en kestä enää raskausuutisia

["kahden äiti"]

Oikeesti mun kurkkua kuristaa, rinnassa kauhee palan tunne, kyynelet tulee silmiin ja vaan sen takia et jatkuvasti saa kuulla raskausuutisia. Ne kaikenlisäks tulee mun hyviltä ystäviltä, minkä ihmeen takia mun pitää tuntee näin. Tietenkin oon onnellinen niitten puolesta, mut miks sieltä jostain on pakko tulla se hirvee palan tunne kurkkuun ja kun lähden ajamaan vaikka ystävältä kotiinpäin niin ne kyynelet nousee silmiin, miks. Mulla itellä kuitenkin on lapsia jo, kovasti yhden vielä haluaisin, mutta mies ei. Rakastan mun lapsia enemmän kun mitään ja oon niin onnellinen että mulla on kaks maailman ihaninta pientä ihmistä, miks musta sit tuntuu niin pahalta kun kuulen et joku on raskaana...

 

[:(]

ihan sama tilanne ja ihan samat tunteet.

 

[Salla07]

eipä sulla paljoa vaihtoehtoja ole, joko hyväksyt sen ettei lapsia enää tule, tai jos vauvan kaipuu menee kaiken muun edelle, niin vaihdat miestä

 

[Rv 40]

Meilläkin oli lapsiluku täysi .... Ja mulla silti samat tuntemukset, jotenkin harmitti muiden vauvat...
Mutta niin vaan yllätti tämä tyyppi....ja nyt kohta tulossa...

 

[aapeee]

Kyllä se mies on ja pysyy, vauvankaipuu on kova, tosi kova. En silti ikinä heittäis pois sen takia sitä kaikkee mitä meillä on. IHanat lapset (eri asia olis jos niitä lapsia ei olis yhtään), hyvä parisuhde, ei tällästä rakkautta tulis kenenkään muun kans. Enkä sitä paitsi haluais rikkoo meijän perhettä tollasen asian takia kun niitä lapsia nyt kuitenkin jo on kaks. Mut tää tunne on vaan niin inhottava, mä vihaan sitä et musta tuntuu tältä kun kuulen raskausuutisia.

 

["vieras"]

Meillä on kolme lasta ja mun tekisi vielä mieli yhtä. Tunteet ovat niin tuttuja.

 

["vieras"]

Ajatelkaas sitä lapsenkaipuuta silloin, kun sitä lasta ei vaan kuulu, hajottaa päivä päivältä enemmän

 

["..."]

Tuttu tunne. meilläkin 2 mut silti ihme olo muiden vauvauutisista.. en tiedä vaikuttaako se et nä 2 on samaa sukupuolta?

 

[Iiks]

[QUOTE="vieras";27682048]Ajatelkaas sitä lapsenkaipuuta silloin, kun sitä lasta ei vaan kuulu, hajottaa päivä päivältä enemmän[/QUOTE]

Been there.... 7 vuotta.
Siksi ei oikein pysty ymmärtämään lapsellisten surua

 

[aapeee]

Uskon, että niillä, jotka ei oo saanu ollenkaan lasta on vielä pahempi olo, enkä mitenkään mitätöi sitä. Sitähän mä tässä vähän ihmettelenkin et miten itestä tuntuu oikeesti näin pahalta kun kuitenkin niitä lapsia jo on. Mutta ei siis ollu tarkotus mitenkään pahottaa kenenkään mieltä, oli vaan pakko johonkin saada kerrotuks miten pahalta tuntuu vaikkei oikeesti olis edes kunnon syytä siihen pahaan oloon.

 

["vieras"]

Uskon, että niillä, jotka ei oo saanu ollenkaan lasta on vielä pahempi olo, enkä mitenkään mitätöi sitä. Sitähän mä tässä vähän ihmettelenkin et miten itestä tuntuu oikeesti näin pahalta kun kuitenkin niitä lapsia jo on. Mutta ei siis ollu tarkotus mitenkään pahottaa kenenkään mieltä, oli vaan pakko johonkin saada kerrotuks miten pahalta tuntuu vaikkei oikeesti olis edes kunnon syytä siihen pahaan oloon.

Onko tämä tuore tilanne, siis että vastikään miehesi on ilmaissut, ettei halua enempää lapsia? On ihan luonnollista surra asiaa aikansa ja toisten ilouutiset kirpaisevat silloin. Osaat kuitenkin erottaa asiat hyvin toisistaan ja varmasti pääset tunteidesi ylitse ajan kanssa. Et ollenkaan kuulosta katkeralta tai vihaiselta, se on hyvä asia.

