Elovauvat 2014 <3 *tammikuussa*

Fiinaliina ja muut Turun seudun odottajat:

Turussa Petreassa järjestetään taas nyt tammikuussa Tietoa tuleville vanhemmille -iltoja. Ne on tarkoitettu esikoisen odottajille puolisoineen. Mä ja me käytiin niissä silloin kun odotettiin esikoista ja useat niistä luennoista oli tosi hyviä. Siellä ei kysytä, kuka on Turusta, eikä ole mitään nimilistaa tms. Eli sinne voi mennä käytännössä kuka vaan!

Tässä ohjelma: https://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=100065&nodeid=4467
 
Esikoisella korvatulehdus, joten täällä ollaan kotosalla (muuten töissä). Raskausoireet ennallaan ja ensimmäistä neuvolaa odottelen. Minuakin kiinnostaa kovasti dopplerit, joten laittakaa ihmeessä kokemuksia ja merkkejä. Olisi ihanaa kuunnella sydänääniä ennen kuin alkaa tuntea liikkeet.
sushen Minä kerroin vanhemmilleni ja siskon perheelle joulupöydässä, kun pahoinvointi oli silloin kova enkä saanut mitään oikein alas. Tuumasin vain että jos hyvin menee niin vuoden päästä meillä on isoveli joulupöydässä. Hetken miettivät ja tajusivat että tarkoitan esikoisestamme tulevan isoveli. Kovin yllättyneitä eivät kuitenkaan olleet, sillä olen aina sanonut, että haluaisin ainakin 2 lasta =) Miehen siskolle kerrottiin myös jouluna, kun en voinut syödä hänen tekemäänsä tuorejuustokakkua, josta niin kovasti odotti makuarviota. Muuten ei ole vielä kiirettä kertoa, kun näin alussa kuitenkin mennään. Töissä kertomista jännitän minäkin. En ole edes pitkään ollut töissä esikoisen hoitovapaan jälkeen, joten jännittää, vaikka vakituinen ja pitkäaikainen työpaikka onkin..
 
Fiinaliina: Nenäsuihkeista sellaisia voi käyttää, mitkä on lähinnä merisuolaliuosta tms. Apteekista myytiin mulle ACC Sinus -merkkistä suihketta, joka siis vaan lähinnä tekee liman juoksevammaksi ni on helpompi niistää. Tullut myyntiin vasta nyt syksyllä kuulema. Se ei siis kuivata ollenkaan tai supista limakalvoja. Yleensä olen käyttänyt Ratiopharmin nenäsuihketta, mutta nyt siis se ei sovi.

Kertomisesta: Me kerrottii jouluna mun sisaruksille (vanhemmat tiesi jo) ja joulun jälkeen miehen vanhemmille kun oltiin siellä. Eilen mies soitti siskolleen ja kertoi. Heille tosiaan tulossa esikoinen noin 2 viikkoa ennen tätä meidän kolmatta :) Huomenna ajattelin pomolle kertoa töissä, kun alkaa olla niin vaikeaa salailla ja olla ympäripyöreä. Vatsaa turvottaa, on paha olla yms. ni kurjaa antaa sellaista rasittunutta ja väsynyttä kuvaa itsestä töissä ilman mitään syytä. On sitten varmaan helpompi olla itsellä kun esimies tietää tilanteen. Sitten np-ultran jälkeen (24.1.) toivottavasti on hyviä uutisia joita jakaa laajemmaltikin.

Dopplerista: Ehkä nyt vaan yritän hillitä itseni ja jättää hankkimatta :D

Mussukka ja pikkumussukka 9+2
 
Esikoista vailla
Hirveesti tsemppiä huonon olon kanssa! Mä niin tiedän ton! Täälläkin saa ravata pönttöö halaamassa, nyt alkaa olla jo oksentamisen kanssa voimat ihan loppu, että itkua vaan vääntää, että joko taas. En tiedä pitääkö tässä lähtee lääkärille jos ei yhtään meinaa helpottua.

