*Elokuun nassukat huhtikuussa*

Kiitos ulleli uudesta pinosta ja Mittumaaria edellisen kuukauden päivityksistä! :)

Taas tässä työviikko vierähti niin, etten ehtinyt/jaksanut muuta kuin teidän kuulumisia lueskella eli kirjoittaminen jäi. :ashamed: Mutta jospa nyt muutaman rivin rustailisi.

Ihana masu hemarilla! Ja taas moni oli käynyt ultrassa, joten onnea hyvistä kuulumisista ja poika/tyttölupauksista! :flower: Hypyn vaavinkin toivon todella olevan kunnossa ja odotuksen jatkuvan ilman huolia. :hug:

Olipa outoja lukemia Raitiksella sokeriarvoissa, toivotaan että niihinkin tulee selvyyttä, samoin kuin alapään ongelmiin!

Itse olen tässä nyt viikon ajan mittaillut niitä sokereita ja tänään oli kolmas mittauspäivä. Kertokaahan taas viisaammat, että mitä käytännössä tapahtuu, kun mulla on arvot olleet nyt viikolla viidessä mittauksessa yli rajojen?? Puolentoista viikon päästä menen siis äippäpolille ja saankohan siellä näistä arvoista noottia..? Eli ennen ateriaa on kahdesti raja ylittynyt eli tänään aamulla oli 5.6 ja illalla 5.7. Muuten on vaihdelleet 4.2-5.2. ja sitten aterian jälkeisissä arvoissa on raja ylittynyt viikolla kolmesti: 7.9, 8.3 ja 9.0. Vähäsen nyt jo huolestuttaa... Ja vähän myös sekin huolestuttaa, että tässä viikossa on paino laskenut 2 kg eli nyt olen siinä ekan neuvolan lähtöpainossa. Mietin, että millaisen sätkyn tuosta neuvolassa saavat ensi viikolla, jos paino vielä tästä laskee. Syömisiä olen siis tarkkaillut ja makeat jättänyt suurimmaksi osaksi pois, mutta nälkä ei ole vielä ehtinyt olla. =) Teillä täällä on muuten tuntunut olleen kovasti suklaahimoa ja kyllä minullakin sillä erotuksella, että mun on ne herkut jätettävä kaupan hyllylle. Joten nauttikaa munkin puolesta suklaasta te ketkä voitte! ;)

Huomenna ajateltiin käydä katsastamassa Mikkelin vaunu- ja turvakaukalotarjonta jo näin ennakolta, jotta tiedetään suunnata tarvittaessa isompiin kaupunkeihin niille ostoksille. Ja ajattelin viettää huomenna herkkupäivän kiinalaisessa sekä ehkä vähän ostaa jätskiä illaksi sohvaseuraksi. :p Kai sitä nyt vähän voi itseään hemmotella sokeriarvopeikosta huolimatta...

Ihanata viikonloppua mammat! :heart:

Blanco + Öttiäinen 21+4
 
Blanco: Veikkaisin, että joudut pitämään ruokapäiväkirjaa, jos et nyt ole pitänyt. Ja lisämittauksia muutama viikko.

Joku kysyi niistä mun matalista sokereista.. Ei ne muuten tunnu missään, mutta mies sanoo joskus, että "pitäiskö sun syödä kun vaikuttais taas olevan sellainen 3.8 kiukku menossa.." ;)

Mä mietin tätä pissajuttuani taas.. Ei sitä voi unohtaa kun se tuntuu koko ajan! Voiskohan tuo pikkuinen olla kääntynyt perätilaan ja uusi asento jotenkin ärsyttäisi jotain pissaamiseen liittyviä hermoja tms? Onhan sillä vielä reilusti tilaa siellä heitellä voltteja. Tosin näillä viikoilla Mionakin siirtyi perätilaan, eikä sitten enää asentoaan käännösyrityksistä huolimatta vaihtanut.
En mä kyllä mitään tunne, että kuinkapäin tää on..
 
Uusi kuukausi ja uudet kujeet! :) Ulleli - voiskohan tohon johki etusivuille päivittää montako tyttö-ja poikalupausta on yhteensä tullut? :)

Blanco - aika paljon paino laskenut kyllä sulla viikossa! Tullut varmaan sun kilot mulle.. ;) Ei vaan ruokapäivää minäkin veikkaan että neuvolassa ehdottavat.

Aika paljon tyttö veikkauksia tullut meidän pinoon, tosin vielä lähes puolet käymättä! :)

Neuvolalääkäri - käyntejä on meillä 3kpl, vaikka olen jo uudelleen synnyttäjä, täällä ei siis olla ainakaan vielä siirrytty siihen uuteen ohjelmaan, mikä on mun mielestä ainakin hyvä juttu, tietää missä mennään ym.

Mua teki tänään todella kovaa mieli simaa ! Itsetehty simahan on todella hyvää, verrattuna kaupan omaan, mutta tuli sit ostettua yksi pullo, ja siinähän 0,8% alkoholila joten uskaltaako / viitsiiköhän sitä nyt sit ollenkaan juoda? : /

majj & 20+4
 
majj mä join kyllä simaa ihan hyvällä omalla tunnolla:saint: Vähän aikaa funtsin että vaikuttaako,mutta siinä on kuitenkin niiiiiin pieni määrä alkoholia. Jotkuthan juo raskauden aikana silloin tällöin saunakaljankin. Itse en siihen lähtisi,mutta muutama lasillinen simaakotikaljaa kyllä maistuu.

