V
viera.s
Vieras
Sama mulla särähti korvaan. Nimenomaan, ei miehen kuulu auttaa vaan tehdä oma osuutensa. Mutta ikävä kyllä monella palstalaisella on asenne että lapsen hoidossakin mies joskus auttaa, sen sijaan että mies olisi itsestäänselvästi tasaveroinen vanhempi.
Todella monella naisella on toisaalta asenne, että hän päättää mitä ja millloin tehdään, kun kyse on lapsenhoidosta tai kotitöistä. Silloin mies jää luonnollisesti avustajan rooliin, toteuttamaan naisen määräyksiä. Harva nainen sietäisi vastaavaa komentelua mieheltä.
Epäilen esimerkiksi suuresti, onko miehen toive että ruokaa laitetaan joka arki-ilta pitkän kaavan mukaan. Ei sellainen omasta mielestänikään ole järkevää, jos ei edes ole lapsia ruokittavana. Jos toinen silti haluaisi näin tehdä, olisi minusta aivan turhaa leikkiä marttyyriä saati vaatia minulta samaa panostusta asiaan, jonka koen turhaksi.