H
hukassa
Vieras
Tilanteeni on seuraavanlainen: erosin kesällä ensirakkaudestani, suhde kesti seitsemän vuotta. Aloimme seurustella, kun olin 16, mies pari vuotta vanhempi. Kasvoimme yhdessä, mutta olimme/olemme todella erilaisia ihmisiä. Rakkautta ei silti koskaan puuttunut, tuntui vain, että en suhteessa ollessani pystynyt toteuttamaan itseäni ja omia haaveitani lainkaan. Lähes kahden vuoden harkinnan jälkeen päätin jättää hänet, vaikka tuntui kuin sydän riistettäisiin rinnasta.
Halusin olla yksin ja kokea, millaista on elää vain itseään varten kyselemättä muiden mielipiteitä. No, eihän siitä mitään tullut. En vain osannut olla yksin ja nyt olen uudessa suhteessa miehen kanssa, johon kesällä tutustuin, hieman ennen eroa. Tämä mies on täysin vastakohta ensirakkaudelleni ja meillä on ollut hauskaa yhdessä. Luulen, että olen rakastunut häneen, mutta tuntuu, että suurimmaksi osaksi haluan olla hänen kanssaan vain, ettei tarvitsisi olla yksin. En näe tämän miehen kanssa välttämättä tulevaisuutta, en ainakaan paria vuotta pidemmälle. Olemme samalla aaltopituudella, mutta esiin on tullut myös asioita, joista muodostuu kynnyskysymyksiä myöhemmin.
Samalla kaipaan ensimmäistäni välillä niin paljon, että en tiedä, miten päin olisin. Varsinkin jos olen yksin. Silloin vain itken ja olen ahdistunut. Tämä uusi mies on ollut erostani lähtien kuvioissa lähen päivittäin ja yksinolo on äärimmäisen ahdistavaa. Kai minä käytän häntä vain laastarina. Mutta samalla olen ollut niin helvetin typerä, että olen päästänyt itseni rakastumaan häneen, kehitellyt oikeita tunteita ja se tekee asiasta vielä paljon monimutkaisemman. Taidan rakastaa kahta miestä ja olen aivan hukassa. Haluan pitää hauskaa tämän uuden kanssa, mutta en kykene pelkästään "hauskanpitoon" ja välitän hänestä oikeasti. Välillä taas mietin mahdollisuutta, että palaisin myöhemmin takaisin ensimmäiseni kanssa ja perustaisin perheen.
Voi luoja, miten sekaisin voi ihmislapsi olla. Mitäköhän helvettiä pitäisi tehdä?
Halusin olla yksin ja kokea, millaista on elää vain itseään varten kyselemättä muiden mielipiteitä. No, eihän siitä mitään tullut. En vain osannut olla yksin ja nyt olen uudessa suhteessa miehen kanssa, johon kesällä tutustuin, hieman ennen eroa. Tämä mies on täysin vastakohta ensirakkaudelleni ja meillä on ollut hauskaa yhdessä. Luulen, että olen rakastunut häneen, mutta tuntuu, että suurimmaksi osaksi haluan olla hänen kanssaan vain, ettei tarvitsisi olla yksin. En näe tämän miehen kanssa välttämättä tulevaisuutta, en ainakaan paria vuotta pidemmälle. Olemme samalla aaltopituudella, mutta esiin on tullut myös asioita, joista muodostuu kynnyskysymyksiä myöhemmin.
Samalla kaipaan ensimmäistäni välillä niin paljon, että en tiedä, miten päin olisin. Varsinkin jos olen yksin. Silloin vain itken ja olen ahdistunut. Tämä uusi mies on ollut erostani lähtien kuvioissa lähen päivittäin ja yksinolo on äärimmäisen ahdistavaa. Kai minä käytän häntä vain laastarina. Mutta samalla olen ollut niin helvetin typerä, että olen päästänyt itseni rakastumaan häneen, kehitellyt oikeita tunteita ja se tekee asiasta vielä paljon monimutkaisemman. Taidan rakastaa kahta miestä ja olen aivan hukassa. Haluan pitää hauskaa tämän uuden kanssa, mutta en kykene pelkästään "hauskanpitoon" ja välitän hänestä oikeasti. Välillä taas mietin mahdollisuutta, että palaisin myöhemmin takaisin ensimmäiseni kanssa ja perustaisin perheen.
Voi luoja, miten sekaisin voi ihmislapsi olla. Mitäköhän helvettiä pitäisi tehdä?