En pärjää kuusivuotiaani kanssa :(

["neuvoton"]

Oliskohan kohtalotovereita tai apua tarjolla.

Minulla on kuusivuotias poika. Erittäin voimakastahtoinen, ei siedä määräilyä päiväkodin hoitajilta tai sisaruksiltaan/kavereiltaan, meiltä vanhemmiltakaan ei yleensä.
Hänellä on omituisia maneereita ja ei suostu pukemaan päälleen tietynlaisia vaatteita. On vilkas menemään ja tekemään, ja tekee juuri niinkuin itse haluaa välittämättä juuri muista.

En ole huomannut hänessä juurikaan empatiaa vieläkään, voi ihan surutta ottaa esim. pikkuveljeltä lelun tai tuuppia/töniä. Tuosta huolimatta on kuitenkin itseen kohdistuvissa toruissa ja kommenteissa liiankin herkkä, purskahtaa hetkessä itkuun, jos kokee tulleensa loukatuksi. Ei kestä minkäänlaista huumoria, esim. jos kutsun häntä vauva-ajan hellittelynimellä hän raivostuu ja rupeaa itkemään. Suuri krokotiilinkyyneliä.

Kyselee jatkuvasti, että "oonko mä tyhmä" ja "kukaan ei rakasta mua". Tämä etenkin on KÄSITTÄMÄTÖNTÄ koska me ollaan vauva-ajoista asti vain kehuttu poikaa! Ei olla arvosteltu silloinkaan, kun olis pitänyt, vaan omista lapsuudenkokemuksistamme johtuen ainoastaan kehuttu ja ylistetty, kuinka hieno poika se on. Ei voida ymmärtää miten sillä on noin huono itsetunto, ja vielä tuossa iässä. Ei kestä muiden sisarusten kehumista, vaan alkaa huutamaan isoon ääneen "miksi te ette mua kehu ja rakasta!" ja lopulta huomio täytyy siirtää sisaruksista poikaan, jottei tämä järjestä kohtausta.

Poika on mielestämme saanut erittäin hyvät kasvuolosuhteet, meillä vanhemmilla on hyvä parisuhde ja kotona on muutenkin mukava ilmapiiri. Mikään ei selitä tätä pojan käytöstä. Mä en saa häneen mitään otetta.

Ei kai mun välttämättä tarvitse olla huolissani, mutta olen silti. Ehkä pojalla on vaan tempperamenttinen luonne, ehkä se empatiakykykin joskus tulee? Vai kasvatanko tässä pientä narsistia, jonka käytös vain iän myötä pahenee.

Tarttis nyt vähän viisaita sanoja. Kiitos.

 

["vieras"]

Kuulostaa siltä että ette ole asettanut rajoja, vaan olette ns. paaponut lapsenne tuollaiseksi. Von olla väärässäkin, mutta sellainen kuva tuosta tuli.

 

["perseennuolija"]

Perheneuvolaan.
Sieltä saatte neuvoja,miten käyttäytyä missäkin tilanteessa ja siitä hyötyä tulevaisuutta varten myös.

 

["alkup"]

tiedätkö, nro 2, tuota mä itsekin olen pelännyt. Rajoja on pidetty huonosti, poika on oikea lellipentu. Mutta kun tuntuu ettei sille voi asettaa rajoja, kun loukkaantuu NIIN VERISESTI että mua pelottaa, ettei se anna ikinä anteeks.

 

["äiti minäkin"]

kuulisin mieluusti vastauksia, sillä meillä on aivan sama tilanne, mutta kyseessä 5-vuotias tyttö.

 

[Nellien]

joo no voihan kyse olla rajattomuudestakin,mutta en oikein usko.

perheneuvola oli meillä ainakin ihan turha instanssi, jarrutti vaan tutkimuksiin pääsyä koska sosionomi siellä oli sitä mieltä että normaali lapsi. Kaskun päästiin neurologille niin johan alkoi oikeetkin syyt löytyy.


Mutta hei kaikille kehuja tasapuolisesti ja jos poika siitä järjestää kohtauksen niin anna järjestää! ei yks lapsi voi olla koko ajan maailman napa,johan sillä vääristyy käsitykset normaalista.

Tota empatiakyvyn puutetta mietin ja noista maneereista että voiko olla kyse aspergerista? käyppä lukee!

uhmakkuushäiriö... adhd... Niistä kannattaa lähtee. ite mieltäisin lapsen ennemmin aspergeriksi... mutta äitinä sinä tiedät parhaiten..joten tutustu noihin ja hake poika psykologin tutkimuksiin ja sen jälkeen tk lääkäriltä lähete neurologille!

