En olisi ikinä jaksanut hoitaa vauvaa alle 30-vuotiaana

Mä taas haluan, että lapset "rajoittavat" nyt eniten elämääni, vaikka olenkin omasta mielestä tarpeeksi vapaa.
Haluan, että sitten n.45 ikäisenä eivät enää rajoita samalla tavalla, mutta silti saan olla äiti. Tai lapset ovat koko ajan olemassa, mutta eivät enää mitään pikkuisia jotka roikkuvat jatkuvasti mukana. Haaveilen siitä ja samalla tämä elämänvaihe on ihana kun mulla on suht nuorena jo kaksi pientä poikaa. Äitini, joka siis vasta 44v usein sanookin, että on todella onnellinen, ihana vapaa aika nuorena jo, mutta silti ihanaa olla äiti ja mummi.

Ja siis tän ei ollut tarkoitus kumota sun oikeaa päätöstä, se on varmasti hyvä päätös jos siltä tuntuu. Se on oikeasti ihana tunne jos kokee, että kaikki palat loksahtelee itselleen sopivasti kohdilleen ja elämä on sitä mitä halusikin.

 

Kyllähän se suurimmalla osalla on kiinni siitä, että opiskeluvuosien ryyppybileet ja haalarireissut olisi jäänyt tekemättä lapsen takia.
Loppujenlopuksi harva tekee,työskentelee, harrastaa mitään kovin spesiaalia, jossa joutusi ympäri maailmaa rampata.

Omani sain nuorena, mutta nyt ovat jo teinejä. Multa on kysytty usein nuorempana, missä lapseni ovat kun meen ryyppäämään.

En ole vieläkään vetänyt niitä ensikännejä, koska en tykkää alkoholista.

Tai sitten on kyse siitä, että saa nukkua aamulla pitkään, ei tarvitse laittaa ruokaa, ei tarvitse siivota kenenkään oksennuksia, voi lähteä spontaanisti kahville kaverin kanssa töiden jälkeen, voi lähteä ulkomaille päivän varoitusajalla jne. Siis siitä vapaudesta.

 

Kyllähän se suurimmalla osalla on kiinni siitä, että opiskeluvuosien ryyppybileet ja haalarireissut olisi jäänyt tekemättä lapsen takia.
Loppujenlopuksi harva tekee,työskentelee, harrastaa mitään kovin spesiaalia, jossa joutusi ympäri maailmaa rampata.

No minä olen rampannut ympäri maailmaa oloissa, joihin en lapsia veisi. Kyllä sinne kriisialueille pääsee jokainen, jota asia kiinnostaa, ja jolla ei ole (toivottavasti) lapsia vastuullaan.

Ryyppääminen on on yhtä hyväksyttävä tapa käyttää omaa henkilökohtaista vapauttaan ja ainutkertaista elämäänsä kuin kriisialueilla oleskelukin. Mutta on niillä silti pientä eroa. Juopottelemaan pääsee äiti-ihminenkin heti kun malttaa jättää vauvan hoitoon. Mutta sotaa käyvään maahan en ainakaan minä ole enää äidiksi tultuani haikaillut, enkä haikaile sittenkään, kun lapset ovat yli 18. Oma elämä on muuttunut tietyssä mielessä kallisarvoisemmaksi äitiyden myötä. Katson, että se on tietyssä mielessä tuots juuri aiemmin mainitsemaani vanhenemista.

 

Elämää ei juurikaan voi suunnitella etukäteen. Nuorena sitä kuvittelee elämän loppuvan 35 ikävuoden jälkeen. Nyt nelikymppisenä tajuan olevani edelleen nuori. Olen vielä nuori mieleltäni ja minua kiinostaa pitkälti samat jutut, mitä kolmekymppisenäkin. Ihoni on vielä kuulas ja pukeudun trendikkäästi. Olen nuori, vaikka keski-ikä kolkuttaa jo oven tällä puolen.

Minä taas olen joutunut olosuhteiden pakosta muuttamaan 30-40 ikävuosien välillä enemmän, mitä nuorempana. Jouduin uudelleen kouluttautua, työn perässä muuttamaan kaupungista kaupunkiin yms.

