En kestä,mun on niin ikävä exää!

["vieras"]

Voisin liittyä tähän ketjuun.. Odotan exälle lasta, jätin hänet itse enkä varmaan saisi takaisin vaikka haluaisinkin. Kamala tunne.

 

["voi itku"]

[QUOTE="vieras";25019116]Lisäyksenä vielä niin aina kun se haava aukeaa niin on vaikeampaa saada se taas umpeen.
Kai olen jonkin sortin masokisti mutta pakko oli laittaa soimaan Jenni Vartiaisen missä muruseni on...
Mulla on ikävä...kuten sinullakin...[/QUOTE]

mä en pysty kuuntelee enää mitään musiikkia,me kuunneltiin yhessä niin paljon kaikkea musiikkia et lähes jokasesta kappaleesta tulee joku tunne tai hetki mieleen joten musiikin kuuntelukin on nykysin tosi vaikeeta.

Kyllä se ex repi munki sydämen irti ja hyppi vielä sen päälle,ei tunnu kivalta ja ite jatkaa toisen kanssa niinkuin mua ei olis koskaan ollutkaan.
Meillä oli kaikki haaveet ja suunnitelmat tulevaisuudelle joista osa oli jo alkuun saatu ja nyt sit ex jakaa ne asiat toisen kanssa,siitä tulee suunnaton suru ja kiukku.Mut eikai sitä voi muutakun mennä tai ainakin yrittää mennä eteenpäin yksin mutta kuitenkin.

Pitäs mennä vanhempien luo mutta kiva sinne nyt mennä itku silmissä ja mieli maassa.Niitäkään viittis rasittaa omilla huolillaan.

 

["vieras"]

Voi sinua vieras... Voin kertoa että yhteinen lapsi ei ainakaan helpota irtoittautumista.Yhteinen lapsi vielä muistuttaa aina yhteisestä. Oletko varma ettet voisi vielä pelastaa asioita?
Tiedätkö jos voisin kääntää aikaa niin tekisin..möisin sieluni pirulle saadakseni korjattua vääryydet ja takaisin sen mikä sielussani tiedän omakseni. Kun katson lastamme näen hänessä isäänsä..näen hänessä sen mitä ex rakastin...ja rakastan yhä aina vaan. Tuskin koskaan tulen enää ehjäksi. Vaikka ex sylkisi päälleni niin rakkautta edes hän ei pysty tappamaan..minä en pysty ainakaan vaikka kuinka yritän..aina se on säilössä jossain sielun syvällä sopukassa....
Ja jokin minua odottaa vaikka maailman tappiin häntä...jos hän tulisi mitä tekisin...en tiedä...
Nämä ovat kaikki sielun syövereissä olevia tunnekuohuja joita nyt jaan. On niin vaikeaa padota sisälleen näitä tunteita...mutta joltain osin tuo lohtua että joku on kokenut samaa ja vertaistukea voi antaa...
Voi olisipa minulla taikasauva...vastauksia...miten selviytyä..mutta niitä minulla ei ole...

Minäkin jäin "voi itku" kotiin enkä mennyt anoppilaan isänpäiväkahville..en vain kykene...se perjantain tuska hallitsee liikaa eikä mene pois vaikka kuinka yritän tunkea syvälle taas koko kökkövyyhtiä...

Mä en saa tuskaa ulos ilman musiikkia..ja siksi oli pakko laittaa musiikkia soimaan..Nyt soi Jos sä tahdot niin Jipun ja Samuli Edelmanin duetto...taas niin mun sielunmaisemaa tässä ja nyt...

Anteeksi sekava sepustus..mutta olen tunnekuohun vallassa..kun ikävä repii sisuskalua.

 

["vieras"]

Voi itku ja vieras. Toivottvasti ette joudu läpikäymään samaa tuskaa kuin minä.
Tuskin eheydyn koskaan täysin. Joltain osin olen rikki sisältäni mutta jos edes taas saisin haavan kiinni niin olisin kiitollinen.Ei tämä ole kovin mukavaa..kun sisuskaluja repii ja sydän on riekaleina.
Tätä en kenellekään toivo edes pahimmalle vihamiehelleni.
Voiko tästä koskaan parantua? En tiedä. Mulla on nyt neljä vuotta takana eikä tämä näytä muuttuvan parempaan vaikka aika kuluu...

