en jaksa ystävääni joka on aggressiivinen

["annu"]

Itse asiassa pelkään soittaa ystävälleni. Olen saanut kauhun hänestä.
En koskaan tiedä onko hän "normaali" vai ei.
Varmaan olisi normaali jos ei ole juonut.

Hän muistuttaa minun äitiäni joka oli epävakaa, aggressiivinen ja hyökkäsi
päälle.
En uskalla kertoa ystävälleni pelkotiloista jotka tulevat hänen käytöksestään.

 

[huom.]

Ei sinun tarvitse.

 

["SamaTäällä"]

En vain raaski katkaista välejäni häneen, sillä olen yksi niistä todella harvoista jotka vielä jaksavat häntä sietää. Ilman minua hän olisi vielä heikommilla kuin nyt. Silti mietin päivittäin, voinko katkaista välit vai en. Olisin vähemmän ahdistunut jos pääsisin hänestä eroon. Joskus saan migreenikohtauksia kun vatvon mielessäni hänen ongelmiaan, jotka siis kumpuavat siitä että aggressiivisella käytöksellään hän on pilannut elämänsä.

 

["vieras"]

Olen mieluummin yksin kuin ikäviltä tuntuvien ihmisten seurassa.

 

["annu"]

en mäkään voi katkaista, hän on kuitenkin tärkeä. Kun muistelen viimeistä tapaamistamme ja kaikkia aikaisempia, on mennyt hyvinkin.
Yritän olla tukena hänelle, hänellä ei ole paljoa ihmisiä lähipiirissä.
Mutta koskaan en voi puhua omasta ahdistuksesta, joudun sanomaan että kaikki on hyvin.

 

["SamaTäällä"]

Itselläni yksi syy olla hylkäämättä ystävääni on se, että kerran kun itselläni oli vaikeaa, hän oli suuri henkinen tuki. Mutta muuten ovat vuodet vierineet niin, että minä tuen häntä. Todella raskasta!

 

["annu"]

[QUOTE="SamaTäällä";25835210]Itselläni yksi syy olla hylkäämättä ystävääni on se, että kerran kun itselläni oli vaikeaa, hän oli suuri henkinen tuki. Mutta muuten ovat vuodet vierineet niin, että minä tuen häntä. Todella raskasta![/QUOTE]

No, hienoa että hän on ollut tukena. Itse asiassa mulla sama juttu.
Miksi ystäväsi on tuollainen? Onko jotain taustaa?
Toivottavasti asiat muuttuu!

 

["SamaTäällä"]

Jos on omassa perheessä ollut joku epävakaa ja aggressiivinen, sitä ikäänkuin hyväksyy samanmoisen käytöksen sitten ystävältään, siis ainakin helpommin kuin ihmiset noin yleensä. On paljon yleisempää hylätä ystävä samantien ikiajoiksi jos tämä saa raivarit tms. ja siksihän nämä aggressiiviset ihmiset ovatkin niin yksinäisiä ja säälittäviä eivätkä itse edes tiedosta tilaansa. He syyttävät muuta maailmaa vastoinkäymisistään vaikka he itse tuhoavat kaiken vuorovaikutuksen muiden ihmisten kanssa. Kamala umpikuja!

 

["SamaTäällä"]

Luulen että ystäväni on sellainen kuin on siksi että hän on oppinut käyttäytymismallit vanhemmiltaan. Olen tavannut nämä vanhemmat mutta ainakin minun läsnäollessani vaikuttivat normaaleilta. Ystäväni kertomuksen mukaan totuus on kuitenkin aivan toinen.

 

["annu"]

[QUOTE="SamaTäällä";25835252]Jos on omassa perheessä ollut joku epävakaa ja aggressiivinen, sitä ikäänkuin hyväksyy samanmoisen käytöksen sitten ystävältään, siis ainakin helpommin kuin ihmiset noin yleensä. On paljon yleisempää hylätä ystävä samantien ikiajoiksi jos tämä saa raivarit tms. ja siksihän nämä aggressiiviset ihmiset ovatkin niin yksinäisiä ja säälittäviä eivätkä itse edes tiedosta tilaansa. He syyttävät muuta maailmaa vastoinkäymisistään vaikka he itse tuhoavat kaiken vuorovaikutuksen muiden ihmisten kanssa. Kamala umpikuja![/QUOTE]

Tarkoitatko itseäsi, että sun perheessä on ollut samanlainen?
Mäkin alistun koska totuin lapsena kaikenlaiseen.
Kaipa tää on "uusintaa" jotta oppisin, en tiedä.
Sun olis hyvä jossakin käsitellä tuota ihmissuhdekuviota.

