kunnolla rehkiminen, mutta täytyy yrittää vielä vähän toppuutella itteään, että saisin perusasiat kuntoon.

Tuntuu niin uskottoman vaikeelta saada juotua päivän aikana pari litraa vettä! :( Töissä ollessa minulla oli aina vesipullo työpöydällä mutta nyt äitiyslomalla se vain tuntuu niin vaikeelta :ashamed: . Hävettää ihan myöntää tuota.

Ja herkut maistuu ihan liian hyvällä. Ei minkään sorttista itsehillintää tunnu olevan, tekee mieli vain herkutella. Mietinkin jo tässä, että pitäisikö liittyä painonvartioihin, kun siellä kumminkin lasketaan jokainen suupala, niin jos se auttaisi tässä tapauksessa?!?

Mitä mieltä te muut olette painonvartioista?
Ite en ole koskaan painonvartioissa ollut, mutta se monelle kyllä aika hyvä apu painon pudotuksessa. Mun isä aikoinaan pudotti useemman kilon painonvartijoissa joten ei se varmasti huonompi juttu ole =)

Itse en vain siihen lähden rahan takia ja kun sentään löytyy tätä itsehillintää sen verran onneksi. Ja toivon mukaan myös tavoitteeseen asti.

JOten suosittelen mene ihmeessä, jos se vain auttaa sinua tuossa painonpudotuksessa =)
 
JOten vetäsin sit ton kalorinpolton eilen ja sen kyllä huomaa, meinaa olla reidet ja alaselän alue pikkasen jäykkänä. Ja kuntokin oli hieman rapistunut kun en jaksanut koko aikaa tehä. Aikasemmin jaksoin. Kesto on 35min helpoimmassa tasossa.
No huomenna uusiksi. Ihanaa, että voi taas kunnolla panostaa tohon kuntoiluunkin =)
 
No laiatn nyt tännekin jotain siinä toivossa, että tänne joku muukin laittas kuulumisiaan =)

-400g on nyt viikon pudotus eli painoni nyt 68,5.

Tosin eilen syöpöttelin pikkasen enempi joten se voi näkyä vielä ja sit on turvokki olo kun se ihana aika kuusta ja varmaan on nestettä. No viikon päästä näkee sit uuden tilanteen =)

Jumppasin eilen kalorinpolttoa ja tänään sit harjoittelen vatsaa ja selkää.
 
Et ole yksin, Verenpisara! Ei vaan taho aina keritä koneella niin kauan istua, että kerkeis kirjotella...

Mä oon näköjään alottanu aika rankalla kädellä painonpudotuksen. Nyt piakkoin kahden viikon saldo -2,5kg, eli lukemat 72,8kg. Ehkä vähän turhan nopea tahti, mut oon aina tällanen, että innostun kauheesti rääkkäämään itteeni, kun aloittamispäätös on vihdoin tehty...tästä syystä olenkin varmaan ikuinen jojottelija. Tulosta kun pitäs saada heti aikaseksi tai kyllästyn alkuunsa!

Onko muilla vastaavia ongelmia?

Niin kuin aiemmin jo kirjottelin, päätin pitää aina lauantaisin herkuttelupäivän. Niin nytkin, sillä erotuksella aiempaan, että tulin jo vähemmästä kylläiseksi ja pikkasen syyllinen olo, kun söin karkkia ja pizzaa...sinänsä tyhmää, vaikka itelle olin asiasta päätöksen tehny...

Tioksiidi; en ole ollut koskaan pv:ssa, mutta paljon hyvää kokemusta on tuntunut tälläkin palstalla olevan ihmisillä. Ryhmäkuri naisen laihiksella pitää! Liity toki, jos yhtään tuntuu et vaikuttais parantavasti sun motivaatioon! Juu itsehillintäähän tämä vaatii, ja kun tarpeeksi "alas" vajoaa, jostain se motivaatio sit tuntuu aina tulevan! Reilu päätös ja konkreettiset, lyhyemmän tähtäimen tavoitteet auttanevat, ja sitten kun alkuun pääsee, innostus tulee mukana. Näin ainakin minulla. Tsemppiä, kyllä sinä pystyt tähän!

 
Alkuperäinen kirjoittaja Verenpisara:
JOten vetäsin sit ton kalorinpolton eilen ja sen kyllä huomaa, meinaa olla reidet ja alaselän alue pikkasen jäykkänä. Ja kuntokin oli hieman rapistunut kun en jaksanut koko aikaa tehä. Aikasemmin jaksoin. Kesto on 35min helpoimmassa tasossa.
No huomenna uusiksi. Ihanaa, että voi taas kunnolla panostaa tohon kuntoiluunkin =)
Mikäs tollanen kalorinpolttojumppa on, mistä oot saanut ohjeet vai onko joku video???
 
http://www.bonniershop.fi/default.asp?type=details&ID=224

Tuohon sarjaan kuuluu 12 DVD:tä. Toisena tulee juuri se kalorinpoltto. Ensimmäisenä DVD:nä on toi litteä vatsa ja vaha selkä.

Sarjan pystyy perumaan milloin vain. Itse ajattelin kuitenkin kerätä koko sarjan, koska niitä voi sitten vaihdella väliilä ettei ole samaa koko aikaa.
 
Heido!
Täällä suunnalla ollaan oltu hiljaisia, kun ei ole ollut aikaa olla koneella. :/ Mutta kaksi kertaa olen käynyt jumpassa lähipäivinä ja hyvää on tehnyt! Tai no hyvää ja hyvää...henkisesti hyvää, mutta vaaka on eri mieltä. Se jumppa kai kasvattaa lihasmassaa niin on tullut pari sataa grammaa lisää painoa. Vatsamakkara ennallaan, mutta olen ottanut tavaksi vähintään joka toinen ilta tehdä muutaman kymmenen vatsalihasliikettä.
Muakin kiinnostaisi tuo dvd-sarja... oon niin huono alkamaan itse jumppaamaan, joten tarviisi edes jonkinmoista ohjausta liikkeissä ym. :)
 
Kerronpa nyt vielä mitä osia siihen kuuluu =)

- Litteä vatsa, vahva selkä
- Tehokas rasvanpoltto
- Kiinteä ja muodokas
- Venyttele ja rentoudu
- Painonpudotus
- Kiinteät reidet, vahvat sääret
- Sisäinen harmonia ja tasapaino
- Maksimikunto
- Vahva ja notkea
- Paremmaksi juoksijaksi
- Säilytä muotosi
- Uusi energia

Ja minä olen ainakin tykännyt nuista jotenkin motivoi kun ei ole liian vaikeita minusta ainakaan =) Ja ei tosiaan tarvii miettiä muksulle hoitopaikkaa kun voi kotona harjoitella.
 

Yhteistyössä