30-vuotias
Olemme tapailleet muutaman kuukauden, alkuihastus on laantunut, on mukavaa, mutta emme ole päässeet mihinkään. Päätimme edetä rauhassa, vain tapailla, mutta nyt emme pääse tästä tapailuvaiheesta mihinkään, ei eteenpäin eikä taaksepäin. Molemmille on tullut pieni stressi siitä, ettemme uskalla ottaa seuraavaa askelta, mutta emme myöskään halua erota. En ole varma onko tämä juuri se mies jonka kanssa haluan virallisesti seurustella, se tuntuu niin isolta askeleelta tässä lapsentekoiässä, seuraava kumppanini saattaa olla tulevien lasteni isä, onko hän nyt se oikea?? Mies on samoilla linjoilla, enkä tiedä teemmekö tästä liian suuren kysymyksen, vai puuttuuko jokin, kun emme pääse eteenpäin. Tahtoisin ehkä yrittää seurustella "oikeasti", mutta etenkin mieheltä tuntuisi varmaan ahdistavalta olla yhdessä ennen kuin on asiasta varma. Itsekin mietin eikä se päätös pitäisi olla itsestäänselvyys... Olen seurustellut kunnolla vain kerran ja ero oli dramaattinen, hänelläkin on pari ikävää eroa takana.
En helposti ihastu, mutta tästä miehestä pidän kerrankin. Viihdymme yhdessä, meillä on sama huumori, samantyyppinen tausta, samansuuntaisia tulevaisuudensuunnitelmia, ja seksi on hyvää. Silti on erilaisuuksia ja väärinymmärryksiä. Hän ei pidä julkisista hellyydenosoituksista, minä kaipaan niitä, hän ei osaa ajatella asioita minun näkökulmastani ja sanoo olevansa hyvin jääräpäinen, mikä olisi minusta hankala ominaisuus parisuhteessa. Hänellä on vaativa työ ja tekee valtavasti ylitöitä, jonka lisäksi on paljon harrastuksia ja kavereita. Minullakin on omat harrastukset, muttei yhtä paljon, ja perhe ja parisuhde ovat elämäni prioriteetteja. Hänen työtilanteensa ei muutu, ja tavallaan ymmärrän että kaverit ja harrastukset menevät usein minun edelleni näin tapailuvaiheessa, mutta on vaikea sanoa muuttuisiko mikään seurustellessakaan. Meillä on tosi vähän yhteistä aikaa. Sekin saattaa vaikeuttaa päätöksentekoa emme ehdi tavata, ja tuntuu että pitää aina aloittaa alusta.
En halua ajautua onnettomaan suhteeseen, mutta pelkään toki myös että vaadin kumppanilta liikaa ja jäänkin yksin koska odotan turhaan rakastuvani palavasti kuin elokuvissa. En tiedä mitä tehdä, annanko periksi koska en ole vielä vakuuttunut, eikä hänkään? Kumpikaan ei haluaisi lopettaa, mutta jotain pitäisi kohta tehdä Kaipaisin näkökulmia, omia kokemuksia tms tilanteeseeni liityen, en oikein tiedä miten ratkaista tämä.
En helposti ihastu, mutta tästä miehestä pidän kerrankin. Viihdymme yhdessä, meillä on sama huumori, samantyyppinen tausta, samansuuntaisia tulevaisuudensuunnitelmia, ja seksi on hyvää. Silti on erilaisuuksia ja väärinymmärryksiä. Hän ei pidä julkisista hellyydenosoituksista, minä kaipaan niitä, hän ei osaa ajatella asioita minun näkökulmastani ja sanoo olevansa hyvin jääräpäinen, mikä olisi minusta hankala ominaisuus parisuhteessa. Hänellä on vaativa työ ja tekee valtavasti ylitöitä, jonka lisäksi on paljon harrastuksia ja kavereita. Minullakin on omat harrastukset, muttei yhtä paljon, ja perhe ja parisuhde ovat elämäni prioriteetteja. Hänen työtilanteensa ei muutu, ja tavallaan ymmärrän että kaverit ja harrastukset menevät usein minun edelleni näin tapailuvaiheessa, mutta on vaikea sanoa muuttuisiko mikään seurustellessakaan. Meillä on tosi vähän yhteistä aikaa. Sekin saattaa vaikeuttaa päätöksentekoa emme ehdi tavata, ja tuntuu että pitää aina aloittaa alusta.
En halua ajautua onnettomaan suhteeseen, mutta pelkään toki myös että vaadin kumppanilta liikaa ja jäänkin yksin koska odotan turhaan rakastuvani palavasti kuin elokuvissa. En tiedä mitä tehdä, annanko periksi koska en ole vielä vakuuttunut, eikä hänkään? Kumpikaan ei haluaisi lopettaa, mutta jotain pitäisi kohta tehdä Kaipaisin näkökulmia, omia kokemuksia tms tilanteeseeni liityen, en oikein tiedä miten ratkaista tämä.