 

["vieras"]

Mulla on nyt vauva ja yhteensä lapsia kaksi. Haluaisin vielä yhden lapsen, mies ei. Vaikka mulla on vauva, tunnustan nuo ap:n tunteet. Tuntuu myös niin pahalta, kun laittaa pieniä vaatteita pois ja ajattelee "eikö enää koskaan".

Tuntuu, ettei perheemme ole vielä valmis, vaikka maailman ihanimmat lapset olemme saaneet. Niin rakkaita, et meinaa sydän pakahtua. Mut silti..

 

[Irski]

joo, ei koskaan sais sanoa ettei koskaan, kumpikaan. jos toinen ns. kieltää enää saamasta lapsia, niin silloin sitä vasta kaipaakin. ehkä kaipuu ei ois niin kova, jos tietäis että vahingon sattuessa se olisi ihan ok alkujärkytyksen jälkeen..

oon itekkin sitä mieltä, että haluan 2-3 lasta, mies että 2 riittää (nyt siis vasta 1) niin oon sanonu, ettei saa kieltää sitä viimestä, koska sitten mä sitä vasta alankin kaivata, vaikka voi olla, että kaksi riittäisi minullekin. vähä sekavaa tekstiä juu, mutta pointtini varmaan saa kaivettua tuolta seasta

 

["vieras"]

Totta puhut irski. Asiasta tulee helposti muuten pakkomielle.

 

[Rv 40]

No tämä yksi nyt vielä päätti uhmata lääketiedettä... Joten kyllä saattaa ap ja muut vauvaa kaipaavatkin yllättyä...

 

[aapeee]

Kyllähän meillä iän puolesta aikaa olis joitakin vuosia (ite oon siis 26v ja mies pari vuotta vanhempi). Aluks oli puhetta, että 2 tai 3 lasta. Mies on kuitenkin nykyään sitä mieltä et kaks riittää vallan mainiosta, JOS vahinko sattuis niin lapsi pidettäis, mutta en tuota vahinkoa nyt niin hirveen todennäkösenä pitäis. Vaikka itellä järjetön vauvakuume niin en kuitenkaan halua miestä painostaa tai jatkuvasti jankata asiasta. En haluais et mies suostuis kolmanteen vauvaan vaan sen takia et oon painostanu koko ajan eikä tosissaan sitä ite haluais. Vahinkoa tietenkin toivoisin, mutta itte en ikinä, koskaan vois aiheuttaa tätä "vahinkoa".

Vaikka se vauvakuume sumentaa mun ajattelua niin kyllä mä silti miestäkin jollain tapaa ymmärrän. Mies on yrittäjä ja sillä on paljon töitä (lapset on aina ollu mun vastuulla, eikä miehen oo tarvinnu juurikaan hoitaa, kuhan leikkii ja tekee "mukavia" asioita niin se on riittäny hyvin). Mitään "järkeviä" syitä ei oo oikein osannu sanoo, paitsi et auto menis vaihtoon (ollaan ehkä keskivertoo rikkaampia, joten rahasta se ei loppujen lopuks oo kiinni), mut mä oon kyllä sitä mieltä, et jos mies ei halua lasta niin ei sillä tarvi mitään "oikeeta" syytä olla, kyllä se riittää et ei vaan oikeesti halua. Mä siis kyllä ymmärrän mun miestä, enkä mitenkään oo sille katkera tai vihanen (asia olis varmasti toinen jos ei olis jo lapsia) mut mua vaan niin ärsyttää kun mun pitää tuntee noin vahvasti kun kuulen jonkun olevan raskaana, vaikka miten olisin onnellinen niitten puolesta ni silti se paha olo tulee viimeistään kun lähden siitä tilanteesta, siitä tunteesta haluaisin eroon.

Ja onnee RV40 sulle tulevasta vauvasta, toivottavasti meilläkin mies joskus ehdottais vielä lasta.

