Meidän pieni perheemme asuu kaupungin vuokra-asunnossa, ihan omasta tahdosta. Nettoamme töissä ollessamme (minä nyt hoitovapaalla) yhteensä noin 5500 euroa kuussa. Saisimme tietenkin isonkin lainan, mutta tällä hetkellä en koe sitä järkevänä. Syitä:
Jotta saisimme samankokoisen, saman tasoisen sekä samalla alueella sijaitsevan kodin, joutuisimme ottamaan lainaa noin 400 000 euroa. Koska emme ole perijöitä eikä meillä ole isoja säästöjä, olisi maksuaikamme kohtuullisilla lyhennyksillä yli kolmekymmentä vuotta. Tässä ajassa maksaisimme lainan korkoja yhtä paljon kuin lyhennyksiä, joten kokonaishinta asunnolle olisi melkein miljoona euroa. Plus tietenkin yhtiövastikkeet. Sen sijaan maksamme nyt vuokraa noin 900 euroa kuussa ja olemme sijoittaneen ylijäävän rahan osakkeisiin. Emme myöskään ole nähneet järkevänä ostaa asuntoa noususuhdanteen aikana.
Voi olla, että tulevaisuudessa sijoitamme asuntoon, mutta tällä hetkellä (molempien duuneissa on käyty useampia yt-neuvotteluja) koen erittäin fiksuna vetona olla vuokralla kohtuuhintaisessa asunnossa. Meille jää tarpeeksi rahaa mukavaan elämään ja jopa niihin osakkeisiin, mahdollinen työttömyysjakso ei ahdista erityisemmin kumpaakaan (jos sellainen nakki kohdalle napsahtaa), elämä ei ole sidottua tiukkaan taloussuunnitelmaan, jollainen ison lainan myötä olisi pakko tehdä.
Minä en käsitä, että on olemassa noin kapeakatseisesti ajattelevia ihmisiä, jotka todella eivät tajua minkään muun kuin omistusasumisen päälle. Kuten joku jo sanoikin, tämä pakkomielle omistaa asunto on perin suomalainen tapa. Euroopassa se on harvinaista, sillä ellei ole kultalusikka suussa syntynyt, on harvalla halua ryhtyä pankin vuokralaiseksi. Sillä sitä te isolla lainalla kituuttajat olette, ette mitään asunnonomistajia. Koittakaa muistaa se.