en ymmärrä tätä koulutushysteriaa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja daa:
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Sitä kun on lapsesta saakka kuulut miten äiti on sanonut: "meidä Nico menee lukioon ja sitten se lukee itsensä korkealle". Meneehän siinä pieneltä ihmiseltä pää sekaisin.

:laugh: Kyllä lukio on ainakin meillä ihan itsestäänselvyys, joten eipä siitä kamalasti tarvitse toitottaa. Lukio on osa peruskoulutusta, sanoisin. Lukion jälkeen sitten tehdään ammattia koskevat valinnat. Opiskelu kartoittaa pääomaa ja on muutenkin erittäin hyödyllistä puuhaa. Kannattaisi kokeilla! ;)

Lukio on tarpeellinen, jos tulevassa ammatissa Lukiossa saaduista tiedoista on hyötyä, muuten se on tarpeeton ja voi jopa vaikeuttaa unelma-ammattiin pääsemistä, jos aloituspaikkoja ammattioppilaitoksessa on lukiopohjalta vähemmän kuin peruskoulupohjalta.

Kaikilla ei ole lukupäätä, jotkut ovat käytännön läheisiä, ja heille varmasti amis sopii paremmin.

Omat lapseni saavat opiskella juuri siellä missä haluavat.

Mutta ihan tavallisiinkin ammatteihin, jopa sinne kaupan kassalle, tarvitaan nykyään miltei aina koulutus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:

Niin, no tässä se suurin ero juuri onkin. Minä näen lukion tarpeellisena edes jonkunlaisen yleissivistyksen turvaamiseksi, lopullisen ammatin kannalta sillä harvoin on juurikaan merkitystä. Lukioon ei todellakaan tarvita mitään "lukupäätä" ja sen käyminen ei todellakaan ole este muun koulutuksen hankkimiselle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Ei mun mielestä yleensä kehoteta hankkimaan korkeakoulutusta, vaan koulutus ylipäätään. Se pitäisi olla kaikilla.

kyllä puhutaan ja se tosiaan näkyy siinä että suomessa alkaa olla liikaa korkealle koulutettuja ihmisiä.

Ja Lisänimetön on siitä hyvä esimerkki.

Olenko mä liikaa? :|

Tavallaan olet:hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Opiskelu maksaa:
..valtio tukee näitä "turhiakin" opiskelijoita sosiaalitoimiston kautta. Jopa useita vuosia. Ja miksi? siksi että jollain on intohimo saada status muttei kykene/halua hyödyntää sitä tekemällä työtä.

Sitten pitää karsia opiskelupaikkoja. Ei ole opiskelijan vika, että tietyillä aloilla on liikaa koulutettuja.

Niinpä. Puhumattakaan että karsitaan haihattelijat oikeiden opiskelijoiden joukosta. On liikaa ikuisuusopiskelijoita jotka ovat kirjoilla mahdollisimman pitkään saamiensa etujen takia. Yhtä moraalitonta kuin työttömän paljon kritisoitu "sossun luukulla "asioiminen.
 
No onhan se opiskelijankin vika jos ei tajua kouluttautuvansa alalle jossa on heikot mahdollisuudet työllistyä. Joku ilkeä ihminen voisi sanoa sitä tyhmyydeksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Ei mun mielestä yleensä kehoteta hankkimaan korkeakoulutusta, vaan koulutus ylipäätään. Se pitäisi olla kaikilla.
kyllä puhutaan ja se tosiaan näkyy siinä että suomessa alkaa olla liikaa korkealle koulutettuja ihmisiä.
Ja Lisänimetön on siitä hyvä esimerkki.
Olenko mä liikaa? :|
Tavallaan olet:hug:
Miksi? Kenelle? Mulla on työpaikka. Koulutustani vastaava.
 
Ai niin sinulla onkin se vakiduuni josta ei voida koskaan sanoa irti =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Opiskelu maksaa:
..valtio tukee näitä "turhiakin" opiskelijoita sosiaalitoimiston kautta. Jopa useita vuosia. Ja miksi? siksi että jollain on intohimo saada status muttei kykene/halua hyödyntää sitä tekemällä työtä.

Sitten pitää karsia opiskelupaikkoja. Ei ole opiskelijan vika, että tietyillä aloilla on liikaa koulutettuja.

