Elovauvat 2014 <3 *tammikuussa*

Aikanaan Reima-tutta tehtaanmyymälästä ostin vuoden 2007 pussin, taisi maksaa 15e, 2010 pussin ostin uutena huudon kautta ja olisiko ollut samaa hintaluokkaa. Toppapukua en ole ostanut, kun veljeni vuoden 1991 ÄP-toppapuku tallella ja se on äärettömän hyvä, kun siitä saa jalkopäästä pussin tehtyä niin on helppo sujauttaa nukahtamassa olevaa lasta sinne. Samoin huppu huippumallinen kasvoja suojaava.
Meillä kaikki lapset nukkuneet aina säästä riippumatta päiväunet ulkona myös kun oli -36 astetta.( karmea paketti, mutta hyvin emmaljungat piti lämpimänä).
Nukahtavat aina jo kun puetaan ulos ja vaunuihin nostaessa jo unten mailla. Jos on yritetty pinnasängyssä unia niin kesto max 30min. Ulkona aina vähintään 2h putkeen. Kun äitini vielä eli lähdin aina 2h kaupungille siksi aikaa shoppailemaan ja äiti kurkki vaunuun. Kerran taisi herätä lapsi alle 2h, mutta olisiko 15min ennen ja sittenkin kun joku iso möly tuli.
Samaa tahtia varmasti jatketaan tulevankin kanssa.
Kaupunkireissuille sitten joku sivistyneempi toppa-asu täytyy hommata/ mitä väliä sillä toisaalta edes on, kaupassa riisun aina kuitenkin topasta paistumasta pois.
 
Meillä esteri76 ihan sama esikoisen kanssa! Nukkui vain ja ainoastaan ulkona ja silloin nukahti jo pukiessa. Jos piti sisällä nukkua niin nukkui max 45 minuuttia. Ne päivät oli ihan kaameita kyllä. Tällä kertaa ehkä uskallan nukuttaa ulkona kovallakin pakkasella kun viimeeksi en uskaltanut varsinkaan alussa. Joskus kokeilin mittaria vaunuissa niin hyvin oli lämpöistä siellä vaikka kova pakkanen olikin. Sitten tuli kesä eikä enää pakattukaan niin paljon vaatetta päälle ni oli taas pojalla vaikeuksia nukkua :headwall:
 
  • Tykkää
Reactions: esteri76
Kaisa-Tuulikki ja Esteri76: Täällä ihan samat kokemukset. Katsoin juuri kuvia joissa odotan ensimmäistäni. Ensimmäisellä ja tällä kolmannella on vaan yksi päivä eroa LA:ssa, joten on hyvä vertailla kuvista miten eri kokoinen vatsa onkaan! Kuvassa olen huhtikuussa ja väitän että tämä nyt oleva vatsa on ainakin saman kokoinen!! Silloin kaikki eivät edes huomanneet, nyt on jo pari kertaa kysytty milloin jään lomalle... :ashamed: Hyvä sitten vastailla että joo, jään lomalle heinäkuussa :D

Toisesta oli LA helmikuun 24. Mammahousuihin siirryin elokuussa eli joskus 12 viikolla ja jo syys-lokakuun aikana alkoivat tutut kysellä aionko vielä pitkäänkin opiskella ennen äippälomaa... Että kai sä nyt jo kohta jäät kotiin...

Tästä kolmannesta alkoin farkut kiristää viikko pari testin jälkeen. VU oli laskennallisesti 8+0, mutta ultran mukaan vasta 6+1 ja silloin jo oli jäänyt farkut pois käytöstä. Joululomalla piti viritellä toppahousuihin henkselit ja kuminauha napin ja napinläveän väliin ja mammahousut otin käyttöön tällä viikolla. Sikäli vähän ikävää, kun olisin mieluusti pitänyt asian vielä salassa NP-ultraan asti, mutta eihän se tällaisella pötsillä mitenkään onnistu : / Pitää vaan toivoa, että kaikki on hyvin.

