**ELOVAUVAT 2006**

Hei!

Meillä on tänään ollu vähän huonompi päivä. Topiaksella on noussu kuume hampaiden takia. oli jo eilen illalla kuuman tuntuinen , mutta unohtu mitata. Aamulla oli 38 ja päivällä 38,3, joten annoin panadolia. muutenkin ollu itkuisempi ja nukkunut huonosti sekä syönyt tosi vähän. tänään ja eilen aamulla heräili ennen viittä, mutta eilen annoin tissiä reilun puolen tunnin epäonnistuneen nukuttamisen jälkeen ja jatkoi unia 7.45 asti. tänään nukahti pari kertaa, mutta ennen kuutta noustiin ylös. \|O sit on nukkunu 1h, 45min, 45min ja nyt ottamassa pieniä tirsoja. nuo edelliset unet päättyi traagisesti, kun minä menin nostamaan parvekevaunujen koppaa pois rattaista, että olisin siirtänyt kopan varjoon kaiteen viereen lattialle, niin yhtäkkiä koppa kippas taaksepäin,ei ihan volttia kun sain kiinni. säikähdin hirveesti ja huusin miehen paikalle ja hän otti topiaksen pois, joka oli ihan mutkalla pää alas päin kopassa. melkonen herätys pojalle :eek: :( kyllä säikähdin, mutta ei siinä pahemmin käyny, itki jonkun aikaa. eipä ennen oo noin käyny vaikka oon monesti siirtäny kopan pois. miehelle kuulemma on meinannu käydä.

topiaksen itsekseen nukahtamisen opettelu on sujunu mainiosti melkein viikon. poika nukahtaa 5-10 minuutissa. uni-cd:n soidessa sylitellään ja sen jälkeen laitan pojan sänkyyn ja sinne poika nukahtaa. en ois uskonu, että näin helposti onnistuu!

Anna K mulle oli tullu sama sähköposti.

Käyttääkö täällä kukaan kestoavippoja? innostuin uudestaan, kun raskausaikana ostin parit vaipat, mutta se jäi kokeiluun. nyt ostin fuzzit ja swaddlebees (meniköhän se noin). kerran oon käyttäny ja taidan ostaa jotain lisää. minkälaisia teillä on? oon aatellu mommy's touch taskuvaippaa, eemukoita ja myllymuksuja.

nyt poikaa viihdyttämään, on heränny...

Hyvää viikonloppua kaikille! :wave:
 
Henni voi järkytys millanen kokemus teillä! Kyyneleet täälläkin oli silmissä kun luin. Nyt tuntuu, että minäkin koko ajan ihan turhista valitan, pitäisi olla vaan ihan onnellinen. :hug: ja voimia!

Meille tuli eka hammas ja tuntu että olisi pitänyt laittaa ihan lehteen ilmoitus. :D Näin innostunut en ollut edes konttaamaan lähdöstä... Vissiin tätä oli odotettu niin hartaasti kun jo 3kk:sta on kaikki sanoneet, että kun kuolaa noin paljon ja syö kaiken eteen tulevan niin varmaan tulee hampaita pian.

Asiasta 10teen... Onko muilla muuten paljon mustelmia kun on konttaamaan opittu? Mua välillä kauhistuttaa se mustelmien määrä ja välillä kummalliset paikat, kun en edes huomaa milloin ne on voineet tulla. Lastensuojeluviranomaiset tulee vielä ja pamputtaa isää ja äitiä *huoh*

Liinos me yritetään myös tulla tapaamiseen.

Nonna meillä oli myös laskettu aika 28.8. :D 15. päivä piti aloittaa käynnistys kun mulla oli maksaongelmia, mutta poika päättikin, itse aloittaa aamuyöstä synnytyksen. Kesti kyllä sitten siihen 16. päivään... ugh :headwall:

Ihania kuvia kaikilla taasen profiileissa!!!
Ja tervetuloa Maikille!

