¤¤¤ELOMASSUT MAALISKUUSSA¤¤¤

Heippa kaikille. Eipä ole taas tullut kirjoitettua muutamaan päivään ja paljon on tullut teksitiä lisää. Pepppi seuraava supistus kun tulee niin painu suoraan äippä polille siellä ottavat asian vakavasti ja toden näköisesti laittavat sinut sairas lomalle.

Täällä ei niin hirveästi tapahtumia ole ollut makoiltu nyt ollaan vaan eilinenkin päivä ja meinaan vielä tänäänkin ottaa rauhallisesti. masu asukki jaksaa hyvin eikä ole mitään supistuksia ym kipuja tullut mikä on hyvä tuón tutkimuksen jäljiltä. Myöskään liikkeitä ainakaan varmoja liikkeitä täällä ei vielä tunnu mutta lääkäri sanoi siinä tutkimuksessa että lapsivettä on paljon joten liikkeitäkään ei siksi varmaan tunnu vielä ollenkaan. no onneksi olen kyllä nyt kurkkinut tuolla ultralla asukkia että sydän lyö ja pikkuinen heiluttaa käsiä joten ainkin sen puoleen kaikki on kunnossa. Kyllä tämä on ollut aika stressaavaa aikaa nämä muutamat päivät, mutta kai se siitä pikku hiljaa taas.

Täällä on kovin keskusteltu valmisteluista. Minulla ei ole mitään valmiina kaikki ole antanut pois edellisen jäljiltä kun silloin aikoinaan luulin että enempää ei tule. Mutta kun tuo kuume iski ja nyt odotellaan niin olen kyllä erittäin onnellinen asiasta vaikka joutuukin kaikki ostamaan uudestaan mutta nyt meinaan ottaa soppailusta kaiken irti. juniorikin käytti melkein vaan muitten vanhoja ym mutta nyt meinasin hemmtella tulevan iltatähden kokonaan =) tai ainakin melkein. Kovin olen jo kuolnnut kaikkea kivaa mitä haluan ostella. jee kohta pääsee shoppailemaan..... jos nyt ensin odotetaan ne tulokset ja sitten.


Hyvää päivän jaatkoa kaikille äideille ja masuille.
 
Moikkamoi!

Tännepä on taas ehtinyt tulla juttua, kun en ole koneella käynyt.. =)
Oon taas kerran sairaslomalla, viimekskin taisin olla kun tänne kirjottelin.

Nyt flunssan jälkeen oon mahataudissa! :x Nyt kylläkin jo paranemaan päin, toissailta ja -yö oli tosi karmeet. Koko ajan oksensin ja ripuloin. Yök! :$ Alkoi alavatsaankin taas koskea, samalla tavalla kuin flunssan aikaan. Sillä tavalla nipistellä tuonne "ihan alas jonnekin".. :(

Mut soittelin eilen neuvolaan, niin sanoivat rajusta oksentamisesta johtuvan lihaksien kramppaaminen, ja siks alavatsakin tuntuu kipeältä ja voi nipistellä.. nyt sitä ei enää tunnu.. tosi kurja tauti tämä mahatauti, hyi että.. :|

Muuten ollaan täällä oman napasen kanssa jakseltu hyvin. Ei ole mitään erikoista voinnissa ollut. Odotellaan kovasti viikon päästä olevaa rakenneultraa.. soitin just äitiyspolille, varmistin tuon ultran ajankohdan (lauantai?) niin piti se paikkansa.. ihmettelin vaan, kun sanoivat sieltä, että ultran tekee hoitaja!?! Luulin, että lääkäri tekee sen!!! :eek: Aika erikoista, tähän astikin on kaikki normiultratkin tehny lääkäri tai gyne tms, niin nyt rakenneultran tekee HOITAJA....?? :/ Noh, jos hommansa osaa, niin mikäs siinä...

Minä en ole vieläkään tuntenut pikkusen liikkeitä.. joka ilta kuulostelen, mutta ei se vielä anna äitille merkkejä itsestään.. :ashamed: noo..kyllähän se pikkunen vielä ehtii.. säikähti varmaan mun toissayön oksennuksia niiiiin paljon, ettei anna merkkejään... toivottavasti ei.. =)

Mulla paino ei ole vieläkään juuri noussut alkuperäisestään, ehkä puolisen kiloa hyvässä lykyssä =) mut sekin ehtii vielä!

