En mä parannu koskaan... tai paranna tapojani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ana"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"ana"

Vieras
pari viikkoa taas mennyt syömättä, okei oon mä joitakin leipiä syöny ja pari jogurttii mut ruokaa en ole syöny.
päivän ruuat on aamulla kaks kahvia, päivällä juon lasin tai kaksi vettä taikka mehua ja illalla ennen nukkumaanmenoa syön muutaman karkin.

olo on ihan paska ja oksettaa ajatella mitä teen keholleni mut miksen mä osaa syödä??
haaveilen että söisin salaatteja ja pihvejä mut ei niin ole vielä ollut.
anoreksiaan sairastumisesta 9v aikaa. pahin vaihe oli pari vuotta ja sitten helpotti mutta nyt tämä ryöstäytyy pian taas käsistä.
katsoo kai ne lapsetkin että äiti ei koskaan syö mitään. he syövät 5krt päivässä monipuolisesti
 
mistä mä saisin tahdonvoimaa olla mässäämättä koko ajan...

mun laihuttamisesta tuu mitään kun mä olen niin perkeleen kiukkuinen kun mulla on nälkä. Teen istumatyötä, joten 2000 kcal päivässä on liikaa, pers leviää... eikä siihen kahteen tonniin montaa herkkua mahdu.
 
Ajattele lapsiasi. Ajattele sitä esimerkkiä, jota näytät heille. Ajattele, mitä lapsillesi tapahtuu, jos sinua ei enää ole. Jos et osaa itsesi vuoksi hakea apua, hae sitä lastesi takia. TOIMI!
 
lapset on erittäin hyvä syy yrittää parantua mutta kun se takapiru vaan on niin vahva.
pelkään että lapseni viedään minulta pois jos joku saisi tietää etten huolehdi itsestäni. lapset saavat takuulla hyvön hoidon mutta jos joudun sitten silmätikuksi tms
 
ja niin sairasta kuin se onkin, niin minä olen kateellinen sinulle ap. olen aina kadehtinut anorektikoita. ja tiedän että se on sairas ajatus ja että anoreksian sairastamisessa ei oikeasti ole yhtään mitään kadehdittavaa. en vaan pääse ajatuksesta eroon. olisi niin ihanaa kun voisi lopettaa syömisen.
 
[QUOTE="vieras";25124321]mistä mä saisin tahdonvoimaa olla mässäämättä koko ajan...

mun laihuttamisesta tuu mitään kun mä olen niin perkeleen kiukkuinen kun mulla on nälkä. Teen istumatyötä, joten 2000 kcal päivässä on liikaa, pers leviää... eikä siihen kahteen tonniin montaa herkkua mahdu.[/QUOTE]

älä ikinä, IKINÄ toivo tätä itsellesi
 
[QUOTE="essi";25124346]ja niin sairasta kuin se onkin, niin minä olen kateellinen sinulle ap. olen aina kadehtinut anorektikoita. ja tiedän että se on sairas ajatus ja että anoreksian sairastamisessa ei oikeasti ole yhtään mitään kadehdittavaa. en vaan pääse ajatuksesta eroon. olisi niin ihanaa kun voisi lopettaa syömisen.[/QUOTE]

sanon sinullekin että älä toivo tätä itsellesi! ennen kuin sairastuin (tai sairauden alkuvaiheessa) toivoin pystyväni olemaan syömättä ja kadehdin tosiaan anorektikoita.
sitten kun syömisen lopettaa ei osaakaan enää aloittaa sitä
 
[QUOTE="ana";25124354]älä ikinä, IKINÄ toivo tätä itsellesi[/QUOTE]

en tietenkään toivo anoreksiaa. Mutta ei läskinäkään kivaa ole. Ääripäitä molemmat. Ja molempia kokemukseni mukaan saa vapaasti nälviä ja päin naamaa vittuilla.

Mun aivoon vaan ei tule ymmärrys siitä, kuinka joku voi olla syömättä, se on niiin ihanaa! En käsitä edes karppaajia, kun joutuvat jättämään kaikki ihanat leivonnaiset -ja leivän! ja suklaan!
 
[QUOTE="vieras";25124377]en tietenkään toivo anoreksiaa. Mutta ei läskinäkään kivaa ole. Ääripäitä molemmat. Ja molempia kokemukseni mukaan saa vapaasti nälviä ja päin naamaa vittuilla.

Mun aivoon vaan ei tule ymmärrys siitä, kuinka joku voi olla syömättä, se on niiin ihanaa! En käsitä edes karppaajia, kun joutuvat jättämään kaikki ihanat leivonnaiset -ja leivän! ja suklaan![/QUOTE]

kieltämättä syömättömyydestä tulee toisinaan euforinen olo ja tuntee itsensä vahvaksi kun pystyy pitämään itsensä kurissa.
jospa löydettäisiin se kultainen keskitie!
 
[QUOTE="ana";25124367]sanon sinullekin että älä toivo tätä itsellesi! ennen kuin sairastuin (tai sairauden alkuvaiheessa) toivoin pystyväni olemaan syömättä ja kadehdin tosiaan anorektikoita.
sitten kun syömisen lopettaa ei osaakaan enää aloittaa sitä[/QUOTE]

kuten sanoin niin tiedän järjellä toki, että ajatukseni on sairas. olen ihannoinut anorektikoita n. 14 vuotiaasta saakka, enkä osaa enää muuttaa ajattelutapaani. Olen syyllistänyt itseäni paljon siitä, etten ole edes osannut kunnon syömishäiriötä itselleni saada. huoh, olen pimeä päästäni.

toivon sinulle kuitenkin voimia parantumiseen!
 
Ajattele lapsiasi. Minulla myös Syömishäiriö tausta, mutta pakotin itseni lopettamaan ko. homman kun tulin raskaaksi. Kaksi kertaa raskausaikana omasta tahdosta oksentanut ja päätin että se loppuu nyt. Ajattele asiaa lapsiesi silmistä. Haluatko, että heistä tulee samanlaisia? Haluatko heille sen saman kärsimyksen mikä sinulla on? Hae apua !
Paljon voimia sinulle <3
 

Yhteistyössä