Sushen
Oi ihanaa, kiitos tuhannesti linkistä. Täytyy mennä miehen kanssa!
 
Ultra takana ja ilon kyyneleet vuodatettu! :heart: Siellä se köllötteli 2.17cm pääperämitaltaan oleva pieni ihmisen alku! Mikä tärkeintä, sydän sykki vahvasti! :heart: Koko vastasi viikkoja 8+5 eli päivän enemmän kuin itse olin laskenut. Mutta pitäydyn siinä vanhassa tutussa, on nimittäin jo iskostunut päähän se et perjantaisin vaihtuu raskausviikko! :D Nyt saa hetkeksi huokaista. Yksikään mun kolmesta keskenmenosta ei ole ylittänyt tätä päivää raskausviikoissa. Alkio on todettu keskeytyneissä kuolleeksi rv 8+0-8+4. Toivotaan et ois jokin enne tämäkin! :)

Niin ja mullahan on kans dopleri kotona. Heti ultrasta tultuani kokeilin ja suureksi yllätyksekseni syke löytyi lyhyen etsinnän jälkeen! :heart: Ihan täydellinen päivä tänään!! :heart:
 
Ihanaa, että kaikki on hyvin MiNalo!! :heart: Mites shuri ja sunshine25, teilläkin oli tänään VU?

Voi teitä oksentelevia... :/ Mua niin harmittaa teidän puolesta. Mitään muuta en osaa sanoa, kuin jaksamista ja kyllä se ohi menee <3
 
Tsemppiä Esteri ja toivotaan kuitenkin, että sieltä löytyisi elämää :hug:
Ihanaa lukea täältä myös iloisia uutisia, tulee itsellekin toiveikas olo. Tuolla fb-ryhmässä jo kerroinkin meidän jännittävän uutisen, mutta haluan innoissani kertoa sen täälläkin :D

Jouduin lähtemään päivystykseen kovien vatsakipujen vuoksi toissayönä. Pääsin siellä ultrattavaksi ja ultrassa näkyi kaksi sykkivää sydäntä <3 eli kipujen syy oli kovasti tilaa itselleen tekevät kaksoset :) Tämän iloisen tuplauutisen voi myös päisittää tuonne tietoihini, eli 1. ja 2. lapset tulossa :) En aio olla skeptinen, vaan onnellinen asiasta ja surra/pelätä vastasitten jos siihen tulee aihetta.

Olen täällä myös pohtinut omaa oireettomuuttani ja viimeistään tämä rauhoitti ajatukseen siitä, että kaikilla ei oireita tule, vaikka vatsassa olisi kaksin kappalein murusia matkassa. Toisaalta, tänään on ensimmäisen kerran ollut lievää pahoinvointia :D

Mimosalaha, nuu ja pai rv 6+
 
tonne fb:n puolelle on tosiaan niin helppo aina käväistä ja kirjoitella vaikka duunin lomassa, ettei tänne tunnu koskaan kerkeevän. ja sitten kun käy harvoin, on jo niin paljon tekstiä teiltä aktiivisemmilta, ettei pysy mukana!

oireita alkaa täällä olemaan jatkuva turvotus, kiristys ja välillä särkyjä vatsassa. duunin automaattikahvi ei oikeen uppoa, täytynee siirtyä teehen ja juoda ne kahvit kotona. mielialavaihtelun on ollu tän päivän aikana niin kirjavaa, että pakko syyttää pikkuista :D aamulla tosiaan meinas itku tirahtaa, kun luin fb:n puolelta, että mimosalan vatsakrampit olikin kaksoset ja kun pääsin kotiin, käyttäydyin kuin pikkukakara, kun oli niin kauhea nälkä ja kiukku päällä. huh. ei oo miehillekään helppoa tää raskausaika! ;)

mulle riittää neuvolan dobleri ja ainakin esikoisesta taisin melko aikaisin jo alkaa tuntea potkuja, joten niitä odotellesa, että tietää pienellä kaiken olevan hyvin :)

mä en tiedä miksi, mut oon nyt jotenkin hermoheikompi tän raskauden kanssa, kun esikoisen. silloin kerrottiin aika pian kaikille ja nyt tuntuu, että haluan pihistellä tietoa sinne ultraan asti, jos siellä ei ookkaan ketään? :eek: kumma juttu.
 
