En viihdy yksin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yh

Vieras
Olen pienen lapsen yksinhuoltaja, odotin lasta yksin. Suurimman osan synnytyksen jälkeisestäkin ajasta olen viettänyt omien vanhempien luona. En vain kertakaikkiaan viihdy yksin. Masennun ja ahdistun heti kun olen omassa asunnossani. Ruokahalu häviää ja itkettää, käyn läpi menneitä ja tunnen itseni epäonnistuneeksi. Miten ihmeessä ihminen tottuisi yksinelämiseen? Olen aina ollut ujo ja aika yksinäinen. Seurustelusuhteet on aina kariutuneet johonkin, useimmiten siihen että rakastuin ja olin vakavissani, toinen ei, vaikka esitti muuta. Nykyäänhän pitäisi osata pelata näitä ihmissuhde-pelejä. Kavereita ei juurikaan ole. Ja vaikka olisikin, en halua elää 24h yksin, siis ilman aikuista kaveria. Lapsi antaa osan, mutta iso osa jää puuttumaan. Kun lapsi nukkuu, istun vain sohvalla, saatan ottaa pari kaljaa ja itkeskellä elämääni. Olen ihan nätti nainen, mukava, rakastava, perhekeskeinen, hoidan hommani kunnialla. Pitäisi olla kova ja itsenäinen nainen.
 
Mutta kun se on ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus, se, että kun on pieniä lapsia, haluaa (alunperin turvallisuussyistä) ympärilleen turvallisia ihmisiä.

Ohi se menee, kun lapsi kasvaa.
 
Kuulostitpa kovasti ystävältäni joka on tasan samankaltaisessa tilanteessa. Ei siinä auta kuin ottaa ittees niskasta kiinni ja lähteä ulos. Vauva-äiti kerhoja ym toimintaa jossa pääsette ihmisten keskelle hiukan. Harrastatko muuten mitään?
 
Mäkään en viihdy yksin. Tai viihtyminen on väärä sana, en vaan voi olla pitkään yksin masentumatta. Äitiyslomalla järjestin 2-3 kerraksi viikossa ohjelmaa ja avoin päiväkoti oli hätävara, jos alkoi seinät ahdistaa. Taitaa olla osittain luonteenpiirre. Jotkut viihtyvät paremmin yksi kuin toiset. Aikuisena asia pitää järjestää harastuksilla, naapurikahveilla, kävelyseuralla, ihan millä vaan, jotta on tasaisesti seuraa viikossa.
 

Yhteistyössä