Terkkuja kaikille! :wave: <br><br>
 
lumikki
Huomenta kaikille,

Henni sydanta puristi tuo teidan tapahtuma, toivotaan, etta jaa viimeiseksi.
Eloisa meilla ei hampaita nay VIELAKAAN ja ihan samat jutut olen kuunnellut, etta kylla nyt varmaan hampaita tulossa...mutta ei.

Meilla otetaan jo muutamia askelia tukea vasten, eli eikohan kavella kuukauden sisalla...jee jee

Muutama yo mennyt paremmin, muutamalla heraamisella, mutta onkin taas nukkunut meidan valissa :ashamed:

Youni alkaa noin 21.30 ja loppuu noin 07.00, etta ei jarin pitka kuitenkaan, itse on mentava samaan tahtiin, kun siihen tulee viela ne heraamiset, eka noin 01.30 ja sit 04.00 \|O

Taalla olemme avanneet rantakauden ja kun vauvauinteja ei taalla tunneta, niin nyt sitten ollaan paasty pulikoimaan altaaseen, kun vedet lammenneet. Hauskaa on ollut.

Nyt kahvia pannu,
Hyvaa viikonloppua!
 
Eloisa
:D
Ompa aika hjuva yhteensattuma kun ollu sama l.a ja sama syntymäpäivä :heart:
Ja kaikenlisäksi mäkin olin menosa käynnistykseen vauvan ison koon takia(kun en itte ole mikään iso niin yli nelikiloinen olisi mulle aika työläs :LOL: )
mutta neiti päätti syntyä sillon yöllä ja olikin niin nopea synnytys että pari tuntia sen jälkeenkin vielä ihmettelin mitä on tapahtunu :whistle:

 
Heini79
Hansu Mun on pitänyt kokeilla kestovaippoja, mut toistaiseksi se on jäänyt, katsotaan nyt ;) . Äitiyspakkauksenkin kestovaippa jäi kokeilematta, kun muistin sen vasta silloin, kun oli jo liian myöhäistä.

Meillä miehen veroehdotuksesta löytyy pojan syntymä mut ei mun veroehdotuksesta. Joku tuossa mainitsikin, et olisi enemmän tienaavan ehdotuksessa ja meillä se asia pitää ainakin paikkaansa, valitettavasti :) .

Profiilissa myös uutta kuvaa. Ostin eilen vauvakeinun ja siinä sitä testaillaan.
 
Meillä oli minun veroehdotuksessa maininta syntyneestä, mutta ei miehellä. Ja meillä kyllä mies tienaa huomattavasti enemmän kuin minä...

Ystäväpariskunnalle syntyi aamulla pieni poika ja ollaan illalla menossa nyyttiä katsomaan :heart: . Toivottavasti ei pukkaa kovin pahaa vauvakuumetta.... :LOL:

Maikki - Tervetuloa mukaan :flower: . Jos haluat tietoja etusivun listalle niin laita niitä minulle niin lisäilen sinut listalle!

Likka on päikkäreillä ja taidampa itsekin oikaista tuohon soffalle... väsyttää....

Ai päivitämpä kuitenkin vielä profiiliin uuden kuvan. Siinä meidän aamuvirkku neiti....
 
Vaihdoin eilen illalla kuvan profiiliin, mutta sivut taas tökki, ni ein päässy sitä kertomaan.

Kuume jatkuu. tänään oli 38,8. vähän alkaa epäillyttää että ei johdukaan hampaista. mitään flunssan oireita ei oo, mutta väsyny poika on ja ei oo syöny tänään mitään muuta ku tissiä. viime yö oli ihan hirvee. poika ei saanu oikein nukutuksi ja nukkuikin välillä mun vieressä ja minähän en osaa nukkua niin. heräs varmaan sata kertaa ja reppanan oli ihan kuuma. mun äiti epäili, että vois olla vauvarokkoa johon kuulluu 3 päivän kuume ja jotain näppylöitä, mutta pojalla ei oo mitään näppylöitä.

nyt pitää mennä! :wave:

oho, enpä ollukaan vaihtanu sitä kuvaa..nyt vaihdan..