Onhan tullut oltua hiljaa taas hetki. Jotenkin sitä aina käy nopeesti vaan lukasemassa teidän juttuja.

Onnitteluja kaikille ihania uutisia saaneille ja Esterille tsemppiä, toivottavasti kaikki olis hyvin.

Tänään taas isännän kans niitä ihania sydänääniä kuunneltiin ja aijai kun se on aina yhtä ihanaa kuunneltavaa <3 ihanasti myös muljahtelee ja kuplii tuolla masussa jo. Jehna tää on ihanaa aikaa.
Kenellekään ei olla vieläkään kerrottu, huomatkoon jokainen omaan tahtiinsa ja kysyköön jos kehtaa :D

Sisarusrattaat sain tänään myytyä pois ja loppu viikon aikana pitäis käydä Baby Joggerit hakemassa, city selecteihin päädyttiin vertailujen jälkeen. Jännä päästä ne on tuon 1 v herran kanssa kunnolla testailemaan. Sitä ei tartteiskaan hankkia kun autoon turvakaukalo niin kaikki olis sit siinä. Vaatteita olisi molemmille, sekä tytölle että pojalle mutta enhän mä malta olla shoppailematta jotain uutta.

Huomenna olisi labrat edessä ja sit niitä onkin tasasesti 6 viikon välein kun mulla on tuo kilpirauhasen vajaatoiminta ja sitä sir kontrolloidaan, huomenna otetaan ne jotkut muutkin verikokeet mitkä raskauden aikana otetaan, mitkälie sitä nimeltään ovatkaan...
Oloja löytyy edelleen ja pahoinvointi tuntuu pahenevan aina iltaa kohden. Mutta sen kyllä kestää :) mutta nyt tämä Äitee taitaa kömpiä peiton alle olojensa ja kipeiden tissiensä kanssa.

Chevymama ja sydän ääniään hienosti esittelevä
elopeiggo 9+2
 
Hei kaikille. Musta täällä on iha kivasti juttua, mutta totta on ettei tätä tuu noin vaan lueskeltua ainakaan töissä. Mutta mä roikun vielä täällä ekan kolmanneksen ajan.

Kertomisesta. Mä odotan nt-ultraan asti ja sen jälkeen voisin kertoa vanhemmille ja lopuille kavereille. Osalle kavereista oon jo kertonukkin, jos olen heitä tavannut. Töissä sama deadline et ultran jälkeen sitten vasta. Siellä kaikki on kytänny heti hoitovapaalta paluun jälkeen mun mahaa siihen tyyliin, et on tehny mieli kysyä et onko mun paidassa mahan kohalla tahra vai mitä siellä on. Eli kovasti ne siellä odottaa, että millon tuo tekee toisen. Painoa on sen verran kertynyt jo nyt, että maha pullottaa kyllä jo nyt. Mutta onpahan se jo ennen plussaakin pullottanut. Joten en jaksa välittää.

Tänään kävin varhaisultrassa ja syke näky ja koko vastas hyvin viikkoja. Itku siinä pääs onnesta. Pelkäsin iha mielettömästi maatessa siinä laverilla. Että hyvältä näyttää ainakin nyt. Ja kyllähän sykkeen löytymisen jälkeen ollaan aika vahvoilla raskauden jatkumisen suhteen. Mut tietysti on vielä riskinsäkkin. Mulla tuli muutama päivä sitten kirkasta verta, mutta onneks sen jälkeen ei oo tullu uudestaan. Nuo kaikki vuodot kun saa huolestumaan ja sydän jättää löyntejä välistä.