Blanco
varo pyörtymistä huomenna :D Mä kävin mikkelin toisessa liikkeessä noin kuukausi sitten katselemassa turvaistuinta ja meinasin perseelleni lentää; hinnat parhaimmillaan 100e enemmän ku netissä (netissä toimituskulujen kanssa). Täällä on hinnat kohdillaan!

Raitiksen linittämät tuplat kelpais tännekkin,kukahan maksas? :D

MM ja kirppu, edelleen 20+6
 
Kiitokset Ulleilille uudesta pinosta! Ei kukaan ole seppä syntyessään, opettele ihan rauhassa =)

Olin päivän työmatkalla ja huhhuh kun oli taas tullut luettavaa :D

Onnea kaikille hyvistä ultrauutisista, ja varsinkin Mammylle tyttösestä! Ja toivotaan että Hypyn huoli osoittautuu turhaksi :hug:

Totinen torvensoittaja, mä en kysynyt sukupuolta rakenneultrassa. Ehkä vähän kaduttaa, mutta toisaalta ei, on se ihan kiva säästää jotain yllätystä synnytykseenkin =)

Uusia raskausarpia ei ole tainnut tulla, mutta löysin muutama viikko sitten lantiosta muutaman, joista en tiedä onko ne vanhoja vai uusia. Eli rupesin rasvaamaan niitäkin ja itse asiassa näyttää siltä, että ne ovat voineet vähän haalistua... :rolleyes: Mutta rasvaan siis joka aamu suihkun jälkeen mahan ja nyt sitten vähän kylkiä ja lantionseutuakin.

Mun joogapaikassa oli vielä viime syksynä mammajooga, mutta se lopetettiin kun siellä kävi liian vähän väkeä : / Mutta käyn siis ihan tavallisessa hatha-joogassa, se on aika rauhallista, ohjaaja tietää, että olen raskaana, enkä viimeksi ainakaan ollut edes ainoa raskaana oleva siinä ryhmässä. Niillä on sunnuntaisin kaksi ryhmää, yksi rauhallisempi alottelijoille ja sitten jatkokurssi, ja käyn ihan suosista siinä rauhallisessa ryhmässä, vaikka tietty se jatkokurssikin houkuttelisi... mutta ehkä sitten syksyllä =)

Tervetuloa Lilluska!

Ikävää että Miuski suuttui niin, en kyllä suoraan sanottuna tajua mistä. Pari päivää kun olin täältä poissa niin en nähnyt sitä punaisella päivitettyä juttua mistä kaikki puhuu, mutta olen samaa mieltä, päivystäjälle huutaminen ei ole kivaa :( Mutta että siitä huomautetaan ei tarkoita sitä, että kaikki haluaa ko. henkilön täältä pois... Miuskin juttuja kun on kuitenkin ollut kiva tähän asti lukea ja olet ollut niin aktiivikin täällä.

Eea, mulla ei (täällä Ruotsissa) ole koskaan ollut yhtään lääkärineuvolaa yhdenkään odotuksen aikana, eikä myöskään tämän. Silti olen apua saanut jos sitä olen tarvinnut (kuopus oli pitkään poikittain mahassa ja häntä yritettiin kääntääkin), ja kaksi tervettä lasta olen synnyttänyt.

Luin jostain uutiskirjeestä että meidän Plutella voisi jo olla pieni mahdollisuus jäädä henkiin jos se syntyisi tällä viikolla :O (ja nyt elän todellakin toivossa, että hän pysyy tuolla mahan puolella vielä seuraavat 17-18 viikkoa). Aika hurjaa kuitenkin, täällä kun voi vielä Socialstyrelsenin luvalla saada abortinkin 22. raskausviikolla, jos siis sikiö on sairas : / Eli tosi pienet marginaalit.

Siobhan ja Plutte 22+2
 
Siobhan - Ainakin suomessa kaikkia yli rv 24 syntyneita vauvoja yritetään pitää jo hengissä! En tiedä että onko se sit rv 23-23+6 jo vai pitääkö olla täynnä se 24 viikkoa. Aika hurjalta kuulostais että parin viikon päästä jo synnyttäis ! :D

Lisää kommentteja kaipailisin tohon kaupan siman juomiseen!
:wave:

Mittumaaria - Totta, onhan tua aika pieni alkoholin määrä, ja sanotaanhan että punaviini lasinkin sais juoda päivässä. Itse en kyllä siihen lähtis.. Mä oon sen kannalla että jos kerran raskaana ollaan, silloin ei myöskään oteta.. :D

Majj & 20+5
 
simaa mie kans varmaan joisin,koska se määrä on niin pieni..(ja jos siin ei olis sokeria :D ) mut siis en juo sitä saunakaljaa tai punaviiniä jne...meil on esikoinenkin lasillisen saanu tota kaupan simaa joten en mie koe et se olis mitenkää vaarallista...
 
