En rakasta vauvaani.

  • Viestiketjun aloittaja Äiti vain
  • Ensimmäinen viesti
Äiti vain
Synnytin 2 viikkoa sitten vauvan ja olen huomannut, että en rakasta lastani yhtään. Kaikki, joille olen puhunut asiasta, sanovat minua huonoksi äidiksi, koska äidin pitäisi rakastaa lastaan jo raskausaikana. Olenko minä nyt hirveän huono äiti ja saako lapseni elinikäiset traumat kun hänellä on tälläinen äiti, joka ei edes rakasta häntä? Eilen illallakin itkin itseni uneen, kun äitini haukkui minut puhelimessa siksi koska en tunne vielä rakkautta vauvaani kohtaan.
 
Lex
Sä et ole huono äiti, vaa todennäköisesti uupunut ja masentunut vaikka et sitä itse nyt huomaakaan.

Kerro neuvolassa asiasta, niin saat oikeaa apua etkä turhia moitteita!
Kyllä se siitä lähtee. :hug:
 
Ota asia puheeksi neuvolassa. Eikös tuo ole synnytyksen jälkeistä masennusta tai siihen viittavaa. Ylipäätään neuvolan kautta saat apua ja puhuttua tunteistasi ilman,että kukaan käy haukkumaan. Olet hyvä äiti jo sillä,että pystyt noin vaikean asian rehellisesti myöntämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti vain;25819074:
Synnytin 2 viikkoa sitten vauvan ja olen huomannut, että en rakasta lastani yhtään. Kaikki, joille olen puhunut asiasta, sanovat minua huonoksi äidiksi, koska äidin pitäisi rakastaa lastaan jo raskausaikana. Olenko minä nyt hirveän huono äiti ja saako lapseni elinikäiset traumat kun hänellä on tälläinen äiti, joka ei edes rakasta häntä? Eilen illallakin itkin itseni uneen, kun äitini haukkui minut puhelimessa siksi koska en tunne vielä rakkautta vauvaani kohtaan.
Kuule, sun vauvasi on vasta 2vkoa ja sulla vielä hakusessa mikä ei oo yhtään epänormaalia tuoreena äitinä. Se voi kestää ja ottaa aikansa löytää se äidinrakkaus vauvaansa kohtaan. Toisilla se tulee heti ja toisilla myöhemmin.
 
  • Tykkää
Reactions: Lex
"vieras"
Sinulla voi olla vielä hormonit sekaisin synnytyksestä, ja silloin on normaalia tuntea myös kielteisiä tunteita, se menee kyllä ohi! Jos taas vielä muutaman viikon päästä tunnet edelleen samoin, sinun pitäisi hankkia apua, koska hyvin suurella todennäköisyydellä kärsit synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Silloin on myös vaara vaipua psykoosiin, joten avun hankkiminen on äärimmäisen tärkeää lapsen hyvinvoinnin kannalta. Vaikka sinusta ei tuntuisi edes siltä että olet masentunut, sitä ei yleensä itse ymmärrä ennenkuin alkaa parantua, ja huomaa eron. Tsemppiä ja älä epäröi hakea apua!
 
"tassut"
Huolenpito ja yhteinen aika vauvan kanssa herättelee äidinrakkauden. Tärkeintä on vauvanhoito ja kun hän nukkuu, lepää itsekin. Onko tuttavapiirissäsi toista pikkuvauvan äitiä? Yhteinen aika olis hyväksi, vertaistuki ja vauva-arjen jakaminen. Ekan lapsen syntymä on iso muutos elämässä.
 
Miks ihmeessä pitäis ottaa yhteys neuvolaan jos "ongelma" on pelkästää se ettei vielä tunne äidinrakkautta lastansa kohtaan?

Mulla oli esikoisen kanssa ihan sama, en mä tuntenut mitään ylitsevuotavaa äidinrakkautta häntä kohtaan kun hän syntyi, joo, halun suojella sitä lasta ja huolehtia hänestä, mutta varsinaista rakkautta en tuntenut, enkä kuitenkaan ollut masentunut tms..Se rakkauden tuleminen vaati aikaa ja sen että opin tuntemaan lapsen, muutama kuukaus ja rakastin lastani ja rakastan edelleen, vasta tämän toisen kanssa huomasin mitä se äidinrakkaus on kun se tulee jo ennen lapsen syntymää.
 
voin
kertoa omista kokemuksista jos siitä olisi apua?