Vehnis & 7+0
 
Apua, toivotaan että Esterillä on sattunu vaan tosi huonot ultraajat :hug:

Ja onnea Mimosalaha tuplaonnesta :heart:

FACEBOOKISTA
Tavallaan olis kiva liittyä siihen ryhmään, mutta mulla on jotenki korkea kynnys siihen. Aina ollu se periaate että facessa on vaan livekavereita niin tiedä uskaltaako sitä alkaa siellä hengaamaan 'outojen' kanssa :) Huonosti selitetty mutta you know :)

OIREISTA
Alkanu tuleen pahoinvointia, joinakin päivinä ollu tosi kovaakin ja töissä tietty tosi hankala olla kun oikein yököttää. Oksennusta ei oo vielä tullu luojan kiitos. Rinnat oli välillä kivuttomat, mutta toissapäivänä ne meni taas kipeeksi ja näytti kasvaneen vaan lisää. Ne on jo ihan valtavat.. Nyt on alkanu tuntuun alavatsassa siellä täällä pieniä kipuiluja joiden aattelin liittyvän siihen kohdun kasvuun. Ja palelee tietysti jatkuvasti. Kahvi on alkanu viimein tuntuun vastenmieliseltä!!! Aamulla on kuitenki pakko juoda kun en mä muuten herää ollenkaan.

PARISUHTEESTA
Tämä raskaus on totisesti lähentäny meitä miehen kanssa, vaikka läheisiä ollaan oltu jo ennenki. Mä aattelin että tämä on varmaan nyt se meidän yhteinen 'harrastus' kun meillä on muuten niin erit harrastukset ja erilaiset mielenkiinnon kohteet :)

Ihme yskän lykkäsi ihan viime vuoden lopulla eikä tuo meinaa hellittää. Argh.

Amuniina ja mukula 6+4
 
ESTERI, hengessä mukana ja peukut pystyssä vielä! <3

PINSULI, Peruin sit sen varhaisultran. Meillä on lopulta kuitenkin parempaakin käyttöä niille rahoille (ruoka) ja lisäksi oli niin kurja olo, etten ois ehkä ees selvinny sinne saakka.

Meillä mieheltä loppui joululoma, ja palasi töihin. Mikä tarkoittaa, että on 500 km päässä kotoa aina viikon kerrallaan. Sit viikon vapaalla kotona. Mulla menee just nyt ihan kaikki voimat kahden lapsen, koiran ja kodin hoitamiseen yksinään... Ei tämä nyt sillee pelota, kaikesta selviää kyllä ja on tässä jo 3 vuotta menty näin.

FB ryhmästä. Itse ainakin aion pysyä täällä mieluummin... Tai ainakin nyt tuntuu vielä siltä.

Tänä aamuna on ollut yllättävän hyvä olo. Jos ei hajuyliherkkyyksiä ja niiden aiheuttamia yökötyksiä lasketa, niin ei ole oksettanut ollenkaan. Kaikki ihmiseritteet ja biojäte onkin sit sellaisia koettelemuksia, että roskiskaapin kun avaa, niin pitää välillä käydä hengittelemässä eri huoneessa.

CHEVYMAMA, mulla myös kilpparin vajaatoiminta. Meillä on perinteisesti julkinen puoli hoitanu sen päin persettä (ihan tyylipuhtaita hoitovirheitä) mutta nyt jo jotain itsekin taudista tajuaa ja osaa vaatia oikeita asioita, joten aika luottavaisin mielin olen kuitenkin :)

Jotain varmaan taas unohtu kirjoittaa... pää aina tyhjenee, ku alkaa kirjiuttaa.

Se vielä, että onpa meillä paljon KAKSOSIA täällä! Minullakin on "kohonnut riski" saada kaksoet, kun lähisuvusta löytyy (mun pikkusisaret)... Mutta tuskin tähän ryhmään enää kaksosia lisää tulee, alkaa olla aika pieni todennäköisyys jo.

Shuri ja Sankari, enkä taas muists viikkoja, ehkä 7+0
 
Voi hitsi mimosalaha onnee kaksosista! Jo kolmannet kaksoset tähän pinoon! :) <3

Shuri, ah ok, tais jäädä multa päivittämättä jossain välissä...