 

[tytsi-89]

Voi sinua. :hug: Yritä oppia hyväksymään se ikävä. Ei se käskemällä lähde pois. Valitettavasti se ei aina lähde pitkän ajan päästäkään (jos koskaan) kokonaan pois, mutta lievittyy ja sen kanssa oppii kyllä elämään. Vain aika auttaa. Suuntaa päättäväisesti ajatuksiasi (myös) muihin asioihin. Luulisin, että tilanne vaan pahenee, jos siitä ikävästä tekee peikon, jota yrittää kaikin tavoin karttaa. Ei kuitenkaan kannata liikaa rypeä siinä tunteessa. Kannattaa mahd. paljon keskittyä positiivisiin asioihin, sillä niitäkin on aina. Voi itse vaikuttaa
siihen, suuntaako ajatuksiaan enemmän ikäviin vai mukaviin asioihin.

 

["vieras"]

Tytsi-89, joltain osin olenkin hyväksynyt mutta aika ajoin se karkaa pintaan ja silloin sattuu kun se haava aukeaa jälleen.. Isänpäivä ehkä on muistutus siitä että lapseni ja hänen isänsä on muualla kuin minä..enkä saa viettää sitä heidän kanssaan...siksi herkistelen nyt...mutta ei se kipu katoa ei vaikka kuinka sen kanssa elän.
Olen elänyt neljä vuotta tämän kanssa ja voin käsi sydämellä kertoa että ei ole lieventynyt vuosien mittaan ei sitten vähäisintäkään. Se tunne on niin väkevä ja varmaan kannan sitä hautaan mukanani...Jaamme kuitenkin yhteisen lapsen...ja se jos mikään muistuttaa aina...rakkaudesta ja siitä kaikesta mitä hänen vuokseen jouduimme käymään läpi, että hänet ylipäätään saimme...

 

[tytsi-89]

Tiedättekös, mä luulen, että osa ihmisistä on sellaista tyyppiä, jotka välittävät ikuisesti. Mä taidan (onneksi tai valitettavasti ) kuulua niihin. Jos olen aidosti ja kovasti välittänyt jostain ihmisestä, tulen aina välittämään. Ei se siihen lopu, että elämä vie erilleen. Kyllä se ihminen on silti muistoissa ja sydämessä aina. Rakastaa ja välittää voi etänäkin. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään riippuvuutta, pakkomiellettä tai roikkumista eikä pidä elää liikaa menneisyydessä. Välittämisen varjopuoli on sitten se ikävän tunne, joka onneksi ajan kuluessa lievittyy. Välillä jokin tilanne saattaa repiä vanhat haavat auki. Täytyy vain päättää, että keskittyy niihin asioihin ja ihmisiin, jotka kuuluvat nykyhetkeen. Mennyttä kun ei voi takaisin saada. Menetys ei ole menetys, jos siihen ei liity luopumistuskaa, ikävää ym. tunteita. Pitää yrittää hyväksyä, että sekin kuuluu elämään. Olkaa onnellisia siitä, että kykenette vahvoihin tunteisiin ja aitoon kiintymykseen.

Kun suhde loppuu, mutta rakkaus ei – Miten päästä vanhan suhteen yli? – Ellit – Plaza Tossa on aiheeseen liittyvä teksti. En tiedä, onko mun höpinöissä mitään pointtia, mutta toiv. joku tajusi jotain.

 

["vieras"]

Kiitos linkistä! Luin sen.
Olenhan minä mennyt elämässäni eteen päin ja silti huomaan että mennyt ei jätä rauhaan vaikka miten en muka katso taaksepäin. Lapsi on elävä muisto rakkaudesta, siitä kiitollisuudesta ja kiirastulesta jonka läpikävimme yhdessä.
En ole katkera ex siitä olen päässyt eroon mutta en myöskään ole unohtanut kaikkea sitä negatiivista mitä hänen kanssaan myös koin. Silti vaakakupissa vaaka ei ole koskaan heilahtanut siihen että erota olisin halunnut. Ero oli ex päätös ja minä vain menin mukana koska menin niin täysin rikki siitä. Hajosin sinä päivänä totaalisesti ja ehkä itsepetoksella olen kuvitellut keränneeni palaset kasaan ja olevani edes vähän eheämpi?
Taidan olla valitettavasti sitä sortin ihmistä joka ei tosirakkauttaan ei koskaan pysty unohtamaan.
Uskotko jos kerron yrittäneeni antaa ajan kulua, olla kelaamatta asioita antaa ajan parantaa...vaan ei se ole mitään parantanut..jokin osa minua taitaa kaivata ja ikävöidä ikuisesti häntä suurta elämäni rakkautta...taitaa olla aika väkevää. Raskasta senkin tosiasian kanssa on elää vaikka sen kuinka hyväksyisi että näin on.