...jostain syystä ei suostu vaihtaan kuvaa...pitää kokeilla vielä...
ei nyt suostu vaihtaan. pitää vaihtaa joskus toiste...<br><br>
 
Maikki : tervetuloa :wave:

Lucakselle on puhjennut ylös kaks hammasta lisää. Nyt hampaita yhteensä 6kpl. Vähän poitsu kitisi tällä viikolla ja lämmintä ruokaa syödessä meni sormet jatkuvasti suuhun. Mutta yllättävän helposti noi kaks hammasta tuli.

Yöt menee edelleen tosi hienosti. Eilen illalla Lucas nukahti 21.30 paikkeilla itsekseen omaan sänkyyn. Ja ensimmäinen önähdys kuului aamulla 7.15. Sit Lucas tuli meidän sänkyyn jatkamaan unia ja nukuttiin puol ysiin =)

Eloisa: Lucaksella on kans välillä hirmuisesti mustelmia kun pää kolisee lattiaan, lipaston reunaan ja vaikka mihin. Mutta täytyyhän pojilla vähän taistelujälkiä olla ;)

hansu: ihana kuva! Paranemisia Topiakselle!

Aamupäivällä oltiin uimassa ja kunhan Lucas herää unilta niin mennään käymään tivolissa!

Ja sitten päivittettyä listaa..

TAPAAMINEN HELSINGISSÄ SU 15.7

Paikkaehdotuksia: Sanomatalo, Kaivopuisto

Näillä näkymin tulossa:

-wilhelmiina81 ja Emilia
-Jandhe ja Pihla
-Liinos ja Lucas
-Emppu80 ja Riina
-Lumikki ja Ada
-eeve ja Lumi
-Anna Karenina ja poitsu
-Heffalump ja Ronja
-Maxine ja Minja
-Eloisa ja Robert

Ei pääse:
-mamisku
-Mimmi-78 ja Alex
-vilivilpertti ja Aaro
-Heini79 ja Oskari
-hansu ja Topias
-Nonna-79 ja Saga
-SantaMaria ja Aaro
-Sohvi72 ja Eetu
-Sasu ja Mirko
 
No nyt on mein 6 vuotiaassakin vesirokko, eka oli tää 8kk :(
No hyvä vaan et neitit nyt sairastaneet sen taudin.
Hain eilen päivystyksestä reseptin ja oli niin ihania hoitajia että olivat laittaneet muutaman annoksen mukaankin et selvittiin yön yli ja nyt aamun että apteekki aukeaa :D
Mutta tällaista meillä.
Pikkunen nukkuu päikkyjä.


 
Liinos pikaisesti
Pikaisesti tulin kertomaan eilisestä tivoli reissusta. Oli tosi kivaa =) Lucas pääsi kahteen karuselliin. Eka oli karusellissa missä istui pienessä veneessä, iskä istui veneen vieressä ja vahti ettei poika putoa. Lucas tykkäsi tosi paljon. Taputteli käsiä, välillä käänteli veneen rattia ja heilui innoissaan puolelta toiselle. Ja sit oli mun kanssa heppakarusellissa semmosessa keinuvassa vaunussa. Sekin oli pojasta ihan huippu hauskaa, taputteli ja huusi jee jee jee!! :D
 
HEI pitkästäa aikaa!
Me ollaan täällä oltu flunssan kourissa pääsiäisestä saakka. Juma.... kun ei meinaa hellittää. No ensi viikolla 8 kk tarkastus, joten vois kysellä neuvoja.

Neiti on oppnut seisomaan kaikkea vasten ja liikkumaan edestakaisin. Välillä tosin on pää kopsahdellut, mutta pääasiassa osaa tulla jo pylly edellä alas.
Hampaita ei näy, mutta kohta varmaan tulee, kun valkoista jo pilkottaa.