Ihan nopsaan vaan tulin tähän uuteen pinoon tutustumaan, ei oo nyt hetkeen käyny ja hirveesti tullu uutta tekstiä!! Mie kyllä lukasin tuolta alusta lähtien, mut en nyt kyl kuollakseenkaa muista mitä kaikkee piti kommentoida ja kelle :ashamed:

Mut tuosta simasta, kyllä tuota varmasti uskaltaa lasin kaks juoda, kunhan et rupee pullotolkulla päivittäin vetämään :LOL:

Mie kans oon ymmärtäny, et jotku juo sen saunakaljanki sillon tällön, mut mie oon kyl jättäny kaiken alkoholin.. Mie luulen et kävis vaa ottaa päähä ku ei saa juoda kun sen yhden ;) joten mieluummin sit skippaan kokonaan. Tiedoks vaan oluen ystäville, Nikolai maistuu lähes yhtä hyvälle kun alkoholillinen vastaava, ja siinä on ihan 0 promillea. Mie joskus viikonloppusin muutaman vetäsen kun oikein tekee miel olutta, ja kyllä ajaa asian :p
 
Kiitoksia uudesta pinosta! Kyllä tää aika menee nopeasti, en ole vielä oikein sisäistänyt että nyt on jo huhtikuu.

On ollu viime aikoina muka niin paljon kiireitä, etten ole tänne kerennyt kirjottelemaan. Kaikkien kirjotukset olen kyllä käynyt lukemassa. Hirveän monet ovat käyneet jo rakenneultrassa. Onnea hyvistä kuulumisista ja tyttö/poikalupauksista kaikille ja voimia niille kenen täytyy olla huolissaan!! Toivotaan, että huolet osoittautuvat aiheettomiksi. Meillä ultra vasta 19.4, joten reilu pari viikkoa pitäisi jaksaa vielä odottaa.

Liikkeitä olen tuntenut viime viikosta asti. Se on kyllä ihanaa. Sellaisina muljahduksina tuntuu, vielä odotellaan kunnon potkuja, että mieskin ne tuntisi. =)

Siman juonnista En tosiaan usko, että siitä mitään haittaa olisi, koska alkoholin määrä on niin pieni. Itse kuitenkin olen niin vauhko, etten uskalla lähteä sitä juomaan, vaikka tiedostankin ettei siitä mitään haittaa varmasti olisi. Vähän ehkä turhan tarkastikin noudatan noita ruokarajoituksia, mutta ei se kyllä mitään stressiä ole aiheuttanut. Alusta asti jo tein päätöksen mitä syön ja mitä en ja siinä olen pysynyt.

Raskausarvista: Toivon todella, ettei niitä tule. Oon kyllä yrittänyt masua rasvailla, josko se vaikka jotain auttaisi. Omalla äitillä ei kyllä ole tullut ollenkaan raskausarpia niin toivon, että se vaikuttaisi jotenkin siihen, etti minullekaan tule. =)

Tinja 18+3
 
Hei voiskohan toi 7.8 poikalupaus olla mun poikalupaus? mulla kyllä 6.8 laskettu aika ja oon tuolla listallakin mut muistaakseni sen sillon pyysin päivittämään ja jos se on lipsahtanut tonne? :)

Mut anyway mulle saa lisätä poikalupauksen =)


Elokuunvaavi 22+0 (POKS ;)
 
Viimeksi muokattu:
Jee, mä sain vihdoin ton kuvan tonne! :cool: *hyppii riemusta kattoon*

majj, hyvä idea toi kuinka monta lupausta, sekin lisätty etusivulle.

En nyt muista, onko ollut puheta meiän ketjussa aiemmin (vai oonko lueskellu jostain muualta?), mutta kuinka moni meinaa tehdä jonkinlaisen isyyspakkauksen? Mä teen. :)

Oon jo saanu kerättyy seuraavat tavarat:
-T-paita, jossa lukee "Uunituore isä" ja johon voi tussilla täyttää lapsen syntymämitat
-"Vaipanvaihdon maailmanmestari"- sukat isälle + vauvasukat
-Tutti, jossa lukee "isin pelikaveri" (me ollaan übernörttejä pelihulluja, joten sopii kuin nyrkki silmään)
-ruokalappu, jossa lukee "tähtää ylemmäs, isi!"
-2 kirjaa, toinen vauvaperheen sanakirja ja toinen sarjakuva (tarkistan ku pääsen mun piilolle, päivitän tähän viestiin myöhemmin, mitkä)

Lisäksi tulee:
-korvatulppia
-Battery-energiajuomaa

Oisko vielä jotain hauskoja ideoita?