 

[tytsi-89]

[QUOTE="vieras";25019526]Kiitos linkistä! Luin sen.
Olenhan minä mennyt elämässäni eteen päin ja silti huomaan että mennyt ei jätä rauhaan vaikka miten en muka katso taaksepäin. Lapsi on elävä muisto rakkaudesta, siitä kiitollisuudesta ja kiirastulesta jonka läpikävimme yhdessä.
En ole katkera ex siitä olen päässyt eroon mutta en myöskään ole unohtanut kaikkea sitä negatiivista mitä hänen kanssaan myös koin. Silti vaakakupissa vaaka ei ole koskaan heilahtanut siihen että erota olisin halunnut. Ero oli ex päätös ja minä vain menin mukana koska menin niin täysin rikki siitä. Hajosin sinä päivänä totaalisesti ja ehkä itsepetoksella olen kuvitellut keränneeni palaset kasaan ja olevani edes vähän eheämpi?
Taidan olla valitettavasti sitä sortin ihmistä joka ei tosirakkauttaan ei koskaan pysty unohtamaan.
Uskotko jos kerron yrittäneeni antaa ajan kulua, olla kelaamatta asioita antaa ajan parantaa...vaan ei se ole mitään parantanut..jokin osa minua taitaa kaivata ja ikävöidä ikuisesti häntä suurta elämäni rakkautta...taitaa olla aika väkevää. Raskasta senkin tosiasian kanssa on elää vaikka sen kuinka hyväksyisi että näin on.[/QUOTE]

:hug: Onko elämäsi kuitenkin pääosin onnellista?

 

["vieras"]

Elämän perusasiat ovat ihan kunnossa. Kuvittelen olevani onnellinen mutta sitten se haava aukeaa ja elän sen helvetin uudestaan...kuin silloin neljä vuotta sitten..sama tuska ja kuolema..

Kiitos! Hali tulee tarpeeseen! Kyyneleet ovat vierineen tovin jo poskella..kun ikävä kuristaa kaulaa..Mutta ehkä kun tästä päivästä taas selviää huominen on jo parempi vai huijaanko itseäni?

 

["mie"]

exä jätti tekstarilla: "oltaisiko vaan kavereita?". Pari viikkoa tuon jälkeen sillä oli jo uusi suhde. Meidän juttu kesti pari vuotta. Toista on vaikea unohtaa, kun näkee joka päivä. Vajaa puoli vuotta suhteemme loputtua ex asuu jo uuden tyttöystävänsä kanssa. Ja olemme molemmat yli 30-v. Odotan vain päivää, kun huomaan, että en enää kaipaa hänen kosketustaan ja yhteisiä hetkiä.

 

["vieras"]

Mie, olen tavattoman pahoillani. Raukkamaista jättää tekstarilla.
Kauan olet joutunut oman kiirastulesi kanssa elämään?
Mulle tuota päivää ei ole neljän vuoden jälkeen tullut vieläkään...en edes odota sitä päivää kun tiedän sisimmässäni ettei sitä tule.

 

["vieras"]

Meitä yhdistää yhteinen lapsi-onko vahvempaa sidettä? En edes pääse eroon vaikka haluaisin. Hän on kuintekin ihanan lapseni isä eikä siten läpeensä paha vaikka sitäkin taktiikkaa yritin karkoittaakseni hänet.
Aina hetki menee ja sitten iskee itsepetos..minähän selviän ja nyt on hyvä olla...ja sitten..jokin laukaisee sen kaipuun...tiedän jo, että kun jouluna lapsi lähtee isälleen itken ja teen taas kuolemaa..ikävä nousee taas pintaan...niin on käynyt joka ikinen kerta...joka joulu.
Isänpäivä näyttää tehneen saman...ja mun korvissa soi Jenni Vartiainen laulaen, tuule sinne missä muruseni on...