 

[Nellien]

[QUOTE="alkup";26666624]tiedätkö, nro 2, tuota mä itsekin olen pelännyt. Rajoja on pidetty huonosti, poika on oikea lellipentu. Mutta kun tuntuu ettei sille voi asettaa rajoja, kun loukkaantuu NIIN VERISESTI että mua pelottaa, ettei se anna ikinä anteeks. [/QUOTE]

No herranjestas(enpä arvannut että tälläsiä vanhempia on). A. kyllä antaa anteeksi. b. teet tollein vaan karhunpalveluksen lapselle c.Millä se oppii sietää pettymyksiä jos niitä ei ole d. miten se oppii ottaa muut huomioon jos sen ei ikinä tartte sitä tehä?

Nyt sovitte isän kanssa säännöt ja seuraamukset ja niistä pidetään kiinni oli mitä oli!

Sen lisäksi tietysti kannustusta hyvään, kiittämistä, kehumista kun tekee oikein.

 

["alkup"]

kiitos vastauksista! Luin tuosta aspergeristä, ei kyllä viittaa meidän poikaan kuten ei myöskään adhd - poika on tosi älykäs, on esim. kiinnostunut tieteistä ja oppi jo neljävuotiaana lukemaan. On vaan niin täynnä itseänsä..

Mä oon vissiin niin väsynyt tän lapsilauman paimentamisesta (7 lasta) etten ole pystynyt pitämään kuria yllä. Hassua kyllä muut lapset ovat ihan erilaisia kuin tämä kuusivuotiaani. Mietin tuossa jo sitäkin, että hän oli ainoa lapsi, jonka vauva-aikana sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Voiko sellainen vaikuttaa näin paljon lapsen persoonaan? En muista lapsen vauva-ajoista paljoakaan ja kärsin siitä syyllisyyttä. Ehkä siksikin olen lellinnyt poikaa.

 

[meillä]

Kuulostaa vain siltä, että pettymyksen sietokyky vielä alhainen, kuten yleensäkin tuossa iässä. Ja ihan rohkeasti vain niitä rajoja asettamaan. Ei liian helpolla periksi. Teette vain karhunpalvelusta, jos aina annatte pojalle periksi. Nyt ne rajat on asetettava, murrosiässä on jo myöhäistä.

 

[minä myös]

[QUOTE="alkup";26666769]kiitos vastauksista! Luin tuosta aspergeristä, ei kyllä viittaa meidän poikaan kuten ei myöskään adhd - poika on tosi älykäs, on esim. kiinnostunut tieteistä ja oppi jo neljävuotiaana lukemaan. On vaan niin täynnä itseänsä..

Mä oon vissiin niin väsynyt tän lapsilauman paimentamisesta (7 lasta) etten ole pystynyt pitämään kuria yllä. Hassua kyllä muut lapset ovat ihan erilaisia kuin tämä kuusivuotiaani. Mietin tuossa jo sitäkin, että hän oli ainoa lapsi, jonka vauva-aikana sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Voiko sellainen vaikuttaa näin paljon lapsen persoonaan? En muista lapsen vauva-ajoista paljoakaan ja kärsin siitä syyllisyyttä. Ehkä siksikin olen lellinnyt poikaa.[/QUOTE]

Minun poikani vauva-aika oli hankalaa ja itse olin taatusti masentunut sinä aikana. Isoja mustia aukkoja on paljonkin, en muista. Olin tosi väsynyt ja se varmasti heijastui lapseen. En jaksanut innostua. Enkä hakenut apua. Poika oli myös tuollainen sitten samassa iässä. Lisäksi sai raivareita. Minulla on tänä päivänäkin hieman etäinen suhde tähän lapseen ja epäilen tuolla masennuksella olevan osuutta asiaan. 4 lasta minullak ja vain tämän yhden kanssa ollut näin hankalaa. Surettaa kovasti pojan puolesta, jos olinkin kylmä ja etäinen äiti vauva- ja taaperoaikana =(

 

[check your head]

Ap, älykkyys ei poissulje aspergeria/adhd:ta. Oma poikani luki myös vajaa 5-vuotiaana, on aina ollut kiinnostunut tietokirjallisuudesta, puhunut pitkiä lauseita alle 2-vuotiaana jne...ja hänellä on nuo molemmat sairaudet.

 

["alkup"]

Minun poikani vauva-aika oli hankalaa ja itse olin taatusti masentunut sinä aikana. Isoja mustia aukkoja on paljonkin, en muista. Olin tosi väsynyt ja se varmasti heijastui lapseen. En jaksanut innostua. Enkä hakenut apua. Poika oli myös tuollainen sitten samassa iässä. Lisäksi sai raivareita. Minulla on tänä päivänäkin hieman etäinen suhde tähän lapseen ja epäilen tuolla masennuksella olevan osuutta asiaan. 4 lasta minullak ja vain tämän yhden kanssa ollut näin hankalaa. Surettaa kovasti pojan puolesta, jos olinkin kylmä ja etäinen äiti vauva- ja taaperoaikana =(

juuri näin! Voimia sinulle, toivoo kohtalotoveri.

 

["vieras"]

Jos epailet etta omalla kayttaytymisellasi on merkittava vaikutus pojan ongelmiin, en heti alkaisi diagnoosia ehtia kuten jotkin ehdottaa, vaan mieluummin niita ratkaisuja ongelmiin. Jos 6v. ei ole ikina joutunut pettymaan ei hanelta voi odottaa pettymyksen sietokykya, joten se on opetettava pikkuhiljaa ilman etta annetaan periksi ensimmaisista crokotiilin kyynelista, joita lapsi varmasti kayttaa haikailematta saadakseen mita haluaa!
Kohteletteko muita lapsia samoin kuin hanta? Eli voisiko pojan epavarmuus teidan rakkaudesta johtua osittain siita etta huomaa etta hanta kohdellaan erilailla, vaikkakin lellimalla, minka takia epailee ettei han ole tarpeeksi hyva? Tuon ikaisella pitaisi olla jo selvaa etta omia valintoja voi tehda, mutta niilla on myos seuraukset joista joutuu vastuuseen.
Kovasti voimia tilanteeseen ja olet jo oikealla tiella kun tiedostat etta ongelmat voi olla lahtoisin vanhemmista ja olet valmis yrittamaan!

 

["vieras"]

Lapsilla on myös oma luonne ja valitettavasti joskus voi huomata omassa lapsessaan kaikesta kasvatuksesta huolimatta tai täysin siitä riippumatta myös huonoja piirteitä kuten empatiakyvyttömyyttä ja itsekkyyttä. Ehkä ne myös korostuvat jos lapsi on samaan aikaan älykäs ja sisimmässään hyvin herkkä.
Jossain määrin empatiaa voi varmaan myös opettaa.
Rajat tietysti pitäisi olla juurikin tuollaisella lapsella mutta huomatkaa että suunnanmuutos täytyy tehdä sopivalla tahdilla, ei varmaan poika voi käsittää jos yks päivä vaan kaikki käyttäytymismallit on ihan erilaiset kuin aiemmin. Ja tuonikäisen kanssa voisi jo istua pöydän ääreen ja jutella uusista säännöistä ja sopivasta käytöksestä.

 

[-]

Kirjavinkki - Curling-vanhemmat ja lapsityrannit.
Nimestään huolimatta antaa hyvin vinkkejä rajojen löytämiseen ja lapsen terveen sosiaalisen itsetunnon kasvattamiseen.
Linkkivinkki - http://www.koulutuselamaan.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=26&Itemid=35

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";26667020]Jos epailet etta omalla kayttaytymisellasi on merkittava vaikutus pojan ongelmiin, en heti alkaisi diagnoosia ehtia kuten jotkin ehdottaa, vaan mieluummin niita ratkaisuja ongelmiin. Jos 6v. ei ole ikina joutunut pettymaan ei hanelta voi odottaa pettymyksen sietokykya, joten se on opetettava pikkuhiljaa ilman etta annetaan periksi ensimmaisista crokotiilin kyynelista, joita lapsi varmasti kayttaa haikailematta saadakseen mita haluaa!
Kohteletteko muita lapsia samoin kuin hanta? Eli voisiko pojan epavarmuus teidan rakkaudesta johtua osittain siita etta huomaa etta hanta kohdellaan erilailla, vaikkakin lellimalla, minka takia epailee ettei han ole tarpeeksi hyva? Tuon ikaisella pitaisi olla jo selvaa etta omia valintoja voi tehda, mutta niilla on myos seuraukset joista joutuu vastuuseen.
Kovasti voimia tilanteeseen ja olet jo oikealla tiella kun tiedostat etta ongelmat voi olla lahtoisin vanhemmista ja olet valmis yrittamaan![/QUOTE]

Kiitos, tämä antoi toivoa! Olet viisas, kiitos

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26667020]Jos epailet etta omalla kayttaytymisellasi on merkittava vaikutus pojan ongelmiin, en heti alkaisi diagnoosia ehtia kuten jotkin ehdottaa, vaan mieluummin niita ratkaisuja ongelmiin. Jos 6v. ei ole ikina joutunut pettymaan ei hanelta voi odottaa pettymyksen sietokykya, joten se on opetettava pikkuhiljaa ilman etta annetaan periksi ensimmaisista crokotiilin kyynelista, joita lapsi varmasti kayttaa haikailematta saadakseen mita haluaa!
Kohteletteko muita lapsia samoin kuin hanta? Eli voisiko pojan epavarmuus teidan rakkaudesta johtua osittain siita etta huomaa etta hanta kohdellaan erilailla, vaikkakin lellimalla, minka takia epailee ettei han ole tarpeeksi hyva? Tuon ikaisella pitaisi olla jo selvaa etta omia valintoja voi tehda, mutta niilla on myos seuraukset joista joutuu vastuuseen.
Kovasti voimia tilanteeseen ja olet jo oikealla tiella kun tiedostat etta ongelmat voi olla lahtoisin vanhemmista ja olet valmis yrittamaan![/QUOTE]

Tässä kiteytyy hienosti se, mitä itsekin ajattelin. Suurin karhunpalvelus, jonka voit lapsellesi tehdä, on olla asettamatta mitään rajoja. Jos sinusta tuntuu, ettei taustalla ole mitään sairautta tms vaan pojan käytös johtuu teidän vanhempien toiminnasta, lakkaa kohtelemasta poikaa eri lailla kuin sisaruksiaan! Jos minä tuntisin, että vanhempani kohtelisivat muita sisaruksiani täysin erilailla kuin minua, epäilisin varmasti itsekin, rakastavatko he minua yhtä lailla kuin muita.

Lapsi rakastaa äitiään, vaikka tämä olisi millainen psykopaatti/murhaaja/kylähullu, koska se nainen on hänen äitinsä. Näin ulkopuolisena kuulostaa todella kummalliselta, että pelkäät lapsen suuttuvan sinulle niin kovasti, että et uskalla kieltää häneltä mitään. Millaisen viestin se antaa lapselle? Sinun tehtäväsi on opettaa lapselle tunteiden hallintaa ja pettymyksien sietämistä.

Opettajana toivon todella, että otat vaikka sinne perheneuvolaan yhteyttä, jotta ehditte lapsen kanssa valmistautua tulevaan koulun alkuun. Siellä viimeistään lapselle tulevat elämän pelisäännöt selviksi, ja se tulee olemaan järkytys jos lapsi joutuu sinne noinkin erilaisesta maailmasta kuin teillä siellä kotona nyt on. On kaikille parempi, jos hoidat vanhemman velvollisuutesi nyt eikä sitten joskus.

Sinä rakastat lastasi ja hänen on hyvä huomata, että vaikka kaikki ei aina mene hänen toiveidensa mukaan, hän ei saa aina tahtoaan läpi ja vaikka rakastat muitakin lapsia, se ei ole häneltä pois. Keskustele miehesi kanssa, jotta saatte sovittua selvät säännöt käytöksestä, jota lapselta odotatte. Sen jälkeen esittelette säännöt lapselle ja keskustelette hänen kanssaan asiasta. Kirjoittakaa vaikka seinälle tauluun ne säännöt, siitä niitä on hyvä yhdessä käydä katsomassa tarpeen tullen.

Tsemppiä! Luota itseesi äläkä tunne syyllisyyttä entisestä. Sitä et voi enää muuttaa, mutta tulevaisuuden voit!

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";26667764]Tässä kiteytyy hienosti se, mitä itsekin ajattelin. Suurin karhunpalvelus, jonka voit lapsellesi tehdä, on olla asettamatta mitään rajoja. Jos sinusta tuntuu, ettei taustalla ole mitään sairautta tms vaan pojan käytös johtuu teidän vanhempien toiminnasta, lakkaa kohtelemasta poikaa eri lailla kuin sisaruksiaan! Jos minä tuntisin, että vanhempani kohtelisivat muita sisaruksiani täysin erilailla kuin minua, epäilisin varmasti itsekin, rakastavatko he minua yhtä lailla kuin muita.

Lapsi rakastaa äitiään, vaikka tämä olisi millainen psykopaatti/murhaaja/kylähullu, koska se nainen on hänen äitinsä. Näin ulkopuolisena kuulostaa todella kummalliselta, että pelkäät lapsen suuttuvan sinulle niin kovasti, että et uskalla kieltää häneltä mitään. Millaisen viestin se antaa lapselle? Sinun tehtäväsi on opettaa lapselle tunteiden hallintaa ja pettymyksien sietämistä.