Olen siis 40 ja lapseni 7v ja 5v. Monien ystävien lapset ovat jo teini-ikäisiä. Nyt ystäväporukka lähtee kaupunkilomalle Lontooseen ja arvatkaa olisiko tehnyt mieli mukaan? En mä pääse. En voi jättää lapsia, koska mieskään ei ole vielä lomalla.

Moni teatterimatka, karaokereissu, risteily, illanistujaiset, shoppaluviikonloppu yms jää jatkuvasti väliin lasten takia.
En myöskään voinut vastaanottaa yhtä haluamaani työtä, koska lapset ovat liian pieniä ja en voisi olla sellaisessa työssä.

Eli enemmän ne lapset mun elämää nyt rajoittaa, kuin mitä olisi rajoittanut 20-30v.

Meitä on moneen junaan ja lapset ovat lahjoja.

 

Mä taas haluan, että lapset "rajoittavat" nyt eniten elämääni, vaikka olenkin omasta mielestä tarpeeksi vapaa.
Haluan, että sitten n.45 ikäisenä eivät enää rajoita samalla tavalla, mutta silti saan olla äiti. Tai lapset ovat koko ajan olemassa, mutta eivät enää mitään pikkuisia jotka roikkuvat jatkuvasti mukana. Haaveilen siitä ja samalla tämä elämänvaihe on ihana kun mulla on suht nuorena jo kaksi pientä poikaa. Äitini, joka siis vasta 44v usein sanookin, että on todella onnellinen, ihana vapaa aika nuorena jo, mutta silti ihanaa olla äiti ja mummi.

Ja siis tän ei ollut tarkoitus kumota sun oikeaa päätöstä, se on varmasti hyvä päätös jos siltä tuntuu. Se on oikeasti ihana tunne jos kokee, että kaikki palat loksahtelee itselleen sopivasti kohdilleen ja elämä on sitä mitä halusikin.

Näin juuri. Kannattaa elää sen mukaan mikä tuntuu sillä hetkellä parhaalta. Jos nuorena tuntuu siltä, että haluaa olla vapaa ja mennä ilman lasta niin ei kannata tehdä lapsia sen takia, että sitten on 40-vuotiaana vapaa. Jos taas nuorena tuntuu siltä, että halua asettua aloilleen ja tehdä lapset niin ei kannata jättää tekemättä sen takia, että nuorena pitää olla vapaa.

 

[QUOTE="vieras";28617301]Tai sitten on kyse siitä, että saa nukkua aamulla pitkään, ei tarvitse laittaa ruokaa, ei tarvitse siivota kenenkään oksennuksia, voi lähteä spontaanisti kahville kaverin kanssa töiden jälkeen, voi lähteä ulkomaille päivän varoitusajalla jne. Siis siitä vapaudesta.[/QUOTE]

Mun lapsi on aina nukkunut aamulla pitkään. Pakastan laatikkoruokia niitä päiviä varten, kun en jaksa kokata. Päivän varoitusajalla olen lähtenyt reissuun lapsi mukana.
Kahville voin mennä töiden jälkeen. Ilmoitan vain miehelleni, että menen tiinan kanssa kahville ja voiko hän hakea tytöt. Aina on onnistunut.

 

Mun lapsi on aina nukkunut aamulla pitkään. Pakastan laatikkoruokia niitä päiviä varten, kun en jaksa kokata. Päivän varoitusajalla olen lähtenyt reissuun lapsi mukana.
Kahville voin mennä töiden jälkeen. Ilmoitan vain miehelleni, että menen tiinan kanssa kahville ja voiko hän hakea tytöt. Aina on onnistunut.

Ei voi olla niin vaikeaa ymmärtää pointtia. Vai ihan tosissaanko väität, että lapsi ei ole muuttanut elämääsi mitenkään? Sä et joudu tekemään asioita, joita et ole ennen joutunut tekemään? Sulla ei ole elämässä enemmän velvollisuuksia, vastuuta ja huolta?

 

Mä taas haluan, että lapset "rajoittavat" nyt eniten elämääni, vaikka olenkin omasta mielestä tarpeeksi vapaa.
Haluan, että sitten n.45 ikäisenä eivät enää rajoita samalla tavalla, mutta silti saan olla äiti. Tai lapset ovat koko ajan olemassa, mutta eivät enää mitään pikkuisia jotka roikkuvat jatkuvasti mukana. Haaveilen siitä ja samalla tämä elämänvaihe on ihana kun mulla on suht nuorena jo kaksi pientä poikaa. Äitini, joka siis vasta 44v usein sanookin, että on todella onnellinen, ihana vapaa aika nuorena jo, mutta silti ihanaa olla äiti ja mummi.

