En tiedä mitä tehdä mieheni/parisuhteeni kanssa...vinkkejä?

["Epätoivoinen"]

Eli, tilanne on se, että olemme olleet mieheni(27v) kanssa yhdessä 2 vuotta. Itse olen 19v ja meillä siis 1-vuoden ikäinen poika. Ongelma on se, että minä ja mieheni riidellään koko ajan.

Meillä on ollut tosi rankat nämä 2 vuotta, mutta ei todellakaan riitelyjen takia vaan muiden asioiden. Molemmilla omat murheet ja stressi. Minun puolella tietenkin se, että lasta ei suunniteltu ja jokainen "teiniäiti" tietää ettei lapsen saanti nuorena ole helppoa. Toisena minulla on se, että oma perheeni, suurimmaksi osaksi äitini aiheuttaa ongelmia koko ajan ja ne ongelmat johtuu alkoholista. Miehelläni painaa työttömyys ja koska hän ei ole suomalainen, niin paineet kotimaasta painaa niskaan..perhe soittelee ja käskee lähettämään rahaa ja tätä tapahtuu monta kertaa viikossa.

Olen koittanut olla oman parhaani mukaan tukena miehelleni, mutta enemmän kuitenki äiti lapselleni, ilman että menetän oman mielenjärkeni...Joten elämä ei todellakaan hymyile ja ole helppoa tässä perheessä.

En enää tiedä miten olla, antaako miehelle aikaa vai mitä? Itse olen sellainen, että tarvitsen kuuntelijan ja tukijan, jotta selviän kaikista murheista, mutta mieheni vetäytyy vain pois luotani..

Hän on ruvennut valittamaan tosi pienistä asioista ja minä puolestani todella loukkaannun kun koko ajan saa kuulla kuinka en tee sitä enkä tätä. Toiseksi, mieheni käyttää kaiken vapaa-aikansa oman tietokoneensa äärellä ja soittelee/tekstailee muiden naisten kanssa..siitä en niinkään ole huolissani, sillä tiedän todellakin, että kyseessä on MONIA naisia, ei vain joku tietty, vaan kymmeniä ja jos se saa pois mielen huolista niin tehköön niin, mutta kyllä se loukkaa, etten itse saa enään yhtään huomiota..

Esim. tilanne kärhäkästä eilen illalla: Mies tuli kotiin kielikurssilta ja minä isosta kaupasta, hoidin pojan nukkumaan samantien ja rupesin purkamaan kauppakasseja. Olin tehnyt päivällä kakkupohjan miehen tämänpäivästen synttäreiden kunniaksi. Mies tuli kotiin ja rupesi tiskaamaan astioita, joita en ollut kerennyt päivällä tiskaamaan ja alkoi kysyä olenko jo mahdollisesti asentanut pesukoneen joka muuton jäljeltä seisoo kylppärissä..no sanoin että tarvitsen sinun apuasi, sillä en saa yhtä osaa irti..siitä se valitus alkoi..en kuulemma tee yhtään mitään päivisin ja tiskitkin olen jättänyt ja käytän kuulemma aina tekosyynä poikaamme että kun minun täytyy hoitaa häntä. Tottakai aloin sanomaan vastaan..en todellakaan ota tollaista puhetta vastaan ilman syytä ja siitä se riita alkoi..heitin kakunkin roskiin, sillä näköjään hän ei arvosta yhtään mitään eikä minua varsinkaan...

Olen niin poikki kaikesta tästä ja yritänkin laittaa energiani vain poikani hoitamiseen arjesta selvitäkseni, mutta antakaa pliis jtn vinkkejä mitä voin tehdä tilanteellemme..ennen ei ollut näin

Ja ainiin..mies aina vaan puhuu että hän haluaa vain olla itekseen ja huolelhtia pojastaan. tarkoittaen siis että haluaa olla sinkku...ei jaksa tehdä tässä vaiheessa mitään suhteemme eteen, ei halua edes puhua.

Toivottavasti joku jaksoi lukea ja antaa vielä hyvät vinkit
Kiitos ihanat!