Niinpä. Puhumattakaan että karsitaan haihattelijat oikeiden opiskelijoiden joukosta. On liikaa ikuisuusopiskelijoita jotka ovat kirjoilla mahdollisimman pitkään saamiensa etujen takia. Yhtä moraalitonta kuin työttömän paljon kritisoitu "sossun luukulla "asioiminen.

Ikuisuusopiskelijoita ei taida enää paljoa löytyä. Yliopistoissa on aikaraja nykyään, amk-koulut vetävät sen verran tiukkaa linjaa, että ilman tuloksia ja liian pitkän opiskelun jälkeen pistävät ulos. Kela ei maksa tukia amk-opiskelijoille ilman näytteitä tuloksista eli niitä opintopisteitä on kerryttävä. Siinä sitä on ikuisuusopiskelua kerrakseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja daa:
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
Lukio on tarpeellinen, jos tulevassa ammatissa Lukiossa saaduista tiedoista on hyötyä, muuten se on tarpeeton ja voi jopa vaikeuttaa unelma-ammattiin pääsemistä, jos aloituspaikkoja ammattioppilaitoksessa on lukiopohjalta vähemmän kuin peruskoulupohjalta.

Kaikilla ei ole lukupäätä, jotkut ovat käytännön läheisiä, ja heille varmasti amis sopii paremmin.

Niin, no tässä se suurin ero juuri onkin. Minä näen lukion tarpeellisena edes jonkunlaisen yleissivistyksen turvaamiseksi, lopullisen ammatin kannalta sillä harvoin on juurikaan merkitystä. Lukioon ei todellakaan tarvita mitään "lukupäätä" ja sen käyminen ei todellakaan ole este muun koulutuksen hankkimiselle.

Niin, joillakin, kuten mulla on lukio läpihuutojuttu, kokeista tulee hyviä numeroita lukematta jne. Ja sitten on niitä, jotka todellakin tekevät töitä ihan niska limassa, ja eivät silti tule selviämään esim. kirjoituksista. Miksi tälläisen henkilön pitäisi mennä lukioon? Sulla ei nyt selkeesti ole käsitystä siitä, että kaikki eivät lukiosta selviä, ja kaikki eivät lukioon edes pääse.

Ja todellakin, ammattioppilaitoksissa on linjoja, joihin pääsee sekä peruskoulu, että lukiopohjalta - lukiopohjalta hakijoita per paikka on enemmän, ja sen seurauksena sisäänpääsykeskiarvo voi olla jopa 9. Eli ihminen joka takkuaa lukiossa, ei pääse sitten opiskelemaan unelma-ammattiinsakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja we:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Opiskelu maksaa:
..valtio tukee näitä "turhiakin" opiskelijoita sosiaalitoimiston kautta. Jopa useita vuosia. Ja miksi? siksi että jollain on intohimo saada status muttei kykene/halua hyödyntää sitä tekemällä työtä.

Sitten pitää karsia opiskelupaikkoja. Ei ole opiskelijan vika, että tietyillä aloilla on liikaa koulutettuja.

Niinpä. Puhumattakaan että karsitaan haihattelijat oikeiden opiskelijoiden joukosta. On liikaa ikuisuusopiskelijoita jotka ovat kirjoilla mahdollisimman pitkään saamiensa etujen takia. Yhtä moraalitonta kuin työttömän paljon kritisoitu "sossun luukulla "asioiminen.

Ikuisuusopiskelijoita ei taida enää paljoa löytyä. Yliopistoissa on aikaraja nykyään, amk-koulut vetävät sen verran tiukkaa linjaa, että ilman tuloksia ja liian pitkän opiskelun jälkeen pistävät ulos. Kela ei maksa tukia amk-opiskelijoille ilman näytteitä tuloksista eli niitä opintopisteitä on kerryttävä. Siinä sitä on ikuisuusopiskelua kerrakseen.

No jos viisikin vuotta opiskelet jotain alaa jolla ei ole töitä tai jolla et aio tehdä töitä ja sitten ehkä lähdetkin opiskelemaan taas uutta niin mikäs olet jos et ikuisuusopiskelija?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Ei mun mielestä yleensä kehoteta hankkimaan korkeakoulutusta, vaan koulutus ylipäätään. Se pitäisi olla kaikilla.
kyllä puhutaan ja se tosiaan näkyy siinä että suomessa alkaa olla liikaa korkealle koulutettuja ihmisiä.
Ja Lisänimetön on siitä hyvä esimerkki.
Olenko mä liikaa? :|
Tavallaan olet:hug:
Miksi? Kenelle? Mulla on työpaikka. Koulutustani vastaava.
Ai niin sinulla onkin se vakiduuni josta ei voida koskaan sanoa irti =)
Ei suinkaan, vaan määräaikainen. Mikä vikana? Miksi mun pitäisi mielummin olla kouluttamaton tai lähäri tms?
 