 

[en halua]

Voi, olen 20 vuotta iltarukouksessani siunannutkin ex-mieheni, lasteni isän. En ole tainnut unohtaa?
Miehellä heti uusi, vai liekö jo ollut valmiina, mulla ei ketään vakavasti otettavaa edelleenkään.

 

["vieras"]

"en halua" vahvistat vaan käsitykseni siitä että on asioita joista ei toivu vaikka aika miten kuluisi...

Kyllähän ex oli pian uusi kuvioissa, liekö ollut jo aikasemmin todennäköisesti, ainakin todisteet viittaavat siihen. Minä kuvittelin sinisilmänen kuin olen, että kun menen eteen päin jää se taakka elämään omaa elämää ja kun tahdonvoimalla oikein runnon sen sisälle sieluun sisälle se myö sinne jää..Väärin luultu ja kuviteltu.

Miten pärjäät oman ristisi kanssa?

 

["voi itku"]

tännehän on juttuja tullut lisää,itken nyt täällä kaikkia juttuja ja pelkään kahta kauheemmin että mulle käy samoin kuin teille,että en pääse koskaan tästä ikävästä ehkä se lievenee mutta ei lopu koskaan.Ennen kuin äsken avasin koneen mietin et mä niin haluisin sen kanssa olla ja rakastaa sitä niin että saisin siltä vastakaikua,mutta ei sitä tule tapahtumaan enkä varmaan pystyisi ottamaan takaisin jos tulisi ruinaamaan et palattais yhteen mitä sitäkään ei tule koskaan tekemään mutta jos tulis niin en mä vois siihen luottaa enää.
Mä en halua kokea sitä mitä te,jäädä vuosikausiksi kiinni tähän ikävään ja tuskaan joka aina palaa ja palaa ja palaa aina vaan palaa takaisin. Toivoisin ettei kenenkään tarvis kokea sellasta loputonta ikävää ja tuskaa.

Kävin kotona isänpäiväkaffeella itkuhan siinä sit tuli vaikka kuinka yritin pidätellä mutta kun joulu tuli puheeks niin pieni itku tuli...mulle tulee eka joulu ilman omaa rakasta ja mä tulen murtumaan ihan totaalisesti sillo ja mua pelottaa se jo nyt.

Ja miksei ex voinu olla yksin ees näön vuoksi jonkun aikaa...piti heti laittaa kamat saman katon alle toisen kanssa,olis voinu ajatella muakin hiukan mutta miks olis ajatellu,eihän se ajatellu mua missään välissä eron aikana.Vaikka sanotaan et se jättäjäkin kokee eron tuskia niin tiiättekö?mä en usko tuohon sillon kun sillä jättäjällä on uusi jo puoliks kainalossa.

 

["mie"]

[QUOTE="vieras";25019711]Mie, olen tavattoman pahoillani. Raukkamaista jättää tekstarilla.
Kauan olet joutunut oman kiirastulesi kanssa elämään?
Mulle tuota päivää ei ole neljän vuoden jälkeen tullut vieläkään...en edes odota sitä päivää kun tiedän sisimmässäni ettei sitä tule.[/QUOTE] Tulee vuosi täyteen. Kun tarkemmin mietin, ei kaipuu ole enää niin paha kuin keväällä. Eniten kuitenkin ikävöin hellyyttä, hauskoja hetkiä ja hänen kosketustaan....

 

[tytsi-89]

[QUOTE="vieras";25019557]Elämän perusasiat ovat ihan kunnossa. Kuvittelen olevani onnellinen mutta sitten se haava aukeaa ja elän sen helvetin uudestaan...kuin silloin neljä vuotta sitten..sama tuska ja kuolema..

Kiitos! Hali tulee tarpeeseen! Kyyneleet ovat vierineen tovin jo poskella..kun ikävä kuristaa kaulaa..Mutta ehkä kun tästä päivästä taas selviää huominen on jo parempi vai huijaanko itseäni?[/QUOTE]

: / Lisää halauksia: :hug: Mä ainakin tunnen myötätuntoa sua kohtaan. Olet varmaan kuullut paljon sellaisia kommentteja kuin "päästä jo irti", "unohda ja jatka elämääsi", "säälittävää roikkua exässä" tms. Maailma on niin kylmä paikka välillä. On muka heikkous myöntää välittävänsä ja tuntevansa. Sitä pidetään säälittävänä.