 

[Isämies]

Olen neuvojana paitsi väärää sukupuolta, myös liian vanha ja muutenkin koko elämäntilanteesi kuulostaa itselleni aika vieraalta... Yksi neuvo minulla silti on; sinun pitää pohtia sitä parisuhdettasi siltä pohjalta, että saatko siltä jotain, vai onko se vain yksi elämää hankaloittava tekijä lisää. Ja kun saat vastattua itsellesi tähän, tiedätkin jo, mitä tuon suhteen kanssa tulisi tehdä.

Voimia!

 

[fqdc]

Miehesi tuntuu jo päättäneen, mitä hän haluaa (olla ns. sinkkuisä). Hän on sen suoraan sinulle sanonut ja sen lisäksi hänellä on niitä muita naisia ainakin virtuaalimaailmassa. Miksi sinä siis yksinäsi yrittäisit pitää suhdettanne kasassa? Miksi haluaisit olla miehen kanssa, joka ei halua olla sinun kanssasi?

Mä luulen, että monelta kohtaa sun arkesi helpottaisi huomattavasti, jos nykyinen miehesi ei asuisi kanssasi. Sulla olisi tavallaan yksi murhe vähemmän. Kuten Isämies sanoi, mieti, mitä sinä saat teidän parisuhteestanne. Minusta ainakin kirjoituksesi perusteella kuulostaa siltä, ettet saa siitä mitään positiivista, vaan se tosiaan on nimenomaan se elämää hankaloittava tekijä.

 

[Eevakaarina]

Mitä tuohon sanoisi? Tottahan kummallakin on pinna tiukalla tuollaisessa elämäntilanteessa... On myös erilaiset odotukset koko hommasta, esim erilaiset kulttuuritaustat. Sen lisäksi erilainen elämänkokemus. Eli sinä olet aika nuori ja miehelläsi on elettyä elämää roppakaupalla enemmän joka vielä tuossa vaiheessa korostuu varmasti tosi paljon.
Mieti mikä on kaikkein tärkeintä, onko sinulla rakkautta jatkamaan yhteistä elämää? Miehesi kirjoittelut eri naisten kanssa ei varmastikaan koskaan lopu, ja erilainen käsitys kotitöistä tulee aina olemaan. Hänet on kasvattettu ajattelemaan toisella tavoin. Ja tuo kasvatuksen tulos ei muutu, vaikka saisi töitä ja ikää tulisi lisää. Eli miti mitä sinä haluat elämältäsi. Ja toteuta se. Jaksamista sulle. ANteeksi jos en osaa tämän kummemmin lohduttaa / auttaa.

 

[Blue]

Olen neuvojana paitsi väärää sukupuolta, myös liian vanha ja muutenkin koko elämäntilanteesi kuulostaa itselleni aika vieraalta... Yksi neuvo minulla silti on; sinun pitää pohtia sitä parisuhdettasi siltä pohjalta, että saatko siltä jotain, vai onko se vain yksi elämää hankaloittava tekijä lisää. Ja kun saat vastattua itsellesi tähän, tiedätkin jo, mitä tuon suhteen kanssa tulisi tehdä.

Voimia!

Olipa hienosti sanottu.

 

["Epätoivoinen"]

Joo olen itse tota juuri miettinyt ja siis teen mitä vain suhteemme eteen, sillä olen itse asunut rikkinäisessä perheessä ja en halua lapselleni samaa.. toiseksi meillä ei ole ihmisinä mitään toisiamme vastaan, tuntuu vain että stressi ja elämäntilanne antaa tällä hetkellä nämä ongelmat. Tottakai suhde tällä hetkellä vie voimia, mutta en aijo vain luovuttaa, koska rakastan miestäni ja tiedän että jos eläisimme "normaalia" elämää, niin kaikki olisi toisin...

 

["vieras"]

[QUOTE="Epätoivoinen";27096384]Joo olen itse tota juuri miettinyt ja siis teen mitä vain suhteemme eteen, sillä olen itse asunut rikkinäisessä perheessä ja en halua lapselleni samaa.. toiseksi meillä ei ole ihmisinä mitään toisiamme vastaan, tuntuu vain että stressi ja elämäntilanne antaa tällä hetkellä nämä ongelmat. Tottakai suhde tällä hetkellä vie voimia, mutta en aijo vain luovuttaa, koska rakastan miestäni ja tiedän että jos eläisimme "normaalia" elämää, niin kaikki olisi toisin...[/QUOTE]

Anteeksi, mutta mitä se normaali elämä olisi, jos ei sitä mitä nyt elätte?