Simasta, en oo juonu. Mut mä oonkin hysteerinen ensiodottaja. :LOL: En tosin usko, et lasillisesta ois yhtään mitään haittaa, voltteja kuitenkin niin vähän.. Onhan mun käsittääkseni mahalaukun sisältökin jatkuvasti käymistilassa, joten promilleja löytyy verestä joka ikiseltä ihan luonnostaan!


u & Liipukka 20+3
 
Mie olen tehnyt miehelle isyyspakkauksen:) en tosin nyt kun jo kolmas tulossa=D Siinä oli VAUVA omistajan opas-kirja ja vauvalle kirja,tulitikkuja jonka rasia oli päällystetty uusiksi ja siinä luki jotain "hereillä pysymisen apuvälineitä" tms,kumihanskat,pyykkipoika(nenään)talkkia,vauvanpesunestettä,isin kaveri-sukat joissa vaippapyllyn kuva,salmiakkia (ja mukana kehoitus antaa myös äidille:D ) ja mitähän muuta?pakkauksen kannessa oli hauskasti kirjoitetut käyttöohjeet..:)
 
Kiitti uudelle ja vanhalle päivittelijälle!! Hieno kuva alussa =)

Raitis en tiedä onko yhtään sama sulla mut mulla myös sitä et koko ajan pissattaa vaikkei kummempaa tuliskaan, sit välillä ku vessaan menee saa oikein pinnistää kunnolla et mitään tulee ja välillä myös vihlaisee pissatessa rakkoon.. mulla katsottu strepto, hiiva ja myös pissa eikä kätilön mukaan oikeastaan muuta oleellista ole jota kannattais tutkia. Pissa katotaan vielä uudestaan ku se mun näyte ei kelvannut, siihen oli iholta jokin bakteeri päässyt mut pikatesti oli puhdas. Kätilö sanoi että yksi voi olla se et tosiaan se kasvava kohtu sitä rakkoa painaa...

ultrista paljon onnea hyvistä tuloksista heille jotka niitä ovat saaneet ja Hypylle tosi paljon onnea matkaan, toivotaan että vauvalla olisi kaikki hyvin :hug:

Mua on niin alkanut mietityttää et varaisko ajan siihen 4D ultraan? ne jotka se on varanneet onko minkälainen hinta? terveystalolla n. 235 euroa!! HUH HUH!! mut ku silti tekis mieli satsata siihen se raha.... kelakorvausta en siihen saisi koska pitää olla lääkäriltä lähete jonka mukaan jotain varta vasten tutkittais esim...

neuvolalääkäri meillä kuulemma on mut ei varmaan vielä moneen viikkoon ku ei neuvolatäti ole asiasta maininnut, ensi kerralla jotain kelajuttuja sekä sokerirasitusjuttua, mulla ku toukokuun alussa se rasitus...

ON: vatsa on aivan yhtäkkiä viikon parin sisään pullahtanut niin esiin etten sitä omakseni tunne! Aivan käsittämätön kumpu! Hauskaa seurata kasvua... taitaapi olla se perinteinen poikamassu tulossa, takaapäin miehen mukaan ei edes huomaa... :) liikkeet on selvästi vähentyneet, kätilö sanoikin että tuntuu viihtyvän kasvot selkärankaan päin ku ultran aikanakaan ei kummemmin kääntyillyt, kuitenkin niitä päivittäin tuntuu että ei pitäis olla aihetta huoleen. Herkut ja suklaakin on vähän taas alkanut maistuu, täytyy yrittää rajoittaa...:ashamed: Onneksi lenkkeily ja uiminen edelleen kiinnostaa ja niitä pystyy hyvin tekemään.

Parin viikon päästä pitäis lähtee Ikeaan shoppailee kalusteet, netistä katselin et olivat niin omaan mieleen tyyliltään ja ei hintakaan ollut paha. Pinnasänky ja sit sellainen hoitopöytä/kaappi pitäis ostaa nyt alkuun...

äitiyspakkauksesta tein alustavan päätöksen etten taida sitä ottaa, meillä vaatetta jo jonkin verran vaikka esikoinen onkin, tutuilta saadaan varmasti vielä lisää ja kestovaipat ei miestä kiinnosta joten varmaan menemme sit perinteisillä kertisvaipoilla. Kirjat ja pari lelua on jo...Pyyhe, kylpymittarit, rasvat ei paljon maksa... Eihän siinä sit enää kauheasti muuta krääsää olekaan...

Minttu + Pikku-J :heart: 21+1
 
Ulleli Mulla poksui 20 eilen ja muutaman kerran joskus viikolla 14 tuntui ne alkuraskauden kuplinnat ja sitten ei mitään. Olevinaan olen nyt satunnaisesti tuntenut myös noita kuvaamiasi molskahduksia eli ehkä näin voi olla. Olen ollut huolissaan liikkeistä tai ettei just sellaista päivittäistä möyrinää tunnu, mutta neuvolassa ainaski sykeeet ja liikkeet havaittu. Mulla ultra vasta 7.4

schnappy 20+1
 
Viimeksi muokattu:
simaa meinaan kyllä vappuna juoda ihan varmasti. En ehkä kovin paljoa, enkä mun isovanhempien tekemää ( se on aina tosi käynyttä :) ) mut noita kuapan simoja kyllä.

isyyspakkausta en tehny viimeks ja vähän harmittaa etten tehny. En tiiä jaksanko nytkään tehdä. Eipä tuo ukko sitä osannu kaivatakaan :) Mut kiva ele isälle kyllä. Ja varmasti sitä on kiva väsätäkin.