 

[miehes]

ehtii muuttaa mieltään vielä vaikka kuinka moneen vauvaan kun olette noin nuoria. Meidän esikoisen syntyessä olin 35 (ennen 33 vuoden kypsää ikää ei ollut tullut mieleenkään lastenhankinta vaikka jo vuosia olimme yhdessä olleet) ja seuraavan syntyessä 37. Seuraavat 5 vuotta tuo kaksikko sitten veikin meiltä voimat, mutta kas kumma, 43 v syntyi vielä kuopuskin

 

[chorizo]

Meillä taas niin että neljäs oli jo tulossa, mut kaikki meni pieleen, menetettiin lapsi ja lääkärit varotti tiettyjen komplikaatioiden takia ettei ehkä kannata uhmata enää.... Mun sydämeen jäi tyhjä kolo ja vaikka uusi vauva ei menetettyä korvaisi tietenkään, niin...no, sama se, halusin vaan sanoa et tiedän ja ymmärrän millaista se kaipuu on. Itku tulee täälläkin vauvauutisista, joskus vaan siitä kun näkee raskaana olevan vaikka kaupassa : /

 

["Jeba"]

Täälläkin tiedetään tunne

Yli vuosi yritetty toista lasta.

Lokakuun lopussa olin jo onneni huipulla kun testit näytti positiivista ja menkat oli myöhässä! Kuukausi sitten kaikki romahti, vuoto ja kivut alkoivat ja ultrassa kohtu tyhjä ja oikeassa munasarjassa jotain.

Kohdunulkopuolinen

Nyt kaikki vauvoista muistuttava saa vaan itkemään ja tekee niin pahaa jos kukaan tuttu nyt tulee raskaaksi, varsinkin kun niillä kaikilla on jo vähintään se kaksi lasta, joillakin jopa neljä ja viisi.

Tuntuu niin epäreilulta.

 

[kolmatta odottava]

Tästä aiheesta ei tosiaan uskalla avautua ihan missä tahansa. Vaikka kolmilapsiset perheet ovatkin viime vuosina yleistyneet, niin silti olen kokenut että Suomessa on edelleen aika vahva kahden lapsen normi. Täysin lapseton saa toki useimmilta sympatiat puolelleen, ja sekin ymmärretään jos äiti suree sitä ettei lapsi ole saanut sisarusta. Mutta kahden lapsen pitäisi aika monen mielestä riittää. Siksi olin itsekin aika varovainen siinä kenelle puhuin siitä että toivoisin vielä kolmatta.

Itse olin toki sikäli onnellisessa asemassa, että myös miehelle kolmas oli tervetullut. Raskaus ei kuitenkaan alkanut yhtä helposti kuin kaksi ensimmäistä. Puolen vuoden jälkeen olin vihdoin raskaana, mutta se raskaus meni kesken. Samoin seuraava. Ensimmäisen keskenmenon aikaan sain kuulla kuudet vauvauutiset yhden viikon aikana. Se oli musertavaa. Toisen keskenmenon jälkeen sain tietää kahden sellaisen tutun raskaudesta jotka olivat toivoneet lasta paljon pidempään. Toisella oli jopa kyseessä vasta ensimmäinen raskaus. Tuska oli kuitenkin niin voimakas, etten parhaalla tahdollanikaan pystynyt sillä hetkellä aidosti iloitsemaan heidän puolestaan.

Kun seuraavan kerran tulin raskaaksi ja raskaus eteni niin pitkälle että alkoi jo selvästi näkyä, uskalsin pikkuhiljaa kertoa jo muutamille sukulaisillekin. Jotkut kysyivät ihan suoraan: "Oliko vahinko?" Kaksi heistä lisäsi vielä perään: "Kai tämä sitten on jo viimeinen?" Siinä vaiheessa kun raskaus alkoi näkyä jo todella selvästi, olimme eräissä sukujuhlissa. Osa sukulaisista ei siinä vaiheessa vielä tiennyt asiasta. Suurin osa heistä ei noteerannut asiaa millään tavalla, vaikka varmasti jo huomasivat.

Ei sillä, että olisin mitenkään odottanut kaikkien onnittelevan riemuissaan. Mutta hieman hassultahan se tuntuu, että se lapsi, jota itse olemme kaikkein pisimpään ja eniten ehtineet toivoa, on monen muun silmissä se vähiten toivottu. (Kahdesta ensimmäisestä kyllä onniteltiin vielä kovasti.)

 

["susu"]

Täällä samanlaisia tunteita ; vihaa, onnellisuutta, masennusta ja kaikkea mitä voikaa tuoda se että joku kertoo raskaudestaan tai laittaa kuvan nettiin ja se pörrää nenän edessäsi useamman kerran päivässä. ITKUHAN SIITÄ TULEE!

T. yhden lapsen äiti joka toivoo kovasti suurperhettä yrittämisestä huolimatta jää ilmeisesti haaveeksi vain ; <