 

["vieras"]

sellasia noi ulkomaalaiset miehet on, ne ajattelee että naisen kuuluu tehdä ihan kaikki. onnea valitsemallasi tiellä, itse olet päätöksesi tehnyt

 

["Joku"]

etsi vaikka netistä joku alkoholistien läheisten ryhmä,ja pura tuntoja sinne äidistäsi..itse kokemuksesta tiedän ettei ole helppo kun vanhempi aiheuttaa ongelmia,mutta ei meidän taakka kantaa vanhempien ongelmia.Miehen kanssa voisitte istua joku ilta alas ja jutella kaikesta,se puhdistaa kummasti ilmaa=)

 

[öh]

Te ootte olleet vasta 2 vuotta yhdessä ja nyt jo tilanne on tuollainen. Toisinaan luovuttaminen ei ole luovuttamista, vaan vahvuutta ja rohkeutta. Jos mies ei halua sua, ei halua olla sun kanssa, ei rakasta sua? Silloin toi "ei-luovuttaminen" ei ole muuta kuin roikkumista. Vaikka mies jäisi lapsen takia, toisia naisia tulisi kuvioissa olemaan ihan varmasti, jos kerran sä et ole se, jonka kanssa hän haluaa olla. Sä olet 19-vuotias ja haluat loppuelämäsi elää tuolla tavoin, ilman aitoa rakkautta. Ei kai tässä sitten muuta voi sanoa kuin että onnea valitsemallesi tielle.

Sun pitäisi puhua sun miehen kanssa ja selvittää se, mitä mies aidosti tuntee sua kohtaan. Jos hän ei rakasta, niin ei se muuksi muutu.

 

["vieras"]

[QUOTE="Epätoivoinen";27096239]Eli, tilanne on se, että olemme olleet mieheni(27v) kanssa yhdessä 2 vuotta. Itse olen 19v ja meillä siis 1-vuoden ikäinen poika. Ongelma on se, että minä ja mieheni riidellään koko ajan.

Meillä on ollut tosi rankat nämä 2 vuotta, mutta ei todellakaan riitelyjen takia vaan muiden asioiden. Molemmilla omat murheet ja stressi. Minun puolella tietenkin se, että lasta ei suunniteltu ja jokainen "teiniäiti" tietää ettei lapsen saanti nuorena ole helppoa. Toisena minulla on se, että oma perheeni, suurimmaksi osaksi äitini aiheuttaa ongelmia koko ajan ja ne ongelmat johtuu alkoholista. Miehelläni painaa työttömyys ja koska hän ei ole suomalainen, niin paineet kotimaasta painaa niskaan..perhe soittelee ja käskee lähettämään rahaa ja tätä tapahtuu monta kertaa viikossa.

Olen koittanut olla oman parhaani mukaan tukena miehelleni, mutta enemmän kuitenki äiti lapselleni, ilman että menetän oman mielenjärkeni...Joten elämä ei todellakaan hymyile ja ole helppoa tässä perheessä.

En enää tiedä miten olla, antaako miehelle aikaa vai mitä? Itse olen sellainen, että tarvitsen kuuntelijan ja tukijan, jotta selviän kaikista murheista, mutta mieheni vetäytyy vain pois luotani..

Hän on ruvennut valittamaan tosi pienistä asioista ja minä puolestani todella loukkaannun kun koko ajan saa kuulla kuinka en tee sitä enkä tätä. Toiseksi, mieheni käyttää kaiken vapaa-aikansa oman tietokoneensa äärellä ja soittelee/tekstailee muiden naisten kanssa..siitä en niinkään ole huolissani, sillä tiedän todellakin, että kyseessä on MONIA naisia, ei vain joku tietty, vaan kymmeniä ja jos se saa pois mielen huolista niin tehköön niin, mutta kyllä se loukkaa, etten itse saa enään yhtään huomiota..