Ensinmäinen: Ei siis tosiaan mitään hätää, kyllä ehdit vielä nauttia siitä isosta vatsastakin :)

Dopplerista: Kävin Ylöjärvellä lastentarvikekirppiksellä (Into) ja siellä sattui olemaan Angel sounds -doppleri myynnissä viidellä eurolla. No en mitenkään voinut vastustaa kiusausta ja ostin sen sitten :p Olen kolme kertaa yrittänyt kuunnella sydänääniä, mutta en ole onnistunut löytämään. Istukan äänen olen löytänyt joka kerta (viuh-viuh). Mistä kohti te olette löytäneet äänet?? Kuvittelin, että kohtu on vielä tosi alhaalla ja etsiskelin aikani ihan väärästä paikasta. Sitten löysin istukan äänet noin 5 cm navan alapuolelta, hiukan vasemmalta. Olen yrittänyt kuunnella jalat koukussa ja jalat suorina, sängyllä pötköttäen. Yritän painaa doppleria vatsaa vasten ja geeliä on paljon. Silti en löydä. No toisaalta se laite lupaa löytää vasta 12 viikosta, joten kaipa tuo rasvakerros ja luultavasti edessä oleva istukka haittaa kuuluvuutta.

Kivaa päivää!

Mussukka82 ja pikkumussukka 10+5
 
Jatkan tätä jokaiseen viestiin vastaamista :LOL:

Mussukka82 Minullakin istukan ääni kuului melko ylhäältä. Siis paljon ylempää kuin olisin kuvitellut. Mutta itse sydänäänet siitä huolimatta aivan alhaalta, ihan häpyluun yläpuolelta. Ja aluksi piti painaa sitä anturia, nyt eilen ei enää juurikaan tarvinnut.

Voikun täälläkin olisi lastenvaatekirppis. Ei oikein äitiysvaatteitakaan tavalliselta kirppikseltä meinaa löytää.
 
Eipä Mikkelissäkään mitään äitiysvaatekirpputoriakaan ole, olen ehkä ollut jotenkin optimisti kun ostin jo ennen raskautta yhtet 3€ farkut ja kahdet mustat pehmoiset housut kun halvall löytyi. No nyt sitten huomasin, että farkuista koko se musta pehmeä kaistale purkautunut koko matkalta irti, en ole mikään ompelija, mutta ehkä koitan kuiten korjata.
Jenkeistä ostin reissulta 3 halpaa paitaa ja Lahden H&m 3 paitaa lisää. POP vaatteita oli nurkissa yhdet housut ja paita yhä. Sitten löysin huuto.netistä vaatepaketin 50 €, jossa kaikki housut ihan liian isoja mulle.

ELi jos täällä joku minua lyhyempi ( uskoisin housujen olevan hyvät noin 163-165 pitkälle) ja isompi ( ainakin 90kg) niin täällä olisi kolmet siistit ja hyvät housut ilman omistajaa. Yhdet on ihan mallia todella siisti/ juhla/toimisto.

Kuulen koko ajan tätä kirjoittaessani pienen vauvan itkua töissä, miten se saakin aina aikaan sellaisen tunteen, että anna nyt sille kiireesti tissiä... Pienen itku on aina yhtä raastavaa.
Meillä 3v poika koko ajan kommentoi vatsaa ja odottaa hirveästi pikkusisarusta, olisi kyllä masentavaa kun jotain sattuisi.
Jotenkin sen sykkeen näkymisen jälkeen vaan on jo aika luottavainen.
 
Mussukka82
Hih, joku muukin pyörii Ylöjärvellä :) Mä saan äänet kuulumaan alhaalta, himpula vissiin tykkää hengailla suht matalalla :D Mutta pariin otteeseen on kuulunut eri paikoista. Mutta aina suht alhaalta kuitenkin. Istukan äänet kuuluu edelleen molemmilta puolilta kohtua.

Tervetuloa hippis! Päivittelen sut listoille.

Sain onneksi sydänäänet kuulumaan rankan taudin jälkeen. Toivottavasti tauti on nyt ohi :)
 
Kirppiksistä: Pirkanmaalla on tosiaan aika kivasti lastentarvikekirppiksiä. Nokialla on Vekaratori Fantti, Ylöjärvellä Lastenkirppis Into, Tampereella ainakin Nukkekoti, Minimii, Mugula ja Lastentori Peikonpesä. Sitten osuin sattumalta uudehkolle (?) lastentarvikekirppikselle Suvantokadulla, kävinkin siellä mutta en muista nimeä...
 
Pinsuli voimia oksutaudin kanssa, eritoten teidän pienelle oksentajalle!

Mua ei ainakaan haittaa, jos joku siirtyy heinäkuun, tai syyskuun puolelle ultrauksessa. Eikai tää niin päivän päälle tarkkaa ole :D

Kirppiksistä
itse en juuri koskaan käy, asutaan ihan kauppakeskuksen vieressä, joten helppo mennä vaan sinne shoppailemaan. Nyt kuitenkin oon aatellu, et kirppiksiltä tekis varmaan tosihyviä vauvalöytöjä. Se on kuitenki niin lyhyt aika kun niitä kamppeita käytetään, että varmasti vois löytyä hyväkuntoisia.

