En ole koskaan rakastanut miestäni, muita?

["Onneton"]

Yhdessä ollaan oltu kaksi vuotta ja meillä on 9kk ikäinen lapsi. En ole siis koskaan rakastanut miestäni. Ennen kuin tulin raskaaksi, niin olimme olleet yhdessä noin puoli vuotta ja en edes muista miksi olin hänen kanssaan. Meillä oli hauskaa kaksistaan, mutta ei mulla mitään tunteita ole koskaan ollut miestä kohtaan. Sitten kun lapsi ilmoitti tulostaan (ei ollut suunniteltu) niin jäin sitten tähän suhteeseen "pakosta". Eroa mietin päivittäin, mutta lapsen takia en ole mitään asian eteen tehnyt.

Löytyykö täältä muita, kellä on tai on ollut vastaava tilanne? Pitääkö mun nyt vaan kestää lapsen takia? Olen niin ahdistunut tästä tilanteesta, tiedän että mies rakastaa mua todella paljon ja se tekee tästä vieläkin vaikeampaa. Haaveilen, että löytäisin ihmisen ketä oikeasti rakastan, mutta mut on kai tuomittu jäämään.

 

[vieras2]

Lähdin pois vastaavasta tilanteesta ja löysin rakkauden

 

[Sanna80]

No jos sä haluat loppuelämäsi elää onnettomana ja miettiä miten ihanaa elämä olisi ollut, ni jää ihmeessä! Onnea vaan valitsemallesi tielle. Mä en todellakaan jäisi! Jokaisella meistä on vaan yksi elämä ja sitä ei kannata tuhlata!

 

["vieras"]

Minäkään en ole koskaan rakastanut sinun miestäsi.

 

["Onneton"]

No jos sä haluat loppuelämäsi elää onnettomana ja miettiä miten ihanaa elämä olisi ollut, ni jää ihmeessä! Onnea vaan valitsemallesi tielle. Mä en todellakaan jäisi! Jokaisella meistä on vaan yksi elämä ja sitä ei kannata tuhlata!

Ei, en halua elää loppuelämääni onnettomana. Ainoa mikä pidättää mua on lapsi ja täällä palstalla yleensä lynkataan jos ei yritä lasten takia. Mutta kiitos sanoistasi, sanoit niin suoraan että aloin miettimään että tyhmähän mä olen jos miehen kanssa jään...

 

[,ms]

Olisit huolehtinut ehkäisystä tai tehnyt abortin. Voi vittu.

 

[hölmö]

No nyt sittren sun pitäs tehdä kovasti töitä, että löytäisit niitä asioita miehessäsi, joita rakastat. Ei romantiikka tule ikinä ilmaiseksi, kellekään.

 

[en tunnusta]

Minäkään en ole rakastanut miestäsi.

 

[Katja12]

Olisit huolehtinut ehkäisystä tai tehnyt abortin. Voi vittu.

Ootko joku pelle? Hyvä se on nyt sanoo noin ku niillä on jo lapsi.

 

[Vanilla Whip]

Kuulostaa tosi surulliselta Ainut mitä tulee mieleen on se, että jos oikeasti ei toivoa ole että voisit olla hänen kanssaan onnellinen niin... elämä on aika lyhyt tuhlata onnettomana..?

 

[Sanna80]

[QUOTE="Onneton";24866549]Ei, en halua elää loppuelämääni onnettomana. Ainoa mikä pidättää mua on lapsi ja täällä palstalla yleensä lynkataan jos ei yritä lasten takia. Mutta kiitos sanoistasi, sanoit niin suoraan että aloin miettimään että tyhmähän mä olen jos miehen kanssa jään...[/QUOTE]

Mä olen eronnut reilu vuosi sitten liki 10 vuoden suhteesta ja voin sanoa, että ainoa mikä asiassa vituttaa oli se, etten tehnyt sitä jo vuosia sitten! Elämä on nyt paljon parempaa, minulla on uusi suhde jossa on hyvä olla, tunnen itseni rakastetuksi ja tärkeäksi ja lapsetkin on sanoneet että oli hyvä että erottiin isin kanssa ni ei tarvii aina tapella ja kyllä ne vaistoaa sen, että minulla on nyt hyvä olla. Tyttö 5 v sanoi että äiti on nyt aina hyvällä tuulella kun ennen se vaan kiukutteli. Jo silloin kun olin yksin lasten kanssa eron jälkeen sen eron todella HUOMASI! Jaksoi paljon paremmin kun sai keskittyä itseensä ja lapsiinsa eikä mennyt energiaa paskan suhteen ruotimiseen. Ja korostettakon että meillä oli perushyvä suhde eksän kanssa, ellei ihan viime aikojen kärjistynyttä tilannetta oteta huomioon. Arki sujui ihan hyvin jne. Ei vaan ollut Sitä Tunnetta ja luottamuspulahan meillä oli isoin ongelma suhteen alusta saakka. Ei sitä enää edes osannut ajatella ennen kun nyt kun tietää miten paljon paremmin asiat voi olla!

 

[Jaska--]

Eiköhän tässä ole kysymys siitä että moderni suomalainen nainen on kasvatettu uskomaan rakkauteen.
Johonkin maagiseen voimaan, jota kuitenkin puheissa vähätellään mutta todellisuudessa, tunnetasolla, ei pystytä olemaan onnellisia ennen kuin se 'oikea' löytyy.

Suurin osa ihmisistä tällä planeetalla eläävät tyytyväistä elämää kumppanin kanssa jota ei 'rakasta'.

Sinulla oli mahdollisuus valita vielä sen jälkeen kun tulit raskaaksi.

Toisaalta on naiselle tyypillistä käytöstä pelata varman päälle ja 'jäädä' suhteeseen joko turvallisuuden tai taloudellisen hyödyn takia.
Sitten kun tilanne selkeää niin iskän pikku prinsessa voikin sanoa että "noh nyt mä haluan lähteä" / " pitkän harkinnan tuloksena olen päätynyt siihen etten rakasta miestäni" / "bla bla bla"

Kaiken tämä nainen/tyttö on tiennyt koko ajan mutta on onnistunut pettämään itseään ja kumppaniaan jollakin verukkeella.

Siinä missä mies taas aamulla juo kahvit ja sanoo "kiitos piirakasta" eikä soita perään ennenkuin seuraavan kerran tekee mieli.

Fuck you ?

 

["vieras"]

Kuinka tuohon osaisi joku muu ottaa kantaa kuin sinä itse. Monihan elää vastaavassa suhteessa, jossa elämän täyttää ehkä muut asiat kuin romanttinen rakkaus. Toisaalta moni vaihtaa suhdetta (useinkin), jotta saa elää romanttisen rakkauden (rakastumisen?) täyttämässä elämässä. Voihan sekin olla hyvä pohja yhteiselle elämälle, että on lapsi ja hyvä kumppanuus, mukavaa ja hauskaa yhdessä? Onko sulla vääränlaiset odotukset, mitä rakkaus on?

 

["mä"]

Sitä saa mitä tilaa
Jokainen elää omaa elämäänsä niinkuin itse haluaa ja tahtoo . Jos tahtoo muutoksia elämäänsä niin kipeitä päätöksiä on vaan pakko joskus tehdä .
Katkeroitat itsesi ja elämäsi jatkamalla onnettomassa suhteessa jos siltä sinusta tuntuu.

 

[Isä]

Miettiny kanssa ite ihan samaa, että tarttis lähteä...
Ei vaan oo niin helppoa : /

 

["Onneton"]

[QUOTE="vieras";24866686]Kuinka tuohon osaisi joku muu ottaa kantaa kuin sinä itse. Monihan elää vastaavassa suhteessa, jossa elämän täyttää ehkä muut asiat kuin romanttinen rakkaus. Toisaalta moni vaihtaa suhdetta (useinkin), jotta saa elää romanttisen rakkauden (rakastumisen?) täyttämässä elämässä. Voihan sekin olla hyvä pohja yhteiselle elämälle, että on lapsi ja hyvä kumppanuus, mukavaa ja hauskaa yhdessä? Onko sulla vääränlaiset odotukset, mitä rakkaus on?[/QUOTE]

Mä tiedän mitä rakkaus on, ex-miestäni joidenkin vuosien takaa rakastin aivan älyttömästi, se suhde sitten kaatui muihin asioihin. Haluan arvostaa ja kunnioittaa kumppania. Sitä meiltä ei löydy tässä suhtessa (minun puoleltani), miehen naama ja koko olemus ällöttää. Kulissit meillä toimii, kaikki vissiin luulee, että meillä menee tosi hyvin. Kotona kuitenkin on koko ajan kireä ilmapiiri, mies haluaisi lisää läheisyyttä, mutta mä haluaisin sen vaan pois mun läheltäni.
Ja meillä ei todellakaan ole enää mukavaa tai hauskaa yhdessä. Ainaista tiuskimista ja riitelyä.

Mutta kiitos kaikille mielipiteistä, enköhän saa vihdoin tehtyä asialle jotain.