En kestä,mun on niin ikävä exää!

["vieras"]

Ensinnäkin rutkasti voimia ja jaksamista teille kaikille! :hug:

Heräsi joitakin ajatuksia tässä itsekin eron kokeneena. Se, joka heti aloittaa uuden suhteen, voi oikeasti olla niin heikko ettei pärjää yksin. Eron tuska voi olla niin valtavaa, ettei ihminen kestä sitä vaan tarvitsee sen "laastarin". Lisäksi hän vetää uuteen suhteeseen kaikki vanhat ongelmat ja käsittelemättömät asiat. Itse olen ollut "laastari" ja kyllä huomasi ettei mies ollut käsitellyt edellisiä suhteitaan ollenkaan. Enää en alkaisi suhteeseen juuri eronneen kanssa.

Meillä, jotka olemme surreet, itkeneet, ikävöineet, masentuneet ja lopulta jatkaneet eteenpäin, on paljon paremmat lähtökohdat uuden suhteen aloittamiseen. Olemme sinut itsemme kanssa ja voimme aloittaa puhtaalta pöydältä, ilman mitään menneisyyden haamuja.

Minun erostani on vähän päälle vuosi aikaa ja olimme yhdessä 9 vuotta. Eksä löysi uuden 3 viikkoa eron jälkeen ja nopeasti muuttivat yhteen ja menivät kihloihin. Aluksi olin katkera, tunsin itseni arvottomaksi, epäilin eksän rakkautta jne. mutta nyt ajattelen että minä olen meistä se vahvempi. Minä pärjään yksin ja minulla on vihdoin ihan oma elämä. Nautittava elämä. Saan tehdä mitä haluan, milloin haluan, eikä tarvitse mistään luopua toisen takia. Minulla on ihania ystäviä, jotka olen löytänyt uudestaan eron jälkeen. Teemme kaikkea kivaa yhdessä. Nautin myös yksinolosta. Harrastan liikuntaa, maalaan, teen käsitöitä, teen hyvää ruokaa ja katson hyvän elokuvan, nautin olostani. Olen sisustanut kotini juuri sellaiseksi kuin haluan ja se on ihana. Elämä on ihanaa!

Toki minäkin ikävöin eksää välillä. Tai oikeastaan niitä hyviä aikoja mitä meillä oli. Nyt osaan vain muistella niitä lämmöllä, se oli hyvää aikaa mutta nyt se on ohi ja uudet tuulet puhaltavat. Elämä jatkuu.

 

["voi itku"]

tekis mieli soittaa yhdelle ihmiselle ja jutella jos se saisi mut paremmalle tuulelle mutta jotenkin en sitten saa aikaiseksi sitäkään vaikka on sanonu et saa aina soittaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="voi itku";25023708]tekis mieli soittaa yhdelle ihmiselle ja jutella jos se saisi mut paremmalle tuulelle mutta jotenkin en sitten saa aikaiseksi sitäkään vaikka on sanonu et saa aina soittaa.[/QUOTE]

Soita vaan jos on niin sanonut. Minä olen sanonut noin kahdelle ja olen tarkoittanut sitä. Ainakaan minulla ei ole tapana sanoa noin kaikille.

 

[kokemusta on]

Meillä erosta 5vuotta ja ikävöin edelleen exää,en pääse yli millään

 

["voi itku"]

[QUOTE="vieras";25023721]Soita vaan jos on niin sanonut. Minä olen sanonut noin kahdelle ja olen tarkoittanut sitä. Ainakaan minulla ei ole tapana sanoa noin kaikille.[/QUOTE]

No soitin,ei kyllä puhuttu nyt tästä mun olosta kun ruvettiin muuta juttelee,sovittiin vielä että soitellaan ja katsellaan loppuviikosta jos menen sinne ja olen vaikka yötä.