Esim. tilanne kärhäkästä eilen illalla: Mies tuli kotiin kielikurssilta ja minä isosta kaupasta, hoidin pojan nukkumaan samantien ja rupesin purkamaan kauppakasseja. Olin tehnyt päivällä kakkupohjan miehen tämänpäivästen synttäreiden kunniaksi. Mies tuli kotiin ja rupesi tiskaamaan astioita, joita en ollut kerennyt päivällä tiskaamaan ja alkoi kysyä olenko jo mahdollisesti asentanut pesukoneen joka muuton jäljeltä seisoo kylppärissä..no sanoin että tarvitsen sinun apuasi, sillä en saa yhtä osaa irti..siitä se valitus alkoi..en kuulemma tee yhtään mitään päivisin ja tiskitkin olen jättänyt ja käytän kuulemma aina tekosyynä poikaamme että kun minun täytyy hoitaa häntä. Tottakai aloin sanomaan vastaan..en todellakaan ota tollaista puhetta vastaan ilman syytä ja siitä se riita alkoi..heitin kakunkin roskiin, sillä näköjään hän ei arvosta yhtään mitään eikä minua varsinkaan...

Olen niin poikki kaikesta tästä ja yritänkin laittaa energiani vain poikani hoitamiseen arjesta selvitäkseni, mutta antakaa pliis jtn vinkkejä mitä voin tehdä tilanteellemme..ennen ei ollut näin

Ja ainiin..mies aina vaan puhuu että hän haluaa vain olla itekseen ja huolelhtia pojastaan. tarkoittaen siis että haluaa olla sinkku...ei jaksa tehdä tässä vaiheessa mitään suhteemme eteen, ei halua edes puhua.

Toivottavasti joku jaksoi lukea ja antaa vielä hyvät vinkit
Kiitos ihanat![/QUOTE]


Mulla on kokemusta miehen "tunnekylmyydestä" ja hän on myös ulkomailta alunperin. Joskus sukulaiset pyytävät häntä myös lähettämään rahaa mutta ei kuitenkaan usein, no kun rahaa ei paljoa ole niin voi myöskään lähettää. Me ollaan oltu yhdessä kolmisen vuotta ja meillä 1vuotias tyttö. Mies tekee kotitöitä vaihtelevasti mutta on aina kyllä hoitanut tyttöä kun itselläni on ollut menoa. Mutta voi sitä lapsellisuuden määrää,joskus tosiaan tuntuu että elää teinin kanssa vaikka herra lähestyy jo neljääkymppiä. Pikkuhiljaa on tullut myös esiin patriarkkaalisia mielipiteitä ja paljastunut asioita hänen menneisyydestään. Hän myös vetäytyy nettiin silloin kun hänestä tuntuu ja muu maailma saa ihan rauhassa unohtua hänen puolestaan. Ehkä miehelläsi on lievää masennusta? Hankalaha sitä on toista pakottaa esim lääkäriin. Itse olen oppinut etten ala ihan kaikesta sanomaan miehelle, kattelen aikani mutta olen joutunut esim huomauttamaan että lapsi ja koti yhteinen, eli myös hänen kuuluu osallistua. Miten näille miehille saisi iskostettua että tämä maa jossa elävät on erilainen ja jos aikovat tulla toimeen ja saada parisuhteen toimimaan täällä niin heidän pakko muuttaa jotain opittuja tapoja.. Eihän se helppoa ole,itse ulkomailla asuneena tiedän.

Pikkasen särähti korvaan tuo että hän pitää yhteyttä muihin naisiin, olet varmaan puhunut asiasta jos se häiritsee sinua? Itse olen tehnyt selväksi että "kakkua ei voi sekä syödä että säästää". Vaan eipä tuo auta, itsellä vahva epäillys että miehellä säätöjä jossain tai muuta hämärää, ja nyt mietin että mikä olisi parasta tässä tilanteessa. Ehkä jokin deadline miehelle että päättää tiettyyn mennessä mitä haluaa? Sinut vai joku muu. Jos on selvästi ilmaissut haluvansa olevansa sinkku, niin mitä sitä aikaa ja energiaa sunkaan hukkamaan. Joskus se ero voi olla paras vaihtoehto jos toisella ei ole edes halua yrittää fiksata asioita. Yksin ei kukaan voi korjata parisuhdetta. Itsestäni tuntuu että olen joustanut sen minkä pystyn ja antanut kaikkeni, ja jos se ei ole tarpeeksi niin silloin saa mies mennä vaikka naimisissa ollaankin. Oisko sulla mahdollista että saisit vähän omaa aikaa,jospa joku voisi katsoa lasta?

