en hallitse itseäni

[imetys?]

Niin, tämä on mielipide, jota ei nykyään saa sanoa ääneen missään tilanteessa. Itse imetin reilu 6kk eikä mitään ongelmia ollut, se oli mukavaa touhua. Mutta kyllä mä imetyksen lopettamisen jälkeen huomasin, miten paljon se oli väsyttänyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen pienikokoinen, joten sekin varmaan vaikutti asiaan. Kyllä sen nyt järkikin sanoo, että maidon tuottaminen on iso juttu naisen elimistölle ja voi kuormittaa sitä kovastikin.

Imetyksenaikaiset hormonit tekivät minut paljon normaalia itkuisemmaksi ja sain myös ""kohtauksia"" joista en tunnistanut itseäni. En kuitenkaan niin vakavia kuin ap. Minusta hormonien vaikutuksia naisen mieleen ei kannata aliarvioida.

Jos ap on imettänyt (hän ei maininnut) tuon 4kk, kyllä se musta alkaa olla jo hyvä aika. Vauva on jo saanut korvaamattomia vasta-aineita maidon mukana eikä se korvikekaan kuitenkaan mitään myrkkyä ole. Kunnon unien nukkuminen silloin tällöin auttaisi tietenkin myös, mutta voi olla käytännössä tosi vaikea toteuttaa.

Musta sekään ei ole hyvä, että äitiä syyllistetään siitä, jos lopettaa imettämisen jaksamisongelmien vuoksi. Imetyksestäkin on tehty suoritus: Jos sitä ei riittävästi ja riittävän hyvin suorita, syyllistää itseään ja katuu sitä koko lopun ikänsä. Muka? Kyseessä alkaa kuitenkin olla jo tilanne jossa Kaikki Mahdollinen on tehtävä ap:n jaksamisen parantamiseksi ja olon kohentamiseksi!

Suosittelen kyllä ap:lle myös avun hakemista vaikka neuvolan kautta.

 

[Olen kuullu, että]

Vyöhyketerapiasta voisi olla apua itkuiseen vauvaan.

 

[Aurora]

Olet saanut jo todella hyviä vastauksia masennuksesta, enkä ryhdy neuvomaan enempää koska minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta.

Se vain kuulosti hieman oudolta että vauvasi on niin itkuinen ja menee yöunille vasta keskellä yötä. Vauvat ovat erilaisia ja vaativiakin tapauksia on, mutta kuvailusi kuulostavat siltä että tästäkin kannattaa mainita neuvolassa. Voisiko kyseessä olla jokin äidinmaidon kautta välittyvä allergia?

Voimia talveen sinulle ja koko perheelle!

 

[ap]

Kiitos kaikille asiallisista ja rohkaisevista vastauksista! olen tänään menossa neuvolaan juttelemaan tilanteesta.

 

[Tavis?]

Kiva että kirjoitit vielä.. Olet ollut mielessä viime päivät.. Puhu rohkeasti neuvolassa kaikesta, he kyllä auttaa ja ohjaa eteenpäin.. Kerrothan taas kuulumisia.. Voimia!

 

[kk]

Kertoisitko sitten miten neuvolassa suhtauduttiin? Itsellä sama tilanne muutama kuukausi takaperin, soitin silloin neuvolaan, mutten kuitenkaan mennyt.
Toisaalta olen (ja toisaalta en) hämmästynyt kuinka yleistä masennus vauvan kanssa on. Aion näyttää tämän ketjun miehelleni, hänkin ymmärtää ehkä paremmin minua ja aikaa kun olin ""hirviö"".
Sait muuten paljon upeita vastauksia! Onnea elämääsi!

 

[äizkä]

Ei ole mikään ihme että nyky-yhteiskunnassamme äidit masentuu. Täytyy olla niin superia joka asiassa. Jaksaa harrastaa, pitää yhteyttä ystäviin, miettiä tulevaisuutta ja olla ihana vaimo/tyttöystävä ennen kaikkea kaiken kestävä ja aina jaksava äiti. Vielä jos vauvan kanssa on vaikeaa ja hormoonit heittää.

Olen miettinyt paljon, että koska tämä vertailu ja jatkuvasuorittaminen loppuu?

