En jaksaisi joulua!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja v i e r a s
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

v i e r a s

Vieras
Tai jaksaisin, jos saisin vain olla perheeni kanssa. Ostaa lahjoja vain perheelleni. Nauttia pitkistä vapaista... Mutta koen painetta siitä, että on ostettava lahjoja paljon ja monenlaisille ihmisille. Vietettävä aikaa tuolla ihmispaljoudessa ja miettiä.... Minulta jotenkin odotetaan sitä! Tai ainakin minusta tuntuu. Haluaisin vetäytyä koko joulusta. Onko kellään muulla samanlaisia aatoksia?
 
Asioita kannattaa muuttaa pikkuhiljaa mieleisekseen. Miksi "kaikille" on pakko ostaa lahjoja? Eikä vähempikin riittäisi? Ala luomaan omia joulujuttuja, mistä ITSE nautit. Jos on "pakko" ( ei ole!) ostaa lahjoja, aloita hankkiminen jo hyvissä ajoin JA käytä netin verkkokauppoja!
 
Siis nuohan on ihan omissa pikku päissämme rakennettuja "pakkoja". Mä olen myös joskus vuosia sitten joulua ajatellessakin alkanut tuntemaan ahdistusta. Sitten päätin, että nyt muuten joulunviettokuviot ihan uusiksi ja tehdään juuri sellainen joulu, josta meidän perhe nauttii. Aloitettiin sillä, että hyvissä ajoin syksyllä ilmoitettiin tai ehdotettiin, että mitäs jos jouluna lahjottaisiin pelkästään suvun lapsia ja niistäkin ihan vain niitä lähimpiä. Osalle sopi heti, osa ensin vähän nikotteli vastaa, mutta lopulta suostui hekin. Eipä tarvi enää hiki hatussa pyöriä kaupoissa ja pistellä satasia menemään... Suosittelen!

Ja samaan syssyyn jo ajoissa ilmoitettiin, että tänä jouluna meidän perhe viettää joulun kotona. Toki kutsuttiin sukua joulukahville. Korkeintaan tapaninpäivänä ollaan jossain sukuloimassa käyty, mutta muuten on saatu viettää joulu ihan rauhassa. Aika nopeasti ihmiset oppivat siihen, että näin nämä joulut menevät. Ja jos se ei jollekin sovi, niin se on hänen ongelmansa.
 

Yhteistyössä