En enää pysty elämään tämän luottamuspulan kanssa

[Itku heti aamusta]

Oikeasti. Tuntuu että toisinaan katoaa elämän ilo kokonaan sen vuoksi etten voi luottaa ihmisiin.
Mieheeni luotan kyllä mutta muihin, varsinkin miespuolisiin, on niin vaikea luottaa. Mutta tämä siis kohdistuu myös naispuolisiin usein. Harvassa on ihmiset joihin luotan vähääkään.
En edes oikein osaa selittää miltä tämä tuntuu. Se syö minua sisältä päin.
Ja kohta minulla ei varmaan ole edes ystäviä kun en voi luottaa.

 

[niin]

Mullakin karisi viimeinen usko ihmisten hyvyyteen kun luotettava kaveri teki hirveän rikoksen.

 

[öljytty]

Riittää että luotat mieheesi, ei muihin tarvitsekkaan luottaa :hug:

 

[Huspati Huta]

Osaatko selittää, millaista luottamusta haluaisit tuntea? Minulla ei ole oikeastaan tarvettakaan luottaa suurimpaan osaan ihmisiä. Työasioissa tietty pitää pystyä luottamaan, että työkaveri toimii kuten on sovittu jne. Mutta esim kavereiden suhteen en tunne juurikaan tarvetta luottamuksellisiin väleihin. Mitä tarkoitat sillä luottamisella?

 

[?]

Mullakin karisi viimeinen usko ihmisten hyvyyteen kun luotettava kaveri teki hirveän rikoksen.

Turkulainen lakimies?

 

[päätön]

ei ne kaverit luottamuspulaan karkaa vaan siihen miten muuten kohtelet...

 

[Ap]

En osaa luottaa siihen että minusta pidettäisiin tai minua autettaisiin. Pelkään koko ajan tekeväni jotain väärin niin että ihmiset saa syyn kadota minun ympäriltäni. Tai pelkään aiheuttavani pahaa mieltä toiselle.

Päätön : Kyllä ainakin koetan olla hyvä kaikkia kohtaan. Ihan kaikkia! Mutta voi ne ystävät kai kadota vaan sen takia että vuosienkaan jälkeen opi luottamaan?

 

[Huspati Huta]

Minusta kyse on enemmän, äkkikuulemalta, ettet luota itseesi.

 

[päätön]

En osaa luottaa siihen että minusta pidettäisiin tai minua autettaisiin. Pelkään koko ajan tekeväni jotain väärin niin että ihmiset saa syyn kadota minun ympäriltäni. Tai pelkään aiheuttavani pahaa mieltä toiselle.

Päätön : Kyllä ainakin koetan olla hyvä kaikkia kohtaan. Ihan kaikkia! Mutta voi ne ystävät kai kadota vaan sen takia että vuosienkaan jälkeen opi luottamaan?

ihan niinkun mä olisin käyny tän keskustelun monta kertaa ennenkin... :/

 

[Ap]

Minusta kyse on enemmän, äkkikuulemalta, ettet luota itseesi.

En luotakaan. En luota mihinkään. Mutta kun haluan luottaa Haluan uskoa olevani edes jonkun arvoinen. En osaa ymmärtää ihmisiä jotka oikeasti pitävät itseään hyvännäköisenä tai kauniina. En ymmärrä ihmisiä jotka oikeasti luottavat siihen että jos joutuu pulaan niin joku varmasti auttaa. En ymmärrä ihmisiä jotka luottavat siihen että saavat pyytää apua missä tahansa asiassa, on se sitten pyykin pesu tai oikea hätä tilanne vaan kaikki se tuntuu väärältä.
Kärsin toisinaan kovista kivuista mutta mielestäni minulla ei ole oikeutta mennä lääkäriin koska vien paikan joltakin joka oikeasti enemmän tarvitsee apua kuin minä. Olen menneisyydessäni joutunut huonosti kohdelluksi mutta kärsin sen kaiken koska tuntui että se on minulle tarkoitettu eikä ole syytä valittaa, saati sotkea siihen ulkopuolisia.
Välillä väsyttää arjen pyörittäminen mutta tuntuu ettei ole siihenkään oikeutta pyytää keltään apua vaan on jaksettava ihan yksin.

On minulla tänne nimimerkkikin mutta en kehtaa tätä kaikkea kertoa sillä. Joku taisi ehkä minut tästä jo tunnistaakin.

 

[Ap]

En osaa luottaa siihen että minusta pidettäisiin tai minua autettaisiin. Pelkään koko ajan tekeväni jotain väärin niin että ihmiset saa syyn kadota minun ympäriltäni. Tai pelkään aiheuttavani pahaa mieltä toiselle.

Päätön : Kyllä ainakin koetan olla hyvä kaikkia kohtaan. Ihan kaikkia! Mutta voi ne ystävät kai kadota vaan sen takia että vuosienkaan jälkeen opi luottamaan?

ihan niinkun mä olisin käyny tän keskustelun monta kertaa ennenkin... :/

Olet tainnut käydä. Anteeksi.