 

[Esikoisen kanssa]

Hei,

Väsymys on tuttua meille kaikille pienten vauvojen äideille. Vaikka lapsi ei olisi kovin tempperamenttinenkaan, niin silti yövalvomiset ja - imettämiset väsyttävät.

En ole masentunut, mutta tunnistan itseni kertomistasi raivo- ja itkukohtauksista. Olen myös välillä tempaissut vauvan aivan liian rajusti syliini ja vaunuissa heijannut niin, että olen pelästyttänyt vauva-paran hiljaiseksi.

Kohtauksen jälkeen tulee masennus, hysteerinen itku ja musertavan paha olo siitä, että on suuttunut omalle aarteelleen - vauvalle, joka on tärkeintä elämässä. Kiitän korkeimpia voimia siitä, että tämä kausi on nyt ohi. Vauvani on kohta 3 kuukauden ikäinen ja imetän häntä edelleen.

Koin äärimmäisen tärkeäksi sen, että sain kertoa läheisilleni kohtauksista. Kerroin kiukusta myös neuvolassa, jossa asiasta juteltiin kanssani hyvin asiallisesti. Pääasia, että saa purettua tuntojaan jollekin.

Miehelleni sanoin, että hänen olisi syytä viettää vapaa-aikaansa kotona, sillä nyt on kyse lapsemme hyvinvoinnista. Kerroin rehellisesti, että menetän joskus malttini ja silloin hänen TÄYTYY OLLA auttamassa. Onneksi mieheni ymmärsi, että olen vakavissani ja onneksi nostin asian pöydälle enkä jäänyt piilottelemaan sitä. Myönsin rohkeasti, että yksin olen liian heikko. Minua pitää tukea!

Älkää jääkö yksin märehtimään, kun ongelmia tulee, vaan puhukaa niistä läheisillenne. Voimia kaikille muillekin vastaavaa kokeneille.

 

[ap]

Neuvolassa ei oikein ymmärretty, sanottiin suurinpiirtein niin että väsymykseni johtuu siitä kun nukutan vauvan viereeni enkä pinnikseen. Sitten sanoivat etten saa menettää malttiani vauvan kanssa enkä saa suuttua vauvalle. Siihen sanoin että just sen takia tarviin apua kun en halua malttiani menettää vauvan kanssa. Kysyin että pitäiskö soittaa terveyskeskuslääkärille, että saisko unilääkkeitä tai mitään... sanoi että ei koska imetän.
Unikoulua pohtivat, mutta vauva on liian pieni sinne. loppujen lopuksi tätönen antoi numeron johonkin mielenterveys-laitokseen. En ole kyllä saanut soitettua, en halua ""leimautua"" virallisesti hulluksikaan...
Tuntui että neuvolakäynti vain pahensi asiaa, en jaksaisi väsyneenä alkaa opettaa vauvaa pinnasänkyyn nukkumaan kun siellä vaan karjuu ja huutaa... mun mielestä uuden asian opetteluun tarvitaan iteltään vähän malttia ja rauhallisuutta.. nyt kun pimahdan pienemmästäkin.
Mieheni katseli eilen raivoamistani ja itkemistäni ja lupautui sitten hoitamaan vauvaamme yön. Loppujen lopuksi meillä ei sitten nukkunut kukaan, vauva vain huusi ja mies tuli antamaan vauvan minulle tunnin välein imetettäväksi. Aamuyöstä raivosin väsyneenä tästä miehelleni, että eikö hän pysty antamaan mun nukkua edes pari tuntia putkeen... Nyt kaduttaa, sillä eihän se miehen vika ole että vauva huutaa ja on varmasti vaikeaa saada vauva nukkumaan jos yleensä on rinnalle rauhoittunut edes jotenkin.

 

[Ulpu]

No voi kettu,ettei neuvolassa käynnistäkään ollut apua. Meidän neuvolassa tarjosivat nukahtamislääkettä avuksi,kun en alkuaikoina saanut nukutuksi. En sitä silloin kyllä ottanut. Nukahtamislääke kai sopii imettävillekin,se katoaa niin nopeasti elimistöstä. Oletan...