Jos haluat niin mulle voit laittaa emailia (jade2010@live.fi) Harmi kun mulla ei antaa sen parempia neuvoja mutta kuulostaa niin omalta elämältä.. tsemppiä sulle!

 

["Epätoivoinen"]

Me muutettiin siis juuri pois yhteisestä asunnosta, mutta mies on silti kanssamme asumassa täällä, sillä hän ei ole asuntoa löytänyt joten se on yksi keino jolla saamme vähän omaa aikaa ja miettimistilaa, mutta tosiaan..olen jo kauan tätä miettinyt..kun en todellakaan tiedä mitä tehdä..ehkä voisimme olla yhdessä parin vuoden tauon jälkeen? minäkin hieman elämänkokemusta rikkaampana ja vanhempana..olemme monesti keskustelleet kotitöistä ja ne on ihan että molemmat mutta ymmärrän että olen kotona koko pv:n niin tottakai siivoan ja teen ruoan kun mies on työharjottelussa ja kielikurssilla ja tulee vasta illalla kotiin, mutta miksi pitää loukata toista? Toiseksi se, että olen miehelleni jo se " varma valinta" niinkuin heidän kulttuurissa on...he valitsevat jonkun naisen omakseen ja se pysyy,ellei nainen itse te jtn tyhmää,mitä en ole siis tehnyt koskaan!.. tiedän mieheni todella hyvin! Hän rakastaa minua ja olen hänelle se kaikista paras valinta, se joka hänelle on tarkoitettu hän sanoo, mutta kai tuo stressi saa hänet vain niin epätoivoiseksi..monesti hän vain sanoo, että elämä olisi vain niin paljon helpompaa jos häntä ei olisi...

 

["Epätoivoinen"]

[QUOTE="vieras";27096391]Anteeksi, mutta mitä se normaali elämä olisi, jos ei sitä mitä nyt elätte?[/QUOTE]

No minusta tämä ei ole normaalia elämää, jota jokaisen kuuluisi elää..normaalia elämää on se, että ihmisen on hyvä olla ja kaikki on hyvin niin taloudellisti että henkisesti! Meitä vain koetellaan tällä hetkellä. Enkä voi sanoa itseasiassa mitä normaalielämä on oikeasti, sillä itse en todellakaan elämäni aikana ole sitä päässyt kokemaan. Omassa perhetaustassa ei ole mitään kehuttavaa..

 

["vieras"]

[QUOTE="Epätoivoinen";27096482]No minusta tämä ei ole normaalia elämää, jota jokaisen kuuluisi elää..normaalia elämää on se, että ihmisen on hyvä olla ja kaikki on hyvin niin taloudellisti että henkisesti! Meitä vain koetellaan tällä hetkellä. Enkä voi sanoa itseasiassa mitä normaalielämä on oikeasti, sillä itse en todellakaan elämäni aikana ole sitä päässyt kokemaan. Omassa perhetaustassa ei ole mitään kehuttavaa..[/QUOTE]

No eikö kaikilla menisi hyvin, jos heillä menisi hyvin? Tuo ajatus, että teillä olisi hyvin, jos elämä olisi normaalia on jollain lailla merkillinen ajatus, mutta ehkä ymmärsin väärin.

 

["Epätoivoinen"]

[QUOTE="Joku";27096410]etsi vaikka netistä joku alkoholistien läheisten ryhmä,ja pura tuntoja sinne äidistäsi..itse kokemuksesta tiedän ettei ole helppo kun vanhempi aiheuttaa ongelmia,mutta ei meidän taakka kantaa vanhempien ongelmia.Miehen kanssa voisitte istua joku ilta alas ja jutella kaikesta,se puhdistaa kummasti ilmaa=)[/QUOTE]

Tää sun kommentti meni suoraan sydämeen Ja on aivan totta ja itse tiedätkö olen koittanut olla ottamatta taakkaa, mutta kuten varmaan itsekin tiedät niin kun on kyseessä oma vanhempi niin haluaa vaan antaa uuden mahdollisuuden kun sanotaan että aijon muuttua ja teen sitä ja tätä ja sitten taas vedetään matto jalkojen alta.. Surullista tuo alkoholi väärissä käsissä..