Juuh.. nyt ei jaksa enää kirjotella, väsyttää jo tän taudin takia.. heikko olo tulee jo kävellessäkin.. :whistle:

mut näkyillään..
oda-sofia & pikkunen 18+3
 
Mua ärsyttää :/ Olin tänään siellä hammaslääkärillä ja ajattelin että se nyt poraa yhden reiän mikä on tiedossa ja tarkistaa sitten muut hampaatkin ja antaa uuden ajan. En siis ollut suuhygienistillä ensin vaan pääsin suoraan hammaslääkärille. No, tämä muutenkin erittäin myrkyllisen oloinen täti kävi suoraan sen tiedossa olevan hampaan kimppuun ja sanoi että tulee juurihoito, vielä pistetään väliaikainen paikka ja tule sitten synnytyksen jälkeen röntgeniin. Siinä se. Se ei kattonutkaan muita hampaita |O
Tätä odotin kolme vai neljä kuukautta! Pitääkö mun maanantaina soittaa uusi aika hygienistille joka sitten tarkistaa muut hampaat, sitäkin odottelen sitten vielä kolme kuukautta? Enkä enää voi selälläni maata kun sinne vihdoin pääsen |O Tyhmä kun olen, en kysynyt tältä lääkäriltä että mites muut hampaat. Veikkaan että olisin saanut turpaani, se oli oikeasti tosi inhottava ämmä ja niin kova kiire tuntui olevan että hyvä ettei minua työntänyt väkisin ovesta ulos :/
Soitan maanantaina ja kysyn että miten mun pitää nyt toimia, jos joudun kuukausia taas odottamaan niin menen kyllä yksityiselle.

Tiitti ainakin melskasi masussa koko hoidon ajan :heart:

Hatuttaa niin paljon ettei muuta päähän mahdu nyt :)

Lilli ja Tiitti 18+2
 
Kiitos kaikille sympatiasta!!! :hug: Sitä tulee ihan vainoharhainen olo kun neuvolassa vähätellään oireita. Onneksi nyt on perjantai ja viikonloppu!! Maanantaina tilaan ajan suoraan lääkärille =)

Ihanaa viikonloppua mammat ja masut! :hug:
 
Huh huh. Flunssa iskenyt pitkästä aikaa ja kunnolla. Lapsilla myös. Viime yön lapset vuoron perään itkeskelivät ja sain ihan oikeasti hypätä sängystä yli kymmenen kertaa. Nukuin sitten vartin ja puolen tunnin pätkissä. Aamulla tietysti nuorimmainen herätti jo puoli seiskalta, kuten tapana on. Edelliset yöt on mennyt kans valvoillessa kuin nuorimmalle myös hampaita puhjennut. Yhtenä yönä valvottua monta tuntia hänen kanssa mulle iski kova nälkä ja vein itselleni makoisaa rieskaleipää ja lasin maitoa sinne lapsen pimeään huoneeseen syödäkseni hiljaa häntä rauhoitellessa. Eipäs kauan ollut kuin maitolasini kaatuio lattialle. :headwall: Piti valot sytyttää ja siitähän vasta poju innostui :LOL: Oli sitten itse, että hohhoijaa |O .Masuasukki voi onneks toivottavasti hyvin, ei ainakaan oireita onneks siltä osin, olen kyllä päässyt todella vähällä. Nyt alkaa vatsa pikkuisen pyöristyä. Tuntuu hassulta, kuin juuri olisi ollut samanlainen (vuosi ed. synnytyksestä) :D
 
Lilli-85: No jo oli sulla ilkeä hammaslääkäritäti, kun ei edes muita hampaita tarkistanut vaan sen vaivanneen hampaan kimppuun kävi heti :kieh: Mäkin olin tänään tarkistuksessa ja ENSIMMÄISTÄ kertaa elämässäni ei ollut ainuttakaan reikää :wave: Pikkasen hammaskiveä rapsutettiin alahampaista ja muut oli ok. Yksi rei´än alku mulla on ollut jo 3 vuotta ja sillon jo harkittiin sen paikkaamista. Nyt se rei´än alku oli jotenkin kuulemma kovettunut ja pysähtynyt, eli ei ole muodostunut toistaiseksi kunnon rei´äksi!!! Kuulemma se on asiaa auttanut, kun ei ole nyt muutenkaan reikiä, kun oon kaks vuotta käyttäny JOKA ILTA hammaslankaa joka hampaan välissä. Se hammaslääkärin mielestä on auttanut asiaa ja näin sain säästettyä iteltäni pitkän pennin :p JES

Mun piti olla siinä hammaslääkärin penkissä normaalia ylempänä (pääpuoli), kun mua rupes jotenkin heti ahdistamaan, kun pää oli aluksi niin alhaalla. Onneksi mulle sattui hyvinkin ymmärtäväinen täti.