Varmasti huominen on parempi. :hug: Toisilla surun käsitteleminen ja työstäminen kestää pidempään kuin toisilla. Se on aina henkilökohtainen kokemus, jota muilla ei ole oikeutta vähätellä ja mitätöidä. Niinhän se vähän on, että mitä tärkeämpi ihmissuhde, sitä kauemmin kestää sen menettämisestä toipua. Raskain osa on sillä, joka välittää enemmän.

 

[tytsi-89]

[QUOTE="vieras";25019711]Mie, olen tavattoman pahoillani. Raukkamaista jättää tekstarilla.
Kauan olet joutunut oman kiirastulesi kanssa elämään?
Mulle tuota päivää ei ole neljän vuoden jälkeen tullut vieläkään...en edes odota sitä päivää kun tiedän sisimmässäni ettei sitä tule.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Kaikkein julminta ja itsekkäintä on jättää kuin nallin kalliolle. Asian käsittely vie paljon kauemmin, jos ei ole saanut mahdollisuutta tavata kasvotusten.

 

[tytsi-89]

[QUOTE="voi itku";25020134]tännehän on juttuja tullut lisää,itken nyt täällä kaikkia juttuja ja pelkään kahta kauheemmin että mulle käy samoin kuin teille,että en pääse koskaan tästä ikävästä ehkä se lievenee mutta ei lopu koskaan.Ennen kuin äsken avasin koneen mietin et mä niin haluisin sen kanssa olla ja rakastaa sitä niin että saisin siltä vastakaikua,mutta ei sitä tule tapahtumaan enkä varmaan pystyisi ottamaan takaisin jos tulisi ruinaamaan et palattais yhteen mitä sitäkään ei tule koskaan tekemään mutta jos tulis niin en mä vois siihen luottaa enää.
Mä en halua kokea sitä mitä te,jäädä vuosikausiksi kiinni tähän ikävään ja tuskaan joka aina palaa ja palaa ja palaa aina vaan palaa takaisin. Toivoisin ettei kenenkään tarvis kokea sellasta loputonta ikävää ja tuskaa.

Kävin kotona isänpäiväkaffeella itkuhan siinä sit tuli vaikka kuinka yritin pidätellä mutta kun joulu tuli puheeks niin pieni itku tuli...mulle tulee eka joulu ilman omaa rakasta ja mä tulen murtumaan ihan totaalisesti sillo ja mua pelottaa se jo nyt.

Ja miksei ex voinu olla yksin ees näön vuoksi jonkun aikaa...piti heti laittaa kamat saman katon alle toisen kanssa,olis voinu ajatella muakin hiukan mutta miks olis ajatellu,eihän se ajatellu mua missään välissä eron aikana.Vaikka sanotaan et se jättäjäkin kokee eron tuskia niin tiiättekö?mä en usko tuohon sillon kun sillä jättäjällä on uusi jo puoliks kainalossa.[/QUOTE]

Usko pois, kyllä se helpottaa. Ajan kuluessa ikävä lievittyy niin paljon, että sen kyllä kykenee kantamaan. Elämäsi on nyt erilaista, mutta se voi silti olla onnellista ja hyvää.

Kaikkea hyvää sulle! :hug:

 

["vieras"]

Voi itku, toivon sydämeni pohjasta että saat oman ristisi kannettavaan kuntoon. Helppoa se ei varmasti ole mutta toivon että edes sinulle aika parantaisi haavan ja arpeutuisi sinne sisälle sieluun.
Voin kertoa, että raskasta on myös tämä jojoilu.. Välillä tuntuu olevan sinut ja sitten taas jokin juttu laukaisee haavan avautumisen uudestaan..ja joka kerta tuntuu, että se tulee tsunamin lailla kehon läpi..on kuin saisi salamaniskun..koko keho on ihan hajalla ja ittensä kerääminen vie joka kerta minusta yhtä paljon voimia ellei jopa enemmän?

