enkö muka anna miehen olla isä??

[Peppari]

Koska ette ole (luultavastikaan) naimisissa, niin sinä olet lapsesi ainut huoltaja. Isyyden voi käydä tunnustamassa, mutta yhteishuoltosopimusta ei tarvitse tehdä, eli isä on isä mutta ei välttämättä huoltaja!

Miksi siltä isältä se huoltajuus pitäisi evätä!?!?

Ei tarvitsekaan evätä, mutta jos kokee että asiat sujuisivat paremmin jos äiti olisi ainut huoltaja..

Itselleni tuli täysin yllätyksenä, että piti tuollainenkin sopimus tehdä erikseen..

Helpompaa ja helpompaa... Tottakai se on helppoa jos saa päättää itse kaikesta. Mutta musta se on väärin jos lapsen isä haluaa olla osallisena. Musta viimeinen virhe jonka mies voi tehdä, on luovutttaa yksinhuoltajuus lapsen äidille, jos hänessä isänä ei ole vikaa. Ap:n exä tuskin kokee, että "asiat sujuisivat helpommin jos äiti olisi ainut huoltaja."

Vähän hämää tuo sanavalinta "luovuttaa" huoltajuutta. Jos pari ei ole naimisissa on äiti automaattisesti lapsen yksinhuoltaja. Huoltomuodon voi muuttaa kun menee isyydentunnustusta tekemään, mutta siinäkään vaiheessa se ei ole niin että mies vaan laittaa nimen paperiin jos nainen ei tahdo.

 

[ap]

yhteishuolto todennäkösesti tulee...kukaan oo mitää huoltajuutta eväämässä..

 

[ap]

meni ohi tää juttu..

 

[winhis]

Koska ette ole (luultavastikaan) naimisissa, niin sinä olet lapsesi ainut huoltaja. Isyyden voi käydä tunnustamassa, mutta yhteishuoltosopimusta ei tarvitse tehdä, eli isä on isä mutta ei välttämättä huoltaja!

Miksi siltä isältä se huoltajuus pitäisi evätä!?!?

Ei tarvitsekaan evätä, mutta jos kokee että asiat sujuisivat paremmin jos äiti olisi ainut huoltaja..

Itselleni tuli täysin yllätyksenä, että piti tuollainenkin sopimus tehdä erikseen..

Helpompaa ja helpompaa... Tottakai se on helppoa jos saa päättää itse kaikesta. Mutta musta se on väärin jos lapsen isä haluaa olla osallisena. Musta viimeinen virhe jonka mies voi tehdä, on luovutttaa yksinhuoltajuus lapsen äidille, jos hänessä isänä ei ole vikaa. Ap:n exä tuskin kokee, että "asiat sujuisivat helpommin jos äiti olisi ainut huoltaja."

Vähän hämää tuo sanavalinta "luovuttaa" huoltajuutta. Jos pari ei ole naimisissa on äiti automaattisesti lapsen yksinhuoltaja. Huoltomuodon voi muuttaa kun menee isyydentunnustusta tekemään, mutta siinäkään vaiheessa se ei ole niin että mies vaan laittaa nimen paperiin jos nainen ei tahdo.

Joo, mutta nyt onkin kyse siitä, mikä on OIKEIN. Vaikka pari ei ole naimisissa, niin eikös molemmat ole yhtälailla sen lapsen vanhempia? Ja "jos nainen ei tahdo"...: no sitten luulisi olvan aika painavat perusteet, miksi mies ei sovi huoltajaksi. Kyse on lapsen edusta ja siitä, että eronneiden vanhempien pitää tehdä kaikkensa, jotta lapsella olisi kaksi vanhempaa, eikä äiti ja sitten isi jonka luona käydään välillä vähän kyläilemässä. Kyllä kai ne naimisissa olevat paritkin päättää yhdessä lastensa kasvatukseen liittyvistä asioista?

 

[Rahina]

Sellainen neuvo vain, minkä olen kokenut toimivaksi, että mitä enemmän annat periksi asioissa jotka ei itsellesi ole todella tärkeitä (vaikka niistä olisi eri mieltä) ja mitä enemmän näät vaivaa isäsuhteen kehittymisen eteen, sitä vähemmän joudut vääntämään ratakiskoa asioista jotka on sinulle oikeasti merkityksellisiä ja sitä luottavaisemmin mielin voit jakaa myös vanhemmuden haasteet sen isän kanssa.
Kaikkea hyvää loppuodotukselle ja siitä eteen päin!