Siobhan toi on musta ihan järkyttävää että samoilla viikoilla olevia vauvoja toisessa huoneessa abortoidaan ja toisessa yritetään pitää hengissä kun on syntyny ennenaikasesti. Olikohan se saksassa vai missä kun joku Down-vauva oli selvinny hengissä omasta abortistaan :O

(.) Mun maha ei tuntunu näin isolta ekassa raskaudessa edes laskettuna päivänä! Tuntuu et olis ihan hervoton masu jo! Tukala olo, ja vielä pitäis aika pitkään jaksaa mahaa kasvatella, puh. No, ehkä tähän tottuu.

hemari ja helmiäinen 23+1
 
Moi! Piti tulla korkkaan tää huhtikuun pino.. aika vähän ehdin täällä kirjotella ku nuo kaks pientä vie niin paljon aikaa, illalla meen aina nukkuun heti ku saan nuoremman nukkumaan (joka tulee tänään muuten 8kk) joten ei sillonkaan jää aikaa. Päivittäin pyrin käymään kuitenki lukemassa.
Hyppy toivottavasti pojalla kaikki ok, ymmärrän mille huolesi tuntuu, kun itsekkin joudun piinailla tässä nyt usean viikon vauvan kasvukontrollia odotellen.
Mitä te muuten ootte mieltä siitä, ku mulla olis se vauvan kasvukontrolli pääsiäisen jälkeen ku vauva oli niin pieni ja varsinkin se vauvan pää, ja oon niin huolissani et koko ajan mietin sitä, en saa nukuttua ja jos saan niin nään painajaisia et pitäiskö mun mennä yksityiselle ultraan ennen sitä (4D:hen ei ole kyl varaa) mut tavalliseen ultraan, vai soittaa neuvolaan et jos pääsis nopeemmin äitipolille ultraan, vai mitä mä tekisin? Tuntuu niin pitkältä ajalta oottaa tonne pääsiäisen yli ja miettiä koko ajan onko kaikki kunnossa. Liikkeet kyllä on alkanu nyt tuntua vaikkakaan eivät ole kuin melko hentosia vaikka istukka on takaseinässä ja vauva on kolmas.

Jonetta ja Vilja 21+0 POKS
 
...mites tää alottaminen on aina muka niin vaikeeta...

...mutta siis,mä oon seurannut tätä elokuisten pinoa ihan sieltä ekasta pinosta asti,mut tää oma kirjottaminen on sit aina jääny...eka aattelin et kirjotan ku np-ultra ohi,mut sit se vaa jäi ja jäi...mut kai se on parempi myöhään ku ei milloinkaan :confused:

Että jos mukaan mahtuu,niin mielelläni tulisin... =)

Jotain minusta...Oon kotiäitinä viihtynyt reilu 11vuotta,lapsia löytynee ennestään viisi ja kuudetta nyt odotamme...kaiketi sitä viimeistä...mutta...vannomatta kai paras :whistle: Itellä ikää on 29,elokuussa kuitenkin sekin sitten pyöreäksi muuttuu...eli synttärilahjaakin tässä odottelen :D

...eli mun rivi ois sit kutakuinki sellane ku 8.8 Whisper 29v 6 Tays ja poikalupaus


Meillä on ennestään poika -oo,poika -o1,tyttö -o5,tyttö -o7 ja poika -o8...(tai no meillä ja meillä...kax ekaa poikaa on mun,mut on ne tolle ukko kullalle ku omia...)!

Me ei oltas haluttu tietää tulokkaamme sukupuolta,mutta pikku herra päätti toisin ja esitteli haaravälinsä niin,etten voinut itekää siitä näkymästä erehtyä...ultraajakin tiesi ennalta ettemme halua tietää sitä ja sit ku kysyin et onx noi killuttimet tosiaan ne mitkä luulen niiden olevan,kysyi vielä että mitä luulen...ja ku sanoin että eikös tuo aika selvä poika ole niin hän naurahtaen sanoi että niinhän tää on ja että ei hän olis voinut sitä näkymää piiloonkaan saada...eikä kyllä oliskaan,enkä häntä oliskaa mitenkä "syyttäny"...mut itelle oli kova paikka tottua siihen että tietää nyt kumman saa,kun ite oon tykänny aina ennen siitä jännityksestä ja että vasta synnytyksessä saadaan nähdä kukas siellä masussa onkaan piilotellu...Miehen kaa asiaa sitten pohdittiin ja tultiin siihen tulokseen,että kun kerran nyt sitten ite tiedetään,niin tietäkööt kaikki muutkin...Eka kerrottiin lapsille,yhdelle se olikin sitten todella kova paikka (4veelle tytölle),että tyttö sen piti olla ja hän ei halua pikkuveljeä...nyt on jo ihan innoissaan asiasta,onneksi...Tän hetkinen pienin mies onkin sit ollu iha tohkeissaan tulevasta pikkuveikasta,on miettinyt mitä kaikkea vauvalle sitten antaa ja mitä ehdottomasti ei anna =)


Äitiyspakkaus on yllättäen vähän mietinnän alla mullakin...oon tähän mennessä ottanut sen vaan esikoiselle,mutta en tykänny siit kyl yhtää (ja se tosiaan oli vuonna ikuisuus sitten :D )...nyt pakkaus ehkä jopa näyttääki siltä että sen vois ehkä ottaaki...vaikka oon ollu kyl aina sitä mieltä et toista kertaa en tuu sitä ottamaan...mutta,koska kaikkea on jo yllin kyllin,niin päädyn varmaa kuitenki loppupeleis rahaan...