Jahka kunto on semmonen, että uskaltaa lähteä julkisiin tiloihin niin täytyy ruveta kirpparei kiertelemään.

Joko jollakulla on hyviä vaunumalleja mielessä? Mua kiinnostais kauheesi mihin malleihin te ootte päätyneet tai mitä ootte harkinneet tai mikä teillä on jo käytössä.

ON
Täällä saatiin tänään verikoeseulojen tuloksia Down riski oli 1:18 060 ja Muut 1:100 000. Ihana huojentava tulos, nyt saa hetken hengittää ennenkuin alkaa jännittämään rakenneultraa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille masuille

Fiinis ja Vauva 12+0
 
Sukupuolen selvittämisestä. Me varmaan otamme rakenneultrassa, kunhan sinne vain päästään, selvää kumpaa sukupuolta pikkuinen on. Niin me tehtiin viimeksikin ja helpottihan se hankintojen tekemistä, kun pystyi ostamaan tytölle sopivia vaatteita, vaikka alunperin aion ostaa vain neutraaleja. Löytyi vain niin söpöjä kirpputoreilta, että en voinut olla ostamatta. Jos poika tulee, niin sitten pitääkin taas kiertää kirpputoreja ja ostaa vähän enemmän hänelle sopivia vaatteita. Kotona voi pitää myös noita tytön vanhoja vaatteita, mutta ehkä se on ihmisten ilmoilla parempi pukea poikamaisempiin. Mutta jos tulee tyttö, niin noilla nykyisillä kyllä pärjätään pitkään.

Viime yönä näinkin ekan kerran unta tulevasta vauvasta ja poika se oli. Aivan ihana pikkumies. No, viimeksi näin myös samanlaisia unia pojasta, jopa ennen kuin olin raskaana, mutta tyttö tuli. Olin niin varma viimeksi pojasta, että olin vähän pettynyt, kun saimme tietää, että tyttö on tulossa, mutta melkein samantien se pettymys meni ohi. Raskaus-aikana rakastin lasta jo paljon, mutta kun synnytys oli niin pitkä ja raskas, en kyllä heti ensimmäisenä tuntenut mitään lasta kohtaan. Vasta siinä vaiheessa, kun näin tytön isänsä sylissä kapaloituna, huomasin, että kuinka ihana hän on ja se tunne on vain kasvanut ja voimistunut ajan kanssa. Nyt toivon, että kumpi tahansa sieltä tuleekin, tuntisin heti sitä rakkautta mitä äidin lastaan kohtaan pitäisikin tuntea.

Meilläkin aina paremmin nukuttu ulkona, mutta nyt on ollut niin kylmää, että on ollut pakko nukuttaa sisälle. Onneksi tajusin jonkin aikaa sitten, että maitopullon kanssa tytön saa nukkumaan nopeasti. Iltaisin sitä emme anna, koska emme kuitenkaan halua totuttaa häntä enää tässä vaiheessa unimaitoon tämän enempää. Ilman maitoa nukuttumisessa menee ainakin tunti, joten näin päivisin se on helpompi tapa, iltaisin voi itsekin jo rauhottua nukkumaan tytön kanssa, joten silloin ei haittaa, vaikka menisikin vähän pidempään. Tyttö nukkuu vielä meidän sängyn vieressä pinnasängyssä, mutta kesällä ois tarkoitus totuttaa omaan huoneeseen ja varmaan pitää miettiä mistä löytyisi pinnasängyn tilalle tavallinen, ehkä laidallinen sänky.

Vatsasta ei kyllä vielä näy raskaus, koska edellisestä raskaudesta on vielä löysää jäljellä ja lihonutkin tässä taas on. Ehkä ihan alhaalta on vähän turvonnut, mutta tuo vyötäröllä oleva kyllä hyvin peittää sen. Nyt en ole kyllä viikkoon farkkuja kokeillut ja siitä sen varmaan huomaa, jos jotain kasvua on tullut. Huomenna tulee appivanhemmat kylään ja täytyy ottaa hame käyttöön, sillä ja löysällä sisätakilla saa hyvin vatsan peitettyä. 4 viikkoa tämän pitäisi pysyä vielä salassa, joten kunhan jaksetaan kotona olla, eikä lähdetä kyläilemään miehen vanhempien luo, salailu kyllä onnistuu. He vain kyllä ovat tottuneet, että käymme ainakin kerran kuussa siellä koko perheenä, niin voi olla, että he ihmettelevät, jos emme käy. Toivottavasti pahoinvointi tässä pikku hiljaa vähenee ja vatsa ei vielä näy, niin kyläilyt helpottuvat.