Soseiden syönti menee hyvin. Ostin sellaisen pataruon, joka oli tarkoitettu 8 kk, mutta neiti oli tukehtua niihin palasiin. En uskaltanut syöttää enempää. Pitää varmaan kuitenkin joskus harjoitella, ettei jää pelkäksi soseen syöjäksi!

asiasta on varmaan keskusteltu jo aiemmin, mutta miten aikaisin päiväkotihakemus pitää tehdä? Mieheni jää kotiin työttömäksi kesällä, pitääkö silloinkin olla "varalta" hoitopaikka haettuna? Mieheni on opettaja, joten töitä ei tule olemaan. Itse olen 2kk töissä, sitten muutetaan Kymenlaaksoon ja jään kuukaudeksi työttömäksi hoitamaan neitiä ja sitten jään taas äitiyslomalle. Toi on kyllä peestä, kun kodinhoidon tukea ei saa kuukaudeksi, vaan pitää jäädä työttömäksi ja toivoa ettei töitä tule. En halua laittaa neitiä päiväkotiin.
 
Hei, onko kaikilla otettu hemoglobiini 8 kk neuvolassa??? Meillä ei kyllä otettu... Pojan mitat olivat 10,3 kg ja 69 cm, py 45,5. Käyrät teki pienen mutkan alaspäin ja sitten ihmeteltiin miksei ole kasvanut yhtä paljon kuin ennen :( No enpä tiedä mutta ei ole tuo ruokakaan maistunut niin kuin ennen, ei kiinteä eikä tissi. Ekat 4 kk söi 1-2 tunnin välein tissimaitoa ja nyt noi ruokailuvälit voi helposti olla 4 tuntia. Muuten terve poika paitsi kyynelkanava saatetaan joutua operoimaan ennen 1 v...

Hauskaa vappua kaikille!!!! :flower: :flower: :flower:
 
Maikki tervetuloa mukaan! :flower:

Hansu paranemisia Topiakselle, toivottavasti teillä voidaan jo paremmin! =)

Meillä oli ihan hirveä viime yö... Pihla nukahti ihan normaalisti yöunille ennen kasia, mutta heräskin 23 aikaan huutaen. Ja huusi käytännössä läpi yön. Missään ei ollut hyvä, ei sylissä, ei omassa sängyssä, ei vieressä... Torkahti aina noin minuutiksi ja sitten taas huuto jatkui. Jo silloin melkein heti annoin suponkin mutta siitä ei ollut mitään apua... Kuuden aikaan Pihla sitten vihdoin ja viimein nukahti ja nukkui kahdeksaan, peräti =) mä epäilen et Pihlalla on korvatulehdus, kun on ollut tässä viikon vähän räkänen ja yskinyt, nyt ne on kyllä helpottanut jo. Aamulla olikin sitten nyt kuumetta 38.7 astetta ja annoin toisen supon. Ihmeen hyvin Pihla siltikin jaksoi touhuta, vaikka ei ole paljoa nukkunut ja kuumettakin on. Nyt sitten vihdoin ja viimein nukahti kantoliinaan, katotaan kauan nyt saa nukuttua.... Lääkäriaika saatiin vasta iltapäivälle, oli niin ruuhkaa lastenlääkärille (siis yksityiselle) :/ ku jos mitään akuuttia hätää ei oo ni mä en mee kyllä pienin kanssa mihinkään tk:n päivystykseen jonottamaan!

Meinasimpa kirjottaa että taidan mennä tästä itsekin nukkumaan, mutta sitten tajusin että eipä paljon mennäkään, kun Pihla tosiaan nukkuu kantoliinassa :LOL:
 
Ihan pikapikaa, kun ollaan kohta tytön kanssa lähdössä asioille...