Ja siis tän ei ollut tarkoitus kumota sun oikeaa päätöstä, se on varmasti hyvä päätös jos siltä tuntuu. Se on oikeasti ihana tunne jos kokee, että kaikki palat loksahtelee itselleen sopivasti kohdilleen ja elämä on sitä mitä halusikin.

No kun minä olen 45, niin nuorin lapseni on 10, eli ei pitäis kyllä niin paljoa enää rajoittaa hänkään.

Ja tuo sun viimeinen kappale on ihan asian ytimessä, ei mullakaan ole mitään tarkoitusta mollata muiden valintoja, oli vaan pakko antaa oma mielipide kun ihmettelin sitä 39-vuotiasta joka ei jaksaisi enää hoitaa vauvaa. Mulla se on juuri toisinpäin, vaikkakin 39-vuotiaana nuorin on jo yli 3-vuotias eikä siis enää mikään vauva. Jaksan kuitenkin nyt hyvinkin tätä vauvailua, vaikka rajoittaa tämä äidiksi tulo tässäkin iässä. Ihmettelen niitä, joiden elämää lapset eivät rajoita mitenkään.

 

[QUOTE="vieras";28617372]Ei voi olla niin vaikeaa ymmärtää pointtia. Vai ihan tosissaanko väität, että lapsi ei ole muuttanut elämääsi mitenkään? Sä et joudu tekemään asioita, joita et ole ennen joutunut tekemään? Sulla ei ole elämässä enemmän velvollisuuksia, vastuuta ja huolta?[/QUOTE]

Aina välillä törmään tällä palstalla väitteisiin, että "lapsi ei ole muuttanut mitään" tai "en ole luopunut mistään lapsen vuoksi".

Välillä mietin, onko näille ihmisille tehty lobotomia. Niin huikea kasvun paikka (ja luopumisen myös, vaikka elämään on saanut monin verroin uutta sisältöä) on äitiys minulle ja kaikille tosielämässä tuntemilleni ollut.

 

[QUOTE="Marjo";28617308]Elämää ei juurikaan voi suunnitella etukäteen. Nuorena sitä kuvittelee elämän loppuvan 35 ikävuoden jälkeen. Nyt nelikymppisenä tajuan olevani edelleen nuori. Olen vielä nuori mieleltäni ja minua kiinostaa pitkälti samat jutut, mitä kolmekymppisenäkin. Ihoni on vielä kuulas ja pukeudun trendikkäästi. Olen nuori, vaikka keski-ikä kolkuttaa jo oven tällä puolen.

Minä taas olen joutunut olosuhteiden pakosta muuttamaan 30-40 ikävuosien välillä enemmän, mitä nuorempana. Jouduin uudelleen kouluttautua, työn perässä muuttamaan kaupungista kaupunkiin yms.

Olen siis 40 ja lapseni 7v ja 5v. Monien ystävien lapset ovat jo teini-ikäisiä. Nyt ystäväporukka lähtee kaupunkilomalle Lontooseen ja arvatkaa olisiko tehnyt mieli mukaan? En mä pääse. En voi jättää lapsia, koska mieskään ei ole vielä lomalla.

Moni teatterimatka, karaokereissu, risteily, illanistujaiset, shoppaluviikonloppu yms jää jatkuvasti väliin lasten takia.
En myöskään voinut vastaanottaa yhtä haluamaani työtä, koska lapset ovat liian pieniä ja en voisi olla sellaisessa työssä.

Eli enemmän ne lapset mun elämää nyt rajoittaa, kuin mitä olisi rajoittanut 20-30v.

Meitä on moneen junaan ja lapset ovat lahjoja.[/QUOTE]

Olen saman ikäinen kuin sinä ja lapsetkin ovat samanikäisiä, tosin he eivät ole minua estäneet yhtään ainutta reissua. Lapsilla on isä, monta mummoa ja pappaa, tätiä ja isotätiä jotka myös pystyvät tarvittessa hoitamaan.