Sokeri keskustelua on osannut sinänsä seurata,kun tuo oma pienin mies on diabeetikko ollut reilun vuoden...Mutta silti en aina itekää selvää sen sokereista ota,heittelee samoilla annoksilla millon mitenki...pääsääntösesti kuitenki hoitotasapaino on ollut tosi hyvä...Mutta siis mulla ei kuitenka mitää hajua tosiaan raskausdiabeteksen,normi diabeteksen + raskauden jutuista oo,et kommentointi niihin onki sit heikkoa...Meillä on 2 lasta saanut sen suurentuneen riskin tuloksen siit napaveri näytteestä (vai mistä lie mikä otetaa ku on syntyny) ja toinen tosiaan siihen sit heti pienenä sairastuki :(


Liikkeet oon tuntenut jo monta viikkoa,se on kyllä jotain aivan ihanaa...niistä aina pitkin päivää havahtuu siihen,että on raskaana...välillä ku se tuppaa tässä hälinässä unohtuun :D

Sukupuoli asiasta vielä,että itelläki oli enemmä poika aavistus,vaikka aika lailla samanlaisia mun raskaudet on aina ollu,riippumatta kumpi on tullut...Ja jännä on ollut tosiaan seurata,miten monen olotila on muuttunut oikeaksi lupaukseksi...!

Neuvolalääkäri on kaiketi mullaki sen 3krt...yhdessä jo käyny ja 2 vielä edessä...mä tosin en välttis haluis niin montaa kertaa käydä,ku koskaa oo ollu mitää erikoista...mutta taas toisaalta mielummin käy ku ettei pääsis ollenka...et en valitaka kyllä...Ja tosiaan Kela tarttee lääkärintodistuksen vasta synnytyksen jälkeen jatkaakseen rahanmaksua,jonka sit kaikki saa jälkitarkastuksessa...et se on pakollinen lääkärikäynti,jos Kelasta rahaa haluaa...

Tapaaminen lapsimessuilla mäki voisin sinne liittyä,jos se sitten koskaan järjestyykään...Mulle tosin sopisi vain perjantai...Mä ku haluun päästä lähteen ilman lapsia :whistle:


Hyppy voi harmistus tollasia huolia...Toivon kovasti kans,että huoli osottautuisi turhaksi...!


Raitis :wave: sä oot jääny eniten mun mieleen,koska meil on sama laskettuaika ja ollaan treelta...ja kun haaveilet monesta lapsesta...(iteki oon alunperin toivonu viittä,mut nälkä kasvaa syödessä ja tiedän,et mun vauvakuume tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen saakka...).Itseasiassa mä oon nähnytki sut rakenneultra päivänämme siellä odotusaulassa...Mutta vähänkö oisit pitäny mua kajahtaneena,ku olisin tullu jotain sanoon...mä mikää vainooja kuitenka oo :LOL: Ja siis osasin tunnistaa sut sen Hiljaa toivotut (kai meni oikein) trailerin perusteella ja ku olit tääl kirjottanu,et se sulla sinä samana päivänä on ku itelläniki oli...Oon kans miettiny siihe treen kerhoon pyrkiväni,mut sekin on vaan jääny ja jääny... :headwall: Milläs viikoilla sun esikoinen on syntyny?Mulla on kaikki syntyny enemmä tai vähemmä (38+3-39+2) ennen laskettua aikaa...Aattelin vaan et ollaankoha Tayssiski samaan aikaa ;)

Täällä on muuten yx Facebook vastanen :D Joskus iha ärsyttää,ku joku puhuu jotain asiaa mikä on ikuisuuksien vanha ja sit selviää,että sekin asia on puitu jo naamakirjas ja ihmetellää ku mä en tiiä...Joskus tulee tunne,et sinne ois pakko liittyä,mutku jokin siin on mikä tökkii...et jos kaikkien asiat (siis niiden tärkeiden) sais tietää muutenki "vanhanaikasel" taval,ni ois kiva,mut koska jopa siskon kans tulee tilanteita joissa ihmettelee "ai ex sä viä tiänny",ni tuntuu et sen takii ois toisaalta kiva iteki siä olla...mut toistasex siis en... =) Ja ihan tosiaan järkytyin,ku luin et joku sinne ryhmän perusti,et katoottex te kaikki sinne...Mut joo,aktiivista kirjotusporukkaa tosiaan ootte...edelleen... :)

Jumppa/Liikunta
niin mitä ne on:rolleyes: Tääl kans yx sohvaperuna ihan niin että hävettää...Kiva ois liikkua ja jotain tehdäki,mut ikinä mitää saa aikasex...