8kk neuvolassa käytiin ja TAAS oli eri neukkatäti :kieh: On ollut melkein joka kerta eri! No, pituutta oli 65,7cm ja painoa 6500g. Pieni ja siro tyttönen, mutta sitäkin touhukkaampi ja pippurinen :)

Ei mitään erityistä kuulu meille. Palaan illalla lukemaan nuo teidän kuulumiset, kun oli tullut niin paljon tuota tekstiä ;)

Oikein ihanaa viikonalkua kaikille! Nyt pitää hörpätä kahvi loppuun ja mennä odottelemaan bussia :wave:
 
Paranemisia Pihlalle ja Topiakselle :hug:

Meilläkin on taas pari päivää ollu kiukku kylässä... mikään ei oikein oo hyvä... Herätty on kahtena aamuna jo kuuden pintaan ja eilenkin nukkui sitten neljät päikkärit :eek: ... Nytkin on jo toisilla unilla. En oikein tiiä mistä nyt taas tuulee... Ruoka ei maistu ja kiukuttaa...

Pitää taas mennä ettei sapuskat pala pohjaan...

Oikein railakasta VAPPUA kaikille :flower:
 
No nyt ehdin lukaista läpi teidän kuulumisia, kun Emilia meni hieman aikaisemmin nukkumaan toisia päikkäreitä =) Raasu heräsi bussissa ja oli ehtinyt nukkua vain vajaan tunnin sitä ennen, mutta reippaasti valvoi 4h ja nyt sitten nukkuu. Löysin eilen kaapista KappAhliin 50% alekupongin joka oli tähän päivään saakka voimassa ja pakkohan se oli käydä törsäämässä :snotty: No, oli meillä toki muutakin asiaa kaupungille... Mutta, aivan ihania kesävaatteita siellä oli ja mukaan tarttui pari bodya, farkkumekko ja shortsiasu :D Enempää ei edes jääty katselemaan vaatteita, ettei olisi lompakko laihtunut entisestään :whistle:

Topiakselle ja Pihlalle pikaisia paranemisia!! :hug: Surkeaa kun pitää näin pienten sairastella :(

Emppu:Tarttuiko vauvakuume kun kävitte nyyttiä katsomassa? ;) Meidän tuttaville on monelle tulossa vauva kesällä, joten saapa nähdä miten meitin käy kun pääsee niitä sitten katsomaan :)

Meillä ei otettu hemoglobiinia neuvolassa. Muutenkin ihan toooosi peruskäynti kun oli jälleen uusi sijainen, jonka puheestakaan ei meinannut saada mitän selkoa :/
Maikki tervetuloa mukaan porukkaan! :wave:

Oikein railakasta Vappua kaikille!! =)

...lisäsin vielä profiiliin uuden kuvan onnellisesta vappupallon omistajasta. Oli hieman hankalaa saada hyvää kuvaa kun toinen oli niin touhussaan pallon kanssa, mutta ehkä tuosta selvää saa...

Wiltsu & Emilia 8kk tasan :heart: <br><br>
 
Paranemisia Pihlalle ja Topiakselle :hug:

Meille ei mitään ihmeellistä kuulu. Mä olin viikonlopun reissussa ja olipas orpo olo ku oli niin pitkään erossa Ronjasta :ashamed: Mä valmennan ystävieni ratsastuskoululla vikellys joukkuetta (se on voimistelua laukkaavan hevosen selässä) ja oltiin viikonloppuna Oulussa kisoissa. Oli rattoisa ajo matka hevosen kanssa, 9,5h suuntaansa. Kisat meni hyvin ja hauskaa oli, mutta aika rankka reissu, joten tää päivä on menny reissusta palautumiseen.

Ronja oli siis kotona iskän kanssa ja hyvin oli menny, mutta tänään on ollu ku takiainen mussa kiinni, taisi kumminkin tulla vähän äitiä ikävä viikonlopun aikana.

Meilläkään ei otettu hemoglobiinia 8kk neuvolassa, eikä ole mitään puhetta siitä ollu :\| seuraava neuvolakin on vasta 1v. Tuntuu olevan kovasti eri systeemit eri puolilla Suomea.