Miehesi on kyllä tässä avainasemassa olosi helpottamiseksi. Onko hän pitänyt isyysvapaata? Tai ehkä hän voisi vaikkapa edes vapaapäivinään viedä lapsen vaikka vaunuissa päivällä ulos,että saisit nukkua edes sen ajan.
Omaan sänkyyn kun saisit lapsen tottumaan,niin sekin auttaisi kyllä. Oletko kokeillut,että annat nukkua vieressä n. puoli tuntia ja siirrät sitten pinnikseen? Vauva vaipuu syvään uneen siinä ajassa ja siirto voisi olla mahdollinen. Kokeile vaikka päiväunille laittaessa, jos et yöllä jaksa.

En nyt enää muista alkuper. viestiäsi, nukkuuko vauva ollenkaan pidempiä pätkiä? Jos nukkuu, niin kyllä nukahtamislääke voisi helpottaa sinua. Saisit heti unen päästä kiinni,kun vauva nukkuu.Vaikutushan kestää vain lyhyen aikaa, sillä tosiaan vain nukahdetaan, ja uni on sen jälkeen luonnollista. Joillekin se on auttanut, en sitten tiedä tarkemmin.

Vitsi kun en pysty antamaan mitään hyviä neuvoja. Toivottavasti olosi paranee pian!

 

[mama]

Aaarrrggghh!!! Raivostuttaa kun ihmistä ei oteta tosissaan!!
Itse väsyin poikani ollessa vauva aivan totaalisesti ja olisi
pitänyt alkaa nukkua univelkoja pois jo paljon aikaisemmin. Tiedän sen helvetin kun on aivan loppu!

Onko sinulla mahdollisuutta nukkua esim. eri talossa, onko isovanhempia lähellä? Nyt otat uudestaan yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin ja vaadit vaikka viimeisillä voimilla jonkinlaista unilääkettä ja nukut jossain muualla. Mielestäni imettäville löytyy sopivia vaihtoehtoja, mutta jos ei löydy niin
yrittäkää antaa vauvalle pullosta maito.

Minulla olisi pitkä stoori, mutta en ehdi nyt kirjoittaa kaikkea. Lyhyesti kuitenkin että kun sai univelkaa purettua niin siitä lähti toipuminen vauhtiin. Luojan kiitos sain suurta apua mieheltä ja anopilta.

Äläkä nyt murehdi missä vauva nukkuu tms, keskity nyt vain ittees. Elämä on kuule sitte niin ihanaa kun kaikkee lähtee taas sujumaan! Nyt sun on varmaan vaikea uskoa sitä, mutta näin se on. Tsemppiä ja voimia kamalasti!

 

[tyttönen]

Voimahaleja sinne! Tunnistan myös itsessäni nuo tunteet, vaikka lievempinä. Vauvani on ns. helppo tapaus, mutta silti on toisinaan tullut karjuttua pienelle ja nostettua kovakouraisesti syliin...

Kamalaa, että neuvolassa suhtautuivat noin amatöörimäisesti, mutta enpä kyllä neuvolajärjestelmältä mitään ihmeitä odotakaan. Soita ihmeessä sinne mielenterveysnumeroon, mikä se sitten onkaan! Ei nykyään kukaan tuollaisista asioista leimaudu, kun mielenterveysongelmia on joka toisella tai varmaan useammillakin. Tarvitset apua, eikä neuvolan jeesustelu enää ole varmaan riittävää sellaista. Ulkopuolinen, asiantunteva taho pystyy paremmin näkemään avuntarpeesi ja auttamaan sen järjestämisessä. Mielestäni olet masentunut. Se on täysin hoidettavissa oleva ""tauti"", ja jo käytännön apu lapsenhoidossa voi sitä helpottaa. Ajattele, että apua saatuasi voit taas olla tyytyväinen itseesi äitinä ja nauttia vauvastasi! Eikö sen vuoksi kannatakin hakea apua?

En tunne imetyshistoriaasi enkä lukenut koko ketjua, mutta ihan käytännön ensiapuna ehdotan tuota imettämisestä hellittämistä hetkeksi. En tarkoita luopumista kokonaan, mutta pariksi yöksi voisit velvoittaa miehesi ruokkimaan vauvan pullolla (lypsymaidolla tai korvikkeella), jos se vain vauvan puolelta onnistuu. Miehesi on kyllä pakko ymmärtää tilanteesi, jos hän kerran näkee raivokohtauksiasikin. Pakota hänet katsomaan totuutta silmästä silmään. Olen kyllä huomannut itsekin, että miehet usein näkevät tuon äidin vauvaelämän helpompana kuin se todellisuudessa on. Eli niin kuin jotkut jo aiemmin ehdottivat, tarvitset ehdottomasti unta! Ainakin yhdet, mieluiten useammatkin täydet yöunet vaikkapa eri huoneessa kuin vauva. Miehesi ehkä tekee pitkää päivää, mutta kyllä hän kestää pari työpäivää lyhyemmillä unilla. Sinä tarvitset enemmän unta! Ja imetys ei todellakaan kariudu pariin pulloruokintaan. Eikä kyllä useampaankaan.