Ukko lähti hakemaan itelleen jotain syötävää kylältä ja pyysin sitä tuomaan mulle suolapähkinöitä. Pitäähän munkin jotain napostella, kun ukko syö :LOL:

Ah, kun iltasuihku teki terää. Tai oikeestaan koko perhe käytiin nyt täs illalla pesulla :heart: Huomenna pitäis heti aamusta lähteä siskon luo koko perheen voimin ja meidän miehet menee korjaamaan niiden toista autoa, kun ei menny katsastuksesta läpi. Saas nähdä miten saa ajan kulumaan ja onko lapset kunnolla.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!!!!

Tatjana80 ja rv 18
 
Täällä vielä kukutaan ,vaikka väsyttää jo kovasti. Huomenna ei ole töitä juuri ollenkaan niin on jotenkin kiva valvoa, vaikka tyttö varmaan aamulla herää jo ennen kasia :) .

Niin huomenna on se naisten päiväkin. Meillä ei sitä kyllä mitenkään ole juhlittu. Tuossa siitä mainitsin viikolla miehelleni ja hän kysyi ,että milloin se on ,mutta emme silloin edes oikeaa päivää tienneet :) . Mun mies ei ole sitä tyyppiä ,joka minulle lahjoja ostaa. On kolme kertaa kukkia ostanut. Niin harvinaista se on ,että jokaisen muistan :) . Onneksi ne ekat kukat tuli toisilla treffeillä :D . Ekoilla sain suklaata. Meillä on myös täysin yhteiset rahat ,joista minä huolehdin niin on aina jotenkin hassua ostaa lahjoja toisille.

Mun maha kasvaa ihan silmissä. Napakin on jo osittain pullahtanut ulos. Myös ruskea viiva alkaa taas mahaan piirtyä.

Paranemisia kaikille sairastelijoille. Täällä ollaan jo lähes terveenä. Toivottavasti tyttökään ei saisi MPR-rokotteesta oireita, kun juuri mahataudista on selvinnyt.
No nyt kömmin petiin masun ja tytön viereen. Ukko on vielä raksalla ,kun ollaan taas päästy jatkamaan hommia siellä.
-Poni ja Manteli 16+2
 
Huomenta!!
HYVÄÄ NAISTEN PÄIVÄÄ :flower:

eipä tänne kummempia, paljon olitte taas kirjotellu.. mm. hammaslääkäri :x ..en tykkää yhtään, mut pakko sinne on mennä, aika huhtikuussa.. toivottavasti ei happi lopu, on varmaan jo maha aika kookas sillo..

Mies menikin koko vklopuksi ylitöihin, eli ollaan poitsun kanssa kahelleen..pitäs joo siivoilla ja pessä pyykkiä, mutta kun ei nappais.. kattoo nyt jos sattus keksii jotain kivempaa :D

pitäs lähtee aamupalan tekoon.. mieli tekis kaurapuuroa :p , mut poika vaatii aina mannapuuroa.. taidan silti tehä kaurasta!!!

Mutta päivän jatkoja kaikille ihanilla naisille ja meiän vauvoille :heart:

Äiti lpr 18+4

p.s. pitäähän miun vissiin kakku tehä tänää, ku meillä kerta on se vuosi päiväkin, 8v.!!
 
Se on kyllä ihanaa, ku on joku kaveri samassa tilanteessa!! oon vaan huomannu, et sellasten ystävien kanssa kellä ei oo lapsia, ni mie en oo enää samalla aaltopituudella, vaikka tykkäänkin heistä ja pietään yhteyttä, ja he ovat kiinnostuneita meidän pojasta ym.. mutta silti ne jutut on vaan erilaisia.. ajattelee elämästä ihan eritavalla, mie en jaksa kyllä kuunnella jos joku on saanu nukuttuu VAAN 8 tuntii viimee yönä, ja sit joutuu heräämään tai jotain vastaavaa .. tai jonku lehti kasat kasat menee pilalle ku poika siellä vähän pomppii.. tai vitriini on just pyyhitty, älä vaan koske siihen .. en vaan jaksa noihin tiettyihin paikkoihin mennä kylään, ku eihän tota meidän duracelia voi pitää paikallaan, eikä kyllä miun mielestä tarviikaan!!!

Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia??

Kopsasin tän teksin tuolta toisesta ketjusta, ku en jaksanu uuestaan kirjottaa!!
 
äiti lpr mulla on paljon kavereita kellä ei oo vielä lapsia, mutta kaikki on kyllä tosi mielellään halunnut nähä poikaa ja nyt raskaana ollessa on kyselly paljon tästä tulevasta. On kiinnostuneita, mutta kyl huomaa, että jutut on ihan eriluokkaa kun mulla nykyään. Ja ihan ymmärrettävää se on. Ihan eri elämän tilanteissa kun ollaan. Käydään pääasiassa pojan kanssa sellasilla kylässä jossa on lapsia tai sit meen yksin. Ei poikakaan jaksa istuskella sellasessa paikassa missä ei oo mitää lapsille tarkotettua ja ihan turvallisuus syistä sit jätän kotiin. Meilläkin aikamoinen menijä tuo...:whistle:

Meillä isäntä lähti jo töihin vajaa tnti sitte. Tulee vasta alkuillasta takasin, eli siitä se meijän naistenpäivän viettäminen. :(
Päivällä kyllä mennään pojan kanssa Tupperi kutsuille, ni saa sentää vähän viettää naistenpäivää kippojen seassa. :D

Toissa iltana alettiin taas kokeilee pojan kanssa vaipattomuutta. Hyvin suju...eilisee iltaa asti, kunnes isäntä oli antanu sille Mynthon astin jonka poju söi sit kerralla! Ja arvatkaa vaan tuliko "pikkasen" laksatiivisia vaikutuksia?! :eek: Rupsujen mukana tulee sellasia turahduksia housuu, ni ei kyllä uskalleta nyt olla ilman vaippaa. :whistle:

Pitäiskö meijän jossain välissä miettiä sitä yhteisön tekoa msn:n sivuille?
Kuulun esikostakin siellä yhteisöön ja sitä kautta on mukava pitää yhteyttä siihen porukkaa, kun ei enää muualla kirjotella. =)

Nyt aamupalalle.

Muistakaa nauttia tästä päivästä, varsinki te joiden isännät hemmottelee. :D


 
Huomenta! Kavereista oli puhetta.. Mullakin tosiaan vaan tuo yks kaveri joka itse odottaa vauvaa.. Muilla ei ole lapsia.. Eikä sit kyl oikein kukaan pidä edes yhteyttä.. Muutama saattaa pitää muttei enää entiseen malliin kun en enää pääse bilettään mukaan ym.. Mutta siinä se tosiystävyys nähdään.. Että kuka on ja kuka ei.. Mulla oli eilen hirveen kovat mahakivut.. Vasemmalla tossa lantioluun ihan vieressä.. Tulkitsin sen vaan sit suolikivuks.. Tänää jo vähän parempi vaik kyllä sattuu vieläkin kovaa jos painaa.. Mutta elossa on vaavi kun äitiä potkii. :) me mennään johonkin syömään tänään naistenpäivän kunniaks, ei tosin mun miehen kanssa vaan äidin mies vie meidät kaikki tytöt syömään :) olin eilen pikkusiskoani hoitamassa koko illan.. Hienosti meni ja hyvää harjoittelua :D ei tässä nyt sen kummempaa..
 
Sone
Huomenta! Tää vaihe raskaudesta on siitä puoleen inhottava että omat vaatteet ei mahdu, ja äitiysvaatteet on ihan liian isoja masun kohdalta. Pitäs vissiin ostaa jotain trikoita! viel ei masu näytä kunnon raskausmahalta, vaan pikemminkin rasvankeräyskohteelta! Olo ei jotenkin ole sellainen hehkeä niinkuin raskaana ollessa kai pitäs olla ;) Tukka rasvottuu ja iho kuivaa ja perse leviää :kieh:

Mitäs muut pidätte päällä, vai joko teille sopii äippävaatteet masun kohdalta hyvin?