Tytsi-89, olen kyllä kuullut kaiken tuon ja lisäksi vielä että mitä helvettiä sä vieläkin roikut sehän jätti sut..oletko sä ihan kahjo...Mutta lähimmät pari ystävää ymmärtävät.Ne tuntevat mut.Tietävät että olen yhden ihmisen ihminen(vähän niin kuin jotku koirat ;-)) ja onhan se mun rakkaan lapsen isä. Kaiken sen jälkeen mitä me koettiin yhdessä se helvetti että ylipäätään lapsen saimme se antaa vielä lisäsiteen siihen vanhemmuuden lisäksi.Sitä asiaa et voi olankohautuksella ohittaa.
Kiitos haleista, ne tulee todella tarpeen ja kiitos myötäelämisestä.<3

Niinhän siinä kävi, että ilta meni itkiessä..Jenni Vartiaisen missä muruseni on soi päässä ja kyyneleet valuivat poskilla koko illan.Yö oli huono.En nukkunut. MIksi se taas on niin vaikeaa kasata ittensä?

 

["voi itku"]

Enpä nukkunut minäkään,illalla mietin kummilastamme ja itkin silmät päästäni ja sitä kautta exää itkin.Ja yllätys yllätys niin itken nytkin Ei tästä tuu yhtään mitään,miksi just mun piti joutua tähän?? MIksi ex ei enää rakastanut mua?sano erotessa et rakastaa eikä halua mulle pahaa ja sano ettei ne tunteet heti kuole mutta kyllä ne varmaan sen osalta jo on kuollut mutta ei mun tunteet ole.Pelkään sairastuvani kohta johonkin kun itkua vaan tulee ja tulee ja tulee.
Tänään olen kotona niin tuntuu ihan mahdottomalta et tää päivä on vasta alussa et olis jo ilta.tekis vaan mieli pistää verhot kiinni ja mennä peiton eikä tulla sieltä koskaan pois!
Välillä olen ihan ok ja sitten tulee näitä itku masennus putkia.Tiedän että saan purkaa oloani parille ihmiselle mutta silti en vaan saa aina aikaiseksi kun pelkään et ne ei vaan uskalla sanoa että ei jaksaisi kuunneella,olen sanonut niille et sanoo sitten jos mä rasitan liikaa pelkillä murheillani,toki puhutaan ja puuhataan muutakin ettei nyt aina mene mun surun käsittelyyn.
Niin kuin eräs mulle sano eroa käsittelee samalla tavalla kuin kuolemaa ja aina ne merkkipäivät ja juhlahetket tuo sen muiston mieleen mutta ne haalistuu vuosi vuodelta.
Exällä on pian synttärit,itku tulee ajatuksestakin etten saa herättää häntä halimalla ja pusuttamalla vaan sen tekee toinen!!!ARGHH!! Se on niin väärin! Sitten on joulu ja uusivuosi...

 

[....]

Tiedättekös, mä luulen, että osa ihmisistä on sellaista tyyppiä, jotka välittävät ikuisesti. Mä taidan (onneksi tai valitettavasti ) kuulua niihin. Jos olen aidosti ja kovasti välittänyt jostain ihmisestä, tulen aina välittämään. Ei se siihen lopu, että elämä vie erilleen. Kyllä se ihminen on silti muistoissa ja sydämessä aina. Rakastaa ja välittää voi etänäkin. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään riippuvuutta, pakkomiellettä tai roikkumista eikä pidä elää liikaa menneisyydessä.

Minusta tuntuu että ehkä itsekin olen tällainen.
Tiedän että exän kanssa ei eläminen sujuisi, kokeiltuhan ollaan. Mutta olen ihan joku leijonaemo, siis minusta tuntuu että jos joku eukko satuttaa häntä, niin voisin kynsiä siltä silmät päästä. Ihan hullua. Ja sitten myös olisin aivan mielettömän onnellinen (ja samalla ehkä vähän haikeana, onneton? Voiko olla onnellinen ja onneton samaa aikaa ) jos ex löytää jonkun oikeasti hyvän naisen.
Ihan kuin hän olisi veli jota minulla ei koskaan ole ollut. Sellainen jolle haluaisi pelkästään hyvää.

