En tajua, miten ihmiset kehtaavat vaihtaa tai palauttaa saamiaan lahjoja

Ainoa, minkä ymmärrän, on että jos on saanut vaikka ihan liian pienen kylpytakin tms. että sen haluaa vaihtaa sopivankokoiseen samanlaiseen, mutta muuten en älyä, että joillain on pokkaa vaihtaa ihan toiseen tuotteeseen tai jopa käydä kokonaan palauttamassa jotta saa lahjakortin tai rahat näppiin.

Toinen on nähnyt ison vaivan, kun on miettinyt lahjaa josta toinen pitäisi, sitten selviääkin että lahja onkin jo käyty pistämässä lihoiksi. Eikö edes hävetä myöntää, vai valehteletteko lahjan antajalle päin naamaa että joo tosi kiva lahja oli ja tulikin tosi tarpeeseen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;30534624:

Laitaako jengi lahjan mukana kuitin tai mainostaa mistä lahja on ostettu? En itse ole koskaan maininnut mistä lahja on peräisin.
 
vierasss
Jos toinen on nähnyt ison vaivan lahjan kanssa sellaista tuskin tarvitsee palauttaa koska se on toivottu lahja ja tulee tarpeeseen. Niitä lahjoja joita on vaan ostettu lahjan antamisen takia eikä olla mietitty tarvitseeko saaja oikeasti jotain krääsää voi minusta ihan hyvin palautella. Jos ei itse ui rahassa niin ne rahat voi laittaa vaikka ruokaan jota aina tarvitsee.
 
Jos toinen on nähnyt ison vaivan lahjan kanssa sellaista tuskin tarvitsee palauttaa koska se on toivottu lahja ja tulee tarpeeseen.
Ai jos lahjan antaja on ajatellut että ostaa vaikka vanhan litsupeiton tilalle untuvapeiton, kun lahjansaaja on siitä puoli vuotta puhunut, ja lahjan saaja käykin joulun jälkeen vaihtamassa peiton käsilaukkuun, niin eikö se ole törkeää? Minusta on.
 
"Sirkkeli"
No onko monestikaan nähty vaivaa...

Rupean ymmärtämään noita palauttamisia. Mun mutsi osti tyttärelleni pyjaman joululahjaksi. Jäätiin kummatkin sanattomaksi teinin aukaistessa sen. Pyjama itsessään on hyvä idea lahjaan, ja tytär sellaista toivookin joka joulu.
Mutta... Ei olisi voinut mennä enempää vikaan... Vois epäillä jo, että on jollekin muulle ostanut tuon asun. Sanoisin, että jestas sentään mikä pyjama.
 
vierasss
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;30534649:
Ai jos lahjan antaja on ajatellut että ostaa vaikka vanhan litsupeiton tilalle untuvapeiton, kun lahjansaaja on siitä puoli vuotta puhunut, ja lahjan saaja käykin joulun jälkeen vaihtamassa peiton käsilaukkuun, niin eikö se ole törkeää? Minusta on.
No minä en käy vaihtamassa tarpeeseen tulevia lahjoja, etenkään jos olen vihjannut haluavani jotain.
 
[QUOTE="Sirkkeli";30534654]No onko monestikaan nähty vaivaa...

Rupean ymmärtämään noita palauttamisia. Mun mutsi osti tyttärelleni pyjaman joululahjaksi. Jäätiin kummatkin sanattomaksi teinin aukaistessa sen. Pyjama itsessään on hyvä idea lahjaan, ja tytär sellaista toivookin joka joulu.
Mutta... Ei olisi voinut mennä enempää vikaan... Vois epäillä jo, että on jollekin muulle ostanut tuon asun. Sanoisin, että jestas sentään mikä pyjama.[/QUOTE]

No mikä siinä pyjamassa oli vialla, jos oli kuitenkin oikean kokoinen?
 
feminh
No mikä järki on alkaa kaapeissa säilyttämään vuodesta toiseen itselle tarpeetonta krääsää, vain sen takia että joku teki hutioston?

Meillä ei ainakaan ole kaappitilaa sellaiseen ja jos kerran joku on halunnut minulle jonkun lahjan antaa, niin koen kyllä olevani oikeutettu hyötymään siitä lahjasta. Sitä vartenhan lahjat ostetaan, että niistä on hyötyä ja iloa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;30534649:
Ai jos lahjan antaja on ajatellut että ostaa vaikka vanhan litsupeiton tilalle untuvapeiton, kun lahjansaaja on siitä puoli vuotta puhunut, ja lahjan saaja käykin joulun jälkeen vaihtamassa peiton käsilaukkuun, niin eikö se ole törkeää? Minusta on.
Ton tyyppinen onkin törkeää. Jos on peiton tarpeessa ja semmoisen saa, niin kyl jo alunperin kandeis sanoa olevansa käsilaukun tarpeessa.

Muutoin mä kyl ymmärrän vaihtoja. Jos tulee lahjaksi 3x joulun suosikkipeli, niin kahdella niistä ei tee mitään.

Siin mieles mä ymmärrän hääparien lahjalistoja vaik stokkalla, et kun joku jotain hankkii, niin se poistuu listalta. Pahimmillaan ovat kauheeta kerjäämistä (on nähty) mut olen nähny niitäkin jotka toimii ihan alkuperäisen tarkoituksen mukaan. Eli et lahjaksi tulee semmoista mitä tarvitaan, eikä kahtakymmentä viiden litran kattilaa.
 
"katten"
Meillä ei ole suvussa saati lähipiireissä harrastettu ns. yllätyslahjoja, vaan juteltu mitä toivotaan. Lapset ovat asia erikseen, jotka haluavat kaikenlaista. Ja siksi lapsille myös voi opetusmielessä neuvoa, että niistä mummun neulomista villasukista kiitetään yhtä kauniisti kuin siitä toivelahjastakin. Eikä siis lähdetä vaihtamaan lelua toiseen.

