En tiedä mitä tekisin,ja teen niin tai näin niin tunnen tekeväni väärin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pyryharakka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Pyryharakka

Aktiivinen jäsen
09.02.2005
2 304
0
36
Menetin eilen illalla rakkaan isäni. Tarkkaa syytä emme vielä tiedä. Olemme kohta veljieni kanssa lähdössä sairaalaan jossa lääkäri selittää meille tarkemmin isäni viimeisiä hetkiä ja mahdollista kuolin syytä. Olisi mahdollisuus myös ehkä päästä katsomaan isää patologoan osastolle. Mulla on vaan ihan kauhea tunne siitä että jos menen katsomaan niin teen vain hallaa itselleni ja voin heittää hyvästiti myös niille vähäisille yöunille.Viime yönä sain torkahdettua pariksi tunniksi,sekin pätkittäin. Haluisin toisaalta muistaa isäni sellaisena kuin hänet 1,5 viikkoa sitten näin.Tosin sairas oli silloinkin mutta kuitenkin omalla tavallaan elämäniloinen- ja haluinen.
Mutta...sitten taas tuntuu että menetin jotain jos en käy häntä katsomassa. Pelkään kuitenkin sitä reaktiota joka ehkä aiheutuisi siitä tilanteesta. painiskelen kovasti näiden kahden asian välillä. Tosiaan toisaalta haluan muistaa isäni sellaisena kuin hän elävänä oli,toisalta haluaisin jättää hänelle ne viimeiset hyvästit ja sanoa etten ollut häntä unohtannut vaikken sairaalaan kerennytkään katsomaan.
Tämä on ihan kauheaa.Päätä särkee järkyttävän paljon ja en saa ajatuksista mitään tolkkua. Te jotka olette käyneet lähisukulaista katsomassa kuoleman jälkeen,jäikö teille siitä mitään traumoja vai oliko se kenties helpottava kokemus?Mua ahdistaa kummatkin ajatukset ihan hirveästi,enkä tiedä että kummin tekisin. Mä kammoan jo hautausmaitakin enkä koe niitä millään tavalla rauhoittavaksi paikaksi. Äitini haudallakin käynti on aikamoista taistelua vaikka äidin kuolemasta on jo 21 vuotta.
Tällainen ongelma mulla tällä kertaa.
 
Otan osaa. Ymmärrän epäröintisi. Oletko nähnyt kuollutta ihmistä aikaisemmin? Isäsi ei kuitenkaan kuollut tapaturmaisesti, olin ymmärtävinäni vaan koska oli sairas. Luulen, että sinuna menisin katsomaan häntä vielä, ottaisin sen viimeisenä jäähyväisenä. Jaksamista!
 
Ei liity.Ihan rauhaisasti on sairaalassa kuollut taisteltuaan pitkään erinäisiä sairauksia vastaan. Pelottaa vaan miten mä kestän se kun näen isäni elottomana. Kun ajatuskin on niin vaikea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Otan osaa. Ymmärrän epäröintisi. Oletko nähnyt kuollutta ihmistä aikaisemmin? Isäsi ei kuitenkaan kuollut tapaturmaisesti, olin ymmärtävinäni vaan koska oli sairas. Luulen, että sinuna menisin katsomaan häntä vielä, ottaisin sen viimeisenä jäähyväisenä. Jaksamista!

En ole aikaisemmin nähnyt muuta kuin setäni ja senkin valokuvassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pyryharakka:
Ei liity.Ihan rauhaisasti on sairaalassa kuollut taisteltuaan pitkään erinäisiä sairauksia vastaan. Pelottaa vaan miten mä kestän se kun näen isäni elottomana. Kun ajatuskin on niin vaikea.

Nimenomaan. Ajatus on vaikea, ellei se konkretisoidu. Käy hyvästelemässä.



:hug: Voimia.
 
Kerta kaikkisen hyvä mieli tuli kun kävin isoäitiä vähän aikaa sitten katsomassa (en ole ennen uskaltanut mennä). Hän oli niin oma itsensä, kauniin ja rauhallisen näköinen. Itkimme kaikki ihan hurjasti mutta silti oli rauhallinen tilanne. laitoin matkaan kukkia. Vielä ovelta voit pyörtää päätöksesi mutta uskon että jälkeen päin ajattelet että oli hyvä kun menit.
Paikka on yleensä kappelihuone.
 
Osanottoni suruusi.
Mitään järkevää neuvoa en osaa antaa. Enkä tiedä miten itse toimisin samassa tilanteessa. Teit niin tai näin, varmasti tilanne ahdistaa jälkeenpäin ( koska sinulla on jo valmiiksi riastiriitainen tunne miten pitäisi toimia ). Itse en ole kuollutta käynyt koskaan katsomassa. Mutta tutuistani moni on todennut jälkeen päin että onneksi kävivät katsomassa vainajaa. Toivottavasti ajatuksesi selkenevät sairaalassa sen verran että voit tehdä päätöksesi.
Paljon voimia sinulle!
 