Olen kyllä ihan pöpipää tässä asiassa

 

["vieras"]

Voi itku, lähetän sinulle rutistuksen virtuaalisesti. Jos se yhtään lohduttaa, tiedä että sinulla on kohtalotoveri!<3
Mullakin on jaksoja jollon koen että eihän tässä mitään ja hyvin menee sitten taas jokin laukaisee sen kivun ja haava ammottaa aukeana..ja se tuttu kipu 4 v takaa on taas totisinta totta..Eikä se kertaakaan ole tuntunut helpommalta.Aika ei ole mitään parantanut..ehkä jopa pahentanut..kun tuntuu ettei saa sitä millään kiinni parsittua :/

..... Kyllä minäkin olen kuin leijonaemo.. Kahjoa mutta jollain tavalla suojelen häntä(kavereideni krtiikiltä jopa, kahjoa tiedän) muilta ihmisiltä ja heidän haukuiltaan.Puolustan raivoisasti vaikka s ekuinka olisi toilaillut...ihan pöpiä tiedetään mutta minkäs sille voi kun välittää. Haluan hänelle kaikkea hyvää kuten sinäkin..On se hullua..ja silti haluaisin kynsiä nykyisen kumppanin ja lyödä häntä paistinpannulla...mutta olen mielissäni että tämä vaikuttaisi ihan kelpo tyypiltä...Jep ristiriitaista, kyllä erittäin!

Vieläkin on vaikeuksia kasata ittensä..apulannan pihtiote soi radiosta aamulla ja niin hauras se mili oli että parkumiseksihan se meni..onneksi töissä on oma huone ja oven saa kiinni..

 

["voi itku"]

[QUOTE="vieras";25023596]Voi itku, lähetän sinulle rutistuksen virtuaalisesti. Jos se yhtään lohduttaa, tiedä että sinulla on kohtalotoveri!<3
Mullakin on jaksoja jollon koen että eihän tässä mitään ja hyvin menee sitten taas jokin laukaisee sen kivun ja haava ammottaa aukeana..ja se tuttu kipu 4 v takaa on taas totisinta totta..Eikä se kertaakaan ole tuntunut helpommalta.Aika ei ole mitään parantanut..ehkä jopa pahentanut..kun tuntuu ettei saa sitä millään kiinni parsittua :/

..... Kyllä minäkin olen kuin leijonaemo.. Kahjoa mutta jollain tavalla suojelen häntä(kavereideni krtiikiltä jopa, kahjoa tiedän) muilta ihmisiltä ja heidän haukuiltaan.Puolustan raivoisasti vaikka s ekuinka olisi toilaillut...ihan pöpiä tiedetään mutta minkäs sille voi kun välittää. Haluan hänelle kaikkea hyvää kuten sinäkin..On se hullua..ja silti haluaisin kynsiä nykyisen kumppanin ja lyödä häntä paistinpannulla...mutta olen mielissäni että tämä vaikuttaisi ihan kelpo tyypiltä...Jep ristiriitaista, kyllä erittäin!

Vieläkin on vaikeuksia kasata ittensä..apulannan pihtiote soi radiosta aamulla ja niin hauras se mili oli että parkumiseksihan se meni..onneksi töissä on oma huone ja oven saa kiinni..[/QUOTE]

Kiitos rutistuksesta!
Mä kuuntelin pihtiotetta ilalla vaikka en oikeestaan pysty kuuntelemaan musiikki mutta tuon nyt kuuntelin ja siitäkös se itku repes.
Mä olen siinä suhteessa erilainen kai kun te,okei aluksi puolustelin exää kun muut lyttäs sen ja haukku sen,no tietysti kun se on mua satuttanu henkisesti,niin heti lähipiiri pisti pystyyn exän haukkumis ja mollaamis kisan silloin puolustelin ja sanon ettei saa noin sanoa mut nyt...nyt mulle on ihan sama mitä siitä sanovat se satutti ja loukkas mua niin paljon ja valehteli ja lähti toisen matkaan ja jätti mut niin ihan taatusti en rupea sitä puolustelemaan,en halua sille mitään pahaa enkä halua et se kuolis tai joutuis onnettomuuteen tai mitään sellasta mutta niin julma olen et en toivo et löytää onnea.Tiedän,olen kamala ja onko tässä jotain katkeruuttakin ,en tiedä mutta näin mä tunnen.
Kun vaan joku voisi sanoa mulle päivämäärän ja kellonajan millon tää ikävä loppuu!Multa loppuu voimat ennen sitä!