Minulla on yksi tuttu samaa aikaa raskaana, mutta ei liiemmin pidetä yhteyksiä. Olis toisaalta hirveen mukava jos joku läheinen ystävä oottas yhtä aikaa. Ykköstä odottaessa oli kaikki kaverit ja tutut paksuna samaa aikaa.
 
neitiperho
Ei tänne taaskaan kummempaa. Vointi ennallaan samoin närästys :kieh:

Olis myös tänään tarkoitus suunnata naapuriin tuppereille, siellä siis nähdään HooÄs :LOL: Aamulla mies lähti töihin, joten naistenpäivän huomiointi jää varmaan iltaan..(toiveajattelua). Raksamessuille ajattelin lähteä käväsemään systerin ja sen miehen kanssa, kunhan nyt ensin miehen lapset on saaneet touhuta tarpeeksi koirien kanssa, niin vien ne sitten äitinsä luo takaisin.

Vielä viikko ja 3pvää niin olisi 4d, jee. En siis laske päiviä, mutta kuitenkin :D Jos tosiaan saadaan vaan selville, että kumpi siellä masussa asustaa niin kyllä uskoisin siihen aika varmasti luottavan. Lääkäri siellä kuitenkin todella asiantunteva ja varmasti pätevä 30v kokemuksella..tiedän sen myös ennestään sairaalasta, jossa sen kanssa tehnyt joskus töitäkin.

Joku oli huolissaan kun hoitaja tekee ultran. Ei se nykyään mikään poikkeus ole. Hoitajia tälläkin hetkellä koulutetaan tekemään rakenneultrat tulevaisuudessa. Nykyisin kun tosiaan siihen mennään, että hoitajat alkaa tekemään kaikki toimenpiteet ja lääkärit jotain muuta. Ja se vasta alkaakin ärsyttämään. Lääkärit saa hommiaan pois ja hoitajien työmäärä lisääntyy, mutta palkka ei. No joo, tää taas mun mielipiteeni :kieh: Mutta näin se vaan mennyt meillä tuolla ambulanssi maailmassa. Kaikki pitäisi olla valmiiksi tehty potilaalle ennen lääkäriin vientiä.

Mutta nyt tää mamma yrittää saada naaman siedettävän näköiseksi, että uskaltaa ulkona näyttäytyä..siihen voi tovi mennäkin.
Mutta oikein ihanaa naistenpäivää ja samalla lauantaita =) :flower:


 
Piti viel lisätä, et mul on kaks läheistä kaveria samaa aikaa taas raskaana. Miehen sisko ja lapsuudesta saakka ystävänä ollut kaveri. Oltiin tän kolmen koplan kanssa esikoisistakin samaa aikaan mahat pystyssä. Silloin eka synty kesäkuussa, toka heinäkuussa ja meijän poju syyskuussa. Nyt lasketut ajat huhtikuussa, elokuussa ja lokakuussa. :heart:

Muoks. neitiperho, meinasinki laittaa viestiä ja kysyä tuutko kippoilemaa. :D Haluutko et otan ton dopplerin mukaa? ;)
 
Ihanaa naistenpäivää mammat ja masut !

Täällä tyttö ponkaisi ylos jo seiskalta. Itseä hieman nukutti ,kun tuli eilen kukuttua ylhäällä niin myöhään. Ukko kuorsasi tyytyväisenä sohvalla. Siitä hänet herättelin ylös laittaa hevosia ulos ,kun pyöröpaalirehu on niin raskasta käsitellä ,että vältän vähän noita raskaita hommia. Kovin oli äreänä , joten eipä naistepäivä meillä mitenkään näkynyt :) .

Noista kavereista. Meillä ei juurikaan ole enää ystäviä joilla ei olisi lapsia. Tai ei vaan tule käytyä sellaisissa paikoissa. Miehellä on poikamies kavereita , mutta hän käy siellä yksinään.

No lähdempä tästä jatkaan tytön kanssa leikkejä.
-Poni ja Manteli 16+3
 
Täältä myös ihanaa naistenpäivää! :flower:

pikaiseen luin läpi sivut ja niitähän olikin kertynyt..
omaa napaa: nyt sain toissapäivänä ekaa kertaa (tai osasin, onnistuin, en tiedä mut kuiteski) seisaaltaan kuunteleen sydänääniä dopplerilla. semmosta ihme "kutittelua" on tuntunu parina päivänä alapään ja navan välissä.. :D -ymmärtäneekö kukaan selityksiä! :LOL: mitä lie, en uskalla vielä sanoa liikkeiksi, vaikkei semmosta ole tuntunu aiemmin mut silti.. samoin kun jouduin toissapäivänä tekeen fyysistä ja ylös alas nostelu kumartelu liikettä niin alkoi pistellä tuosta läheltä napaa.. myös ummetus on edelleen seurassa ja myös närästystäkin on jo ollut! :/ inhottavaa.. edellisen raskauden lopussa vasta tuli..
mutta muuten olo on ollut ihan hyvä, paino laski ihan alussa pari kg eikä ole vielä entisiin lukemiin päästy, mutta nepä tulee kun ehtii!

