En meinaa jaksaa, kun vauva ei nuku kunnon päiväunia

Mulla kaksoset ja ihan itse olen joutunut suoriutumaan kotihommista, pihatöistä, koiranhoidosta, lämmityksestä, ulkoilusta yms. Mies reissuhommissa ja viikonloput tehdään paperihommia vuorotellen ( oma yritys). Et ap älä valita. Meille tulossa syksyllä tosi ylläri-kolmonen ja edelleen saan näistä suoriutua vauvan ja esikkojen kans. Jotensakin rupes ärsyttää toi natina ja kun ei kenenkää neuvot kelpaa ap:lle.

 

Meillä oli huonosti päiväunia nukkuva vauva, joka ei myöskään viihtynyt kantorepussa eikä vaunuissa, joten todella tiedän mistä ap puhuu. Vauva nukkui kunnon päikkäreitä ensimmäiset 2 viikkoa syntymänsä jälkeen, sen jälkeen päiväunet olivat yleensä noin 15 minuuttia, joskus harvoin maksimissaan 30 minuuttia kerran päivässä. Vauva myös valvoi myöhään yöhön (eli omaa aikaa ei ollut edes illalla) ja kesti kauan, että saimme vauvan unirytmiä normalisoitua. Lisäksi vauva vaati jatkuvaa yhdessäoloa ja "viihdytystä", eli mikään sellainen "laita vauva mönkimään keittiön lattialle sillä aikaa kun teet ruokaa", ei tullut kuuloonkaan. Olin ennen vauvan syntymää kuvitellut kuinka teen pitkiä vaunulenkkejä ja ehdin ehkä opiskellakin "kun vauvat nukkuvat niin paljon". Se niistä suunnitelmista. Näin kirjoitettuna tuo ei kuulosta yhtään miltään, mutta siinä vaiheessa kun ihan omaa aikaa ei todella ole viikkohin tai kuukausiin minuuttiakaan, voi välillä olla aika raskasta. Mies teki olosuhteiden pakosta pitkää päivää töissä, ja toki oli mukana hoitamassa niinä aikoina kun pystyi, mutta päivän mittaan tulee monta sellaista tilannetta, että kaipaisi edes hetken sellaista aikaa kun kukaan ei kaipaa. Suihkussa käymiseen, ruuanlaittoon, pakollisiin kotiöihin ja joskus siihen, että saisi ihan vaan olla edes pienen hetken itsekseen. Jos ei ole tätä itse kokenut, ei ehkä ymmärrä miten rankkaa se on kun ne ainoat lyhyet päikkäriajat menevät siihen, että saa edes jotain itse suuhunsa tai muuta pakollista hoidettua edes puolittain. Ja vaikka ap kuulostaa joidenkin mielestä ylimieliseltä, niin minusta ei, koska täällä annettuja vinkkejä kokeiltiin meilläkin tuloksetta. Ei se ole sitä että "mikään ei kelpaa", vaan kun ne eivät vaan toimi. En keksinyt mitään millä olisin voinut tilannetta muuttaa, mutta jos ap:ta lohduttaisi edes se, että tuo on väliaikainen vaihe ja loppuu aikanaan, niin meiltäkin loppui. Jaksamista siihen asti! Oma asennekin vaikuttaa, jos kiinnittää huomiotaan tarkoituksellisesti niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja ihanasti, jaksaa paljon paremmin kuin silloin, kun pohtii niitä juttuja jotka voisivat olla paremminkin. Joskus ne huonommatkin jutut toki tulevat mieleen, niiden voi antaa rauhassa tulla ja mennä, ja sitten taas mukavampia ajatuksia ajattelemaan.

 

En minäkään ymmärrä miksi tuon ikäisen lapsen pitäisi ulkoilla jossain repussa.. Maahan mönkimään. Pulkalla ajeltiin myös tuossa iässä meillä. Nyt taitaa lumet jo olla vähissä siihen.