Ole itsellesi armollinen ja myönnä heikkoutesi. Äidin ei tarvitse jaksaa kaikkea yksin. Ulkopuolista apua te tarvitsette, ettekä todellakaan ole ainoa sellainen perhe! Ihan vinkkinä vielä, että selvitä kaupunkisi kotiapu-/perhetyökäytäntö. Olisiko mahdollista saada kodinhoitaja tai perhetyöntekijä välillä kotiin? Useimmissa kaupungeissa nuo palvelut on ajettu alas, mutta kannattaa kysyä mahdollisuutta saada apua tuosta suunnasta, koska äiti on selvästi yliväsynyt. Neuvolasta tai ehkä terveyskeskuksesta voi kysyä asiasta. Ja neuvolassa kannatta todella panna kova kovaa vastaan, että uskovat toden olevan kyseessä. Vaikeaahan se on, kun on valmiiksi väsynyt ja mieli maassa, mutta kannattaa vielä yrittää taistella hyvinvointinsa eteen.

Olet ajatuksissani. Toivon teille paljon voimia, että pääsette jaloillenne!

 

[Tavis?]

Hitsit kun kuulostaa tutulta taas.. Mistä päin olet, voisin vaikka auttaa vauvan hoidossa.. Niin sapettaa tää ""hyvinvointiyhteiskunta"" kun apua pitää ihan kerjätä..

 

[Äitien tilanne on muuttunut]

Nyt ollaan yhteiskunnassa sellaisen uuden tilanteen edessä, että aletaan parin sukupolven ajalta keräämään kaupungistumisen ja sukujen levittäytymisen vaikutusten tuloksia.

Synnytyksen jälkeistä masennusta ja huonovointisuutta kaikella tavalla on varmasti ollut jo aika päivät sitten. Niitä, kuten monia muitankin lapsen saamiseen liittyviä juttuja on hoidettu tai ne ovat hoituneet kokonaisen yhteisön voimin.

Tänä päivänä äiti on yleensä asioiden edessä yksin. Isät varmaankaan eivät ole olleet näissä asioissa tukena koskaan, siksi tähän puoleen ei ole olemassakaan kulttuuria. Näisen auttaja on aina ollut toinen nainen. Äiti, anoppi, sisko, toinen lapsi, siskon tyttö, kylän nainen, veljen vaimo... Talot ovat olleet samassa pihapiirissä ja työt on jaettu tekijäöiden ja heidän voimiensa mukaan. Jos lapsen imettäminen ei jostain syystä ole onnistunut äidiltä, on joku toinen voinut vauvan imettää. Samoin hoitaminen ja kotityöt.

Nyt nainen yrittää hoitaa nämä yksin. Monella ne hoituvat. Lapsi on helppo tai töitä on vain vähemmän ja voimia enemmän. Jos ei kuitenkaan onnistu, niin tukiverkko on hatara tai kaukana. Lisäksi tietoa roolimalleista ja onnistujista on tarjolla yllinkyllin informaatioyhteiskunnassa.

Herkästi ei kannata itse' alkaa syyttämään ja vikoja etsimään. myös huomautukset siitä, kuinka joku toinen on kyllä jaksanut, kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Oma äitini on jaksanut hienosti. Meitä oli neljä ja isä viikkoja työreissuilla. Äiti oli kuitenkin kotona reilut kymmenen vuotta lasten kanssa. Ja olimme myös usein mummolassa. Lisäksi sain itse vanhimpana katsoa pienempien perään, jotta äiti sai rauhassa laittaa ruokaa ja siivota.