 

Tokihan lapset rajoittavat elämää, ja antavat siihen myös paljon.

Itse jaksoin vauvailua ja taaperoita siis tosiaan erinomaiseti silloin alle kolmekymppisenä. En tuntenut vauvailun ja taaperoiden rajoittavan elämääni; en ajatellut sitä niin. Minusta äidiksi tulo, ja uudestaan äidiksi tulo, oli mahtava seikkailu ja onni, juuri tuolloin.

10-vuotias on suht helppo. Sitä voi melkein kuvitella että lapsesta ei tule enää olemaan mitään vaivaa. Mutta sitten se onkin 13, 15 ja 17 vuotta. Omalta kohdalta täytyy sanoa että 17 oli pahin ikä, molemmilla...

Nyt kun olen 50-vuotias, olen kovin onnellinen, että lapseni ovat nuoria aikuisia eikä enää teinejä... Toivon myös, että jo pian saan lapsenlapsia, kun vielä itse jaksan niiden kanssa touhuta ajoittain (kun ne saa palauttaa vanhemmilleen...)

 

Mun lapsi on aina nukkunut aamulla pitkään. Pakastan laatikkoruokia niitä päiviä varten, kun en jaksa kokata. Päivän varoitusajalla olen lähtenyt reissuun lapsi mukana.
Kahville voin mennä töiden jälkeen. Ilmoitan vain miehelleni, että menen tiinan kanssa kahville ja voiko hän hakea tytöt. Aina on onnistunut.

Sun lapsi on aina myös illalla nukkunut juuri ennen sinua? Tehnyt itse iltapesut ja lukenut iltasadun ja mennyt sänkyyn? Huolehtii itsestään, tekee ruokansa, pukee vaippansa ja vaatteet ja menee aamulla hoitoon ja iltapäivällä käpsyttää kotiin? Ei ole valvonut koskaan, edes vauvana sua herättänyt? Reissussa ei tarvitse miettiä, missä seuraava vessa, ruokapiste, juomapiste, päikkärit tms?

No sitten. Mun lapsi on ihan toisenlainen kun sun

 

[QUOTE="poikia3";28616913]Niin, neuvolassa käydään alkuun kerran kuussa, myöhemmin useamman kuukauden välein.

Ruokakaupassa voi käydä kerran viikossa, ja ihan hyvin ruoka riittää viikoksi.

Pakollisia menoja ei todellakaan ole vauvan kanssa enemmän kuin esim. työssäkäyvällä ihmisellä.

Osa vauvoista nukkuu ulkona paremmin, totta. Tähän riittää se, että vauvan laittaa parvekkeelle tai pihaan nukkumaan. Esikoiseni ei viihtynyt vaunuissa lainkaan, hiukan hankalaa oli talvivauvan kanssa, kun oli pakko käydä esim. siellä kaupassa ja kantaa vauvaa. 16 vuotta sitten ei myöskään ollut olemassakaan vauvan kantamiseen tarkoitettuja takkeja.[/QUOTE]

Minusta tuntuu, että sinun on usein päästävä alentamaan minun kirjoituksiani, tuntuu, että kirjoitan mitä tahansa niin olet usein sen jälkeen pätemässä minun kirjoituksiani. Kyllä minä itse tiedän mitä jaksan tehdä itseni eteen ja mitä jaksan tehdä muiden eteen.

 

Tokihan lapset rajoittavat elämää, ja antavat siihen myös paljon.

Itse jaksoin vauvailua ja taaperoita siis tosiaan erinomaiseti silloin alle kolmekymppisenä. En tuntenut vauvailun ja taaperoiden rajoittavan elämääni; en ajatellut sitä niin. Minusta äidiksi tulo, ja uudestaan äidiksi tulo, oli mahtava seikkailu ja onni, juuri tuolloin.

10-vuotias on suht helppo. Sitä voi melkein kuvitella että lapsesta ei tule enää olemaan mitään vaivaa. Mutta sitten se onkin 13, 15 ja 17 vuotta. Omalta kohdalta täytyy sanoa että 17 oli pahin ikä, molemmilla...