 

[päätön]

En osaa luottaa siihen että minusta pidettäisiin tai minua autettaisiin. Pelkään koko ajan tekeväni jotain väärin niin että ihmiset saa syyn kadota minun ympäriltäni. Tai pelkään aiheuttavani pahaa mieltä toiselle.

Päätön : Kyllä ainakin koetan olla hyvä kaikkia kohtaan. Ihan kaikkia! Mutta voi ne ystävät kai kadota vaan sen takia että vuosienkaan jälkeen opi luottamaan?

ihan niinkun mä olisin käyny tän keskustelun monta kertaa ennenkin... :/

Olet tainnut käydä. Anteeksi.

ihan väärältä tyypiltä pyydät anteeks, antaisit itelles...

 

[epätoivo.]

Minusta kyse on enemmän, äkkikuulemalta, ettet luota itseesi.

En luotakaan. En luota mihinkään. Mutta kun haluan luottaa Haluan uskoa olevani edes jonkun arvoinen. En osaa ymmärtää ihmisiä jotka oikeasti pitävät itseään hyvännäköisenä tai kauniina. En ymmärrä ihmisiä jotka oikeasti luottavat siihen että jos joutuu pulaan niin joku varmasti auttaa. En ymmärrä ihmisiä jotka luottavat siihen että saavat pyytää apua missä tahansa asiassa, on se sitten pyykin pesu tai oikea hätä tilanne vaan kaikki se tuntuu väärältä.
Kärsin toisinaan kovista kivuista mutta mielestäni minulla ei ole oikeutta mennä lääkäriin koska vien paikan joltakin joka oikeasti enemmän tarvitsee apua kuin minä. Olen menneisyydessäni joutunut huonosti kohdelluksi mutta kärsin sen kaiken koska tuntui että se on minulle tarkoitettu eikä ole syytä valittaa, saati sotkea siihen ulkopuolisia.
Välillä väsyttää arjen pyörittäminen mutta tuntuu ettei ole siihenkään oikeutta pyytää keltään apua vaan on jaksettava ihan yksin.

On minulla tänne nimimerkkikin mutta en kehtaa tätä kaikkea kertoa sillä. Joku taisi ehkä minut tästä jo tunnistaakin.

Sinulla on todella huono itsetunto Ja itse kärsin ihan samasta ongelmasta. En pidä itseäni kauniina, ihmettelen miten mieheni jaksaa minua katsella.. varsinkin, kun hänen ex-avovaimonsa on upea kuin mikä.
Tiedän kyllä, että läheiset kaverini pitävät minusta ja ovat läsnä, mutta kaikkien tuttavien kohdalla ajattelen, että jokainen heistä inhoaa ja puhuu pahaa selkäni takana. Aina kun sanon jotain, mietin miksi menin noinkin sanomaan, kuulostin varmaan tosi typerältä ja siis tämä tunne tulee tyyliin, jos tervehdin jotain.
Minä en edes tiedä, mistä tämä surkea itsetunto on peräisin. Tämä on tullut nyt ihan parin viime vuoden aikana.

 

[vieras]

Minusta kyse on enemmän, äkkikuulemalta, ettet luota itseesi.

En luotakaan. En luota mihinkään. Mutta kun haluan luottaa Haluan uskoa olevani edes jonkun arvoinen. En osaa ymmärtää ihmisiä jotka oikeasti pitävät itseään hyvännäköisenä tai kauniina. En ymmärrä ihmisiä jotka oikeasti luottavat siihen että jos joutuu pulaan niin joku varmasti auttaa. En ymmärrä ihmisiä jotka luottavat siihen että saavat pyytää apua missä tahansa asiassa, on se sitten pyykin pesu tai oikea hätä tilanne vaan kaikki se tuntuu väärältä.
Kärsin toisinaan kovista kivuista mutta mielestäni minulla ei ole oikeutta mennä lääkäriin koska vien paikan joltakin joka oikeasti enemmän tarvitsee apua kuin minä. Olen menneisyydessäni joutunut huonosti kohdelluksi mutta kärsin sen kaiken koska tuntui että se on minulle tarkoitettu eikä ole syytä valittaa, saati sotkea siihen ulkopuolisia.
Välillä väsyttää arjen pyörittäminen mutta tuntuu ettei ole siihenkään oikeutta pyytää keltään apua vaan on jaksettava ihan yksin.

On minulla tänne nimimerkkikin mutta en kehtaa tätä kaikkea kertoa sillä. Joku taisi ehkä minut tästä jo tunnistaakin.

Suosittelen terapiaa.. mulla on ollut samantapaisia ongelmia, masennusta, huonoa itsetuntoa, arvottomuuden tunnetta.. hyvä terapeutti ja keskusteluyhteys auttaa (ja masennuslääkitys). Suurimpana kynnyksenä ehkä mulla oli se, että piti ensin saada itsensä uskomaan, että on kaiken sen avun, vaivan ja hoidon arvoinen.. mutta kannatti