 

["vieras"]

Minusta pieni erossa asuminen tekisi hyvää. Ehkä mies saisi aikaa ajatella, ja ehkä EHKÄ oppisi arvostamaan sinua. Jos suhde ei toimi, ja toinen aiheuttaa sinulle vain pahaa oloa, on paljon helpompi olla yksinhuoltaja! Silloin sinulla ei ole odotuksia häneltä, ja hän saa valita kuinka paljon haluaa olla isänä lapselleen. Ja silloin myös itse voit paremmin, koska olet itse vastuussa omasta hyvinvoinnistasi, etkä syytä siitä miestä. Voin sanoa että pienen lapsen vanhempina ei ole helppoa, oli ikä mikä tahansa, ja monet parit ajautuvat kriisiin lapsen ollessa pieni(0-3v). Sitten se vähitellen helpottuu. Mutta jos partneri on väärä, on turha tuhlata omaa elämäänsä haluamalla jotain josta ei koskaan tule mitään. Vaikka rakastatkin häntä, hän ei välttämättä ole se oikea sinulle? Sinulla on vielä elämä edessäsi, muista myös että lapsi ei ole ikuisesti pieni vaikka siltä nyt tuntuukin. Sinuna keskittyisin nyt vaan äitinä olemiseen ja lapseesi, ja anna miehesi tehdä mitä huvittaa. Jos hän sitten oikeasti ja aidosti rakastaa sinua, palaa hän luoksesi tottakai, onhan teillä yhteinen lapsikin. Mutta pelkästään lapsen takia ei kannata huonossa suhteessa roikkua!

 

[kulttuuri syvällä?]

[QUOTE="vieras";27096604]Minusta pieni erossa asuminen tekisi hyvää. Ehkä mies saisi aikaa ajatella, ja ehkä EHKÄ oppisi arvostamaan sinua. Jos suhde ei toimi, ja toinen aiheuttaa sinulle vain pahaa oloa, on paljon helpompi olla yksinhuoltaja!

... Mutta pelkästään lapsen takia ei kannata huonossa suhteessa roikkua![/QUOTE]

Juuri näin! Ja kannattaa harkita tarkkaan, ottaako tuollaista miestä takaisin. Toisaalta voi olla uhkaavakin jos aiot jättää hänet. Sellaisia löytyy.

 

["vieras"]

Minusta kuulostaa epämiellyttävältä mieheltä. Miksi haluat olla hänen kanssaan? Voisit löytää jonkun paaaaljon paremman!!!!!

 

[Metsäpeikko]

Tässä tilanteessa on nyt pakko päästä sanomaan:

I told you so!

Mitäs lähdit vehtailemaan pakolaisen kanssa ja teit vielä muksunkin. Onnea loppuelämällesi.

Mitä itse tapaukseen tulee niin hankkiudu siitä eroon ja vähän äkkiä. Ei noiden kanssa suomalainen (nainen, varmaan blondikin vielä) voi elää normaalissa parisuhteessa.

 

["vieras"]

Meillä oli ihan sama tilanne, paitsi mies oli suomalainen eikä rahaa tarvinnut lähettää minnekään, mutta muuten kuvauksesi oli kuin suoraa meidän arjesta. Viime viikolla teinkin päätöksen muuttaa lapsen kanssa pois, ja voin nyt jo paljon paremmin, kun tiedän ettei tarvitse enää elää toisen sylkykuppina! Kehotan oikeasti lähtemään, ei miehesi siitä muuksi muutu. Mekin yritettiin korjata tilannetta vaikka kuinka monta kertaa ja sitä "hyvää" aikaa kestikin ehkä viikon, kunnes kaikki palasi entiselleen. Ei tosiaan kannata roikkua miehessä joka ei selvästikään arvosta sinua! Tsemppiä!

 

["Epätoivoinen"]

[QUOTE="vieras";27096444]Mulla on kokemusta miehen "tunnekylmyydestä" ja hän on myös ulkomailta alunperin. Joskus sukulaiset pyytävät häntä myös lähettämään rahaa mutta ei kuitenkaan usein, no kun rahaa ei paljoa ole niin voi myöskään lähettää. Me ollaan oltu yhdessä kolmisen vuotta ja meillä 1vuotias tyttö. Mies tekee kotitöitä vaihtelevasti mutta on aina kyllä hoitanut tyttöä kun itselläni on ollut menoa. Mutta voi sitä lapsellisuuden määrää,joskus tosiaan tuntuu että elää teinin kanssa vaikka herra lähestyy jo neljääkymppiä. Pikkuhiljaa on tullut myös esiin patriarkkaalisia mielipiteitä ja paljastunut asioita hänen menneisyydestään. Hän myös vetäytyy nettiin silloin kun hänestä tuntuu ja muu maailma saa ihan rauhassa unohtua hänen puolestaan. Ehkä miehelläsi on lievää masennusta? Hankalaha sitä on toista pakottaa esim lääkäriin. Itse olen oppinut etten ala ihan kaikesta sanomaan miehelle, kattelen aikani mutta olen joutunut esim huomauttamaan että lapsi ja koti yhteinen, eli myös hänen kuuluu osallistua. Miten näille miehille saisi iskostettua että tämä maa jossa elävät on erilainen ja jos aikovat tulla toimeen ja saada parisuhteen toimimaan täällä niin heidän pakko muuttaa jotain opittuja tapoja.. Eihän se helppoa ole,itse ulkomailla asuneena tiedän.

Pikkasen särähti korvaan tuo että hän pitää yhteyttä muihin naisiin, olet varmaan puhunut asiasta jos se häiritsee sinua? Itse olen tehnyt selväksi että "kakkua ei voi sekä syödä että säästää". Vaan eipä tuo auta, itsellä vahva epäillys että miehellä säätöjä jossain tai muuta hämärää, ja nyt mietin että mikä olisi parasta tässä tilanteessa. Ehkä jokin deadline miehelle että päättää tiettyyn mennessä mitä haluaa? Sinut vai joku muu. Jos on selvästi ilmaissut haluvansa olevansa sinkku, niin mitä sitä aikaa ja energiaa sunkaan hukkamaan. Joskus se ero voi olla paras vaihtoehto jos toisella ei ole edes halua yrittää fiksata asioita. Yksin ei kukaan voi korjata parisuhdetta. Itsestäni tuntuu että olen joustanut sen minkä pystyn ja antanut kaikkeni, ja jos se ei ole tarpeeksi niin silloin saa mies mennä vaikka naimisissa ollaankin. Oisko sulla mahdollista että saisit vähän omaa aikaa,jospa joku voisi katsoa lasta?

Jos haluat niin mulle voit laittaa emailia (jade2010@live.fi) Harmi kun mulla ei antaa sen parempia neuvoja mutta kuulostaa niin omalta elämältä.. tsemppiä sulle![/QUOTE]

Laitan sulle tän päivän aikana sähk.postia tulemaan! Saadaa molemmat vähän vertaistukea!<3

 

["Epätoivoinen"]

[QUOTE="vieras";27096604]Minusta pieni erossa asuminen tekisi hyvää. Ehkä mies saisi aikaa ajatella, ja ehkä EHKÄ oppisi arvostamaan sinua. Jos suhde ei toimi, ja toinen aiheuttaa sinulle vain pahaa oloa, on paljon helpompi olla yksinhuoltaja! Silloin sinulla ei ole odotuksia häneltä, ja hän saa valita kuinka paljon haluaa olla isänä lapselleen. Ja silloin myös itse voit paremmin, koska olet itse vastuussa omasta hyvinvoinnistasi, etkä syytä siitä miestä. Voin sanoa että pienen lapsen vanhempina ei ole helppoa, oli ikä mikä tahansa, ja monet parit ajautuvat kriisiin lapsen ollessa pieni(0-3v). Sitten se vähitellen helpottuu. Mutta jos partneri on väärä, on turha tuhlata omaa elämäänsä haluamalla jotain josta ei koskaan tule mitään. Vaikka rakastatkin häntä, hän ei välttämättä ole se oikea sinulle? Sinulla on vielä elämä edessäsi, muista myös että lapsi ei ole ikuisesti pieni vaikka siltä nyt tuntuukin. Sinuna keskittyisin nyt vaan äitinä olemiseen ja lapseesi, ja anna miehesi tehdä mitä huvittaa. Jos hän sitten oikeasti ja aidosti rakastaa sinua, palaa hän luoksesi tottakai, onhan teillä yhteinen lapsikin. Mutta pelkästään lapsen takia ei kannata huonossa suhteessa roikkua![/QUOTE]