Itse aioin oman synnytyksen jälkeen etsiä myös tukea muilta naisilta. Esim juuri äidiltäni. vaikkemme samalla paikkakunnalla asukaan, niin kuitenkin siedettävän matkan päässä, että voin sinne ajaa seuraa etsimään tarpeen vaatiessa. Pelottaa kuitenkin, miten itselläni tulee käymään, sillä niin helppona ja onnistumisen täyteisenä alitajuisesti koko ajan tulevan ajan vauvan kanssa näen.

 

[TOTTA]

Tuo on niin totta, että nykyään sitä jokapäiväistä tukea on monilla niin vähän olemassa. Ollaan muutettu kauas omista vanhemmista ja sukulaisista eikä samanikäisiltä voi apua pyytäkään kun ovat suurin piirtein samassa tilanteessa kaikki. Aikaisemmin se avun saaminen toimi automaattisesti. Nyt tuskin tuntee esim naapureitaan eikä tulisi mieleenkään mennä pyytämään apua.

Ja vielä se, että aikaisemmin monet olivat tottuneet hoitamaan muiden lapsia pienestä pitäen ja kun sai oman, kaikki ei ollut uuden opettelemista. Sekin varmaan vaikuttaa nykyään äitien jaksamiseen, kun ei välttämättä ole ""mitään tuntumaa"" lapsen hoitoon etukäteen. On epävarma olo ja sen lisäksi siinä kaikki ristiriitaiset ympäristön paineet ja ohjeet joista pitäisi löytää ne ""itselleen sopivimmat"".

Nykyään vallitsee myös ""pärjäämisen kulttuuri"". Heikkouttaan on voi olla vaikea tunnustaa saatika mennä kertomaan muille ja hakea apua. Tämä palsta on yksi hyvä keino saada vertaistukea ja huomata ettei ole yksin ongelmiensa kanssa. Toki muitakin keinoja tarvitaan!

Saas nähdä mihin suuntaan tämä tilanne kehittyy... Onneksi jo ollaan havahduttu näihin äitien jaksamisongelmiin eikä avun hakemiseenkaan ole enää niin suuri kynnys. Tosin jos asenne kuitenkin yhä on tuo ap:n kuvaama neuvolareissu, niin voi ei!

 

[lukekaa]

lukekaa tän ketjun viesti ""TÄRKEÄÄ"", SIINÄ TÄSTÄ SAMASTA AIHEESTA. Olis kyllä hyvä jos näistä asioista keskusteltais enemmän julkisesti.

 

[yksi mahdollisuus]

Olet ehkä sairasloman tarpeessa. Olet mahdollisesti vakavasti masentunut. Voit jäädä sairaslomalle ja tällöin miehesi voi jäädä vanhempainlomalle. Punnitkaa tällaista ratkaisua, lapsihan se tärkein on, talous menee varmaan tiukemmalle, mutta pääasia että toivut.

 

[Pienen vauvan äiti]

Hei,

Nyt voi joku ottaa herneet nenäänsä, mutta keskeytä imetys tai anna lisäksi pullosta. Imetys pistää monella pään sekaisin. Pulloruokinnalla lapsi nukkuu pidempiä jaksoja. Mene esim. yksityiselle gynekologille ja vaadi unilääkkeitä/masennuslääkkeitä. Tai yksityiselle yleislääkärille. Yksityiseltä saa palvelua paremmin eikä ole leimautumisen vaaraa varsinkin jos et asu pienellä paikkakunnalla. Ja junalla/bussilla pääsee kauemmaksikin lääkäriin.

 

[samaa mieltä!]

Musta imetyksen aikaisten hormonien vaikutuksia naisen mieleen vähätellään jatkuvasti! Miksi imetyksen suhteen ollaan niin mustavalkoisia, että se, ja vain se, on paras vaihtoehto joka tilanteessa?

Totta kai imetys on lähtökohtaisesti suositeltavaa, mutta jos on ap:n tilanteessa, kumpi on tärkeämpää:
- Imettävä äiti, jolla on pahoja jaksamisongelmia, on masentunut, itkee melkein päivittäin.
- Imetyksen lopettanut äiti, jonka mieli alkaa pikku hiljaa kohentua. Häntä ei enää väsytä niin paljon, hän jaksaa alkaa hymyillä vauvalleen ja nauttia niistä pienistä iloista joita lapsi tuo.

?

