En ole kyllä yhtään hyvä vanhempi

[Surettaa]

Meille syntyi äskettäin toinen lapsi ja esikoinen on 2v. poika.
Onneksi mies on kotona, muuten mä en tajua miten tuosta isommasta huolehtimisen oikein kävis. Tää on todella masentavaa ajatellakaan, etten jaksa isompaa, mä haluaisin huolehtia vain vauvasta. Esikoisen jatkuva tarvitseminen tuntuu äärettömän rasittavalta ja tietysti tunnen kokoajan omantunnonpistoksia kun ei voimat riitä hänelle kunnolla.
Kakkonen on helppo vauva ja unelmoin siitä, että olisin hänen kanssaan kaksin. Kyllä nyt olis aikaa "tehdä vaikka väikkäriä", ajatus, mille aina naureskelin kun eka syntyi.
Silloin se oli taas kamalan työlästä se!
Toisaalta ihanaa, kun vauva tuntuu helpolta, mutta mua hävettää ihan hirveästi se, miten esikoinen ei jaksa kiinnostaa. Jos olisin yksin molempien kanssa niin saiskohan hän edes ruokaa ajallaan (on tosi huono syömään, ellei vahdi), samoin päiväunien nukkuminen jäisi takuulla nollaan (ei tuu uni, ei millään, vain ulkona vaunuissa). Tää oli mulle ihan yllätys, kuvittelin, että kai sitä vain jaksaa, kun tilanne tulee eteen, mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki kärsis, ellei todella mies olis kotona. Helpottuukohan arjen hoito yhtään kun molemmat lapset on isompia?

 

[vieras]

voi kun osaisin sanoa jotain, mutta en oikein osaa.
mutta muista tätä vanhempaakin lasta. hän tarvitsee sinua.

 

[voi]

tuossa tilanteessa on syytäkin surra. Anna surulle tilaa, päästä se valloilleen, anna sen täyttää jokainen sopukkasi, nauti siitä suruntunteesta, älä päästä sitä käsistäsi. Suo sen täyttävän jokaisen päiväsi, aamusta iltaan...

 

[hei]

olisiko sinulla synnytyksen jälkeinen masennus?

 

[ahma]

Miten sä siedät toisten tarvitsevuutta noin normaaliminänäsi? Meinaan, jos sulla on taipumus ärsyyntyä toisten avuttomuudesta, niin tässä kohtaa siitä voi joutua maksamaan se vanhempi muksu.

 

[Kowalski]

Mun lapsilla on ikäeroa tasan 2 vuotta.

Ja kun kuopus syntyi, niin ensialkuun esikoinen tuntui olevan vain tiellä. Häpesin ja ihmettelin sitä, että kaikki rakkauteni tuntui kohdistuvan vaan vauvaan :ashamed:. Katsoin kaunista tyttöäni ja mietin, mikä vika minussa on, kun hän ei enää tunnukaan yhtään ihanalta.

Esikoinen sai kuitenkin syliä, huomiota ja hyvää hoivaa siinä missä ennenkin, sekä minulta että mieheltä & myös isovanhemmilta. Vietin kahdenkeskeistä aikaa hänen kanssaan, mm. joka ilta kun vauva jo nukkui. Pidin tarkkaa huolta siitä, ettei hän näe miltä minusta tuntuu. Miehelle ja äidilleni puhuin tästä asiasta, neuvolassa myös. Neuvolasta sanottiin sen olevan aika yleistä, mutta sellainen asia mitä harva äiti ääneen kehtaa kenellekään tunnustaa: ne ovat niitä äidin kiellettyjä tunteita.

Kun muutama kuukausi oli mennyt, tuntui esikoinen taas rakkaalta ja ihanalta. Hormonimyräkkä kehossani oli tasoittunut synnytyksen sekä imetyksen alkamisen jälkeen. Vauva oli löytänyt rytminsä ja elämä normalisoitunut.

Mahdollisen kolmannen lapsen syntyessä osaan jo varautua tähän, joten se ei tunnu enää niin pahalta, oletan.

 

[kaisa]

mä pelkään, et mulle käy samoin.. jo ootos aikana tuo 2v uhmaikänen on tuntunut täydeltä "taakalta"..
Ihana tietää että meitä huonoja on muitaki

 

[vieras]

Joo tuotahan se melko monilla on jotka niitä vauvoja vääntää putkeen valitettavasti. Ja sittenhän voi sen isomman lykätä päiväkotiin vieraiden ihmisten kasvatettavaksi. ap se sun lapsi kyllä tiettää ja vaistoaa että et hänestä pidä etkä häntä halua :/ mietippä millainen hänestä kasvaa

 

[vieras]

mä pelkään, et mulle käy samoin.. jo ootos aikana tuo 2v uhmaikänen on tuntunut täydeltä "taakalta"..
Ihana tietää että meitä huonoja on muitaki

Anteeksi voisitko valottaa hieman kun en millään ymmärrä että millätavalla se on HIENOA

 

[vierailija]

Monenlaiset tunteet on kai äitiydessä ihan tavallisia. Hyvänä esimerkkinä että itselleni vauvan synnyttyä kävi toisin.. Tunteet ja äidinrakkaus esikoista kohtaan oli niin voimakasta, että raskausajan pahoin pelkäsin ettei toista lasta pysty sillätavalla rakastaa. Vauva oli helppo, joten hänet oli helppo "sivuttaa", hoidin hänen tarpeensa hyvin ja yritin huomioida, mutta mitään sellaista kiintymystä en vauvaa kohtaan tuntenut varmaankaan 7 kuukauteen kunnolla. Yritin pitää kaikilta piilossa, että pidin esikoista suosikkina ja lellikkinä, vaikka se saattoi silti näkyä ulospäin... Tilanne on nykyään hyvin tasapuolinen mutta jotain on jäänyt myös tuolta ajalta, eli esikoinen on enempi äidin perään ja nuorin sitten isänsä tyttö.