En vaan pärjää 6-v:n kanssa!

[halipatsuippaa]

Ei auta itkut, ei rukoukset, ei perheneuvolat, ei päiväkodissa osa-aikasena käynnit...

Meidän nyt 6-vuotiaalla on ihme vimma särkeä lelujaan! Sekä omia että pikkusisaruksen. Alkoi silloin kun pienempi syntyi, 2 vuotta sitten. Muutama päivä saattaa mennä että on iisimmin vaan sitten taas löytyy joku piilotettu mäsä lelu.

Kiusaa pienempää minkä ehtii, käyttäytyy huonosti (tottelemattomasti) jopa kyläillessä. Siksipä emme juurikaan enää kyläilekään isomman ollessa kotosalla, käyn pienemmän kanssa silloin kun isompi päikässä.

Olen puhunut tivolista, sirkuksesta, uintireissuista ja suunnitellut kesää, mutta nyt tuntuu että ei ikimaailmassa tuon pojan kanssa VOI lähteä mihinkään eikä suunnitella mitään. Jo kauppaan lähtö tuntuu vastenmieliseltä kun saa jankutta :"Aja/kävele reunassa, katso eteesi, varo autoja/muita ihmisiä, ei nyt osteta leluja, ei karkkia tällä kertaa..."

Vaikka poika kuinka lupaa ettei riko ja tottelee mitä sanotaan, niin hetken kuluttua se asia on unholassa...

Eikä tässä ole nyt kyse minun hermoje kireydestä tai oman ajan puutteesta, tätä on tosiaan jatkunut jo sen 2 vuotta ja alkaa aika toivottomalta tuntua. Sitä putoaa melko korkealta pilvilinnasta kun huomaa että ei taaskaan lupaus pitänyt... :'(

 

[kangasajuruoho]

Menkää vaikka metsäretkelle, siellä ei ole mitään mitä pitää kieltää rikkomasta. =)

 

[vili43]

Huomioitko poikaa yhtäpaljon kuin ennen pikkusisaruksen syntymää?Jos särkee halutakseen huomiota.Vaikka negatiivista, mutta huomiota kuitenkin.

Onko poika eskarissa?Miten siellä käyttäytyy?Särkeekö ainoastaan kotona leluja?

 

[Aaban]

Vietätkö 6-vuotiaan kanssa aikaa myös kahden kesken?

 

[halipatsuippaa]

Ei ole vielä eskarissa, syksyllä menee. Viime syksystä asti ollut "harjoittelemassa" ikäistensä seurassa touhuilua kun siihen asti ollut kotosalla eikä meillä juurikaan tuttavia ole joilla yhtä vanhoja lapsia. Kolmena päivänä viikossa käy, ensi viikolla alkaa kesäloma jota kauhunsekaisin tuntein odotan.

Ja ei, minulla ei ole juurikaan mahdollisuutta touhuta isomman kanssa kahdestaan, halua kylläkin olisi, mutta ei mahdollisuutta. Olisi ihana vaikka pari päivää saada olla ihan isomman ehdoilla ja tehdä hänen kanssaan mitä HÄN haluaa vaan mihkäpä minä tuon pienemmän tuppaan. Mies käy työssä ja viikonloppuisin auttelee isäänsä hänen yrityksessään. Toki mies paljon touhuaa isomman kanssa, mutta tiedän pojan kaipaavan äidinkin seuraa...

 

[RockMom]

Huomenta!! =) Munkin mielestä toi kuulostaa ns. sisarkateudelta. Ettei poika saa mielestään tarpeeks huomioo, ja jos saa niin ainoastaan negatiivista sellasta, kun kerran käyttäytyy noin. Hän ei kai enää jaksa edes yrittää käyttäytyy paremmin, kun on huomannut ettei siitä kuitenkaan oo mitään hyötyy. Kannattas alottaa vaikka sillä, että antaa pienimmistäkin hyvistä teoista kehuja vaikka tuntuis, että ei oikeen olis kehut paikallaan. Ja kylmästi vaan kunnon rangaistus kun on sen paikka, eikä jousta siitä yhtään tai anna periksi. Jos meillä ollaan käyttäydytty huonosti kaupassa niin sit ei oo ollu kauppaan mitään asiaa, kyllä 6 vuotias pärjää autossa sen aikaa, kun muut käy ostokset tekemässä. Tai jos rikkoo leluja niin sit otetaan lelut pois, siis tän isomman lelut. Pitänee tietty myös selittää minkä takia rangaistiin ja sopii asia, ettei pojalle jää paha mieli muttei tietty rangaistuksesta silti jousteta. Olis se hyvä, että siihen arkeen mahtus nauruu, kun se tuntuu olevan hyvä lääke lapsille, kun tuntuu että elämä niillä potkii päähän. Meillä ainakin tää kuuden vuoden ikä on tällästä muutos vaihetta.Meillä käyty läpi tätä kyseistä episodia jo hetken aikaa, kun tuntuu että tyttö aivan mahdoton ja kyllä ihan oikeesti täytyy sanoa, että on auttanu. Se on sellasta hakemista näitten asioitten kaa mut kyllä se sopiva tie sieltä pitäs löytyy, kun antaa sille muutokselle vaan aikaa.Onnex toi mun mies on sen verran tiukempi, ettei ite sit tuu joustettuu asioista. Nii, tää oli vaan mun ehdotus.. =)

 

[Aaban]

Niin, kun ajattelin sitä, että asia voisi korjautua sillä, että isompi saisi äidin aikaa vain ja ainoastaan itselleen välillä. Todennäköisesti hän hakee tuolla käytöksellään huomiota ja jollei saa sitä positiivisella tavalla niin sitten negatiivisella. Jokainen lapsi tarvitsee myös yksilöllistä huomioimista. Ei sen kahdenkeskisen ajan tarvitse olla edes kovin pitkä aika tai mitään "ihmeellistä" tekemistä vaan pienet säännölliset kahden olon hetket riittävät. Toivottavasti saat sitä järjestymään.