Nyt kun olen 50-vuotias, olen kovin onnellinen, että lapseni ovat nuoria aikuisia eikä enää teinejä... Toivon myös, että jo pian saan lapsenlapsia, kun vielä itse jaksan niiden kanssa touhuta ajoittain (kun ne saa palauttaa vanhemmilleen...)

Mun vanhemmat on jo yli 60-vuotiaita, kun saivat kerralla useamman lapsenlapsen (siskoni kanssa "tehtiin" yhtä aikaa). Ja jaksavat kyllä touhuta heidän kanssaan, jopa enemmän kuin me. Oma mummoni jaksoi touhuta lasten kanssa ihan loppuun asti, kuoli 85-vuotiaana.

Kannattaa pitää kunnostaan huolta jos ei jaksa lapsenlasten kanssa leikkiä kun ikää tulee lisää.

 

[QUOTE="aloittaja";28615318]Mitä tarkoitat? Itse olen käynyt kaksi korkeakoulututkintoa, kun ensimmäinen osoittautui vääräksi uravalinnaksi. Myös mies on vaihtunut tuossa välillä kahdesti. Reissattu on paljon, festareita kierrelty ja vietetty sitä surutonta nuoruusaikaa ystävien kera täysin rinnoin.

Eli jos olisin tehnyt lapseni alle 30-vuotiaana olisin tällä hetkellä kahden lapsen yh, ihan väärällä alalla ja nuoruus vedettynä wc-pöntöstä alas.[/QUOTE]

kuvatut käy kisaa kuka homehtunut eniten koulussa nuoruutensa tylsää. Suurin jännitys näillä on Ollu naapurin sedän nakki varkaus siideripäissään

 

[QUOTE="vieras";28618684]Mun vanhemmat on jo yli 60-vuotiaita, kun saivat kerralla useamman lapsenlapsen (siskoni kanssa "tehtiin" yhtä aikaa). Ja jaksavat kyllä touhuta heidän kanssaan, jopa enemmän kuin me. Oma mummoni jaksoi touhuta lasten kanssa ihan loppuun asti, kuoli 85-vuotiaana.

Kannattaa pitää kunnostaan huolta jos ei jaksa lapsenlasten kanssa leikkiä kun ikää tulee lisää.[/QUOTE]

Tuskin teidät lapset siellä koko ajan hoidossa ovat tai ehkä enintään kerran viikossa. Tottakai sillon jaksaa valvoa, touhuta ja muuta. Eikä kyse ole mistään "jaksan juosta lapseni perässä, potkimassa palloa" vaan ylipäätään jaksamisesta yleensä. Väsymyksestä. On luonnollista, että nuorempi ihminen jaksaa sekaannusta unirytmissä paremmin kuin vanhempi ihminen. Äitini 47 on sanonut, että huomaa kyllä selvän eron siihen, kun oli itse parikymppinen äiti. Ei kuulemma ole silmät yhtä hyvin selässä kun ennen. Ei jaksaisi enään lasten kokopäivähoitoa.

Mutta tosiaan uskon, että moni sanoo "en jaksaisi enään", koska on jo elänyt sen vaiheen. Jos on 40 ja lapseton, pikkulapsiaika ei välttämättä tunnu pahalta, kun sitä ei ole vielä koettu. Itselläni ainakin vähän turhan ruusuiset kuvitelmat ennen raskaaksi tuloa. Sitä ajatteli, että ei koskaan suutu, yövalvomiset ei haittaa ja muuta. Kyllä se oikeasti on välillä rankkaa ihan missä iässä tahansa. Tietysti myös riippuen vähän lasten vaativuustasosta.

 

Aika huonossa kunnossa on nykyajan nuoret aikuiset, jos tämäkin on jaksamiskysymys. Jos ei JAKSA nuorena, niin ei sitä kyllä sit vanhempanakaan.

 

kuvatut käy kisaa kuka homehtunut eniten koulussa nuoruutensa tylsää. Suurin jännitys näillä on Ollu naapurin sedän nakki varkaus siideripäissään

Homehtuu koulussa? Sulla tais jäädä ammattikoulu kesken aikanaan...?

 

Akat ne taas jaksaa No niinhän se menee, että mitä korkeammin koulutettu nainen, sitä myöhemmin lapset hankitaan ja usein myös lapsiluku on 1-2.