Kiva että noin paljon ihmisiä on tulossa mukaan tapaamiseen =)
Hauskaa vappua kaikille :wave:
 
Wilhelmiina - no joo..... tarttuhan se... :ashamed: Oli 4,3kg poika ja niiiin pieni ja sulonen... ja Riina oli vielä reilun kilon pienempi...

Meilläkään ei otettu Hg:tä neuvolassa...

Kotiuduttiin äsken vasta vappu visiitiltä ja likka sammu samantien ja nyt nää painuu saunaan ja nukkumaan. :wave:
 
Täällä taas roikun.... :ashamed:

Pihlalla oli molemmissa korvissa tulehdus ja antibiootit saatiin, eipä ihme että oli niin kipeän oloinen viime yön.... Toivottavasti jo ens yö menis edes vähän paremmin. Vähän jänskättää vaan kuinka käy, kun Pihla ei koko päivänä syönyt eikä pahemmin juonutkaan oikeen mitään. Iltapuurokaan ei maistunut ollenkaan. Että noinkohan herää sitten ainakin nälkään jos ei muuten =)

Mut jos sitä hipsis pikku hiljaa makkarin puolelle miehen kainaloon :heart:

:wave:
 
OIKEIN HAUSKAA VAPPUA TEILLE KAIKILLE!!!!

:heart: Meille tuli sellainenkin vappu yllätys, että..... :whistle: . Jos nyt kaikki menee hyvin niin meille syntyy toinen vauva tammikuun alkupuolella. laskettu aika olis 6.1. :heart: :heart:

Luukaksen kanssa käytiin vähän kasvukontrollissa (ihan vain neuvolassa) kun viimeksi neuvolassa oli laskut käyrissä ja pojan ruokalakkoilut mietitytti. Mitat 8,5kk iässä oli 9590g (+360g/kk) ja pituus 75,3cm(2,1cm/kk) joten komeasti on kokoa tullut yhen kuun aikana. Pitkä on painoonsa nähden vieläkin, mutta kyllä tuota lihaakin löytyy. :D

Pitää palailla lukemaan ja kommentoimaan teidän kirjoituksia vähän paremmalla ajalla. Nyt pitää mennä tutimaan.

Lellu ja Luukas
 
huomenta ja pirteää vappupäivää kaikille! jos vielä sopii tulla tähän pinoon lueskelemaan ja ajattelin kyllä kyselläkkin?! Itse en niin pirteänä kun on hassua miten sitä voi neljännen vauvan kanssa olla ollut imetys kaikkein helpointa,mutta olen tainnut imettää liian kauan kun kaikki muut lapset lopetti yösyönnit 4kk,mutta tämä Ville vaan jaksaa syödä vielä 3-4kertaa yössä edelleen..no niin ei sillä kyllä nälkä ole kun saa tuhdin puuron illalla.ja nyt ku ikää on jo 9kk niin on ollu kipeenä tos yhden viikon niin on eikö vaan heti ala univelka tekeen tehtävänsä ..tässä puhuu hirviöäiti :kieh: miten sitä voikaan väsyä...päivät menee isompien kanssa tapellen ja kotityöt niin ja näin ...vaix voishan sitä antaa kodin olla sekamelska mutta miten sitä pystyy omia periaatteitaan muuttamaan niin ettei sekaisuus haitaa!? :ashamed: no tulipas vuodatettua...ja muilla on varmaan oikeasti rankempaa kun ovat sairalaankin lasten kanssa joutuneet :hug: asiasta 10...Ville painoi 10kg420g ja oli 72,8cm 8kk neuvolassa .luin muutaman edellisen painoja ja voi miten ihania "oikeasti"vielä vauvan kokoisia jonkun vauvat ovat,kun meidän on jo niin "iso"vaikka itse äiti pitää varmaa 2v saakka omaa vauvaa vauvana :heart: =) voi ihanaa lellu1 paljon onnea vauva uutisesta! :heart: :heart: <br><br>
 

Yhteistyössä