Suklaa ei vaan maistu :eek: Ajatuksissani syän vaikka mitä,mutta sit ku oikeesti pitäs herkkuja syädä,ei vaa tee miäli...Ja siis ilman raskautta syön iha liikaki :)


Vauvan tarvikkeet
sitteri on ollu kyl meil ihan välttämätön kapistus,aivan huippu juttu...meidän lapset on siinä onnex viihtyneetkin =) Tutti on ollu kans pelastava kapistus ja siitä on helpolla eroonki kaikki lapsemme päässeet...
Hoitopöytä on ollu aivan turhake...monesti ne vaipat tuli vaihdettua kuitenkin sängyn päällä...

Vauvan vaatteet/hankinnat
kun nyt saimme sitten tietää,että odotamme poikaa,piti heti sinä päivänä saada jotain oikeesti pojalle tarkotettua ja mies osti sit H&M:stä 50cm bodyn,jossa lukee born 2011 ja joka on harmaa sininen...vähä myöhemmi ostin siihe kuuluvat sukatkin...ja nyt on tullu ostettua mam 0-2kk poika tutitkin...Mitään suurempia hankintoja tosiaan ei tarvii tehdä,ku oon sellane hamstraaja,et säästän aina kaiken (siis noissa lastentarvikkeissa)...

Kiitos muuten pinojen päivittäjille munki puolesta ja mä voisin kans tässä jonku kuun päivitellä...4vielä jäljellä... :) Tosin mä oon kans varmaa aika käsi siinä,mut harjotus tekee mestarin...kai :D

Niin ja taas sukupuolesta...Teille joilla ollut suuri toive jommasta kummasta ja joilla se on toteutumassa,niin ihan valtavasti onnea!Ite oon aina tiennyt,että molempia haluan ja kahden pojan jälkeen tyttö (josta 100varmasti luulin et on poika) oli jotain aivan uskomattoman ihanaa...jos en koskaa ois saanut tyttöä (sama ois käynyt jos en ois saanut yhtään poikaa) olisin varmaan tuntenu jonkinlaista tyhjyyttä...Mammy etenkin,onnea tyttölupauksesta!Oli jotenki niin ihanaa seurata,kuinka aloit tyttöoloas epäileen,kun et varmaan uskaltanu olla siitä niin varma enää mitä lähemmäs se ultra päivä kävi...mutta kuinka ollakaan,olos osui oikeaan ja sait vahvistuksen asialle...huippua!


...juups...riittäsköhän tää...sori,että näin alkuun heti kirjotin tälläsen romaanin,ei toivottavasti tuu toistuun...kovin usein kuitenkaa... :)

Whisper ja Täsmis 21+5 (kai ne oikein meni näin hätäsesti laskettuna...en yhtää pysy noissa viikoissa mukana... =) )
 
Nyt tää aktivoituu, ÄN-YY-TEE NYT!! :wave:

Kiitos ullelille uudesta pinosta :) ja onnea kaikille rakenneultrassa käyneille :) Itsellä se vielä edessä..

Simaa juon kyllä normaalisti, mutta en muutenkaan ole mikään sima-sieppo joten tuskin niistä muutamasta lasista vapun paikeilla haittaa on :)

Aivan ihana massu sulla hemari :heart:

Ihanat nuo Raitiksen linkittämät vaunut/rattaa, mut on kyllä tosi suolasen hintaset :headwall:

Neuvolalääkäri täällä ei ole kun keskiraskaudessa, mut tarvittaessa toki pääsee ja taisin viimeks kirjotellaki et sinne oli menossa, siitä lopussa..

Raskausarpia ei tullut viime raskaudessa mutta mähän poksahin ennen aikojaan, en sitten tiedä olisko niitä lopussa tullut..

Isyyspakkausta en oo vielä kerennyt miettiä, teenkö vai en.. Esikoisen raskaudessa piti tehdä, mutta en sitten kerennyt ja jotenkin en sitten enää jaksanut kun vauva oli jo maailmassa ollut kun ne alkuviikot oli niin tohinaa kodin ja sairaalan väliä.. Pitäis varmaan nyt jo alottaa et saisin valmiiks :D

Äitiyspakkausta ei oteta, jos nyt ei joku ihan tosi hieno uusi pakkaus olisi.. Aika vähän tuli esikoisen pakkauksesta itse vaatteita käytettyä ja muut hyödylliset tavaratkin ovat jokseenkin tallessa..

Jonetta, kannattaa ainakin ensin neuvolaan soitella ja puhua huolesta/pitkästä odotuksesta jospa sitä kautta sitten tosiaan ultraan pääsisi aikasemmin.. :)

Täällä on ollu aika melkoset viime päivät/viikot.. Ensin poika oli nuhakuumeessa, kun siitä selvittiin alkoi mahatauti ja kun siitä toipui niin mies alkoi oksentaa.. :headwall: Mulla vielä tosiaan näitä supistuksia riittää ihan muutenki ilman erikoista hässäkkää.. Muutama viikko sitten kävin tosiaan lääkärillä näitten supistusten takia, mut mitäs niille voi.. Mä odotan ku kuuta nousevaa noita viikkoja että sikiöstä tulee "lapsi", siitä eteenpäin mua aletaan tosissaan seurata ja hoitaa sairaalassa, ennen sitä eivät kuulema paljon tee.. :mad: Ihan ku ois ihan sama olla vaikka 20 viikkoa raskaana ja menettää lapsi koska sehän ois vaan km!! :mad: Ei paljo lohduttais.. Muutenki nää supistelut saa jotenki mielen matalaks ja muuttaa tän odotuksen todellakin odotukseksi, jokaista uutta viikkoa arvostaa toden teolla ja toivoo että vauva pysyisi mahassa vielä PITKÄÄN..
Ens viikolla oiski taas neuvola,outoa ku tuntuu et vastahan siellä oli.. Painoa on kotipuntarin mukaan tullut 2kiloa tähän mennessä, joten ei paha.. Ja rakenneultra mulla vasta 13.4 kun oon näitä peränpitäjiä :D