Olen osallistumassa niihin seulontoihin ja onneksi täällä ei saa verikokeiden tuloksia, kun vasta NP-ultran jälkeen, kunhan ovat laskeneet todennäköisyydet ensin. Viimeksi NP-ultrassa oli vähän turvotusta, mutta onneksi sitten verikokeet olivat kunnossa ja terve tyttö syntyi. Viimeksi, kun lapsi sai alkunsa hoidoista, kuulin, että noi hoidot voivat tuottaa vääriä hälytyksiä veriseulonnassa, mutta otin silti riskin ja menin niihin. En tiedä kerkiääkö noi seulonnan tulokset tulla sitten siihen LN, joka on jo seuraavana päivänä ultrasta, vai pitääkö odottaa maaliskuulle asti. Terveydenhoitaja kyllä sanoi, että jos jotain hälyttävää on, siitä kyllä soitetaan jo aikaisemmin, joten sitten pelätään, että neuvolasta tulee soitto.

Peppi1981 9+4
 
Viimeksi muokattu:
Hei naiset!

Mullahan myös poksuu tänään 12+0! Ultra tosin on vasta viikon päästä kun varhaisultrassa sillon meinas että olisi viikkoa pienemmät mutta pidetään la ennallaan. Katsotaan mitä seuraavassa ultrassa sanotaan ja muuttuuko päivä vai ei.

Tosiaan keskiviikkona jouduin ensimmäistä kertaa oksentaa pari kertaa. Nyt olen saanut pidettyä olon kurissa, mutta katsotaan miten käy kun huomenna on pitkä työvuoro yksin.
Töissä pomo ei vielä tiedä, ajattelin sen ultran jälkeen käydä kertomassa. Täytyy sitten myös kysyä että tilataanko mulle isommat työhousut vai alanko käyttää omia. Vielä en ole mammavaatteita ostanut, mutta tarkotus olis sen ultran jälkeen käydä kun pääsen kaupunkiin kaupoille samalla. Rupee housut olee turhan kireitä jo, jopa lökärit ahdistaa mahasta.

Mmaria ja pienet 12+0
 
Moi!
Ihana huomata että on muitakin joilla oireet hävinneet/vähentyneet. Mä olin eilen jo 100% varma että rutku ei kyydissä enää oo. Oon ollu eiliseen asti stressaamatta koko raskautta, mutta nyt (silmääni osui km juttuja netistä) niin johan ny ajattelen kaikkein pahinta. :( Tänään kävin antamas pissa näytteen kun on vähäsen kirvelly virtsatessa (edelleen oon varma hiivasta) mutta neuvolatäti halus sulkea virtsatulehduksen pois laskuista mikä on hyvä koska minulla niitä on elämäni aikana ollu monia ja kahet estolääkityksetkin syöneenä. Vois kans lähteä huomenna kirppareita kiertelemään ku pukannu vapaa päivää. =) ku sais ny tän stressin vaan hiipumaan NP-ultrakin vasta 28.1 jotenkin kans pelkään että sielä sitten kerrotaan että sydän ei lyö ja... ja ...ja.... eli ei enää mulle netin ihmeellistä maailmaa.

althema & rutku 11+0
 
Heipsansaa!!

Juu kyllä täälläkin hengissä ollaan, vaikka tämä kuukauden hiljaiselo voisi jotain muuta antaa ymmärtää :) Viimeiset viikot on väsyttänyt niin karmeesti koko ajan ja aaltoileva paha olo kiusaa! Puhelimella usein kyllä olen kuulumisia täällä lueskellut, mutta se kirjoittaminen puhelimella on jotenkin niin hidasta ja konettakaan ei tuu avattua kun joskus ja jouluna :)

Varhaisultrassa kävin viikolla 8+6 ja siellä koko vastasi viikkoja ja syän löi kiivaasti! Neuvolassa käväsin viikolla 9+6 ja sydänäänet kuului pienen etsiskelyn jälkeen! Meillä kaupunki tarjoaa kaikille 35 vuotta täyttäneille istukkapiopsian tai lapsivesipunktion jos äiti näin haluaa. Mä ajattelin mennä np-ultraan ja jos tämä tulos jotenkin on hälyttävä niin sitten jatkotutkimuksiin niin kuin muutoinkin tapahtuisi. En ajatellut ihan muuten vaan mennä tälläsiin tutkimuksiin.

