En kehtaa kertoa kenellekkään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yksin

Vieras
On kauheaa tunnustaa itselleen, etten rakasta miestäni ollenkaan. En voi puhua tästä asiasta kenellekkään, en edes miehelleni. Kaikki tunteet ovat vain kuolleet. Olen pettynyt itseeni, kun en kykene rakastamaan miestäni. Emme riitele koskaan. Kaikki pitäsi olla hyvin, mutta kun ei ole tunteita. Sänkyhommiin en voi suostua vaikka kuinka haluaisin haluta, mutta kun en halua miestäni. En myöskään haluaisi erota. Mieheni yrittää miellyttää minua kaikin tavoin ja olla kiltti, mutta minua sekin vain ärsyttää. Tunnen olevani niin yksin, vaikka oikeasti en ole juuri koskaan yksin. Kyllä tämäkin on tapa purkautua:(
 
On hyvä että sait purettua pahaa oloasi tänne.
Mitä jos lähtisit jonnekin muutamaksi päiväksi yksin ehkä se selkeyttäisi tilannettasi jos saisit rauhassa miettiä
 
Minustakin tuntuu lähes aina tuolta. Nyt luin lehdestä, että rakastumista voidaan "hoitaa" mielialalääkkeillä. Itselläni on masennuslääkitys, eli ei ole ihme että tuntuu ettei tunteita ole...
 
Minulla ei ole masennusta eikä ole koskaan ollutkaan, vaikka siltä nyt kuulostaisikin. Masennus on varmasti jotain paljon vakavampaa.
Kauheaa, että jollain muullakin on sama tunne kuin minulla.
Jos läheiseni kuvailisivat minua, niin kaikki varmasti sanoisivat, että erittäin ulospäin suuntautunut, positiivinen ja iloinen ihminen. Ja, niinhän minä olenkin, mutta tämä asia kyllä vaivaa ja ahdistaakin minua, eikä mitään ole tehtävissä.
 
On sinulla siis jotain tunteita vielä, koska ärsyynnyt miehesi yrityksistä olla kiltti. Kai teillä joskus on mennyt hyvin? Ajattele niitä aikoja kun sinäkin olit vielä rakastunut ja rakastit miestäsi. Yritä tavoittaa sitä tunnetta.

Sitten tuo, että ette ole riidelleet pitkään aikaan, okei, teitä ei varmaan kiinnosta riidellä jos toinen ei herätä mitään tunteita, mutta ehkä olisi aika ottaa kissa pöydälle ja vähän tuuletella tunteita. Kertoa mikä toisessa ärsyttää, ei riitelemällä, vaan rakentavasti keskustelemalla joka teiltä luultavimmin onnistuu.

Rakkaus vaatii töitä. Ei rakkaus vain tule ylimääräisenä lahjana parisuhteen myötä. Sitä pitää hoitaa ja vaalia kuin lasta. Se voi todellakin kadota uppeluksiin välillä, mutta tahdolla ja työllä se sieltä varmasti vielä nousee. Ja jos suhteessanne ei ole muuta vikaa kuin se, että sinä et rakasta, teillä on erittäinkin paljon toivoa jäljellä. Sitten hankalaksi tekisi tilanteen jos suhteessanne olisi lisäksi juopottelua, väkivaltaa tms.

Uskon, että rakkaus kyllä löytyy, jos viitsitte käyttää siihen miehenne kanssa aikaa ja voimia ja tahtoa. Voimia!
 
Mulla on samanlaiset fiilikset. Olimme hetken aikaa asumuserossakin ja avioeron harkinta-aika on käynnissä. Se paransi meidän välejä hetkellisesti. Kun muutin takaisin kotiin, sama peli jatkuu taas. Mun miehen miellytysyritykset loppui tasan siihen, kun irtisanoin asuntoni. Nyt mua harmittaa, että miksi niin nopeasti muutin takaisin, olisi pitänyt vaan asua erikseen. Eikä tilannetta paranna se, että sattumalta olen tavannut erään miehen, joka vaikuttaa...hmmm..kiinnostavalta. KAikki olisi helpompaa, jos asuisin muualla..... Minkäänlaista seksielämää ei ole ollut varmaan 10 kuukauteen, ja 3 viimevuoden petikerrat voi laskea yhdellä kädellä..... Masentaa :(
 
Onko teillä kuinka pieniä lapsia = väsymyksen aiheuttajia? Ite tunsin aikalailla samoin kun en tajunnut että olin vaan niin pirun väsynyt monen vuoden ajan kertyneestä univajeesta, meillä oli 3v. ajan hyvin rauhattomat yöt eikä koskaan mahdollisuutta viedä lapsia esim. yökylään. Elin "kun mikään ei tunnu miltään" maailmassa. Itkemään ja suuttumaan kyllä pystyin....
 
Kyllä, olimme aikanaan hyvinkin rakastuneita ja muistelen sitä aikaa kaiholla. Se aika ei todellakaan palaa enää koskaan, sillä tunnen mieheni liian hyvin siihen. Hän on kyllä kiltti ja tekee kaiken puolestani, mutta en voi luottaa häneen. Liian monta kertaa olen joutunut pettymään hänen rehellisyyteensä. Mieheni ei riitele kanssani, vaan hän on mököttäjä tyyppiä. Minun kanssani ei kuulemma kannata riidellä, koska painan niskan päälle vaatiessani rehellisyyttä. Hän valehtelee usein ja aivan kummallisissa asioissa. Meillä ei ole kummallakaan toista miestä/naista. Olemme aina yhdessä. Seksielämää ei ole meillä ollut moneen vuoteen, muutakuin muutaman kerran. Hänelle se on iso ongelma, ymmärrettävästikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja *:
Onko teillä kuinka pieniä lapsia = väsymyksen aiheuttajia? Ite tunsin aikalailla samoin kun en tajunnut että olin vaan niin pirun väsynyt monen vuoden ajan kertyneestä univajeesta, meillä oli 3v. ajan hyvin rauhattomat yöt eikä koskaan mahdollisuutta viedä lapsia esim. yökylään. Elin "kun mikään ei tunnu miltään" maailmassa. Itkemään ja suuttumaan kyllä pystyin....

Sehän se onkin kun kaikki pitäisi olla hyvin. Lapset eivät asu enää kotona, mutta näen heitä niin usein kun haluan, samoin lapsenlapsiani. Heistä kaikista minulle onkin suunnattoman iso ilo!
 

Yhteistyössä