En kestä lapseni itkua!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Minulla on ongelma, josta kärsin todella paljon, ja kaipaisin teidän ajatuksianne, miten parantaa tilannetta.

En kestä kuunnella lainkaan esikoisen itkua. Hän on uhmaiässä, ja melko herkkä luonteeltaan. Mutta olen huomannut, että jos hän vaikka kolauttaa itseään ja alkaa huutaa, niin tämä herättää minussa pikemminkin negatiivisia tunteita. En tiedä miksi en jaksa kuunnella sitä huutoa.

Sitten taas meillä on myös vauva, jos hän alkaa itkeä, niin hänen huutonsa saa minussa aikaan ns. "oikean" reaktion, eli tulee ahdistunut olo ja yritän kaikin keinoin saada itkun loppumaan. Minua saattaa jopa alkaa itkettää vauvan puolesta.

Tokikaan kukaan ei jaksa varmaan kaikkea uhmaikäisen kiukkua kuunnella kovin innokkaasti, mutta koen tämän itselleni ongelmaksi, koska en käytännössä kestä tuon isomman itkua _yhtään_. :(

Mikä avuksi?
 
Mietin että oletko itse saanut näyttää lapsuudenkodissa uhmasi ja tunteesi vai oletko sitä sukupolvea jonka vanhemmat on kieltäneet negatiivisten tunteiden näyttämisen ja siksi et ehkä itsekään kestä niitä, vähän kärjistetysti noin. :/
 
mulla oli samanlaista kun sulla, kun vauva oli pieni ja esikoinen teki kaiken ärsyttääkseen. Uskon että olet väsynyt ja purat sen isompaan mielummin kuin pienempään. Kannattaa ihan oikeasti hakea apua!
 
mulla menee siis kyl itselläkin hermot 2,5v,n itkuun jos itkee uhmaa. silloin vaan pitää koittaa pysyy rauhallisena ja selvittää syy. meil toi ei ees rauhoitu itekseen vaan huutaa syliin ku on raivo päällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuttu tunne:
mulla oli samanlaista kun sulla, kun vauva oli pieni ja esikoinen teki kaiken ärsyttääkseen. Uskon että olet väsynyt ja purat sen isompaan mielummin kuin pienempään. Kannattaa ihan oikeasti hakea apua!

Mutta mitä apua? Neuvolastako?

Kyllähän mä väsynyt olen. Nytkin kun alan tätä miettiä, niin tulee kyyneleet silmiin. :( Olen tällä hetkellä tosi epäreilu isompaa kohtaan, joka on vielä itsekin pieni..

Coatrackilla on pohdiskelemisen arvoinen ajatus tekstissään. Mun piti aina kotona käyttäytyä siivosti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja coatrack:
Suosittelen lainaamaan Raisa Cacciatoren Kiukkukirja - Aggressiokasvattajan käsikirja vauvasta kouluikään.

kiva vinkki. Meillä just lainassa samalta kirjoittajalta semmoinen sukupuoli-kasvatuskirja. Täytyykin ettiä, jos löytyis tuokin kirja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja tuttu tunne:
mulla oli samanlaista kun sulla, kun vauva oli pieni ja esikoinen teki kaiken ärsyttääkseen. Uskon että olet väsynyt ja purat sen isompaan mielummin kuin pienempään. Kannattaa ihan oikeasti hakea apua!

Mutta mitä apua? Neuvolastako?

Kyllähän mä väsynyt olen. Nytkin kun alan tätä miettiä, niin tulee kyyneleet silmiin. :( Olen tällä hetkellä tosi epäreilu isompaa kohtaan, joka on vielä itsekin pieni..

Coatrackilla on pohdiskelemisen arvoinen ajatus tekstissään. Mun piti aina kotona käyttäytyä siivosti.


On tosiaan pohdiskelemisen arvoinen juttu. Joutunut kanssa nielemään pahaa oloa ja ulospäin näyttämään kiltiltä. Ja samoja "oireita" täälläkin isomman lapsen itkun kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mutta mitä apua? Neuvolastako?

Mä pyysin neuvolasta apua, kun en kestänyt vauvan itkua yhtään, otin itteeni sen itkun ja hermostuin. Pääsin juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja siitä se sitten alkoi aueta.
 
Kävin juttelemassa samasta syystä jonkun tätin (olikohan juuri psyk. sh) kanssa, kun en kestänyt kuunnella lapseni itkua, ja huusin helposti hänelle takaisin.

Hän antoi minulle ohjeeksi, että lopeta lapselle huutaminen, niin lapsikaan ei huuda enää.
 

Similar threads

Yhteistyössä