Yhdessäkään raskaudessa en ole tuntenut mitään rakkauden tuntemuksia sikiötä kohtaan. Lähinnä ollut helpottunut kun esim. ultrassa todettu kaiken olevan normaalia. Yhdenkään lapsen syntyessä en ole kyynelehtinyt tai tuntenut mitään ihmeellistä tunnetta tulokasta kohtaan. Meidän herkkis isäntä on ollut samoiten "viileä" sekä raskausajan että syntymän.

Esikoisen kohdalla vauvan ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen muistan voimakkaampien tunteiden heränneen. Kakkosen kohdalla siinä parin viikon iässä. Kolmosen kohdalla aika alusta asti?

Eli et ole mitenkään epänormaali. On paljon äitejä, jotka oppivat rakastamaan lastaan vasta kun siihen on ajan kanssa tutustunut. Se ei tarkoita sitä, etteikö vauvastaan kuitenkin huolehdi hyvin alusta asti; ei se vauva siitä mitään ymmärrä mitä äidin päässä liikkuu tai ei liiku; toiminta on tärkeämpää!
 
"minä"
Puhu asiasta neuvossa äitisi sijaan, jos hänen suhtautuminen asiaan tuo. Pienikin keskusteluapu voi auttaa tilanteen yli, myös synnytyksen jälkeinen masennus on helpoiten hoidettavissa ennen kuin menee liian pahaksi.

Et taatusti ole ensimmäinen äiti, joka ei vastasyntynyttään kykene rakastamaan. Lähes kaikki kuitenkin oppivat rakastamaan ja todennäköisesti parin vuoden kuluttua et voi edes uskoa, että tilanne on joskus ollut se, ettet ole lastasi rakastanut.
 
"vieras"
Luultavasti sinä rakastat häntä, tunne ei vaan ole vielä noussut tunnistettavaan muotoonsa ja olet epävarma itsestäsi. Rauhoitu ja hoida vauvaasi, kyllä se tunne sieltä tulee esille - älä vaadi itseltäsi mitään suuria tunteenpuuskia, äläkä anna muidenkaan vaatia. Vietä aikaa lapsesi kanssa ihan rauhassa, ja jos olosi on muutenkin kurja, niin hae apua neuvolasta. Syy oloosi voi olla jokin ihan muu - väsymys, masennus, fyysisesti hankala olo - jolloin rakkaudesta ei ole puutetta, vaan keinoista siitä nauttimiseksi.
 
"Heluna123"
Ei ole välttämättä synnytyksen jälkeistä masennusta.
Se on ihan normaalia, että ei osaa yht äkkiä rakastaa uutta ihmistä jota ei ennen ole nähnyt ja joka noin vain pomppaa elämään. Joillain se rakkaus kehittyy kun oppii tuntemaan vauvansa ja viettää hänen kanssaan aikaa.
 
Kuule, sun vauvasi on vasta 2vkoa ja sulla vielä hakusessa mikä ei oo yhtään epänormaalia tuoreena äitinä. Se voi kestää ja ottaa aikansa löytää se äidinrakkaus vauvaansa kohtaan. Toisilla se tulee heti ja toisilla myöhemmin.
Samaa mieltä. Ei kaikille vaan tule heti mitään rakkauden tulvaa kun saa vastasyntyneen vauvan syliinsä. Keskustelujen ja kokemuksen mukaan se on ihan normaalia. Hoidathan lasta silti hyvin ja kaikki perustarpeet tulee täytettyä? Pidät paljon sylissä, yms? Jos olo jatkuu täytyy sinun hakea apua.
 
"ann"
En mäkään heti rakastanut lastani. Esikoisen kanssa meni pidempään - ehkä 4 kk - ennen kuin tunsin rakkautta, kakkosen kanssa pari kuukautta. Nyt nuo on niin rakkaita, niin rakkaita.
 
Anne-Mari 17v
Toivottavasti lapsesi otetaan huostaan ja annetaan sellaisille ihmisille hoitoon, jotka osaavat rakastaa häntä! Sitten sinut pitäisi sterilisoida, ettet voi enää saada lapsia!"
 
Köös
No kyllä mullakin meni aikaa useampi kuukausi, että osasin nauttia vauvasta ja huomasin, että voi miten rakastan tuota pientä ihmistä!!! Tuntuu, että se eka ja melkein tokakin kuukausi meni arkea opetellessa ja valvoessa yms. En mä edes kerinnyt huomata tai miettiä asiaa niin, että rakastanko lasta vai en. Tein kaiken parhaani mukaan.

