L
"Lapseton"
Vieras
Kun lopetimme tuloksettomat lapsettomuushoidot niin ihmiset alkoivat kannustaa meitä adoptioon, ja joka kerta kun kerroimme ettemme aio adoptioon lähteä niin tulee "kummallisia katseita". Ihmisille on jotenkin "oletus", että lapsettomat haluavat automaattisesti adoption.
Olisimme halunneet lapsen jatkamaan meitä biologisesti, mutta se vain ei ollut meille mahdollista. Vikaa on molemmissa, emme halua muiden soluja. Me lopumme tähän. Adoptio tuntuisi samalta kuin feikkilaukun ostaminen kun ei voi ole varaa ostaa oikeaa. Emme ole erityisen lapsirakkaita, mutta olisimme halunneet OMAN lapsen. Lapsen, joka olisi ollut osa meitä. Adoptiolapsi on osa jota kuta toista.
Tuntuu epäreilulta, että lapsettomien oletetaan olevan superlapsirakkaita jotka haluavat vain minkä tahansa lapsen mistä tahansa. Ei niin ole. On meitäkin, joita adoptio ei kiinnosta.