 

["vieras"]

Minäkin kehoitan soittamaan. En myöskään minä kovin hevillä sano ihmisille ellen sitä todella tarkoita että saa soittaa koska vaan. Ne harvat joille sen olen sanonut ovat huomanneet seisseeni sanojeni takana.Tukea sympatiaa kaikkea niitä mitä kulloinkin tarvitaan on löytynyt vaikka yömyöhään! Jos jotain lupaan sen myös pidän. Sitä tarkoitan tosiystävyydellä.Kun elämä murjoo voi soittaa mutta myös kun elämä hymyilee..ja sen rakkaat lähiystäväni tietävätkin.<3

Kokemusta on: Mulla on vuosi vähemmän enkä mä usko että vuosi lisää auttaa yhtään mitään. ei tähän taida auttaa edes aika.. <3 Toivon kuitenkin että saat voimaa jostain kantaa taakkaasi.

Viisaita sanoja vieras esitti tossa aiemmin. Olenhan minäkin onnellinen..mutta jokin osa minua on kiinni siinä ihmisessä ja menneessä ja se ei jumankekka irtoa..Yritetty on, kaiken maailman mielikuvat, antaa ajan kulua, olla ajattelematta(tosi vaikeaa välillä) ties mitä kikka kolmosia..haukkunut ja raivonnut...ja aina vaan se kipu löytää minut. Mitkään käsittelyt ei tähän auta..Olen kai luonteeltani niin pänkki ja yhden ihmisen ihminen että kun se yksi löytyy siitä ei irroiteta vaikka henki menis? fiksua, no ei todellakaan..itteänihän minä kampitan..mutta en vielä(kään) ole löytäny tähän parannusta..Aina se haava aukeaa ja joka hiivatin kerta se on yhtä vaikea ommella kiinni...

 

["mamacita"]

Ymmärrän kyllä todella hyvin. Meillä se ikävä oli niin kova että viiden kuukauden eron jälkeen palattiin yhteen.

 

["voi itku"]

me ei olla oltu yhteyksissä nyt enää...mä soitin useita kertoja exälle heti tuoreeltaan mutta se vaan suuttu joka kerta,kerran se karjas mulle et mitä vittua se sulle enää kuuluu mitä mä teen kun me olaan erottu,etkö sä tajua?! sitten teki jotain mistä mä vedin ihan kauheet kilarit ja ex tais säikähtää niin et siihen loppu meidän yhteys.Ollaan ton mun kilahduksen jälkeen nähty vahingossa niin et on sit vaihdettu pari sanaa mutta kyllä nekin niin tuskaisia oli,toisella kertaa mä vaan huusin sille keskellä tietä niin et kaikki näki ja kuuli.Se pakoilee mua,tiedän missä se majailee mutta en mene sinnepäinkään etten törmäisi siihen ja sen uuteen.Ex myös ajelee sivuteitä pitkin ettei tulis vastaan ja yrittää harhautella mua,se kun ei tiedä et mä tiedän missä se uusi asuu ja et siellä se ite on aina.Mutta se on sen häpee.

Nyt vaan kun lukenut näitä juttuja niin tulee kurjempi olo kun pelkään nyt entistä enemmän et se ikävä ja tuska ei lopu ikinä,ehkä lievenee mut en kyllä kestä jos vielä 5 tai 10 vuoden päästä joku asia saa haavat auki ja joka kerta sitä on vaan vaikeempi ommella kiinni.