Kenellekkään emme ole vielä kertoneet, lapsetkaan eivät tiedä (7 ja 4,5v). Kyllä sitä vielä ehtii.

Onkos kellään nuo makuukammari "puuhat" jääneet vähän niinku jäähylle? Täällä ei vois vähempää kiinnostaa, kun on kokoajan jotenki huon olo tai muuten rättipoikkiväsynyt fiilis. :) no kai tässä ehtii elvyttämään senkin puolen ;)

Minäkin yritän nyt aktivoitua ja kirjoitella kuulumisia useammin!

Tervetuloa vielä uusille ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Suklaarusina ja rusina 10+2
 
Pinsulille Iso kiitos ahkerasta päivittämisestä! Mun puolesta saat jatkaa pestissä helmikuussakin jos vaan ite jaksat! :) :heart: Sen verran päivitystä omiin tietoihin et jos sen 12.2. ajan laittaskin lyhenteellä ÄP sillä sehän se siis on. :D En vaa aikasemmin huo.annut kyseistä vaihtoehtoa olevankaan meidän listalla, sori! Ja NP-ultran varasin tänään, se ois sitten 5.2.

MiNalo rv 10+0 poks! :heart: (tai menkoista laskettuna 9+4)
 
Heippa kaikille kesämahan kasvattajille!
Vaikka se kesä tuntuu nyt niin kovin kaukaiselta näin pakkasen keskellä niin uskokaa tai älkää - se tulee nopeammin kun uskottekaan! Olen jo pari viikkoa lukenut taustalla..

Itse olen pian 23-vuotias kolmannen lapsen odottaja.
"Virallinen" rivi lasketulle päivälle 25.8. olisi tällä hetkellä kaiketi:
Seerumia/23v./3./LS

Taustaa sen verran, että kaksi vuotta tähän aikaan kuljin pää painuksissa lapsettomuusklinikan ja kodin väliä juuri aloitettujen hoitojen tiimoilta. Esikoinen oli täyttämässä jo 3 eikä toista kuulunut. Vuosi sitten tähän aikaan kannoin jo pientä sylissäni. Nyt, vuotta myöhemmin yllätys kasvaa ja vahvistuu päivä päivältä.. Aikalailla onnen kukkuloillahan tässä keikutaan! Meillä on ikäerot 1-2 välillä 3v 8kk ja 2-3 väliin jäisi näillä näkymin 1v 8kk. Vähänhän se jännittää, mutta minkäs teet - kai siitäkin selviää :D

Oksentamisen makuun olen jo päässyt, mutta se on ihan tuttua edellisistäkin raskauksista. Helpottaa ehkä rv 20-25... Olen ehkä nyt oksentanut vähemmän kuin aikaisemmin, mutta tälläinen 24/7 huonosti voiminen on ihan uutta. Pillimehut ja banaanijugu pitää edes jotenkin järjissä ja tolkuissa.

Toinen mikä on ihan mahdotonta niin väsymys! Voisin nukkua 20h päivässä enkä ole varma riittäisikö sekään. Karseaa, etenkin kun olisi nuo lapsetkin hoidettavana.

Maha on jo Kumpu enkä voi enään työhousuja pitää.. Onneksi kiinnijäämistä töissä ei tarvitse jännittää kun syypää tähän tilaan on sama henkilö kun mun palkanmaksaja :D, mutta muille työntekijöille en haluaisi vielä paljastua. Lähipiiri tietää, uskalsin varhaisultrassa nähdyn sykkeen jälkeen kertoa.

Seerumia ja kolmas 8+4
 
Mie löysin tänään sykkeen :heart: joutui tosi kovaa painaa häpyluun reunalta alaspäin että kuului. Tavallaan anturi osoitti siis häpyluun alle. Sitten vähän kun liikahdin niin äänet hävisi, eli ihan millipeliä vielä näillä viikoilla. Mut hei, siellä on elämää! :heart: myöhemmin yritin uudestaan, mut en enää löytänyt ääniä. No pääasia et tietää, että siellä joku on. :)

Mullahan ei siis oo ollu viime vkl lukuunottamatta mitään oireita. Ihan silloin alussa oli masun nippailuja. Niin ja huulet ja nenä on kuivat ollu koko ajan, mut sehän nyt vois johtua mistä vaan. :D turvotuskin on hävinnyt. Saa nähdä millon rupee tuntumaan fyysisestikin raskaana olevalta..