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
Alkuperäinen kirjoittaja daa:
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Sitä kun on lapsesta saakka kuulut miten äiti on sanonut: "meidä Nico menee lukioon ja sitten se lukee itsensä korkealle". Meneehän siinä pieneltä ihmiseltä pää sekaisin.

:laugh: Kyllä lukio on ainakin meillä ihan itsestäänselvyys, joten eipä siitä kamalasti tarvitse toitottaa. Lukio on osa peruskoulutusta, sanoisin. Lukion jälkeen sitten tehdään ammattia koskevat valinnat. Opiskelu kartoittaa pääomaa ja on muutenkin erittäin hyödyllistä puuhaa. Kannattaisi kokeilla! ;)

Lukio on tarpeellinen, jos tulevassa ammatissa Lukiossa saaduista tiedoista on hyötyä, muuten se on tarpeeton ja voi jopa vaikeuttaa unelma-ammattiin pääsemistä, jos aloituspaikkoja ammattioppilaitoksessa on lukiopohjalta vähemmän kuin peruskoulupohjalta.

Kaikilla ei ole lukupäätä, jotkut ovat käytännön läheisiä, ja heille varmasti amis sopii paremmin.

Omat lapseni saavat opiskella juuri siellä missä haluavat.

Mutta ihan tavallisiinkin ammatteihin, jopa sinne kaupan kassalle, tarvitaan nykyään miltei aina koulutus.

No eipä pian tarvitse enää kaupan kassa koulutusta kun robotit hoitavat kassat ja ihmisiä ei enää kassoilla ole.
Kaikki teolliset alat ovat jo nykyään niin koneistettuja, että käsin ei tehdä paljon mitään. Tietokoneet ohjelmoidaan tekemään roboteille ohjelmat ja niihin töihin tarvitaan jo korkeampi koulutus kun ihan tavis metallimies. Tämä on tätä nykyajan teknologiaa jossa ihmisiä ei pahemmin tarvita kun koneen tekevät kaiken.
 
Alkuperäinen kirjoittaja m:
No jos viisikin vuotta opiskelet jotain alaa jolla ei ole töitä tai jolla et aio tehdä töitä ja sitten ehkä lähdetkin opiskelemaan taas uutta niin mikäs olet jos et ikuisuusopiskelija?
Jos jollakin alalla ei ole töitä, niin silloin sille alalle koulutetaan liikaa tekijöitä. Tarvitaan poliittista puuttumista, asioiden uudelleenjärjestelyä. Lisää opiskelupaikkoja niille aloille, joilla työvoimapula, ja vice versa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Ei mun mielestä yleensä kehoteta hankkimaan korkeakoulutusta, vaan koulutus ylipäätään. Se pitäisi olla kaikilla.
kyllä puhutaan ja se tosiaan näkyy siinä että suomessa alkaa olla liikaa korkealle koulutettuja ihmisiä.
Ja Lisänimetön on siitä hyvä esimerkki.
Olenko mä liikaa? :|
Tavallaan olet:hug:
Miksi? Kenelle? Mulla on työpaikka. Koulutustani vastaava.
Ai niin sinulla onkin se vakiduuni josta ei voida koskaan sanoa irti =)
Ei suinkaan, vaan määräaikainen. Mikä vikana? Miksi mun pitäisi mielummin olla kouluttamaton tai lähäri tms?
Lähäreistä on suuri tarve. Siks.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kansantaloudellisesti on järjetöntä kouluttaa ihmisiä alalle josta ei löydy töitä. Työuria ei eläkepommin takia pidä pidentää loppupäästä, vaan alkupäästä.
Totta. Toisaalta mun mielestä ei pidä myöskään kouluttautua alalle, jonka työstä ei pidä tai jolle ei ole soveltuva ( esim lapsia inhoava koulunkäyntiavustajana ) . Työn pitäisi kuitenkin olla sellaista, ettei joka aamu herätessään ensin kuullostele, mahtaisiko vaikka pikkuvarvas olla kipeänä, jotta ei travitsisi lähteä töihin. Jotain motivaatiota kyseiseen työhön pitäisi olla.

Alkuperäinen kirjoittaja daa:
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
Lukio on tarpeellinen, jos tulevassa ammatissa Lukiossa saaduista tiedoista on hyötyä, muuten se on tarpeeton ja voi jopa vaikeuttaa unelma-ammattiin pääsemistä, jos aloituspaikkoja ammattioppilaitoksessa on lukiopohjalta vähemmän kuin peruskoulupohjalta.

Kaikilla ei ole lukupäätä, jotkut ovat käytännön läheisiä, ja heille varmasti amis sopii paremmin.

Niin, no tässä se suurin ero juuri onkin. Minä näen lukion tarpeellisena edes jonkunlaisen yleissivistyksen turvaamiseksi, lopullisen ammatin kannalta sillä harvoin on juurikaan merkitystä. Lukioon ei todellakaan tarvita mitään "lukupäätä" ja sen käyminen ei todellakaan ole este muun koulutuksen hankkimiselle.

Niin ja lisään vielä, että mulla oli luokkakaveri, jolle opinto-ohjaaja suositteli lukion keskeyttämistä, koska tällä oli tavoitteena ammatti, johon opiskeltiin ammattioppilaitoksessa. Ko. oppilaan keskiarvo tuolloin - ja johon hän teki töitä isosti oli 7.00 - > ammattioppilaitoksen lukion suorittaneiden kautta sisäänpäässeiden keskiarvo oli yli 8.
 
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
Alkuperäinen kirjoittaja daa:
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
Lukio on tarpeellinen, jos tulevassa ammatissa Lukiossa saaduista tiedoista on hyötyä, muuten se on tarpeeton ja voi jopa vaikeuttaa unelma-ammattiin pääsemistä, jos aloituspaikkoja ammattioppilaitoksessa on lukiopohjalta vähemmän kuin peruskoulupohjalta.

Kaikilla ei ole lukupäätä, jotkut ovat käytännön läheisiä, ja heille varmasti amis sopii paremmin.

Niin, no tässä se suurin ero juuri onkin. Minä näen lukion tarpeellisena edes jonkunlaisen yleissivistyksen turvaamiseksi, lopullisen ammatin kannalta sillä harvoin on juurikaan merkitystä. Lukioon ei todellakaan tarvita mitään "lukupäätä" ja sen käyminen ei todellakaan ole este muun koulutuksen hankkimiselle.

Niin, joillakin, kuten mulla on lukio läpihuutojuttu, kokeista tulee hyviä numeroita lukematta jne. Ja sitten on niitä, jotka todellakin tekevät töitä ihan niska limassa, ja eivät silti tule selviämään esim. kirjoituksista. Miksi tälläisen henkilön pitäisi mennä lukioon? Sulla ei nyt selkeesti ole käsitystä siitä, että kaikki eivät lukiosta selviä, ja kaikki eivät lukioon edes pääse.

Pitäisikö opiskelun sinun mielestäsi olla aina helppoa ja vaivatonta, KAIKILLE?! Mielestäni tuo on ihan järjetön asenne, kyllä elämässä on tehtävä töitä (=opiskeltava). Varmasti lukiossa on vaikeaa, jos jo peruskoulussa on jättänyt läksyt tekemättä ja selviytynyt oppimäärästä rimaa hipoen. Kuka haluaa välittää tuollaisen asenteen lapsilleen? En minä ainakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
No jos viisikin vuotta opiskelet jotain alaa jolla ei ole töitä tai jolla et aio tehdä töitä ja sitten ehkä lähdetkin opiskelemaan taas uutta niin mikäs olet jos et ikuisuusopiskelija?
Jos jollakin alalla ei ole töitä, niin silloin sille alalle koulutetaan liikaa tekijöitä. Tarvitaan poliittista puuttumista, asioiden uudelleenjärjestelyä. Lisää opiskelupaikkoja niille aloille, joilla työvoimapula, ja vice versa.

Samaa mieltä. Nuoret ovat niin tyhmiä etteivät tajua omaa parastansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Ei suinkaan, vaan määräaikainen. Mikä vikana? Miksi mun pitäisi mielummin olla kouluttamaton tai lähäri tms?
Lähäreistä on suuri tarve. Siks.
Mutta muillekin on kysyntää (esim. mulle =) ) toivottavasti mahtuu kalloosi. Minusta ei ole hoitajaksi, ei vain ole. Toivottavasti sä olet sitten lähäri.
 
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja we:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Opiskelu maksaa:
..valtio tukee näitä "turhiakin" opiskelijoita sosiaalitoimiston kautta. Jopa useita vuosia. Ja miksi? siksi että jollain on intohimo saada status muttei kykene/halua hyödyntää sitä tekemällä työtä.

Sitten pitää karsia opiskelupaikkoja. Ei ole opiskelijan vika, että tietyillä aloilla on liikaa koulutettuja.

Niinpä. Puhumattakaan että karsitaan haihattelijat oikeiden opiskelijoiden joukosta. On liikaa ikuisuusopiskelijoita jotka ovat kirjoilla mahdollisimman pitkään saamiensa etujen takia. Yhtä moraalitonta kuin työttömän paljon kritisoitu "sossun luukulla "asioiminen.

Ikuisuusopiskelijoita ei taida enää paljoa löytyä. Yliopistoissa on aikaraja nykyään, amk-koulut vetävät sen verran tiukkaa linjaa, että ilman tuloksia ja liian pitkän opiskelun jälkeen pistävät ulos. Kela ei maksa tukia amk-opiskelijoille ilman näytteitä tuloksista eli niitä opintopisteitä on kerryttävä. Siinä sitä on ikuisuusopiskelua kerrakseen.

No jos viisikin vuotta opiskelet jotain alaa jolla ei ole töitä tai jolla et aio tehdä töitä ja sitten ehkä lähdetkin opiskelemaan taas uutta niin mikäs olet jos et ikuisuusopiskelija?

Noh, tukiahan ei saa nostaa kuin tietyn määrän opiskeluja. Joten ilmeisesti koulussa, työssä samanaikaisesti ja köyhä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
Niin ja lisään vielä, että mulla oli luokkakaveri, jolle opinto-ohjaaja suositteli lukion keskeyttämistä, koska tällä oli tavoitteena ammatti, johon opiskeltiin ammattioppilaitoksessa. Ko. oppilaan keskiarvo tuolloin - ja johon hän teki töitä isosti oli 7.00 - > ammattioppilaitoksen lukion suorittaneiden kautta sisäänpäässeiden keskiarvo oli yli 8.

Ei tuossa(kaan) tapauksessa puhuta siitä, mihin ko. ihmisen todelliset kyvyt riittäisivät, vaan siitä, että todennäköisesti hän ei ole omaksunut riittävällä tasolla edes peruskoulun oppimäärää ja lukio tuntuu siksi kovin työläältä (koska on jo lähtökohtaisesti niin paljon jäljessä muita).
 
Itse olen korkeakoulutettu, mutta vain siksi, että itseäni kiinnostava ala vaatii yliopisto-opintoja. Minusta kaikkia tarvitaan, niin korkeakoulutettuja kuin ammattikoulupohjaisia ns. duunareitakin - kumpikaan vaihtoehto ei ole toistaan parempi.

Olennaista oman arvostukseni kannalta on se, että ihminen tekee työtä, josta pitää ja jossa on hyvä - ylipäätään se, että rehellistä työtä tekemällä elättää itsensä ja jälkikasvunsa. Lisäksi minusta ammattitaidon jatkuva kehittäminen alalla kuin alalla on tärkeää. Ammattikoulusta tai yliopistosta valmistuminen ei tarkoita sitä, että osaa ja hallitsee kaikki alan työtehtävät täydelleen eläkeikään saakka. Ajan hermolla pysyminen myös työelämässä on asia, joka saa minut arvostamaan ketä tahansa alansa edustajana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mamma italiana:
kolutus, taso kuin taso, ei ole pelkàstààn ammatillinen asia vaan myòs henkistà pààomaa. on ihmisià jotka hankkivat korkeakoulututkinnon elàkeiàssà

Niin, kouluttautuminen on toisille tosellista työelmään tähtäämistä ja toisille harrastuksen omaista. Ei harrastamisessa mitään vikaa ole, mikäli se ei syö samalla mahdollisuutta olla työelämässä ja elättää itsensä. Eläkeläiset ovat jo työuransa tehneet.

Yhteistyössä