 

["mä"]

Tätä ketjua lukiessa olen entistä enemmän onnellinen. meillä miehen kanssa äärettömät kriisit läpi k'ytynä, kumpainenkin tahollaan itkenyt ja kärsinyt syhteessamme, petosta, riitaa, silmitöntä välinpitämättömyyttä lapsiperheen arjen keskellä... neljä lasta, oma talo, autot duunipaikat... kaikki muut puitteet täydellisiä. Pitkän kriisivaiheen jälkeen tajusimme molemma 20 vuoden yhteiselon jälkeen mikä on meitä varten ja mitä me oikeasti tahdomme elämässä. Me tahdomme rakkautta, turvallisuutta ja hyvänolon tunnetta, sitä me saamme toisiltamme kun vaan sen eteen teemme töitä. Nyt kohta vuosi kriisin viimeisestä vaiheesta ja olemme todella onnellisia... koskaan aiemmin emme näin hyvin ole näin pitkään voineet yhtäjaksoisesti. Olen siis todella onnellinen ja kiitollinen. Voin kuvitella tunteitanne jotka ikävöitte suuren rakkauden perään. minäkään en koskaan olisi toipunut siitä menetyksestä mitä olin jo valmis uhraamaan, onneksi minun ei nyt tarvi kärsiä enää vaan saan rakastaa avioliittolupauksen mukaisesti <3

 

["vieras"]

Voi itku, toivotaan ettet joudu tätä elämään läpi vaan että löydät rauhaan ja saat asian niin käsiteltyä ettei se vainoa sinua enää(ainakaan kovin usein). Jos sellaisen rauhan löydät, kerrotko meille muillekin miten siinä onnistuit, vihjeitä otetaan mielellään vastaan.

mamacita. Juteltiin tossa taannoin reilu vuosi takaperin ja kysyin (joo tiedän ei pitäis kaivella menneitä mutta pakko oli) ex että jos mä olisin sillon harkinta-aikana yrittänyt (olin niin rikki että menin vaan virran mukana ja yritin selviytyä päivästä toiseen en muista siitä ajasta mitään) saada keskusteluyhteyttä ja puhua asioita paluun puolesta niin mitäs sitten..olisko se sillon voinu harkita? Ja vastaus...tadaa...olis voinut..ja tod näk olisi tullutkin. Voi wattu! Tämähän ei yhtään helpottanut..että asiat olisi voinut korjata silloin...voihan vinettopullo...Kyllä kourasi syvältä. Heti ajattelin että miksi helvetissä en sitä nähnyt? No vastaus oli tietty että olin niin rikki että hyvä että olin hengissä..elin monta kuukautta pelkällä kahvilla.
Arvatkaa vaan miten lujaa se tieto sattui että kaikki olisi voitu välttää jos olisin vaan kyennyt näkemään että hän oli kuitenkin epävarmaa..ja nyt kaikki on menetetty..liikaa on tapahtunut sen jälkeen..nyt et enää saa kelloa taakse päin..Tämä(kin) vielä..tieto todella luo tuskaa...

 

["vieras"]

En tiedä onko kiinni persoonasta tai mistä, mutta en kaipaile enää exääni vaikka aikaa on kulunut alle kaksi vuotta. Olemme puheväleissä mutta minusta minun on parempi yksin kuin hänen kanssaan. Vielä vuosi sitten olin eri mieltä ja hän oli elämäni rakkaus, nyt en enää kaipaa rinnalleni ketään. Satunnainen seksi riittää, kaikkein paras olisi pelkkä pysyvä seksisuhde jonkun kanssa. Olen itse jätetty ja ehkä tämä tuo toivoa teille.

 

["vieras"]

Hyvä sinä! Miten sä siinä olet onnistunut? Minä en neljän vuoden jälkeen vieläkään osaa olla kaipaamatta..
Ehkä se sitten on persoonasta kiinni?