Mutta tällasta tällä kertaa, koitan kirjotella vähän useammin ni ei menis romaaneiks :ashamed:

Huikkis ja supisteleva masu rv18+6
 
...sori,ei ollu tarkotus et musta iha palsta häirikkö tulee,mut heti unohtu juttuja...

Sima aion kans kohtuullisen määrän juoda ihan hyvällä omalla tunnolla...En jotenki osaa ajatella sitä millään muotoa alkoholina ku lapsetki sitä muutenki juo...Ite en muuten käytä alkoholia missään muodossa,et sille on jyrkkä ei aina,mut siis sima menee :)

Raskausarpia mulla on huikeat 4,2 molemmissa reisissä,jotka tuli ku esikoista odotin...vaikken erityisesti kiloja saanutkaa (+11),mut sitä ennen olin iha sellane tikku...nyt jo tälläne normi... =) Rintoihinki tulee aina ku maito nousee sellasii juovia,mut ne aina katoo poiskin...iha hyvä siis näin...

Jonetta mä kans suosittelen ensin sitä neuvolaan soittamista ja kertomista...Mutta jos ne ei sille asialle mitään tekisi,niin ehkä ite ainaki menisin siihe 4d:hen...Oon sellane hermo heikko,etten pystyis niin kauaa epätietosuuden kanssa odotteleen...

Huikkikselle voimia ja jaksamista supistusten kanssa...Toivotaan että kaikki kuitenkin menee parhain päin!
 
Tervetuloa joukkoon Whisper! Ai että napaverinäytteestä selviää diabetes-riski, kaikkea ne pystyykin tutkimaan.

Jonetta, mitä jos soitat neuvolaan ja sanot että sä valvot yöt ja mietit onko kaikki hyvin?

Mietiskelin, että voitais poitsun kanssa tulla lapsimessuille perjantaina, viikonloppu ei käy ja perjantaikin käy nyt vaan siks että oon saikulla. Me oltais siellä varmaan ysiltä kun ne aukee. Tai hmm... mihinkähän aikaan siellä on vähiten ryysistä perjantaina, ennen päikkäreitä, päiväuniaikaan vai illemmalla? En oo ko. messuilla koskaan käynyt, onko ne hyvät? Pääseekö kaksi mammaa lasten kera perhelipulla? Ollaan kavereiden kanssa välillä käytetty perhelippua eri tapahtumissa, onhan nykyään jos jonkin sortin perhekuvioita olemassa :whistle:

Ajattelin nautiskella simaa ilman omantunnon tuskia, on se vaan niiiiin hyvää :p Siideriä teki mieli kuukausi sitten, mutta se meni ohi. Mun juomiset on luokkaa yks siideri sillon tällöin (ehkä kerran kuussa) saunajuomana, eli en ole saanut vieroitusoireita :)

Katseltiin tänään poitsun kanssa hänen vauvakuviaan synnytyssalista lähtien. Miten pieni rääpäle, äitin muru! Poika (5-vee) on innoissaan vauvelista, mutta mä jotenkin pelkään että mieli muuttuu kun vauva onkin meillä 24/7. No, syksyllä sen sitten näkee. Minkälaista suhtautumista aiempiin kotiutuviin vauveleihin on ollut teillä "suurperheellisillä"?

Uskallatteko oikeasti luottaa tyttö/poikalupauksiin? Siis jos siellä jalkojen välissä sojottaa jotain, niin sillon joo, mutta muulloin...? Viikko ultraan ja mä mietin että taidan pysyä unisex-vaatteiden ostajana loppuun asti. Tosin mä muutenkin tykkään sukupuolineutraaleista tavaroista, ja vaatteissa punainen ja oranssi sopii pojalle siinä missä tytöllekin. Mieluusti jättäisin vaaleanpunaiset "unelmat" kauppaan vaikka tyttö tulisikin.

Sammeli & Kirsikka 19+1
 
whisper tervetuloa joukkoon mukaan :)

sammeli mä kylä luotan mun tyttölupaukseen :D Oon jo ostellu aika paljon pinkkiä ja myynyt pojan pienet vaatteet. Eli joko tulee tyttö tai sitten pinkkiin pukeutuva poika ;)

(.) Ostin siis tänään h&m alennuksista ihanan hello kitty hupparin,siinä on korvatkin :heart: Ostin myös pinkit velourpökät! Poitsuille löysin myös molemmille vaatteita. Tuhlasin siis mun isän ostaman joululahja lahjakortin lasten vaatteisiin:xmas:

MM ja Kirppunen *poks* 21+0
 

Yhteistyössä