Osanottoni! Mene vaan katsomaan isääsi. Jos et mee, jää se varmasti vaivaamaan. Mä olin paikalla, kun mun isä kuoli, mutta halusin silti vielä siunaustilaisuudessa käydä häntä katsomassa. Hetken aikaa se oli päälimmäinen muisto, mutta kyllä se hiipuu ja jäljelle jää ne hyvät muistot, jotka palaa mieleen. Univaikeudet voi jatkua vielä jonkin aikaa, kävit sitten katsomassa isääsi tai et. Niin suuri stressin aiheuttaja läheisen kuolema on. Jaksuja. :hug:
 
Mä muistan ite aikoinani miten kauhulla menin omaa vaaria 15kesäsenä kattomaan teholle, hengissä oli siis silloin mutta huonossa kunnossa ja letkuissa, se oli jo tosi traumaattinen kokemus, joten en halunnut mennä kuollutta enää katsomaan: en olisi tehollekaan halunnut mennä vaan pitää ne muistot mitä oli jo, Vaari iloisena keinussa kesäpäivänä. Muistan itkeneeni kotiväelle etten halua teholle tulla koska vaari kuolee kuitenkin. Vielä tänä päivänäkään en pidä vainajien katsomisesta, kammoan hautajaisia ja teen kaikkeni ettei niihin tarvitse osallistua koska niistä tulee aina tuo yllämainittu kokemus mieleen.
 
Tosiaan ulkopuolisen mahdotonta neuvoa. Itse olen käynyt katsomassa isoisääni ja sen jälkeen ei ole ollut mitään tarvetta nähdä ketään vainajana, ei edes omaa isääni. Ei siitä yöunet menneet, mutta ei vaan ole mun juttu. Hyvästit voi sanoa muullakin tavalla. Kyse on vain siitä, mikä sinua lohduttaa. Mun mielestä. :hug:
 
toivon, et osaat päättää mitä teet, mutta mä en vois koskaan mennä katsomaan ketään muuta kuollutta kuin lapsiani, en edes vois mennä katsomaan miestäni. mä en vaan pysty!

jaksamisia. mä menisin katsomaan jos vaan mitenkään uskallat!
 
Otan osaa... mulla ei kokemusta, mutta työkaveri katuu että meni katsomaan äitiään sairaalaan kuoleman jälkeen. Sanoi että äiti ei ollut ollenkaan itsensä näköinen ja olisi mieluummin pitänyt mielikuvansa hänestä elävänä.
 
Kuolleen näkeminen tuntuu ajatuksena pahemmalta, kuin mitä se todellisuudessa on. Jos olisin ap, niin ilman muuta menisin katsomaan ja tervehtimään viimeisen kerran. Vainajasta välittyy tyyni ja rauhallinen olemus joka lohduttaa myös omaista, eikä se ole ollenkaan pelottava kokemus.
 
Its en ole halunnu isona nähdä isovanhempiani enkä ole katunut. Pienenä näin ukin ja sen jälkeen en oo kattonu ketään. Pitäny muistona vain ne kuvat elävästä mummista ja papasta. Mut jos vainaja ois joku perheenjäsen niin en tiiä mitä tekisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hisu.:
Otan osaa... mulla ei kokemusta, mutta työkaveri katuu että meni katsomaan äitiään sairaalaan kuoleman jälkeen. Sanoi että äiti ei ollut ollenkaan itsensä näköinen ja olisi mieluummin pitänyt mielikuvansa hänestä elävänä.

Ei kuulemma pappakaan ollut ittensä näkönen eikä sellanen rauhallisen siisti kasvoiltaan. Mielummin se elävännäkönen jäi mieleen.
 
En mä sitten voinnut mennä isää katsomaan sinne kappeliin. Pikkuveli oli ottanut pari kuvaa ja sovittiin että katson ne sitten kun musta siltä tuntuu.Toivon vaan että isä ymmärtää tän mun ratkaisun eikä ole vihainen tai pettynyt :'( .

Helpotti kuitenkin kummasti oloa jo se lääkäri joka oli niin rauhallinen ja kun me kaikki seisoimme niin hän seisoi meidän kanssa,katsoi silmiin ja puhui meille,ei papereille.Nyt tiedetään että isä kuoli nukkuessaan,sydän ei vaan jaksannut enää lyödä.Ei ollut sen enempää kipuja kuin aikaisemminkaan eikä hengitysvaikeuksia.Lääkäri vielä sanoi että aina jos tulee joku kysymys mieleen johon haluaa vastauksen niin sinne voi soittaa vaikka yöllä.Tämä ei onneksi ollut sellainen lääkäri joka puhui "omasta kokemuksesta",sellaisenkin olen tavannut joka kuvitteli tietävänsä juuri tasan miltä kenestäkin tuntuu koska oli "omakohtaista kokemusta" tai "töissä nähtyä".

Nyt pitäisi yrittää jaksaa ruveta järjestelemään hautajaisia ja kaikkia muita asioita.Lääkäri kirjoitti mulle loppu viikon sairaslomaa töistä.
 

Yhteistyössä