Enkä muista et oonko jo vastannut tohon sukupuoli asiaan, mut kyllä halutaan tietää jos vauva sen vaan suinkin rakenneultrassa paljastaa. Poikaa kovasti toivotaan ja jos siellä onkin kolmas tyttö, niin kyllä itse ainakin vähän saatan pettyä ja on hyvä, että on sit vielä monta kk aikaa sisäistää asia ennen vauvan syntymää. :) niin ja onhan se kiva ostella jo joko sinisiä tai punaisia vaatteita valmiiksi. ;)

Jäin tänään kiinni koulukavereille. Menin möläyttää et meidän lapsilla on melkein 2kk kesäloma ja sitähän ne ihmetteli (mulla siis kk kesäloma töistä). Yksi näistä naisista (äiti-immeisiä kaikki) oikein sit kumartui kurkkimaan miun mahaa ja mullahan petti pokka ihan totaalisesti. :LOL: no sanoin kyllä et ollaan vielä ihan alussa ja jos en parin kk päästä oo maha pystyssä niin ei siellä sit ketään ollukkaan. Ihan vaan sillä ettei sit tarvi selitellä jos meneekin kesken. Meillä on siis 2pv kuussa koulua, kun etänä opiskellaan, niin ei nähdä kovin usein. :) no eiköhän nuo ymmärrä, kun jokainen on joskus ollu samassa tilanteessa. Itseasiassa yks koulukaveri saa toukokuussa vauvan. :) no nyt lopetan jaarittelun ja alan suunnitella nukkumaan menoa..

mammuttisi ja Heikki 8+1 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mussukka82
Makuuhuonepuuhat juu on tääläkin hiukan tauolla. Päiväsaikaan joko töissä tai kotona lapset esteenä. Iltaisin 21 jälkeen ollaan molemmat ihan poikki. Eilen mieheltä kyselinkin, että miten kummassa se muka niin väsynyt on? Osittain ehkä monen kuukauden tehokas yritys vei veronsa. Nyt on tehty varastoon ;)
Ensi to ensimmäinen neuvola. Piti olla jo 9vk täysi, ilmeisesti sitten sen 7+. Sama se.
Toivottavasti täälläkin saisi yli 35 v sen lapsivesipunktion, menisin varmasti.
Ei riittäisi voimat pahasti vammaisen lapsen hoitoon, omat realiteetit on tajuttava.
Tosin jos pää skarppi niin saa puuttua vaikka kaikki raajat.
 
Kiitos kovasti MiNalo, ja muutkin jotka ovat kiitelleet päivitteyäni. :) Teen tätä oikeasti kovin, kovin mielelläni ja jatkan niin pitkään kuin vaan saan. Pidän hirveän hyvää huolta tuosta listasta ja tykkään siitä että se on siisti ja selkeä (ainakin minulle :D).

Korjaan ja päivitän tiedot. Tervetuloa Seerumia! :flower:

Täälläkin noi makuuhuonepuuhat on nyt jääneet vähän vähemmälle, etenkin tän meidän sairastelun takia. Ei siihen tosiaan niitä voimiakaan aina meinaa löytää. Mutta kokemuksesta tiedän, että tää toinen kolmannes on yhtä hormoonien hyrräämistä meikäläisellä :D Ainakin jos menee samallain ku viime kerralla.

Mua inhottavaa aivan hirveesti, mulla on viisaudenhampaat just puhjennut (ainakin kolmeen nurkkaan), ja mun poski jää AINA hampaat yhteen purressa tuonne niitten väliin. Ja ai helkkari, että se sattuu! Koko poski on aivan turvonnut siitä kohti. Hampaat ei oo vielä tarpeeksi kasvaneet että ne voitais poistaa, joten toivon toivon toivon, että keksin jonkun tavan miten syödä ja puhua kivuttomasti. Inhottavaa :(

mammuttisi, ihanaa että löysit sykkeen! Se helpottaa kovasti mieltä, eikös? :)

Mä oon tässä jo etsiskellyt millainen turvakaukalo halutaan hankkia. Ehdottomasti ostetaan uusi, koska esikoisen kanssa kävi niin, että vähän tietämättömänä ihmisenä ostin kirpputorilta turvakaukalon :ashamed: Käytetyssä kaukalossahan ei ole muuten mitään väärää, kunhan siitä löytyy kaikki ohjekirjat ja joku varmistus/todiste, ettei se ole ollut koskaan kolarissa. Jep, aika vaikeaa :( Eipä tosiaan löytynyt kumpaakaan tuosta vanhasta. Eli nyt ostamme kyllä uuden äippäpakkausrahoilla, kun ei sitä pakkausta varmaan nyt uudestaan oteta.