 

["SamaTäällä"]

Kyllä itselläni perheessä on ollut epävakaa ihminen jonka reaktioita sai aina varoa. Ollaan siis samassa veneessä. Olisi kiva kuulla joltakin psykologilta / asiantuntijalta, mitä pitäisi tehdä. Pitääkö omasta elämästä poistaa tuo "epämukavuustekijä"? Itselläni on ajoittain ahdistusta ja sitten oireena migreeniä tämän ystäväni ongelmien takia. Välillä tuntuu, etten haluaisi koko elämääni kantaa jonkun toisen murheita.

 

["vieras"]

Itselläni oli yhteen aikaan monenlaisia "epämukavuustekijöitä". Totesin, että heidän kohtaamisensa aiheutti useimmiten vain pahan mielen, joten lopetin yhteydenpidon tai tapaan vain ehdottoman pakollisissa tilanteissa.

 

["vieras"]

[QUOTE="annu";25835191]en mäkään voi katkaista, hän on kuitenkin tärkeä. Kun muistelen viimeistä tapaamistamme ja kaikkia aikaisempia, on mennyt hyvinkin.
Yritän olla tukena hänelle, hänellä ei ole paljoa ihmisiä lähipiirissä.
Mutta koskaan en voi puhua omasta ahdistuksesta, joudun sanomaan että kaikki on hyvin.[/QUOTE]
Olisiko näin, että olet läheisriippuvainen. Eli kun olet tottunut siihen, että sinulla on joku epävakaa ihminen vierellä, niin et ilman osaa ollakaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="SamaTäällä";25835936]Kyllä itselläni perheessä on ollut epävakaa ihminen jonka reaktioita sai aina varoa. Ollaan siis samassa veneessä. Olisi kiva kuulla joltakin psykologilta / asiantuntijalta, mitä pitäisi tehdä. Pitääkö omasta elämästä poistaa tuo "epämukavuustekijä"? Itselläni on ajoittain ahdistusta ja sitten oireena migreeniä tämän ystäväni ongelmien takia. Välillä tuntuu, etten haluaisi koko elämääni kantaa jonkun toisen murheita.[/QUOTE]
Kyllä pitää. Tämä on myös ammattilaisten mielipide. Jos ihminen kärsii pysyvästä persoonallisuushäiriöstä, niin häntä ei voi auttaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="annu";25835300]
Kaipa tää on "uusintaa" jotta oppisin, en tiedä.
[/QUOTE]
Ei vaan nimenomaan et ole oppinut, vaan toistat sitä samaa.

 

["annu"]

[QUOTE="vieras";25836030]Ei vaan nimenomaan et ole oppinut, vaan toistat sitä samaa.[/QUOTE]

En olekaan vielä oppinut, sitähän tarkoitin.
Toistan samaa kuin mitä lapsena oli.
Lieneekö tarkoitus että oppisin tästä kaavasta pois.
Sama pelko kuin lapsuudessa.

 

["vieras"]

[QUOTE="annu";25836051]En olekaan vielä oppinut, sitähän tarkoitin.
Toistan samaa kuin mitä lapsena oli.
Lieneekö tarkoitus että oppisin tästä kaavasta pois.
Sama pelko kuin lapsuudessa.[/QUOTE]
Ei siinä mitään tarkoitusta ole, vaan olet päätynyt tilanteeseen oman luonteen takia. Ulkopuolisia tarkoituksia ja merkityksiä hakemalla helposti jää paikalleen makaamaan. Se on läheisriippuvaisen ulkoaohjautuva maailma. Joku muu, maailma ja elämä kontrolloi mitä itselle tapahtuu. Itseä on vaikeampi motivoida, vaikka kyse tosiaan on vain siitä.

 

["SamaTäällä"]

Rankkoja leimoja nämä "läheisriippuvainen" ja "pysyvä persoonallisuushäiriö". Mitähän me ihmiset teimme ennen kuin nämä termit tulivat muotiin? Ajattelimme ehkä että on olemassa kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä jotakin hyvin kiivastemperamenttista ystävää kohtaan - ei läheisriippuvainen takertumassa persoonallisuushäiriöiseen. Ja tämä ei ollut provo, vaan ainoastaan hämmästelevä kommentti. =)

 

[äläpä]

[QUOTE="vieras";25836023]Kyllä pitää. Tämä on myös ammattilaisten mielipide. Jos ihminen kärsii pysyvästä persoonallisuushäiriöstä, niin häntä ei voi auttaa.[/QUOTE]

Jopa narsistia voidaan auttaa, JOS hän itse myöntää vajavaisuutensa ja on motivoitunut muuttumaan. On tosin aika harvinaista, että pers.häiriöinen ITSE haluaa muuttua. Mutta on kyllä mahdollista auttaa, joten älä puhu "faktatiedoista" kun et tiedä mitään .

 

["vieras"]

Jopa narsistia voidaan auttaa, JOS hän itse myöntää vajavaisuutensa ja on motivoitunut muuttumaan. On tosin aika harvinaista, että pers.häiriöinen ITSE haluaa muuttua. Mutta on kyllä mahdollista auttaa, joten älä puhu "faktatiedoista" kun et tiedä mitään .

