En osaa olla yksin

[hukassa]

Tilanteeni on seuraavanlainen: erosin kesällä ensirakkaudestani, suhde kesti seitsemän vuotta. Aloimme seurustella, kun olin 16, mies pari vuotta vanhempi. Kasvoimme yhdessä, mutta olimme/olemme todella erilaisia ihmisiä. Rakkautta ei silti koskaan puuttunut, tuntui vain, että en suhteessa ollessani pystynyt toteuttamaan itseäni ja omia haaveitani lainkaan. Lähes kahden vuoden harkinnan jälkeen päätin jättää hänet, vaikka tuntui kuin sydän riistettäisiin rinnasta.

Halusin olla yksin ja kokea, millaista on elää vain itseään varten kyselemättä muiden mielipiteitä. No, eihän siitä mitään tullut. En vain osannut olla yksin ja nyt olen uudessa suhteessa miehen kanssa, johon kesällä tutustuin, hieman ennen eroa. Tämä mies on täysin vastakohta ensirakkaudelleni ja meillä on ollut hauskaa yhdessä. Luulen, että olen rakastunut häneen, mutta tuntuu, että suurimmaksi osaksi haluan olla hänen kanssaan vain, ettei tarvitsisi olla yksin. En näe tämän miehen kanssa välttämättä tulevaisuutta, en ainakaan paria vuotta pidemmälle. Olemme samalla aaltopituudella, mutta esiin on tullut myös asioita, joista muodostuu kynnyskysymyksiä myöhemmin.

Samalla kaipaan ensimmäistäni välillä niin paljon, että en tiedä, miten päin olisin. Varsinkin jos olen yksin. Silloin vain itken ja olen ahdistunut. Tämä uusi mies on ollut erostani lähtien kuvioissa lähen päivittäin ja yksinolo on äärimmäisen ahdistavaa. Kai minä käytän häntä vain laastarina. Mutta samalla olen ollut niin helvetin typerä, että olen päästänyt itseni rakastumaan häneen, kehitellyt oikeita tunteita ja se tekee asiasta vielä paljon monimutkaisemman. Taidan rakastaa kahta miestä ja olen aivan hukassa. Haluan pitää hauskaa tämän uuden kanssa, mutta en kykene pelkästään "hauskanpitoon" ja välitän hänestä oikeasti. Välillä taas mietin mahdollisuutta, että palaisin myöhemmin takaisin ensimmäiseni kanssa ja perustaisin perheen.

Voi luoja, miten sekaisin voi ihmislapsi olla. Mitäköhän helvettiä pitäisi tehdä?

 

[*Siri*]

"Voi luoja, miten sekaisin voi ihmislapsi olla. Mitäköhän helvettiä pitäisi tehdä? "

Elää päivä kerrallaan ja katsoa mihin elämä vie.

Viisaimmin tekisit, jos heivaisit tämän toisenkin miehen elämästäsi ja olisit vähän aikaa oikeasti yksin. Vaikeaa ja surkeaahan se olisi, mutta selvittäisi sinulle mitä oikeasti haluat. Ja voisit vähän irrotella ja pitää hauskaa ja tapailla vertailun vuoksi muitakin miehiä. Olet vielä nuori, epäröit suhteen kestävyyttä, mene, nauti ja elä, äläkä nyt taas mummoudu tämänkin kanssa.

Jos seurustelit saman miehen kanssa 16 v. asti, oli vain ajan kysymys, koska halusit nähdä mitä on aidan toisella puolella. Parempi nyt kuin sitten kun teillä olisi asuntolainat ja lapset.

 

[peruskaura]

Tilanteeni on seuraavanlainen: erosin kesällä ensirakkaudestani, suhde kesti seitsemän vuotta. Aloimme seurustella, kun olin 16, mies pari vuotta vanhempi. Kasvoimme yhdessä, mutta olimme/olemme todella erilaisia ihmisiä. Rakkautta ei silti koskaan puuttunut, tuntui vain, että en suhteessa ollessani pystynyt toteuttamaan itseäni ja omia haaveitani lainkaan. Lähes kahden vuoden harkinnan jälkeen päätin jättää hänet, vaikka tuntui kuin sydän riistettäisiin rinnasta.

Olet edelleen rakastunut tähän ensimmäiseen ja intohimoa on lisännyt (ylläpitänyt) jopa seitsemän vuoden ajan tuskallinen hylätyksi tulemisen pelko (tunteen nimi on mustasukkaisuus). Tämä johtuu miehen 'erilaisuudesta' - reaktiivisesta kiintymyshäiriöstä (RAD). Rakastumisen kohteen menettämisen pakkomielteinen pelko on pitänyt suhteessa, vaikka olet jatkuvasti laiminlyönyt omia tarpeitasi niinkin kauan (kuten rakastunut tav. tekeekin).

Halusin olla yksin ja kokea, millaista on elää vain itseään varten kyselemättä muiden mielipiteitä. No, eihän siitä mitään tullut. En vain osannut olla yksin ja nyt olen uudessa suhteessa miehen kanssa, johon kesällä tutustuin, hieman ennen eroa. Tämä mies on täysin vastakohta ensirakkaudelleni ja meillä on ollut hauskaa yhdessä. Luulen, että olen rakastunut häneen, mutta tuntuu, että suurimmaksi osaksi haluan olla hänen kanssaan vain, ettei tarvitsisi olla yksin. En näe tämän miehen kanssa välttämättä tulevaisuutta, en ainakaan paria vuotta pidemmälle.