) . ( Täällä oireet on, hmm, vähän epäselvät. Itkuherkkyys on ehkä kaikista selkein. Helkkari kun mitään hyvää musaa ei voi kuunnella ku heti alkaa itkettää! :D Rintojakin välillä nipistelee ja kohtua nippailee.

Pinsuli ja himpula 12+1 <3
 
Oletko pinsuli käynyt hammaslääkärissä? Minulta ainakin leikattiin kaikki viisurit pois jo ennen kuin tulivat esille kun ensimmäinen puhjennut kasvoi miten sattuu ja en saanut suuta edes kunnolla auki. Otettiin kuvat ja muutkin oli tulossa yhtä pahasti vinksalleen niin kaikki pois.

Minun puolesta saat pysyä päivittäjänä. Itse en ainakaan siihen hommaan ryhdy. Tuolla yrittäjissähän olin päivittäjänä mutta se oli sata kertaa pienempi ryhmä ja vähemmän muutoksia kun täällä.

Me ostetaan kanssa uusi kaukalo. Viimeeksi oli käytetty mutta tutun tutulta saatu eli periaatteessa luotettava.
 
Heipä hei!

Tulipa mieleen vauvan varusteista, että meillähän ei ole siis mitään. Ja ihan niinkuin Pinsulikin minä olen yksimielisesti päättänyt, että ostetaan turvakaukalo uutena juuri tuosta turvallisuusnäkökulmasta johtuen. Mies jo puhui, että vaunut pitää ostaa uutena, siinähän saa sitten katsella, kun taitavat maksaa aika paljon.. Itse pärjäisin varmasti käytetyilläkin, mutta saa nyt nähdä.
Hankintoja on jotenkin hankala miettiä, kun ei olla vielä läheisille tätä projektia paljatettu. Mitä jos juuri siellä mamma/vauva-osastolla joku tuttu kävelee vastaan... :) Täytyy siis alkaa aktiivisemmaksi, kun paljastukset on tehty. Eli ultran jälkeen. Tosin, edelleenkään en tiedä sitä ultra-aikaa ja jännittää sattuuko se sitten työprojetktin kanssa päällekkäiselle päivälle, ja miten sitten sen aikataulutan, kun en voisi oikein olla töistä poissa tiettyinä päivinä. Ääh...hankalaa. Minulla ei siis mitään päivitettävää noissa päivämäärissä, kun vasta ultran jälkeen sovitaan seuraava neuvola n. viikolle 18, ymmärsin.

Makuuhuoneessa on täälläkin ollut hiljaisen puoleista. Tällä hetkellä etovuus on siirtynyt ilta-aikaan, joten juuri kun se olisi yhteistä aikaa, ei kovasti huvita. Toivottavasti olot tästä edelleen paranee ja alkaa nuokin hommat taas maistua. Muutoin voi miehellä olla vähän pidemmät 9 ++ kuukautta edessä.. :D

Ai vitsit toi hammaslääkäri. Minullakin on kuvattu ja lääkäri sanoi, että viisurit pitäisi leikata pois. En ole vaan uskaltautunut tähän operaatioon vielä. Nyt pitäisi käydä perustarkastuksessakin ja pelkään, että jo pakottavat viisureiden poistoon. Vai tehdäänkö sitä raskaana ollessa ollenkaan? Onneksi ne eivät häiritse lainkaan tällä hetkellä.

Tervetuloa kaikille uusille :)

Ihania syke- ja ulrakuulumisia täällä...! Kateellisena odottelen, että näkisin itsekin onko elämää vai ei. Ja samalla tietenkin toivon, että mitään ongelmallista ei havaita.

Omaa napaa sen verran oireista, että viimeinkin tiedän mitä olette tissikivuilla tarkoittaneet. Yksi aamu kissa nukkui mun vieressä (niinkuin aina) ja häntä heilahti tissille ja jo se sattui! Uskomatonta...! Eli kyllä on tuntemuksia. Muuta hankalaa oiretta ei tämän ja etovuuden lisäksi ole. Ainiin paitsi tämä hormoni-akne... Ei ole kovin hehkeä olo. Viikko sitten se oli jo parempi, mutta nyt on taas lähtenyt kukoistamaan :( Tuntuu, että mikään meikki maailmassa ei edes tasoita kasvojen ihoa. Nyt olisin jo melkein valmis teatterimaskiin, kun ei ole naaman vuoksi kovin itsevarma olo.