 

Tulin kanssa toivottamaan voimia ja jaksamista ap:lle :flower: Älä välitä, aina näillä vauvapalstoilla saa kuraa niskaansa, kysyi sitten mitä tahansa. Ja kyllä sitä omaakin aikaa saa kaivata, vaikka sitkeästi ylläpidetyn äitimyytin mukaanhan meillä äideillä ei enää kuulu olla mitään omia tarpeita (vessassa ehkä saa käydä, mutta ei tietenkään yksin, olet huono äiti jos haluat käydä vessassa ilman lastasi! )...

Mulla on vasta toinen lapsi tulossa, mutta jo esikoisen vauvavuoden perusteella tunnistin samoja kokemuksia. Tosin esikoinen valvotti (ja valvottaa edelleen) öisin, joten siinä suurin syy miksi oon aina takki tyhjänä päivisin ja hermot helposti kiristyy. Hän oli myös näitä viihdytettäviä tapauksia, aina piti olla sylissä tai muuten sai kuunnella lahkeen suunnalta kitinää, itkua ja huutoa sen ajan kun koitti tehdä jotain muuta. Kantorepussa ei viihtynyt ikinä. Kaikenlaisia niksejä tuli kyllä kokeiltua, mutta se on niin lapsesta ja lapsen luonteesta kiinni mikä toimii. Yks hätäkeino pahimpien päivien varalle oli tehdä ruokaa valtavia määriä ja laittaa pakastimeen valmiiks annosrasioissa, saapahan ainakin syödäkseen jos ei muuta.

Nukkuuko vauva liikkuvissa vaunuissa? Jospa nostaisi vaunut sisälle ja toisella kädellä niitä heijaa samalla kun tekee ruokaa tai lukee vaikka päivän lehteä... Meidän poikaa sai joskus vartin välein käydä heijaamassa että uni jatkui. Vertaistuki auttaa ainakin mua jaksamaan, tieto siitä, että jollain muullakin voi olla ihan samanlaista

 

En minäkään ymmärrä miksi tuon ikäisen lapsen pitäisi ulkoilla jossain repussa.. Maahan mönkimään. Pulkalla ajeltiin myös tuossa iässä meillä. Nyt taitaa lumet jo olla vähissä siihen.

Minä ehdotin reppua, kun ymmärsin ap:n jutuista että miehen pitäisi tehdä pihahommia ulkoillessaan. Silloin ei tarvi vahtia mitä pikkuinen pistää suuhunsa, kun on repussa. En tarkoittanut että kaikki ulkoilu tulisi hoitaa repussa /rattaissa.

 

en halua apta mollata tai haukkua mut jokseenkin ongelmallinen tilanteenne on. jos mies kerta tekee toita koton niin voihan paivan rytmittaa sen mukaan. kaks tuntia toita 20min kahvitauko eli sulle 20min aikaa laittaa se ruoka tai pyykit tai tiskit tai suihku tai yksin postilaatikolle. taas 2h toita ja ruokatauko. toita kahvitauko toita. illal lahette yhdes sinne pihalle. pieni hiekkalatikolle tms maahan tai tyontokarry kouraan ja teette yhdes niit pihahommia. hankkikaa maitokarryt. meil puut ja laps kulki niis hyvin yhtaaikaa. pari kertaa viikossa kummallekin tunnin rauha joko lenkille tai vain toiseen huoneeseen lukemaan. viikonloppuna toinen heraa lauauntai aamuna toinen sunnuntai. ma olisin kiljunut riemusta jos mies olis ollu aikoinaan tois koton. meni viikkoja etten edes nahnyt muita aikuisia ihmisia. jouduin yksin hoitamaan koko homman. niin vesien kuin puidenkin kannon. jokainen meista on kokenut tuon tilanteenne jollain tasolla. mut olen myos huomannut et jotkut ihmiset ottavat asiat paljon raskammin kuin toiset. lopettaka suorittaminen.

 

Vauvalle voi myös opettaa sanan ei.

 

itse istutin ns vauvan ain syottotuoliin ja kurkkua ja porkkanaa ja lusikkaa ja kattilaa yms kouraan ja siihen tiskipoyda ja hella valiin. hyvin viihty ja nykyaan innokas kokki.

 

Onnistuisiko vauvan kanssa imurointi tai pyykkäys? Meillä tuon ikäisetkin ovat olleet mukana hommassa kuin hommassa

 

Se on kuulkaa useimmissa tapauksissa oma valinta alkaako äidiksi! Siinä vaiheessa pitää jo tajuta se ettei muutamaan vuoteen ole omaa aikaa mahdollisesti yhtään riippuen lapsesta. Nyt on turha enää vikistä ja voivotella että voi kun sulla on rankkaa ja mulla samoja kokemuksia yms. Joten miettikää tarkkaan ennen ku alatte valittaa. Jotkut antais mitä vaan että saisivat mahdollisuuden äitiyteen.

 

Minäkin ehdotan tuota rytmittämistä. Sinä jaksat varmasti paremmin, jos tiedät milloin sinulla koittaa hetken tauko molemmista lapsista. Ei sen välttämättä tartte olla pitkä aika, vaikka 2 x 20 min. päivällä tai 1 x 30 min. ja illalla 30 min. tai 1 h. Tärkeintä on se, että sinä tiedät milloin se tauko on tulossa. Yhdessä tekeminen on myös kivaa eli koko perhe keittiöön laittamaan ruokaa yhdessä tai pihahommiin. Meillä sujui vauvan kanssa ruuanlaitto hyvin heti kun vauva oli oppinut istumaan. Annoin hänelle kuorimaveitsen käteen ja sillä hän yritti pilkkoa vihanneksia. Me hommattiin myös vauvalle kävelytuoli, jonka kanssa paineli tyytyväisenä pitkin huushollia. Kävelytuoli on täysi turhake, mutta auttoi ainakin minua jaksamaan ja lapsikin rakasti sitä. Minun lapseni nukkui 20-30 min. päiväunia, mutta olihan sekin tietysti jotakin...

 

Mä vain laitoin ne ruuat ja pyykit, vaikka kuopus oli aikamoinen takiainen koko ensimmäisen elinvuotensa. Pakkohan se on, vaikka hermoja raastaakin. Mutta siinä että heittää ruuan uuniin tai laittaa kastikkeen hautumaan ei oikeasti kovin montaa minsaa mene.

Teidän tilanteessa myös sopisin miehen kanssa tietyt tauot, kuten joku jo ehdottikin. Siis niin että mies vie molemmat tenavat leikkihuoneeseen, ulos, kauppaan, ajelulle, ihan mihin vaan, ja sinä teet sillä aikaa mitä lystäät. Joka päivä. Meilläkään ei toinen tenava nukkunut päiväunia ekan vuoden aikana ollenkaan, ja kyllähän se on ihan syvältä ettei koko päivänä ole hetken rauhaa. Teillä taas se rauha on helppo järjestää, kun mies on myös kotona. Asioista ei kannata tehdä vaikeampia kuin ovat, vaikka väsymys tietty saa kaiken tuntumaan mahdottomalta.

 

Refluksiin on hyvät lääkkeet olemassa, käytä niitä.

Ihanko vittu totta?! Jos on hyvät lääkkeet, niin miten ne eivät auta tähän ollenkaan? Luletko, etten ole kokeillut jo aika montaa eri lääkettä? Ja erilaisia ruokavalioita tietenkin. En kohta uskalla syödä enää mitään - ai niin, syömättömyyskään ei auta, kun se vain pahentaa sitä refluksia.

Tähystyksessä ei ollut mitään, pakko taas varata aika lääkärille. En vittu jaksa tätäkään.

Mä luulen, että tämä vauvakin vain rasittaa mua sen takia, että olen paska äiti ja paska ihminen, joka ei kestä sitä, kun vauva koko ajan kitisee. Muut kestää sitä, vaikka olisi neljä vauvaa kerralla.

 

Nyt mummot , kummit kylään ja pakkanen täyteen ruokaa. Koko talon suursiivous . Pyydä apua.

 

Ap, et sä ole paska ihminen tai huono äiti, höpöhöpö.
Väsynyt ja masentunut sä olet.
Se aiheuttaa sen että ratkaisua ei tunnu löytyvän mistään ja kaikki tuntuu toivottomalta.
Älä vaivu itsesääliin,se ei auta sinua eikä lapsia!
Ymmärrän että nyt on raskasta ja ymmärrän että omat terveysvaivat tekee siitä arjesta vieläkin raskaampaa.
Tässä on tullut monia ehdotuksia miten voisit saada sitä omaa aikaa/kotihommia tehtyä,pohdi niitä ihan ajatuksella.
Ihan ymmärrettävää että olet väsynyt,muista että tämä vaihe ei kestä ikuisesti ja sulla on ihanat lapset!

 

Oikeesti!!! Luin koko ketjun läpi ja ihmettelen - meillä yksi aikuinen ja yksi lapsi; niillä mentiin ja niillä mennään edelleen: kouluikä lähestyy ja edelleen meillä on koti siistinä, kotiruokaa tarjolla, harrastukset hoidettu säntillisesti ja molemmat pysyneet hienosti hengissä & kasvaneet (onneksi vain lapsi, äiti pysynyt mitoissaan ) En ymmärrä, anteeksi!

 

Ota itselle oma aika ja aloita vaikka joku kodin ulkopuolinen jumppa kerta viikkoon. Tai mene kirjastoon lukemaan lehtiä tunniksi. Kyllä se mies pärjää.

 

Edelleen, tuo systeemi ei vain toimi. Teidän tulisi leikkiä ettei isä ole kotona työpäivän aikana. Eli ette häiritse häntä ja annatte hänelle työrauhan vaikka kello neljään tai viiteen. Tämän jälkeen mies taas antaa sinulle työrauhan jolloin ET TEE KOTIJUTTUJA VAAN KATSOT VAIKKA KATTOON.

Jos jotain hommaa ei saa lasten kanssa tehtyä niin sitten ei saa. Eihän muillakaan ole sitä toista vanhempaa aina auttamassa ja siitäkin selviää. Kotityöt voi usein odottaa ja varuiksi voi aina olla jotain valmisruokaa jos ei vain saa aikaiseksi laitettua muuta. Tämä auttaa myös sinua keksimään uusia ratkaisuja eikä aina nojautumaan mieheen jolloin päivärytmi sotkeutuu.

Tai sitten jatkat kuten tähänkin asti, ilman omaa aikaa. Mitenkä vain.

 

[QUOTE="alkup.";30704575]Mä en saa tehtyä ruokaa tuon vauvan kanssa, kun se kaatuu koko ajan tai roikkuu lahkeessa. En vaan saa.[/QUOTE]

Hmm, alkaa kuulostaa siltä masennukselta, jos et saa perusasioita hoidettua.
Meillä oli hetki sitten kaksoset tuossa iässä ja kyllä se ruoka vaan oli tehtävä. Jos kaatuu, niin kaatuu ja oppii varovaisemmaksi. Jos kitisee, niin kitisee, voihan yrittää vaikka laulaa/loruilla samalla kun kokkaa. Suosittelen keskustelemaan neuvolassa asiasta.

 

En minäkään ymmärrä miksi tuon ikäisen lapsen pitäisi ulkoilla jossain repussa.. Maahan mönkimään. Pulkalla ajeltiin myös tuossa iässä meillä. Nyt taitaa lumet jo olla vähissä siihen.

En ole ikinä ymmärtänyt näitä kylmässä maassa lapsiaan ryömittäjiä. Ei MITÄÄN järkeä. Nokka räässä on ne lapset aina kun heitä näkee.

 

[QUOTE="hmm";30705607]Oikeesti!!! Luin koko ketjun läpi ja ihmettelen - meillä yksi aikuinen ja yksi lapsi; niillä mentiin ja niillä mennään edelleen: kouluikä lähestyy ja edelleen meillä on koti siistinä, kotiruokaa tarjolla, harrastukset hoidettu säntillisesti ja molemmat pysyneet hienosti hengissä & kasvaneet (onneksi vain lapsi, äiti pysynyt mitoissaan ) En ymmärrä, anteeksi![/QUOTE]

Empatiakykyä tuskin olet onnistunut lapsellesi kasvattamaan, kun ei sitä sulla itselläsikään ole... Ei sulle tullut mieleen, että lapsia ja vanhempia on erilaisia, helpompia ja vaikeampia tapauksia? Eikä sulla itselläsi varmaan kertaakaan ole ollut sellainen olo, että kunpa olisi apua lapsen kanssa, ei kertaakaan? Mutta olipa hienoa kiillottaa omaa kruunuaan toisen kustannuksella! Tuli varmasti hyvä mieli kun sait ehkä ap:n vielä huonommalle mielelle, ihmisen joka tarvitsisi apua, ei mollausta! Oikeesti!!! Ap älä välitä tämmöisistä, fiksut ymmärtää, että tilanteita, lapsia ja perheitä on erilaisia. Ja kaikki väsyy joskus. Vielä tulee se aika kun hymyillen mietit näitä aikoja ja toteat, että selvisit sittenkin.

[QUOTE="5n äiti";30705607]Jos kitisee, niin kitisee, voihan yrittää vaikka laulaa/loruilla samalla kun kokkaa. Suosittelen keskustelemaan neuvolassa asiasta.[/QUOTE]

Kaikki eivät halua itkettää vauvaansa kotitöiden tekemisen takia. Sun kiireinen elämä on sun lapsen ainoa lapsuus! Kannattaa opetella edes perusjutut kehityspsykologiasta, on nimittäin oikein hyvin tiedossa että mitään hyvää siitä itkettämisestä ei seuraa, vaan pelkkiä säröjä kiintymyssuhteeseen ja turvallisuuden tunteeseen. Ja ne säröt jättävät jälkensä pitkälle aikuisuuteen asti. Itse en ikinä itkettäisi lasta kotitöiden takia. Eikä muuten sellaisia neuvoja fiksu neuvolantätikään jaa. Kotityöt kyllä odottaa, eikä maailma kaadu siihen jos koti vauva-aikaan onkin mullin mallin. Kohta lapsi on siinä iässä, että jo ymmärtää että äidin täytyy välillä tehdä jotakin muutakin, siihen asti lapsentahtista elämää!

 

Se on kuulkaa useimmissa tapauksissa oma valinta alkaako äidiksi! Siinä vaiheessa pitää jo tajuta se ettei muutamaan vuoteen ole omaa aikaa mahdollisesti yhtään riippuen lapsesta. Nyt on turha enää vikistä ja voivotella että voi kun sulla on rankkaa ja mulla samoja kokemuksia yms. Joten miettikää tarkkaan ennen ku alatte valittaa. Jotkut antais mitä vaan että saisivat mahdollisuuden äitiyteen.

Ei helvetti näitä vastauksia

 

Empatiakykyä tuskin olet onnistunut lapsellesi kasvattamaan, kun ei sitä sulla itselläsikään ole... Ei sulle tullut mieleen, että lapsia ja vanhempia on erilaisia, helpompia ja vaikeampia tapauksia? Eikä sulla itselläsi varmaan kertaakaan ole ollut sellainen olo, että kunpa olisi apua lapsen kanssa, ei kertaakaan? Mutta olipa hienoa kiillottaa omaa kruunuaan toisen kustannuksella! Tuli varmasti hyvä mieli kun sait ehkä ap:n vielä huonommalle mielelle, ihmisen joka tarvitsisi apua, ei mollausta! Oikeesti!!! Ap älä välitä tämmöisistä, fiksut ymmärtää, että tilanteita, lapsia ja perheitä on erilaisia. Ja kaikki väsyy joskus. Vielä tulee se aika kun hymyillen mietit näitä aikoja ja toteat, että selvisit sittenkin.