Rakastunut ei 'osaa' olla yksin. Se todella sattuu ahdistuksen nostaessa stressihormonitasoja hyvin korkealle, mikä pitkäaikaisena tuottaa vaikeita elämänlaatua pilaavia oireita ja vahingoittaa elimistöä (lisää sairastumisalttiutta).

Olemme samalla aaltopituudella, mutta esiin on tullut myös asioita, joista muodostuu kynnyskysymyksiä myöhemmin.

Rakastunut ei kykene reagoimaan intohimoisesti kuin yhteen henkilöön kerrallaan (rakastumisen tunteiden kohde on edelleen ja yhä vain ex).

Samalla kaipaan ensimmäistäni välillä niin paljon, että en tiedä, miten päin olisin. Varsinkin jos olen yksin. Silloin vain itken ja olen ahdistunut.

Uusi suhde lievittää (laastaroi) jossainmäärin yksinjäämisen tunteen aiheuttamaa stressiä, mutta ei poista stressin syytä. Rakastunut on myös aina sisimmässään masentunut ja erittäin raju itsepintainen ahdistus puhkeaakin yksinollessa pahimmilleen.

Tämä uusi mies on ollut erostani lähtien kuvioissa lähen päivittäin ja yksinolo on äärimmäisen ahdistavaa. Kai minä käytän häntä vain laastarina. Mutta samalla olen ollut niin helvetin typerä, että olen päästänyt itseni rakastumaan häneen, kehitellyt oikeita tunteita ja se tekee asiasta vielä paljon monimutkaisemman. Taidan rakastaa kahta miestä ja olen aivan hukassa.

Rakastumista ei voi kehitellä mitenkään. Terve ihminen kiintyy aikanaan jokaiseen jonka kanssa elää läheisessä kanssakäymisessä. Tämä ei ole kuitenkaan rakastumista, eikä toimi sen osana.

Haluan pitää hauskaa tämän uuden kanssa, mutta en kykene pelkästään "hauskanpitoon" ja välitän hänestä oikeasti. Välillä taas mietin mahdollisuutta, että palaisin myöhemmin takaisin ensimmäiseni kanssa ja perustaisin perheen.

Rakastuminen on 'yksiavioista' ja synnyttää eston 'moniavioisuudelle'. Jos mainitsemasi "hauskanpito" tarkoittaa eroottista suhdetta tms. (esim. fuckbuddy), tuottaa rakastumisen prosessi pettymystä (häiriten itsensätoteuttamista) oirehtimisena uudessa suhteessa, eritoten seksuaalisuuden alueella (mm. mielleyhtymänä - tunteena uskottomuudesta entiselle suhteelle).

Voi luoja, miten sekaisin voi ihmislapsi olla. Mitäköhän helvettiä pitäisi tehdä?

Niinsanotusti lopettaa haikailu exän perään (eli tämänhetkinen rakastumisprosessi jonka kohteena ex). En tiedä neuvoja kuinka se onnistuu (muutakuin ohjeet sydänsurujen potemiseen).

Ennuste: Nykyisessä suhteessa voit toteuttaa itseäsi, entisessä et (umpikuja). Haikailu perustuu ex-seuran hurmaavuuden helpottaviin muistoihin, mutta myös ex-murheiden unohtamiseen. Itsesi ja nykyisen miehesi kannalta suosittelen molemmille tilanteenne tunnistamista ja tiedostamista elämässänne ja parisuhteessanne vallitseviksi realiteetteiksi.

 

[Heh]

Jos olet 16-vuotiaasta lähtien seurustellut sinulta on jäänyt normaali itsenäisyysvaihe kokematta. Siksi kipuilet. Voithan toki jatkaa läheisriippuvaista elämääsi hamaan tappiin saakka. Kyllä kiertokapulat sinunlaisesi haistavat ja osaavat käyttää oikeaa taktiikkaa. Parisuhdemarkkinoilla olet aina kuumaa kamaa. Joten vaihtoehtoja on kaksi, joko itsenäistyt aikuiseksi ihmiseksi tai sitten jatkat ns. puoliskona elämistä.

 

[hukassa]

Luulenpa tosiaan, että ainoa keino "itsenäistyä" ja oppia olemaan vain omassa seurassaan -mahdollisesti vielä nauttia siitä-, olisi jättää tämä uusikin. Sitä tuskin kuitenkaan teen. Pitäisiköhän sitten vain rajoittaa tämän uutukaisen näkemistä ja pakottautua olemaan yksin vaikka pari päivää viikosta? Olisiko siitä mitään hyötyä? Kai mä vaan oon hukannu itseni jonnekin... Tosin ensimmäisessä suhteessani osasin nauttia niistä päivistä, kun mies ei ollut kotona/näköpiirissä. Tarvitsin niitä eikä ahdistuksesta ollut tietoakaan. Tosin, niin... nyt olen kaiketi vain painanut eron käsittelyn taka-alalle, kun tämä uusi mies on vienyt kaiken huomion ja ajan. Ja kun olen yksin, on aikaa ajatella asioita ja sekös se ahdistaa.

 

[Heh]

No jos yksinoleminen tuottaa aikuiselle ihmiselle noin paljon vaikeuksia niin on ehkä parempi että menet naimisiin ja teet muutaman lapsen sitä oloasi helpottamaan. Toisaalta missä ne ystävät on, jotka on myös ihmissuhteita?