Toi facebook...hoh. Toisaalta tekis mieli tulla sinne, koska olen esikoisenkin FB-ryhmässä, mut...Äh! Tykkään tästä kaksplussasta raskausaikana niin paljon :D Ja lähemmäs 50 ihmistä ryhmässä on tosi paljon, ehkä vähän liian turhan kova meno siellä mulle. Kai se pitää vaan toivoa, että täälläkin pysyttäisiin aktiivisina...

Vitsit tuo kertominen stressaa mua. Haluaisin vaan saada kerrottua kaikille...

Pinsuli ja himpula 10+6 <3
 
Moi naiset! Kaikki oli ultrassa upeasti. Pikkuinen tanssi ja heilui hirmu paljon! Nauratti ja itketti yhtäaikaa! Oli ihan maagista nähdä miten se näytti ihan oikeelta vauvalta jo, sormetkin jo erotti. Pikkunen on edelleen huomattavan pieni, vaan 23mm viikolla 10+2, mutta lääkäri sanoi että suhteessa edelliseen pieneen kokoonsa se oli kasvanut normaalisti, joten isoin riski on nyt pois. Menee siis lääkärin mukaan yksilöllisen kasvun piikkiin ja sanoi että toi tasottunee aikaa myöten. Mä oon aivan hyperonnellinen. Yläkerrassa mies kirjottaa mun alottamaan vauvakirjaan omaa päiväkirjamerkintäänsä aiheesta. Sillä tais ton ultran myötä raskaus muuttua todellisuudeksi, luki koko eilisen illan kaikkia niitä raskausesitteitä, aamulla sain sitten hirveesti kysymyksiä ja ohjeita :)
 
iiris_lorea aivan ihania uutisia! <3 Se on kyllä ihmeellistä miten näinkin aikaisilla viikoilla niinkin pienet yksityiskohdat kuin sormet voi erottaa! Mäkin olin aivan sanaton. Onnea vielä ihanista uutisista!
 
Verpulle tsemppiä huomiseen ultraan!

Oi Iiris, ihania uutisia. Mites muuten sun laskettuaika, muuttuuko se vauvan pienen koon mukaan? Ja ihana isävillitys iski miehellesikin :heart: Se on kyllä ihana tunne kun huomaa miten paljon mies on mukana tässä!

ON
Täälläkin olis huomenna ultraus. Saas nähdä miten mä kerään voimani, että pystyn sinne ultraan lähtemään. Tehdäänkös NP-ulta yleensä vatsan päältä vai alakautta? Hirvee pelko persiissä, et onko kaikki hyvin ja ettei tää pahoinvointi vaan oo vahingoittanu vauvaa.
 
Ihania ultrauutisia! Ja hienoa kun saadaan porukkaan lisää kaksosodottajia, onnea onnea!
Teille jotka olette huonoja uutisia saanut, tsemppiä paljon <3

Itselle ei ihmeempiä nyt kuulu niin en ole mitään kirjoitellut, päivittäin kyllä lukemassa käyn. Mulla on nyt tällä viikolla ehkä vähän lisääntynytt toi huono olo.. Ja väsymystä riittää.. Tänäänkin pitäisi iltavuoroon taas jaksaa. Mielummin jäisin tätä rakasta sohvaa halailemaan :D

Mmaria ja pienet 10+5
 
Fiinaliina
Mulla tehtiin NP-ultra sekä että. Mutta VU tehdään aina sisäkautta :)

Mussukka82
Mulla Anglen Soundsin halvin malli ja esikoiseta oli valtava etuseinäistukka. Sydänäänet tuolla sain kuulumaan rv.9 paikkeilla. Ja aina niitä sai kauan metsästää mutta kun oikeaan kohtaan sai anturin niin kuului ihan hyvin :)

Kertomisesta
Parhaat ystäväni tietää, molempien vanhemmat ja sisarukset tietävät. Eli ne tärkeimmät :) Muulle suvulle varmaan annan tiedon blogissani, jota seurailevat.. :)

Hemutus ja Pallero 10+6
 

Yhteistyössä