Kun lapsi oli noin 2kk huomasin yhtäkkiä, että hetkinen, olenko kertaakaan pysähtynyt ihmettelemään pieniä suloisia varpaita tai sormia ja olenko muistanut suukottaa vauvaa yms. Sen jälkeen se rakkauskin sieltä vaan tulla tupsahti.

Joten jos et mielestäsi ole masentunut, niin ei sinne neuvolaan tarvi heti olla soittamassa, vaan voit odotella rauhassa. Kyllä se rakkaus sieltä roihahtaa. :) Ja hei, vauva on tosiaan 2vkoa, joten ei ihme, jos tunteet sekaisin.

Nyt olen raskaana uudestaan ja aion suhtautua alku aikaan eri tavalla. helpompaa nyt, kun kokemusta jo yhdestä.
 
tups
On ihan normaalia, että rakkaus herää viiveellä. Kuuluu täydellisen äidin myyttiin rakastua lapseen heti, kun testiin tulee plussa, jos kohta osa ihmisistä tietysti pystyy tähänkin. Esikoisen kanssa mullakaan ei rakkaus syttynyt heti, mutta päätin, että hän ansaitsee silti parhaan mahdollisen hoidon ja hyvin hänet hoidinkin. Pidin kontaktia yllä ja kujertelin vauvalle, vaikka se tuntui alkuun tosi hölmöltä.

En muista, missä vaiheessa huomasin, miten tärkeä ja rakas vauva oikeasti olikin. Ehkä se oli silloin, kun lähdin kaupungille ja vauva jäi ensimmäistä kertaa mummolle pariksi tunniksi. Oli kauhea kiire takaisin. Vai tapahtuiko se silloin, kun vauva puklasi ollessaan vaunuissa selällään ja meinasi tukehtua? Vauvan menettämisen ajatus oli niin hirveä, että itkin, vaikka selvisimme säikähdyksellä.

Joskus mua harmittaa, että pidän lapsia niin "tavallisena" osana arkipäivää, että suurimmat tunteet tulevat pintaan vasta, jos joudun pelkäämään, että menetän jommankumman.

Älä ap stressaa, äläkä hitossa usko noita haukkujia, joihin olet törmännyt.
 
"kolmen äiti"
Miks ihmeessä pitäis ottaa yhteys neuvolaan jos "ongelma" on pelkästää se ettei vielä tunne äidinrakkautta lastansa kohtaan?

Mulla oli esikoisen kanssa ihan sama, en mä tuntenut mitään ylitsevuotavaa äidinrakkautta häntä kohtaan kun hän syntyi, joo, halun suojella sitä lasta ja huolehtia hänestä, mutta varsinaista rakkautta en tuntenut, enkä kuitenkaan ollut masentunut tms..Se rakkauden tuleminen vaati aikaa ja sen että opin tuntemaan lapsen, muutama kuukaus ja rakastin lastani ja rakastan edelleen, vasta tämän toisen kanssa huomasin mitä se äidinrakkaus on kun se tulee jo ennen lapsen syntymää.
Mulla oli ihan sama. Esikoisen kanssa kesti melko kauan ennen kuin aloin tuntemaan äidinrakkautta vauvaa kohtaan. Toisen ja kolmannen kohdalla se tunne oli jo minussa ja syttyi herkemmin, heti.

En minäkään olisi huolissani vielä kahden viikon jälkeen mutta voithan asiasta mainita neuvolassa jos siltä tuntuu.
 
tups
Mä tajusin vasta nyt, että ap:n vauva on vasta kaksiviikkoinen. Tuossa vaiheessa ei todellakaan ole hätää, jos tunteet ovat vielä mykkyrällä.

Sitäpaitsi, on eri asia, jos kokee, ettei ole (vielä) rakastunut vauvaan, kuin jos kokee, että vihaa sitä. Jälkimmäinen on vakava asia ja viittaa vahvasti raskaudenjälkeiseen masennukseen. Ap:lla ei tätä ongelmaa ole, kun hän jaksaa surra sitä, ettei rakasta tarpeeksi. Ap, jos et rakastaisi vauvaasi yhtään ja olisit huono äiti, sulle olisi se ja sama, syttyykö rakkaus vai ei. Mutta sä selvästi haluat rakastaa pikkupalleroa ja teetkin niin, mutta et vain itse tunnista sitä itsessäsi.
 

Yhteistyössä