Mäkin aina sanon, että älä valitse sitä ketä rakastat, vaan sen jonka kanssa voit elää! sillä monia ihmisiä voi rakastaa, mutta täytyy valita se, jonka kanssa voi myös elää

Tällä hetkellä siis on järkevintä niinkuin ollaan mieheni kanssa juteltu niin ottaa se parin vuoden tauko ja kattella sitte tilannetta, voidaa molemmat keskittyä omiin asioihin ja kattoa myöhemmin josko nyt olis taas meidän aika.

 

["vieras"]

[QUOTE="Epätoivoinen";27096882]Mäkin aina sanon, että älä valitse sitä ketä rakastat, vaan sen jonka kanssa voit elää! sillä monia ihmisiä voi rakastaa, mutta täytyy valita se, jonka kanssa voi myös elää

Tällä hetkellä siis on järkevintä niinkuin ollaan mieheni kanssa juteltu niin ottaa se parin vuoden tauko ja kattella sitte tilannetta, voidaa molemmat keskittyä omiin asioihin ja kattoa myöhemmin josko nyt olis taas meidän aika.[/QUOTE]

Suosittelen taukoa! Miehesi kuulostaa välinpitämättömältä ja kylmältä, ja se että viestittelee useiden naisten kanssa, on sinun alistamista ja aliarviointia! Ei kuulosta hyvältä!(saattaahan hän silti olla hyvä isä lapsellesi)
Totu elämään lapsesi kanssa kunnon arkea yksin, ja mieti sitten tarkkaan mitä elämältäsi haluat! Tsemppiä!

 

["vieras"]

Tässä tilanteessa on nyt pakko päästä sanomaan:

I told you so!

Mitäs lähdit vehtailemaan pakolaisen kanssa ja teit vielä muksunkin. Onnea loppuelämällesi.

Mitä itse tapaukseen tulee niin hankkiudu siitä eroon ja vähän äkkiä. Ei noiden kanssa suomalainen (nainen, varmaan blondikin vielä) voi elää normaalissa parisuhteessa.

tää oli paras

t. eräs, joka 18v turkkilaisen kanssa onnellisesti aviossa.

 

["Epätoivoinen"]

[QUOTE="vieras";27096846]Meillä oli ihan sama tilanne, paitsi mies oli suomalainen eikä rahaa tarvinnut lähettää minnekään, mutta muuten kuvauksesi oli kuin suoraa meidän arjesta. Viime viikolla teinkin päätöksen muuttaa lapsen kanssa pois, ja voin nyt jo paljon paremmin, kun tiedän ettei tarvitse enää elää toisen sylkykuppina! Kehotan oikeasti lähtemään, ei miehesi siitä muuksi muutu. Mekin yritettiin korjata tilannetta vaikka kuinka monta kertaa ja sitä "hyvää" aikaa kestikin ehkä viikon, kunnes kaikki palasi entiselleen. Ei tosiaan kannata roikkua miehessä joka ei selvästikään arvosta sinua! Tsemppiä! [/QUOTE]

Mä taidan olla sen ratkasun kohdalla nyt kyllä kiitos teidän että aijon antaa sen aikalisän tälle suhteelle..minä keskityn poikaan ja kasvatukseen, mies saa keskittyä omaan elämään ja olla isänä pojallemme toisessa kodissa. Kyllä jos meijät on tarkotettu yhteen niin tulevaisuudessa sen näkee sitten Nyt vaan on sit se ongelma...että mitä vinkkejä mulle, kun mies tulee pyytämään apua henk.kohtasissa asioissa tai leikkii pojan kanssa yms. ni tulee pakostaki tunne, että voi ku kaikki ois meilläki hyvin ja kunmpa toista vois vaan halata ja tuntea sen lämmön...ja avunpyynnöstä en viitti mitään sanoa että en auta koska emme ole enöään yhdessä..yleensä avunpyyntö liittyy työhakemuksien täyttöön tai soittaa ympäri kaupunkia ihmisille(kelat,sossut,yms) ja nuo sen takia kun ei tosiaan puhu suomea...mitä vinkkejä tollasiin tilanteisiin?