Opettajana toivon todella, että otat vaikka sinne perheneuvolaan yhteyttä, jotta ehditte lapsen kanssa valmistautua tulevaan koulun alkuun. Siellä viimeistään lapselle tulevat elämän pelisäännöt selviksi, ja se tulee olemaan järkytys jos lapsi joutuu sinne noinkin erilaisesta maailmasta kuin teillä siellä kotona nyt on. On kaikille parempi, jos hoidat vanhemman velvollisuutesi nyt eikä sitten joskus.

Sinä rakastat lastasi ja hänen on hyvä huomata, että vaikka kaikki ei aina mene hänen toiveidensa mukaan, hän ei saa aina tahtoaan läpi ja vaikka rakastat muitakin lapsia, se ei ole häneltä pois. Keskustele miehesi kanssa, jotta saatte sovittua selvät säännöt käytöksestä, jota lapselta odotatte. Sen jälkeen esittelette säännöt lapselle ja keskustelette hänen kanssaan asiasta. Kirjoittakaa vaikka seinälle tauluun ne säännöt, siitä niitä on hyvä yhdessä käydä katsomassa tarpeen tullen.

Tsemppiä! Luota itseesi äläkä tunne syyllisyyttä entisestä. Sitä et voi enää muuttaa, mutta tulevaisuuden voit![/QUOTE]

Kiitos sinullekin, ihanasti kirjoitit ja melkein tuli kyyneleet silmiin kun alan tajuta näitä juttuja. Vielä kun löytyisi miehen kanssa edes sen verran aikaa kaksin, että saataisiin käytyä yhdessä asioita läpi.

Tuo eskarin aloitus jo itsessään hirvittää, kun ei varmasti sopeudu sinnekään, on niin eri maailma sekin.

 

["apua"]

Meillä saman ikäisellä pojalla todettiin aistiyliherkkyys. Tunnepurkaukset voimakkaita, turhautumista jos jotain ei opi heti ensimmäisellä yrittämällä, vaatteiden kanssa vaikeutta löytää oikeanlaista, eri ruokalajien sietäminen haasteellista erilaisten koostumusten vuoksi (tämä tuntuu niin karhealta, en voi syödä kun on niin rapeaa, limaista tms...) Empatiakyvyiltään tämä meidän tapauksemme kyllä aivan ylitse muiden, huomioi sitten taas enemmän kuin tuon ikäisen tarvitsisi ja kantaa huolta pikkusisaruksistaan ja puolustaa kavereitaan yms. Mutta raivonpuuskat olivat hyvin voimakkaita, nyt on hieman seesteisempää ollut. Kaipaa unta mahdottomasti, nukkuu 19-07 yöunet, haluaa ja tarvitsee paljon omaa aikaa, näpertää pikkulegoilla tms. koska ylimääräinen melu ärsyttää ja väsyttää häntä aivan toisella tavalla kuin muita sisaruksia...Voin lohduttaa, me saimme ajan neuvolan kautta toimintaterapeutille joka teki diagnoosin ja saimme kotihoito-ohjeita. Hirmuisen näpäkkää kasvatustahan tuollainen haasteellisempi lapsi kaipaa, ei kannata alkaa hyssyttelemään vain välttyäkseen kohtauksilta. Se että pidätte hyvin tarkat rajat ja huomioitte tasavertaisesti muiden sisarusten rinnalla riittää. Hän voi kokea olonsa vielä levottomammaksi koska aistii teistä epävarmuuden. Te olette vanhemmat, te asetatte rajat.

 

[sama vieras]

[QUOTE="alkup";26667790]Kiitos sinullekin, ihanasti kirjoitit ja melkein tuli kyyneleet silmiin kun alan tajuta näitä juttuja. Vielä kun löytyisi miehen kanssa edes sen verran aikaa kaksin, että saataisiin käytyä yhdessä asioita läpi.

Tuo eskarin aloitus jo itsessään hirvittää, kun ei varmasti sopeudu sinnekään, on niin eri maailma sekin.[/QUOTE]

Hyvä, jos palstasta on apua

Tuli vielä tuosta sääntötaulusta mieleen, että kun olette käyneet sen kolmisin pojan kanssa läpi, kannattaa se käydä läpi myös muiden lasten kanssa, jotta pojalle ei taas tule sellainen olo, että hän on jotenkin erilainen kuin muut (häneltä odotetaan eri asioita kuin muilta).

Muistathan kertoa eskariopettajalle tästä tilanteesta, jotta he voivat auttaa poikaa.