seksistä luin jossain, mulla kyllä on olleet mielihalut niin alhaalla kun olla ja voi.. :| ehkä pari kertaa parissa viikossa peittoja heilutellaan.. tuntuu et miehen on niin vaikee ymmärtää tätä..

ihana sää ulkona! kunhan lapsukainen herää päikkäreiltä niin lähdetään käymään kaupassa sekä sitten mennään kokeilee lapsukaisen ekoja luistimia ja et mitä siit tykkää! ;)

iloista päivän jatkoa kaikille!! :flower: :)
 
Hyviä naistenpäiviä kaikille! Minua ei mies edes onnitellut, ylläri.. Hyvä kun syntymäpäivät muistaa :p

Noista kaveruussuhteista.. Minun lähimmistä kavereistani hyvin harvoilla on lapsia, ehkä siksi, että ovat samaa ikäluokkaa kanssani(22-26v.). Aion yrittää parhaani mukaan vaalia ystävyyssuhteita ja olla puhumatta koko ajan vain raskaudestani ja sitten kun vauva syntyy, niin vauvasta. Ymmärrän erittäin hyvin, että lapsettomia ihmisiä ei kiinnosta kuunnella vauvajuttujani ja vaikka kynsin ja hampain aion näitä ihmisiä tavatessani olla jauhamatta vain vauvastani.

Muutama tuttu on, joiden kanssa enää vähemmän tulee oltua tekemisissä, joilla on siis lapsia. Muistan itse, miten ärsyttävää ja rasittavaa oli itse lapsettomana olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka jauhavat koko ajan VAIN vauvansa kakkavaipoista ja pulautuksista ja vaatteista ja rintamaidosta, voin sanoa ihan suoraan.. vaikka olen aina pitänyt lapsista, niin mulla ei ole ollut mitään hajua tuollaisista ja olisin ihan mielellään jutellut näiden ihmisten kanssa muustakin kuin siitä vauvasta. Mulla kun ei ollut mitään sanottavaa noihin. Ehkä se sitten johti siihen, että en enää pitänyt niin tiiviisti yhteyttäkään, kun toisen kanssa ei ollut enää oikeasti mitään puhuttavaa.

Puhhuh, omaan mahaan ei kuulu oikeasti mitään! Ei ole mitään vaivoja eikä kyllä sen koommin liikkeitäkään edelleenkään ole tuntunut. Sydänääniä kuunnellaan päivittäin ja ne tuo iloa, kun mitään muuta konkreettista ei raskaudessani tällä hetkellä ole, paitsi kasvanut maha :p
 
Tainnut olla näillä svuilla jotain ongelmia tänään, aiemmin kun kävin kokeilemassa niin en päässyt tänne ollenkaan. No nyt toimii taas.. :)

Meillä mies ja tyttö flunssassa, saas nähdä säästynkö minä pöpöltä. Kurjaa kun tänäänkin ollut aivan ihana sää ja sisällä pitänyt vain olla. Suunnittelin käyväni iltalenkillä ennen saunaan menoa mutta taitaa toi ukko olla niin kuumeinen ettei viiti sille tyttöä tänne jättää. Harmi.. Raitisilma olisi piristänyt kummasti.

YSTÄVISTÄ ollut puhetta. Tuttua mullekin että lapsettomat ystävät tuntuvat vaan kadonneet jonnekin esikoisen syntymän myötä. Raskausaikana vielä kaverit piti yhteyttä mutta tytön syntymän jälkeen harvemmin ja harvemmin ollaan nähty. Elämäntilanteet on vaan niin erilaisia että ei lapsettomat ihmiset vaan pysty ymmärtämään miks mä en esim voi vaan yks kaks lähteä jonnekin illanistujaisiin. Ja joskus tuntuu ettei entinen parasystäväni ymmärrä lainkaan sitä että itse haluan olla kotona lapsen kanssa, ei tämä ole minusta mikään rangaistus! Olen ennättänyt juoksuni juoksemaan ja vielä tulee sekin aika kun minulla on aikaa taas toisenlaisille asioille. No ymmärtääpä he sen sitten joskus kun omia lapsia mahdollisesti hankkivat. Onneksi olen lähentynyt muutamaan entisen tutun kanssa juuri lasten kautta. Olen saanut ihania ystäviä äideistä, jotka ymmärtävät paremmin kuin hyvin minua. Kurjaltahan se tuntuu huomata kuinka ennen niin hyvät ystävät häviävät lapsen tulon myötä, mutta pakko vaan ajatella että he eivät ole sinun ystävyytesi arvoisia..