Kaikki eivät halua itkettää vauvaansa kotitöiden tekemisen takia. Sun kiireinen elämä on sun lapsen ainoa lapsuus! Kannattaa opetella edes perusjutut kehityspsykologiasta, on nimittäin oikein hyvin tiedossa että mitään hyvää siitä itkettämisestä ei seuraa, vaan pelkkiä säröjä kiintymyssuhteeseen ja turvallisuuden tunteeseen. Ja ne säröt jättävät jälkensä pitkälle aikuisuuteen asti. Itse en ikinä itkettäisi lasta kotitöiden takia. Eikä muuten sellaisia neuvoja fiksu neuvolantätikään jaa. Kotityöt kyllä odottaa, eikä maailma kaadu siihen jos koti vauva-aikaan onkin mullin mallin. Kohta lapsi on siinä iässä, että jo ymmärtää että äidin täytyy välillä tehdä jotakin muutakin, siihen asti lapsentahtista elämää!

Haloo, kyllä meidän vanhempien tehtävä on pitää ne lapset ja itsemmekin hengissä. Ja tehtävä se ruoka. Juu, sairaspäivänä voidaan toki olla ilman tai heittää mikroon jotain, mutta kyllä se pääsääntöisesti on ruoka tehtävä. Ei lapsen tarvitse olla kaiken keskipiste KOKOAJAN. Juurihan minä sanoin että voi laulaa/loruilla, jotta toisella olisi kivempi odotella. Ei ymmärrä, ei ymmärrä.....

 

Haloo, kyllä meidän vanhempien tehtävä on pitää ne lapset ja itsemmekin hengissä. Ja tehtävä se ruoka. Juu, sairaspäivänä voidaan toki olla ilman tai heittää mikroon jotain, mutta kyllä se pääsääntöisesti on ruoka tehtävä. Ei lapsen tarvitse olla kaiken keskipiste KOKOAJAN. Juurihan minä sanoin että voi laulaa/loruilla, jotta toisella olisi kivempi odotella. Ei ymmärrä, ei ymmärrä.....

Ei tarvitsekaan ymmärtää, itsepä omat lapsesi kasvatat ja minä omani . Esimerkiksi meidän vauvaa ei olisi siinä kohtaa voinut laulaminen tai loruilu vähempää kiinnostaa, jos joutui "eroon" vanhemmista (ts. yksin lattialle). Parin minuutin jälkeen itki kuin olisi kuolema tulossa, ei mitään pikkukitinää, vaan oikeaa hätäitkua. Kyllä siinä sai ruuanlaitot jäädä, en nimittäin ainakaan minä ole niin nopea ruuanlaittaja että ehtisin parissa minuutissa mitään kunnon ruokaa laittamaan. Kyllä joo ruoka on tehtävä, mutta silloin kun lapsen isäkin on kotona tai silloin kun lapsi nukkuu, jos se ruuanlaitto lapsen kanssa kahdestaan ollessa aiheuttaa lapselle elämää suuremman hädän. Tai sitten vaikka ostaa ruuat valmiina lämmitettäväksi, koska paljon tärkeämpää on lapsen henkinen kehitys kuin se, tekikö äiti ensimmäisenä vuonna kotiruokaa vai ei.

 

Kaikki eivät halua itkettää vauvaansa kotitöiden tekemisen takia. Sun kiireinen elämä on sun lapsen ainoa lapsuus! Kannattaa opetella edes perusjutut kehityspsykologiasta, on nimittäin oikein hyvin tiedossa että mitään hyvää siitä itkettämisestä ei seuraa, vaan pelkkiä säröjä kiintymyssuhteeseen ja turvallisuuden tunteeseen. Ja ne säröt jättävät jälkensä pitkälle aikuisuuteen asti. Itse en ikinä itkettäisi lasta kotitöiden takia. Eikä muuten sellaisia neuvoja fiksu neuvolantätikään jaa. Kotityöt kyllä odottaa, eikä maailma kaadu siihen jos koti vauva-aikaan onkin mullin mallin. Kohta lapsi on siinä iässä, että jo ymmärtää että äidin täytyy välillä tehdä jotakin muutakin, siihen asti lapsentahtista elämää!

Eikös tämä tarkoita että vauvan tulevaisuus on tuhoon tuomittu jos vauva on sellainen että itkee sylissä, itkee sitterissä, itkee vaikka saisi tuttia/tissiä/pulloa/lelua, itkee vaikka vanhemmat tekisivät mitä tahansa? Näitäkin tapauksia on.