 

[mä]

Hei ap,

noista nukahtamislääkkeistä. Itse väsähdin toden teolla syksyllä ja en saanut nukutuksi kuin pari tuntia yössä. Neuvolalääkäri sanoi ensin, ettei voi imettävälle antaa nukahtamislääkkeitä. Olin jo sitä ennen lukenut, että imettävällekin niitä löytyy. Lääkäri ei vain sitä tiennyt! Selitin lääkärille uudelleen, etten todellakaan nuku juuri lainkaan enkä jaksa enää. Antoi sitten pienen reseptin. Soitin itse ennen lääkkeiden aloittamista teratologiseen tietopalveluun ja sieltä sain ystävällistä neuvoa lääkkeestä ja imettämisestä. Eli voi käyttää imettäessä. No itsellä lääkkeiden käyttö jatkui sitten enemmän kuin pari yötä, ja alkoi tuntua itsestä pahalta imettää niiden kanssa, vaikka tunteja pidinkin taukoa lääkkeen oton jälkeen. Itse lopetin imetyksen. Jouduin hakemaan vielä yksityiseltä lisäreseptin ja sain sattumalta ajan todella ymmärtäväiselle lääkärille. Se tuntui kuin taivaan lahjalta! Lääkäri todella kuunteli ja ymmärsi väsymystäni ja kehui, että olin rohkea tullessani hakemaan apua. Sain vielä uuden reseptin ja sen jälkeen olen nukkunut ilman lääkkeitä.

 

[elli]

No johan oli neuvolantäti sulla! ei voi olla totta että ihminen kerää viikkotolkulla rohkeutta kertoa vakavasta ongelmasta ja sitten ammatti-ihminen alkaa vain pyöritellä peukaloitaan. ARGH!

Voisit silti soittaa sinne tädin antamaan puhelinnumeroon, jos vaikka kuitenkin sieltä lähtisi pörräämään eteenpäin jotenkin.

Minustakin sinun on turha yritää nyt lasta pinnikseen nukkumaan, ainakin meillä tuo kääryle oli paljon tyytyväisempi vieressä kunnes sitten omalla ajallaan alkoi nukkua paremmin pinniksessä.

Imetyksen vähentämistä voit kyllä harkita, jopa lopettamista.

Voi kun voisin auttaa enemmän. voimahali!!!!

 

[Tuuli]

Olet saanut paljon hyviä neuvoja ja toivottavasti saat vielä ulkopuolista apuakin. Yritä vaikka vielä terveyskeskuslääkärin kautta.

Halusin kommentoida kuitenkin yhtä asiaa. Miehesi ei pitäisi pakottaa sinua rauhoittumaan, jos saat raivokohtauksen. Paikallaan pitäminen tuo varmasti mieleen ikäviä muistoja, jotka pitäisi käsitellä ammattilaisen kanssa, ei parisuhteessa. Mutta sinun pitäisi myös kertoa miehellesi raiskauksesta ja hyäksikäytöstä jos hän ei vielä niistä tiedä.

Tärkeintä olisi nyt, että saat nukkua, mutta minusta menneisyyden ongelmat pitäisi selvittää terapiassa. Lapsesi ansaitsee mahdollisimman tasapainoisen äidin. Hän ansaitsee sinut parhaassa mahdollisessa kunnossa.

 

[Eeva]

Hei!

vahingossa päädyin näille sivuille ja löysin tekstisi. Olet saanut paljon hyviä kommentteja ja neuvoja, mutta tässä vielä omat kokemukseni. Meillä on 4 kk:n ikäinen vauva joka on lyhyen elämän ajan ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän itkuinen, kiukkuinen, uneton ja muutenkin oireillut vatsallaan (ilmavaivoja, kakka on ollut limaista ym.). Neuvolan avut ovat olleet samaa luokkaa kuin sinulla, terv.keskuksen lääkäri ei ottanut ehdotuksia allergiasta kuuleviin korviin. Lopulta päädyimme käymään yksityisellä. Maitoallergia todettiin heti, kananmuna tiputettiin pois ruokavaliostani ja nyt etsitään sopivaa äidinmaitokorviketta ym. Oletko miettinyt voisiko lapsesi itkuisuus ym. johtua allergiasta? Jos neuvolasta ei apuja löydy, harkitse yksityisellä käyntiä. Kun vaiva lapsesi itkuisuuteen löytyy, varmaan pääset kiinni omaan elämääsi uudella tavalla.