Haluatko käyttää elämäsi narsistin passaamiseen, jos on mahdollisuus, että hän kuuluu niihin muutamaan prosenttiin, joka vanhemmalla iällä muutuu siedettävämmäksi? Narsistilla EI OLE kyse siitä, etteikö narsisti usein haluaisikin muuttua. Kyllähän hän itse tajuaa kuinka hankalaa elämä on, kun ei ole normaali (vaikka se tuleekin tajuntaan vaan pilkahduksittain ja pian tukahdutetaan). Kun jotakin ei ole olemassa päässä, niin sitä vaan ei ole. Ei siihen riitä halu muuttua ja terapia ei näitä tunnetusti oikeastaan auta ollenkaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="SamaTäällä";25836200]Rankkoja leimoja nämä "läheisriippuvainen" ja "pysyvä persoonallisuushäiriö". Mitähän me ihmiset teimme ennen kuin nämä termit tulivat muotiin? Ajattelimme ehkä että on olemassa kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä jotakin hyvin kiivastemperamenttista ystävää kohtaan - ei läheisriippuvainen takertumassa persoonallisuushäiriöiseen. Ja tämä ei ollut provo, vaan ainoastaan hämmästelevä kommentti. =)[/QUOTE]
Niin, on ollut olemassa ylikilttejä ja kärsivällisiä ihmisiä hakkamassa päätään seinään vaikeiden ihmisten kanssa. Ei kenelläkään ole velvollisuutta pilata elämäänsä toisten takia. Velvollisuuksia on myös itseä kohtaan.

 

["SamaTäällä"]

"Niin, on ollut olemassa ylikilttejä ja kärsivällisiä ihmisiä hakkamassa päätään seinään vaikeiden ihmisten kanssa. Ei kenelläkään ole velvollisuutta pilata elämäänsä toisten takia. Velvollisuuksia on myös itseä kohtaan."

Olen samaa mieltä! Mitä jos tämä "persoonallisuushäiriöinen" jätetään täysin yksin? Hänen elämänsä on sen jälkeen alamäkeä kunnes päättyy ties minne. Olen niin kiltti että tämä on mielestäni kamalan julmaa. Mikä on mielipiteesi tähän?

 

["vieras"]

Voihan sitä olla "haastavankin" ihmisen ystävä. Mutta jos on läheissriippuvainen niin silloin on helposti hyväksikäytettävissä kun ei välttämättä uskalla/ymmärrä asettaa omia rajojaan.
Eli kannattaa kiinnittää huomiota siihen. Ystävä voi olla, jos on henkisesti vapaa suhteessa, eikä toinen pysty hallitsemaan.
Huono selitys mut yritin....

 

["SamaTäällä"]

Tuo on kyllä hyvä pointti mielestäni ja pitää hieman sulatella asiaa. Minun tapauksessani tämä hankala ystävä pyrkii hallitsemaan minua aggressiivisilla kiukunpuuskillaan ja syyllistämisen kautta. En vain ole tähän mennessä ajatellut sitä hallitsemispyrkimyksenä, vaan olen nähnyt hänet vain uhrina. Mutta sehän tässä hankalaa onkin, että ihminen voi olla samaan aikaan sekä uhri että... jonkinlainen sadisti. Vai olenko oikeassa?

 

["vieras"]

[QUOTE="SamaTäällä";25836727]Tuo on kyllä hyvä pointti mielestäni ja pitää hieman sulatella asiaa. Minun tapauksessani tämä hankala ystävä pyrkii hallitsemaan minua aggressiivisilla kiukunpuuskillaan ja syyllistämisen kautta. En vain ole tähän mennessä ajatellut sitä hallitsemispyrkimyksenä, vaan olen nähnyt hänet vain uhrina. Mutta sehän tässä hankalaa onkin, että ihminen voi olla samaan aikaan sekä uhri että... jonkinlainen sadisti. Vai olenko oikeassa?[/QUOTE]

Juu, kyllä olet.
Omalla isälläni oli todella kamala lapsuus ja hän oli isäpuolensa uhri, mutta hän osasi mös itse käyttää henkistä väkivaltaa meihin omiin lapsiinsa, tosin hän ei silloin varmaan itse edes tiedostanut käytöstään. Hänellä vain oli ne "piikit pystyssä", kun oli joutunut joskus satutetuksi. Ei voi kuitenkaan loputtomiin vedota vaikeaan lapsuuteen tms. koska on mahdollista kasvaa ja kehittyä ja siihen meitä elämä yrittää saadakin.
Minusta tuo sinun suhteesi ei tosiaan vaikuta miltään ystävyyssuhteelta... ethän edes pysty sanomaan rehellisesti mitä sulle kuuluu. Samoin että jos koet pelkääväsi niin se kielii ehkä juuri siitä että toisella on henkinen yliote sinuun.