 

["mamacita"]

[QUOTE="vieras";25024265]Voi itku, toivotaan ettet joudu tätä elämään läpi vaan että löydät rauhaan ja saat asian niin käsiteltyä ettei se vainoa sinua enää(ainakaan kovin usein). Jos sellaisen rauhan löydät, kerrotko meille muillekin miten siinä onnistuit, vihjeitä otetaan mielellään vastaan.

mamacita. Juteltiin tossa taannoin reilu vuosi takaperin ja kysyin (joo tiedän ei pitäis kaivella menneitä mutta pakko oli) ex että jos mä olisin sillon harkinta-aikana yrittänyt (olin niin rikki että menin vaan virran mukana ja yritin selviytyä päivästä toiseen en muista siitä ajasta mitään) saada keskusteluyhteyttä ja puhua asioita paluun puolesta niin mitäs sitten..olisko se sillon voinu harkita? Ja vastaus...tadaa...olis voinut..ja tod näk olisi tullutkin. Voi wattu! Tämähän ei yhtään helpottanut..että asiat olisi voinut korjata silloin...voihan vinettopullo...Kyllä kourasi syvältä. Heti ajattelin että miksi helvetissä en sitä nähnyt? No vastaus oli tietty että olin niin rikki että hyvä että olin hengissä..elin monta kuukautta pelkällä kahvilla.
Arvatkaa vaan miten lujaa se tieto sattui että kaikki olisi voitu välttää jos olisin vaan kyennyt näkemään että hän oli kuitenkin epävarmaa..ja nyt kaikki on menetetty..liikaa on tapahtunut sen jälkeen..nyt et enää saa kelloa taakse päin..Tämä(kin) vielä..tieto todella luo tuskaa...[/QUOTE]

Niin, mäkään en muista juuri mitään tuosta ajasta kun oltiin erossa ja laihduin 9 kiloa kun ruokakaan ei maistunut. Ei varmaankaan olisi palattu yhteen jos se olisin ollut minä jonka olisi pitänyt tehdä asialle jotain. En osannut muuta kuin itkeä ja maata sängyn pohjalla.
Mikset yritä nyt saada exääsi takaisin kaikin mahdollisin keinoin?

 

["vieras"]

mamacita: Yritin aikani mutta liikaa on tapahtunut sen jälkeen. menin elämässä eteen päin( kun hän ei osannut päättää haluaakohan antaa mahdollisuudelle mahdollisuutta vai ei niin minä päätin jatkaa eteen päin etten koko elämääni tuhlaa) ja ennen kaikkea ex on mennyt eteenpäin, sillä on toinen tyttöystävä kehissä(edellinen suhde päättyi reilu vuosi sitten ja pian sen jälkeen tämä uusi lyyli astui kuvioihin) Ex on yhtä pänkki kuin minä, se ei luovuta vaikka se tietäis olevansa väärässä...eikä anna periksi..kuinka monesti olen kertonut miten ovi olisi aina auki..ei hän sitä korttia aiokaan käyttää...ja kaiken tämän jälkeen se rakkaus ei vaan saamari soikoon suostu sammumaan..vaikka se ei tule niin maan ääriin odotan häntä yhä vain...säälittävää tiedetään..mutta näin se vaan on.

 

["voi itku"]

Meni tääkin päivä sitten melkein itkiessä muuten olisin itkenyt mutta töissä niin kiireistä etten ehtinyt ja nyt kotona itkua rupeaa pukkaamaan vaikka yritän keskittyä muihin juttuihin.
Tänään tuli mieleen sanoja ja tekoja joita ex sano ja teki kun sitä erohalua rupes mulle kertomaan sitten tuli niinkin tyhmä juttu mieleen et jokohan se uusi on esitelty kotiväelle sekin tuntuu sisuksissa kun ne oli MUN "appivanhemmat".Mun sinne piti mennä jouluna ja mun piti mennä niiden kanssa metsäretkelle niinkuin joka syksy.
Ja kaikkein kauhein kauhukuva tuli silmiin kun ajattelin et jään yksin ja asun koko ikäni karrostalossa! jakun meillä oli jo oma "pieni" pihamaa jota laitettiin ja siellä pieni tönö jota korjattiin jotta voidaan sinne sitten muuttaa yhdessä.

 

["joo"]

voithan sä ostaa talon itsekin? Ehkä sulla on vaan ikävä ajatusta mitä teillä piti olla, eikä niinkään sitä eksää..