Omaan napaa ei uutta. Muutamia hentoja liikkeitä alkanut välillä tuntumaan. :heart: Eiköhän ne siitä pikku hiljaa ala voimistumaan ja tuntumaan selvemmin. Oikea lonkka on alkanut kipeytymään, varsinkin kyljellään maatessa tuntuu ilkeältä. Toivottavasti ei enteile mitään issias-juttuja.. :/ Muuten vointi hyvä.. Rakenneultraan vielä pitkä matka, vasta 31.3 ollaan sinne menossa. Odottavan aika on kyllä pitkä! :LOL:

Nyt taidan lähteä suunnittelemaan jotain iltapalaa ja laitan saunan lämpiämään. Saankin käydä tällä kertaa ihan itsekseni saunassa, noita flunssapotilaita kun sinne ei voi mukaan ottaa. Tyttö pitää kylläkin käyttää suihkussa tälle illalle.

MUKAVAA NAISTENPÄIVÄN ILTAA JOKAISELLE!! :flower:

Voikaa hyvin!

:heart: haaveilija ja kyytiläinen 16+5
 
Kavereista: Mulla ei koskaan ole ollut kuin 3 hyvää ystävää. Ystävälläni on lapsi, serkulla ei vielä ja sisko saa vauvan tänä vuonna. Edellä mainittujen kans ollaan oltu erittäin hyviä ystäviä vaikka mulla onkin jo lapsia. Ei olla hylätty toisiamme. Joskus tämä yksinäisyys vaan tympii, kun sisko ja serkku asuu kaukana, että ei sinne tuu lähdettyä juurikaan kylään. Elämä on vain toisille kovempaa kuin toisille.

HooÄs kirjoitti jostain yhteisön tekemisestä msn:n sivuille. Mulla itellä ei ainakaan ole hajuakaan kyseisestä hommasta, että voisko viisaammat vähän valaista asiaa?? Toi kerhopuolikin tuntuu jostain syystä olevan aika hiljainen....

Joku kyseli, että mitä me muut pidetään päällämme ja ovatko äitiysvaatteet jo sopivia masun kohdasta. Itse asiassa mä oon joutunut käyttämään äitiyshousuja varmaan JO viikosta noin 7-8 lähtien :LOL: Maha tuli mulla todella aikaisin näkyviin (neljäs tulossa) ja kaikki vanhat housut alkoi jo kiristää eikä mahtuneet kiinni. Oli sitten pakko jo laittaa äitiysvaatteet käyttöön. Mulla mammahousut sopii masun kohdasta suht hyvin ja sitä paremmin ne sopii, mitä enemmän masu kasvaa :D Kesäksi pitäis sit hommata vissiin jotain kesävaatteita ja mekkoja odottavalle, jep jep.

Tossa sohvalla yhtä ohjelmaa katsoessani vauvalla oli liikuntatunti meneillään!! Kovasti se koputteli masun sisällä, että siellä ollaan. Ai että kun on ihana tunne :heart: Liikkeet vain vahvistuu päivä päivältä, niinkuin kuuluukin.

Mun lisäkseni sukuuni on tulossa vielä kolme vauvaa lisää :D Huhtikuun puolessa välissä yksi serkkuni saa vauvan (ei olla juurikaan kyl tekemisissä), toukokuun lopulla pikkusiskoni olis tarkotus saada eka vauva, mulla laskettu on 7.8. ja serkkuni tyttöystävän laskettu on 3.9. Että vauvoja on tulossa, ja ristiäisiä!!! Mulle onkin nakitettu jo kaks kummin keikkaa. Siskon vauvalle mieheni kans sylikummiksi ja serkkuni vauvalle kummiksi. Hommaa piisaa juu :LOL:

En tiedä mitä taas 2 vuotias tyttö takkuaa. Ei meinaa millään nukkua, vaan itkee. Onko lie liian väsy vai mikä. Hän ei kyllä oo enää nukkunu päiväunia pitkään aikaan :'( Lopetti ne yht´äkkiä vajaa kaks vuotiaana. Millään en saa enää päikkäreille eikä ketään voi väkisin pakottaakaan. Ihme jos pieni on liian väsyksissä, kun aamuisin herää jo puoli 8 maissa, huoh. Sitten illan on pelkkää itkua ja kitinää :kieh:

Mut hyvät yöt mammoille ja masuille!! Taidan tästä pikapuoliin mennä nukkumaan. Viime yönä tuli huonosti nukuttua ukon kuorsauksen takia :kieh:

Tatjana80 ja rv 18+1
 
Hyvää naistenpäivää! Vaikka ei sitä enää montaa tuntia ole jäljellä :)
Mieheltä sain aamulla onnittelut ja käskyn jäädä nukkumaan kun poika heräsi. Mutta enpäs jäänyt :) Ihmeen pirteä olin kahdeksalta aamulla eikä nukuttanut enää yhtään.

Minäkin vallan äitiyshousuja käytän nyt, farkkuja nimenomaan. Muutamat lökäpöksyt menevät vielä joita sitten kotona pidän...

Minulla ei juurikaan lapsettomia kavereita enää ole, suurimman osan kanssa on käynyt niin että yhteydenotto on jäänyt lähes kokonaan. Ei millään pahalla, mutta minua ei ollenkaan haittaa :ashamed: Olen varmaan joku tunnevammainen :) Juu mutta pojan saatuani jutut menivät niin eri aaltopituuksille minun ja kavereiden välillä, että oli välillä oikeastaan tuskaa olla heidän seurassaan.
Näitä perheellisiä kavereita on muutamia ja heitä säännöllisesti näen.

Pistin kanaa uuniin, se taitaa olla valmista pikkuhiljaa. Hirveä nälkä :p

Lilli ja Tiitti 18+3
 
Huomenta!

mie sain eilen kukkia ja suklaata ku mie stuli töistä :heart: . oikeesi yllätyin, ku yleensä miun on pitäny käskee ostaa kukkia!!

Ja taas oon heränny pyörimään joskus 5 jälkeen.. ja nyt luovutin, vaikka poika näköjään nukkuu vielä.. ARGH.. loppuux tää unettomuus ennen synnytystä??? ois ihana saaha nukkuu ennen sitä viel ainakin pari kertaa kunnolla :kieh:

Äitiys vaatteita oon joo mieki käyttäny melkee sieltä 7-8 viikolta, ku turvotti niin kovin ja ei tunnu mahan kohalta hyvältä jos puristaa.. mutta yhet housut on vielä tosta mahan kohalta reilut, mut pystyn kyl käyttää!! Kesäx tilasin jo caprit ja farkkuhameen, mut se hame oli liian tiukka ja isompaa en haluu ku sit se pituus on jo melkee nilkoissa, ja sillon miulle aivan liian pitkä.. caprit oli saman kokoset ja tosi hyvät ja kasvuvaraa jokasuuntaan on!!!

Niistä kavereista vielä. Mie oonki ilmottanu tietyille et mie en jaksa tulla kyläilee ku siin ei oo mitään järkee, ku poika ei voi olla tekemättä mitään!! ja kyllä ne kaverit tykkää tosta pojusta ja kovasti jututtaa ym. mutta silti välillä sellasta et voisko se nyt olla hiljaa tai paikallaan.. vaikee selittää lapsettomille ihmisille (siis sellasille ketkä ei ymmärrä lapsista) et lapset ei vaan oo samanlaisia ku myö aikuiset.. mutta onneksi on noita lapsiperheitä, kenen kanssa on niin helppo tulla toimeen!! ollaanhan myöki oltu lapsettomia ja mein kavereilla on ollu jo lapsia sillon ja miuta on kyllä aina kiinnostanu ne jutut.. oon tykänny aina lapsista ja tehny töitäki lasten parissa!! Mutta myö ihmiset ollaan vaan niin erilaisia!!

oikeesti nyt alkaa ärsyttää ku poika nukkuu vielki ja mie en osaa enää nukkua.. oon aina ollu super hyvä nukkumaan, metelissäkin.. ja esikoisen odotuksesta en kyllä muista tällästä unettomuutta.. mutta ehkä sitä ei huomannu ku pysty nukkumaan päikkäreitä ja sillee..

no nyt taidan mennä laittaa aamupalaa!!!

hauskaa sunnuntaita!

Äiti lpr 18+5, 1,5vk rakenne ultraan!!!
 

Yhteistyössä