Miehen suvussa leikitään Korvatunturia ja keksitään lahjoja kysymättä lahjan saajalta mitään. Sen takia sieltä on tullut tyhmiä lahjoja, enkä osaa olla niistä kiitollinen. KUn ei niillä tee mitään, vaikka kuinka hyvällä tahdolla koetan niihin suhtautua. Suurin osa on kiikutettu kierrätyskeskukseen ja se on sääli, mutta olisin iloisempi vaikkapa kälyn tekemästä lakkahillosta kuin tuikkulyhdystä.

Lahjan antajakin voi joskus aliarvioida lahjan saajan ja lahjasta voi huokua myös enemmän kuin sen antaja arvaakaan.
 
"noo"
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;30534649:
Ai jos lahjan antaja on ajatellut että ostaa vaikka vanhan litsupeiton tilalle untuvapeiton, kun lahjansaaja on siitä puoli vuotta puhunut, ja lahjan saaja käykin joulun jälkeen vaihtamassa peiton käsilaukkuun, niin eikö se ole törkeää? Minusta on.
Entä jos saakin kahdelta eri taholta sen uuden untuvapeiton? Eikä tartte kuin yhden, eikä ole tilaa säilyttää. Siinä saa lahjanantaja rauhassa loukkaantua, mutta minä ainakin palautan itselleni tarpeettomat.

Ei ole niin paljon tilaa, että kaappeihin mahtuisi sellainen, mitä en käytä.
 
[QUOTE="noo";30534797]Entä jos saakin kahdelta eri taholta sen uuden untuvapeiton? Eikä tartte kuin yhden, eikä ole tilaa säilyttää. Siinä saa lahjanantaja rauhassa loukkaantua, mutta minä ainakin palautan itselleni tarpeettomat.

Ei ole niin paljon tilaa, että kaappeihin mahtuisi sellainen, mitä en käytä.[/QUOTE]

Mikset sano suoraan lahjan antajalle, ettet tarvitse mitään?
 
Nohh
Sun kannattaa varmaan siirtyä lahjakortteihin, jos joka vuosi ongelmana on, että lahjojasi ihmiset tulevat pyytämään sinulta kuittia koska haluavat vaihtaa lahjat johonkin parempaan. Kumma ettei itselleni ole koskaan käynyt noin. Mutta minä osaajiin ostaa lahjoja, joista saaja oikeasti ilahtuu.
 
kiltti miniä
Anoppini osti minulle joululahjaksi Jari Sillanpään cd:n. En vieläkään tiedä mitä ajatella, anoppi on tuntenut minut yli 15 vuotta ja tietää minun kuuntelevan hevi/rock osastoa. Mutta cd hyllyssä levy on. Uskon, että jokin hyvä ajatus hänellä oli, vielä kun olisi kehdannut kysyä :D. Eli en minäkään ymmärrä lahjojen palauttajia.
 
Jos saan oikeasti jotain aivan turhaa tavaraa jolla minulla ei ole mitään käyttöä ja joka vain veisi tilaa kaapissa, lahjoitan sen kiertoon. Ei minulle kuitenkaan ole pakko lahjoja ostaa enkä ymmärrä miksi minulla olisi velvollisuus säilöä lopun elämääni turhaa tavaraa vain siksi että se on lahja. En ala mitään kuiteitta kuitenkaan palauttamaan ja vaihtamaan, enkä pyydä kuittia, eri asia jos lahjanantaja on antanut lahjan mukana sen kuitin ollessaan epävarma sopivuudesta.

Jos itse en yhtään tiedä mikä lahjansaajalle sopisi, annan jotain kliseisen poiskuluvaa - ruokaa, kynttilöitä, arpoja, saippuaa tms. Saa niitäkin puolestani muille lahjoittaa, kunhan muistaa ettei anna ensi jouluna niitä takaisin minulle :)
 
"luumupuu"
Alkuperäinen kirjoittaja kiltti miniä;30534863:
Anoppini osti minulle joululahjaksi Jari Sillanpään cd:n. En vieläkään tiedä mitä ajatella, anoppi on tuntenut minut yli 15 vuotta ja tietää minun kuuntelevan hevi/rock osastoa. Mutta cd hyllyssä levy on. Uskon, että jokin hyvä ajatus hänellä oli, vielä kun olisi kehdannut kysyä :D. Eli en minäkään ymmärrä lahjojen palauttajia.
Jotenkin ihana :D Jospa anopille Siltsu on rockia :LOL:
 
vieraana nyt
Ne pidetään esillä ja niistä ollaan kiitollisia.
Tätä minä en käsitä. Jos kaiken turhan tavaran mitä on lahjaksi saanut (mm. tauluja) laittaisi kämppään esille niin melko erikoinen sisustus siitä tulisi. Lahjan antajalla voi olla niin tyystin toisenlainen maku kuin itsellä.

Häälahjaksi sain 20v sitten Tallinnasta ostettuja kristallimaljakoita. Ensimmäiset 5-6v pidin niitä kaapissa ja kun muutimme isompaan asuntoon kävin muuton yhteydessä viemässä ne sellofaaneissan taloyhtiön roskikseen päällimmäiseksi. Jollekin ne sieltä kelpasivat. Vieläkään ei ole tullut päivää että olisin niitä kristallimaljakoita kaivannut.

Ihmisten mieltymykset ovat niin erilaisia ja oma tyylini on hyvin pelkistetty. Hopeoidut kakkuottimet ja kristallimaljakot eivät ole minun näköisiäni edes juhlapäivinä.
 
Yhteistyössä