 

[juttajulia]

täällä vähän samanlainen tila...mies jätti mut rv12.ja senjälkeen on ollut tiiviisti yhteydessä muhun kokoajan tulevan lapsen vuoksi,liiankin.muutin paikkakuntaakin sen takia,mut tuo muutti perässä ja vaikka kuinka olen yrittänyt hänelle selittää että isyyteen kuuluu paljon muutakin kuin vain nuo ultrassa käynnit ja synnytykseen osallistuminen(en todellakaan aio ottaa mukaan)ja tuo kun jo valmiiksi suunnitellut melkein kaiken lapsen osalta,mulle tullut jo ahdistava olo noista kaikista sen älynväläyksistä.ja vaikka olen kertonut,et haluan odottaa rauhassa ja voimme sitten miettiä kun asiat on ajankohtaisia,niin ei,tämä vaan jatkanut samaa rataa

 

[Rahina]

täällä vähän samanlainen tila...mies jätti mut rv12.ja senjälkeen on ollut tiiviisti yhteydessä muhun kokoajan tulevan lapsen vuoksi,liiankin.muutin paikkakuntaakin sen takia,mut tuo muutti perässä ja vaikka kuinka olen yrittänyt hänelle selittää että isyyteen kuuluu paljon muutakin kuin vain nuo ultrassa käynnit ja synnytykseen osallistuminen(en todellakaan aio ottaa mukaan)ja tuo kun jo valmiiksi suunnitellut melkein kaiken lapsen osalta,mulle tullut jo ahdistava olo noista kaikista sen älynväläyksistä.ja vaikka olen kertonut,et haluan odottaa rauhassa ja voimme sitten miettiä kun asiat on ajankohtaisia,niin ei,tämä vaan jatkanut samaa rataa

Sä kannat sitä lasta ja on selvää, että elät vauvan odotusta joka päivä. Mitä miehellä on? Miksei se saisi suunnitella lapsen elämää, teethän sinäkin kai niin? Isähän on tajunnut, että isyyteen kuuluu muutakin kuin ultrat ja synnytys, siksi se suunnittelee. Ja vaikka se meistä äideistä on ahdistavaakin, koska odotamme lasta sellaisessa elämäntilanteessa joka ei ole se ihanteellisin yhdessäodottamisen tilanne, ei sitä tyytymättömyyttä isään kuuluisi purkaa. Musta on upeaa jos isä välittää jo syntymättömästä lapsestaan niin paljon, ettei ala hankalaksi vaikka sinä olet alkanut hankalaksi muuttamalla paikkakuntaa. Oman tilan voisi koittaa ottaa niinkin, ettei käännä selkää ja karkaa vaan kääntyy kohti ja tekee yksityisyyden rajansa näkyviksi. Ajattele miltä itsestäsi tuntuisi jos pelkäisit ettet näe lasta sen syntymän jälkeen kuin silloin tällöin. Ettet oppisi tuntemaan omaa lastasi, et voisi tulla sille turvaksi ja lohduksi, vaan jäisit vieraaksi. Sille lapselle tulee olemaan ihan yhtä tärkeitä ne asiat joita isä on sen elämässä päättänyt ja mitä isä on siihen tuonut kuin ne mistä äiti päättää. Vuosia on niin monia, niihin mahtuu paljon muistoja ja vähintä mitä lähihuoltajaäiti voi tehdä, on yrittää turvata, että lapsella olisi myös isään liittyviä muistoja. Että isi halusi että aloitan musiikkileikkikoulun ja äitin kanssa ostettiin aina pillimehu sinne mukaan. Sellainen maailma on lapselle kokonainen. Jos isässä ei ole todellista vikaa, vaan vika on ollut vaan isän ja äidin suhteessa, niin antaisitte niille isille mahdollisuuksia olla sellaisia isiä millaisiksi ne lapsen kanssa muodostuu. Ihminen kun ei ole mitään mitä voisi olla vaan ainoastaan sitä, millaiseksi toiminnassa on itsensä tehnyt. On julmaa riistää jotain niin suurta kuin vanhemmuus, ellei tämä toinen ole osoittanut olevansa kykenemätön siihen.

Vitsi että mulle tuli jotenkin niin paha mieli. Ihmisillä on niin paha olla, että ne toimii ihan kummallisesti. Vai onko se vaan sokeutta nähdä asioita muuten kuin omasta näkökulmasta?