Eniten v!tuttaa kaikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äh!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äh!

Vieras
Hyvällä päällä heräsin, tässä päivän ketutuksen aiheita:

- Meidän pitää tehdä vessaremppa. Rahaa ei ole. Edellinen laina otettiin alkuvuodesta, kun piti ostaa isompi auto, johon koko poppoo mahtuu. Isännöitsijä on ihan pyllystä ja vaikeuttaa asioita. Ensin joku kuuluu taloyhtiölle, sitten se ei kuulukkaan. Ei ota selvää, ei!

-Anoppi. Ihan kamala akka. Ei kyläillessään koskekkaan lapsiin ja mainostaa sitten facebookissa kuinka hyvä mummo on. Neuvoja ja ihan kummallisia sellaisia kyllä riittää ja anoppi on aina oikeassa, omasta mielestään.

- Yöt. Meidän lapset ei nuku. Ei koskaan. Ei yöllä, eikä oikeestaan päivälläkään. Eikä ainakaan samaan aikaan. Viime yönä nuorin herätteli äitiä tunnin välein ja halusi sitten nousta kello 04.15. Kiitos ja kumarrus!

-Minä itse. Oon vuodesta 2006 asti ollut joko raskaana tai imettänyt paria muutaman kuukauden jaksoa lukuunottamatta. Ja siltikin haluan vielä ainakin yhden lapsen. Se pyörii päässä jatkuvasti ja vaan mietin sopivaa ajankohtaa aloittaa uusi yritys. Mitään muuta en osaa ajatella.

-Meidän keittiö. Mä inhoan sitä. Se on ruma ja epäkäytännöllinen. Ja sitä rahaa ei remonttiinkaan ole, joten on vaan pakko kestää.

-Seksi. Mies haluaisi, minä en. Ruinaa samaa joka päivä. En ole tehnyt kertaakaan mieli synnytyksen jälkeen. Noin kerran kahdessa-kolmessa viikossa yritän ihan miehen takia päästä fiilikseen, mutta ei innosta. Ei oma, ei vieras. Mielummin vaikka siivoisin.

-Opiskelut. Jäin äitiyslomalle lähes vuosi sitten ja tarkoitus oli olla vain pari kuukautta pois. Nyt en saa mitenkään itseäni patistettua takaisin luennoille. Ja kuka meidän lapsiakin sen ajan hoitaisi?

-Miehen työt. Vuorotöitä ja nyt tulossa vielä lomautuksia. Koskaan ei keritä kunnolla näkemään. Aina kun pitäisi jotain tehdä/jonnekkin mennä on mies silloin töissä. Ja kukaan ei suostu vaihtamaan vuoroa.



Kiitos ja hei, vähän helpotti kiukkua. Hauskaa päivää kaikille!
 
Koita nyt edes seksin saralla piristyä, se on niin paljon helpompaa toteuttaa kuin kalliit rempat.
Vaikka oikeesti tiedän miten ruma koti voi vituttaa; mä vihasin meijän saastaista, vanhaa, rumaa, paskalle haisevaa keittiötä yli kaiken mutta vuosiin ei ollut rahaa kunnon remppaan.
Vihdoin vuosi sitten saatiin koko paska raivattua maantasalle ja uusi ihana keittiö tilalle. Olen oikeasti olut paljon onnellisempi ihminen.
 
Me siirrettiin ruokapöytäkin pois keittiöstä, koska se on vaan niin ruma. Ja enemmän ahdistaa sen epäkäytännöllisyys. Esim. tasot on jollain ihmekorkeudella, on jotain vanhaa mallia. Astianpesukone ei esim. mahtunut sinne alle vaan jouduttiin tökkäämään se ihan hassuun paikkaan ikkunan eteen. Selkä tulee kipeäksi siellä jotain tehdessä, koska joudun olemaan oudossa asennossa. Tavarat on kaapeissa ihan sekasorrossa, paremminkaan ei saa,koska kaapit on syviä ja kapeita.
 
Ole hyvä, jo se kerta helpotti. Hyvon olit asiat kietyttänyt kasaan. Muakin ottaa moni asia tällä hetkellä palloon; en vaa tiedä, mistä aloittas sitä vyhtiä purkamaan. Varmaankin työpaikan vaihdosta/ maiseman vaihdosta.
 
Viime yönä oli hyvin aikaa ajatella mikä tässä oikein mättää. Kiitos perheen kuopuksen. Ja nyt olisi vuoro uudelle ranskalaiselle viivalle, nuorimmalla on maha ihan sekaisin, tavaraa tulee ylhäältä ja alhaalta...
 
Tiedän, ettei uudelle vauvalle vielä ole aika, mutta en voi olla ajattelematta asiaa lähes koko ajan. Ennen kuopuksen syntymää sain keskenmenon ja pelkään, ettei se uusi vauvakaan ihan helposti sormia napsauttamalla tulisi. Tähän mennessä on ollut ihan mielettömän hyvä tuuri ja olen raskautunut lähes heti sitä yrittäessäni.

Suunnitelmissa on odottaa ainakin siihen asti, että kuopus on noin 1 1/2-vuotias. Miksi en vaan voi sysätä tätä vauvahaavetta taustalle ja keskittyä täysillä siihen vauvaan joka meillä jo nyt on?
 

Yhteistyössä