Ihanaa aurinkoista lauantaita kaikille! Mieletön sää ainakin täällä meidän suunnalla :) Taidan ottaa vapaapäivästä kaiken irti, kun on vielä hyvä olo, ja siivota kotia, joka on ollut vähän vähemmällä hoidolla viime päivinä. Onneksi ulkona on pakkasta sen verran, että ulkoilu ei maistu ja voi hyvillä mielin viettää päivän sisällä. Aion myös leipoa jotain piirakkaa illaksi, kun ihan viimeisillään oleva ystäväni tulee kyläilemään. Hänelle aion kertoa tänään, koska muuten voi olla, että hän ehtii synnyttää ennen kuin nähdään seuraavan kerran ja sitten on jo varmasti kuullut huhut muualta. Haluan kuitenkin kertoa ihan itse, eikä niin, että huhut liikkuu.

Elythia ja sanotaan nyt projekti 10 + 3 :)
 
mariet mä kävin plussauspäivänä hammaslääkärissä paikkauttamassa reikiä, mutta eivät siellä puhuneet mitään noista viisureista. Tää vaiva on siis alkanut ihan tän viikon sisään. En usko jotenkin, että poistavat viisureita raskausaikana, mutta voihan sitä soittaa ja kysyä, tekee niin tuskaa :s Jos poistaisivat edes yhden, niin sekin vois helpottaa.
 
Viimeksi muokattu:
Heips,

Hampaista: Käsittääkseni raskausaikana ei leikata tai muutenkaan mielellään poisteta hampaita. Esikoisesta jouduin odottelemaan synnytyksen jälkeen että poistettiin yksi viisaudenhammas. Mulla on kaksi tulematta, mutta kuvien mukaan poikittain, joten tuskin ikinä (toivottavasti) alkavat vaivatakkaan. Kaksi puhjennutta on poistettu, kun eivät mahdu olemaan. Suuhygienistille sain kunnalliselle ajan ekan neuvolan jälkeen kun taitaa olla pari vuotta aikaa edellisestä käynnistä.

Oireista: Täällä oireet alkaa helpottaa, mutta tänään vihloi ihan yhtäkkiä tissejä. Nännien yläpuolella vaan alkoi vihloa niin että tuli kyynelet silmiin. Auts! Sitten se vaan loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin...

Meillä on tallessa turvakaukalo, mutta se on jo niin vanha (vuodelta 2006 esikoiselta) että uutta tai melkein uutta (joltain tutulta) havittelen. Ja haluaisin että siinä olis 5-pistevyöt, osassahan on vaan 3 eli yksi jalkojen välistä ja kaksi hartioilta. Ja jalustalla. Sit olis ihana jos saisi matkikset, johon kaukalo kliksahtaa kiinni. En varmaan uutena raaski ostaa koko pakettia. Vaunut ostetaan käytettynä myös, olen jo myynyt uutena ostetut molemmilla lapsilla käytetyt pois. Viimeksi meillä oli Oran Jovi airit, makso silloin 2006 vaan jotain 450 e ja olis tosi hyvät ja tilavat. Ne on todelliset järeät hyökkäysvaunut, hyvät talvella :) Ainut miinus oli se, että ne oli tosi painavat ja ei ollut heittoaisaa. Sitä välillä kaipasin kovan tuulen / auringonpaisteen takia.

Mussukka
 
Pitkä tovi on vierähtänyt omasta kirjoittelussa, joka päivä kyllä käyn täällä kurkkimassa kuulumisia. Pahoinvointi on omalta kohdalta helpottonut, lähes poistunut. Myös vointi muutenkin tuntuu pirteämmältä. Välillä jopa unohtaa raskauden eikä mieti sitä jatkuvasti. Kohtahan se toivottavasti seesteinen ja pirteä keskiraskaus alkaa :)

Elythia: Ymmärrän tosissaan tuon hormoniakne ongelman. Mulla on viimeset 3-4 vkoa pukannut leukaan sellasta hormonipattia että tosiaan joku naamari ois tarpeen. Nyt parin päivän aikana tuntuu että iho ois rauhottunu ja finnt parantuneet. Eli toivon mukaan se ois tän alkuraskauden murhe. Hieman ostin myös erinäisiä finnintappajia jotka mulla ainaki hieman tuntuvat toimivan. Tsemppiä tosiaan ihon kanssa! Aattele että kestät mitä vaan pikkuasukin vuoksi :)

Kivoja kuulimisia on täällä ollu viikkojen aikana. Oma niskaturv.ultra on 3.2.13.

Viikot 10+1

Lumihiutale1985 ja juippi tai muikki <3
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä